Sääli, että tämän blogialustan päivityksiä tulee enemmän vuodessa kuin minulta kirjoituksia. Toisinaan kyse on siitä, etten jaksa kirjoittaa, toisinaan siitä, etten ehdi kirjoittaa. Jos elämä jatkuu näinkin aktiivisena vanhuuteen, niin hyvä. Ainakin pysyy keho ja mieli virkeänä, eikä aika käy pitkäksi.
Viime vuosi yritykseni kannalta oli ennätyksellinen. Sain tehdä 11 kuukautta täyttä häkää töitä, viettää vähän lomia ja sain laitettua vähän rahaa säästöönkin. Se olikin ihan hyvä juttu, sillä vuosi 2014 on alkanut kovin vaihtelevissa merkeissä. Töitä on ollut hyvin vaihtelevasti, mistä on seurannut kaksi positiivista asiaa: Minulla on ollut aikaa tehdä kirjaa harmonikanrakennuksesta ja korjaustyöt olen voinut tehdä normaalia huolitellummin. Viime vuonna pahimman ruuhkan aikana joissakin töissä tarkkuus pääsi kyllä vähän herpaantumaan.
Olen pitkään yrittänyt saada toista pelikorttia käteeni harmonikkojen korjaamisen rinnalle. Vuoden 2013 alkuun asti minulla oli käytettyjä harmonikkoja välityksessä, mutta lopetin toiminnan kannattamattomana samalla, kun muutin uusiin tiloihin Käsityöläiskatu 4-6:een. Vanhasta paikastahan tuli joulun kunniaksi sulamisvedet sisälle katonkulmasta. Käytettyjen harmonikkojen osalta markkinat tuntuivat siltä, että perikunnat yrittivät myydä heille tulleita harmonikkoja pois. Parhaimmillaan sain hinta-arvio ja osta tämä harmonikka -puheluita useita viikossa. En oikein tiedä mistä siintää käsitys, että harmonikankorjaaja ostaisi kaikki käytetyt pelit omaan varastoonsa. Olen joitain harmonikkoja ostanut, mutta niillä soittimilla on jokin historiallinen merkitys itselleni. Pyrin aina auttamaan asiakkaita, vaikka en soittimia ostaisikaan. Annan soittimille hinta-arvion ja ohjaan asiakasta tarvittaessa oikeaan suuntaan. Toinen ammattiin liittyvä yleinen tilanne on se, että saan kutakuinkin tämänkaltaisen viestin: ”Mitä haitarin korjaus maksaa”. Saman kysymyksenhän voi esittää autoliikkeille: ”Minulla on auto, mitä sen korjaus maksaa?” Huokaus. Minkä tahansa arvion tekemiseen tarvitaan hitusen verran taustatietoja. Pelkkä harmonikka-sana ei riitä. Hyvänä lähtökohtana on soittimen huoltohistoria. Mikäli siitä ei ole mitään tietoa, kannattaa soitin tarkistaa läpikotaisesti. Jos vahat ovat rapistumassa pois kielipenkeistä, ei soitinta voida virittääkään ellei pohjatyötä tehdä huolellisesti uudestaan. Nämä arviot ovat luonani ilmaisia, luonnollisesti. Vasta tämän jälkeen voidaan todeta mitä pitää tehdä soittokunnon saamiseksi ja mitä asiakas haluu minun tekevän.
Tähän huoltohistoriaan liittyen: törmäsin RE-AD INFO -palveluun konkreettisesti 23.-24.3. järjestetyllä harmonikkaristeilyllä. Kyseessä on siis palvelu, missä soittimeen laitetaan digitaalinen tunnistetarra, joka linkittyy pilvipalveluun. Palveluun voi lisätä soittimen täydellisen historian ja huoltajat voivat sitten laittaa huoltomerkintöjä soittimiin, laittaa huoltomuistutuksia ja niin edelleen. Mikäli soitin varastetaan ja tarra luetaan, jättää se järjestelmään automaattisesti paikkatiedot. Näin tiedetään missä soitin on ollut. Samalla lukijan kännykkään / tietokoneen näytölle tulee viesti soittimen olevan varastettu.
Tästä päästäänkin hyvällä aasinsillalla SHS:n järjestämään harmonikkaristeilyyn. Olin ensimmäistä kertaa matkassa bussilla, sillä aikaisemminhan matka kotoa satamaan on ollut alle 20 kilometriä. Risteily taisi olla minulle järjestyksessä kahdeksas. Viime vuoteen verrattuna tunnelma oli erilainen. Henkilökunnan kanssa asiointi sujui ja risteilyn ikärakennetta oli saatu nuorennettua. Kieltämättä kultaisen- ja hopeisen harmonikan finaalin televisioinnin puute loi sen tilanteen, että kun Joni Stein esitettiin soittajana, niin ensimmäinen tuntemus oli, että: ”ai – tämäkö se oli?” Toisin sanoen soittajat joutuvat tekemään paljon enemmän taustatyötä kuin ennen oman näkyvyytensä saamiseksi osaksi valtavirtaa. Tämän takia oli mahtavaa, että risteilyn Food Marketissa soitti paljon nuoria ja samalla mielettömän taitavia soittajia. He tarvitsevat näkyviä soittopaikkoja. Mitä tulee Food Marketissa olleisiin esityksiin, niin soittotaso oli kova. Paljon kovempi, mitä humpan soittamiseen tarvitaan. Kääbusin soittama jazz oli piristävä kokemus. Soittimina oli trumpetti, vetopasuuna, klarinetti, poikkihuilu, harmonikka, rummut ja ehkä se sähköbassokin. En ihan muista. Parasta tässä oli se, että harmonikka oli osa kokoonpanoa, ei itse pääasia. On hyvä, että hanuristikin osaa pitää palkeet kiinni oikeassa kohdassa. Harmonikka voi ja pitää olla osa erilaisia kokoonpanoja ja soittajan tulee hallita oman kokoonpanonsa tavoitteet ja soittaa sen mukaisesti.
Erityisen huomioni annan nuorten harmonikansoittajien basson käyttöön. Olen aikaisemmin huomannut, että melodiabassoa käytetään aivan uudella tavalla, mitä ei vielä vähään aikaan sitten ollut. Omalla kohdallani huomasin uudenlaisen bassotyylin 2009, kun Sami Perttula soitti kultaisen harmonikan finaalissa Holy Light. Esitys oli uutta tyyliä enteilevä, mutta jälkikäteen arvioituna basson hyötykäyttö oli vielä vaisua. Perttulan esityksessä bassolla luotiin pohjaa diskantin esiintuloon ja matalilla äänillä laitettiin mahanesteet möyrimään, mutta nyt ollaan edetty astetta pidemmälle. Monet nuoret käyttivät risteilyn aikana melodiabassoaan ikään kuin itsenäisenä yksikkönä. Parhaimmillaan vasen käsi toimi paremmin kuin basisti kahdella kädellä. Basson käyttö on ollut innovatiivista ja musiikkia edistävää – hyvä nuoret! Suuri sääli sille, että kuulijoita oli kovin vähän. Sama tunne tuli Joe’s Placen Petrovmusic groupin keikalla. Ei voisi olla parempaa ja viihdyttävämpää esitystä, mutta kuulijoita oli vain puolikas sali. Kun Glen Gvarnström aloitti polkansoiton, niin tilanne oli toinen. Säkkijärven polkka sai mielettömän aplodit. Sali oli tässä kohtaa tietenkin täysi. Joe’s Placessa esiintymislavaa oli siirretty hieman ja se palveli yleisöä hyvin.
Yleisesti ottaen harmonikkaristeilyn ohjelmamuutos oli hyvä. Puoliulkopuolisen asemasta katsottuna voin todeta, että tuntui, että tavoitteisiin päästiin. En kuullut huonoja kommentteja mistään. En edes omasta käytöksestäni Suomen soittimia – harmonikan rakentamisen tuskaa ja hupia -luennolla ;-) Marko Tikka oli luennolla aisaparini ja ainakin itse pidin tästä tilaisuudesta. Tämän kokemuksen myötä voin sanoa, että tämä organisaatio osaa pitää huolta artisteistaan. Luennollamme oli kuulijoita yli 50, joten aihealue huomioon ottaen väkeä oli ihan hyvin paikalla.
Kuuntelin paljon yhtyeitä, mutta vältin humppaa ja muuta kovin perinteistä musiikkia. Kyselin ja kuuntelin muiden ”humppa-asiantuntijoiden” mielipiteitä saadakseni kokonaiskuvaa risteilystä. Lopputuloksena oli se, että kaikki olivat saaneet hyviä kokemuksia. Niin vanhat kuin nuoret olivat saaneet jotain omaa. Yksi mahdollinen kehittämisen kohde ohjelmassa olisi messukannen aulatilan esityskattaus. Nyt samoja esityksiä oli niin Food Marketissa kuin myös messukannella, mutta kuulijoita ei juurikaan. Korkeatasoisien artistien saaminen paikalle on hyvä tapa saada uutta kuulijakuntaa nuorille. Tällä en tarkoita ns. korkeakulttuurin esittämistä vaan sellaista artistia, joka vetää tilan täyteen. Jos huippuartistia ennen on hyviä, mutta hieman tuntemattomia soittajia, helle olisi hyvä suoda soittomahdollisuus. Tällaisella järjestelyllä voinee tulla kaksi positiivista vaikutusta: 1) ihmisiä tulee kuuntelemaan myös lämppäriä ja 2) lämppäribändi saa tutustumismahdollisuuden ammattilaisiin.
SHS-organisaation osalta muutokset lienevät seuraavaksi Ikaalisten ohjelmassa ja sähköisessä viestinnässä. Miten saada risteilyllä olleet nuoret myös Ikaalisiin? Jatkumo on avainsana harmonikka-alan elinvoimaisuuden takaamiseksi. Viestinnän kannalta voisi todeta, että näin isolla porukalla pitäisi saada tapahtumat eri viestimiin läpi ja somessa listauksien kärkisijoille. Ainakin Suomen osalta. Itse twiittailin aktiivisesti risteilyn aikana ja sainkin yhden ulkomaalaisen kiinnostumaan harmonikkaristeilystä. Hän haluaisi kovasti tulla mukaan ensi vuonna. Taisin olla ainoa twiittaaja tällä kertaa noin 3000 ihmisen joukossa. Vertailun vuoksi: olin 8. maaliskuuta Vaikkutamisen Inspiraatiossa ja saimme 100 ihmisen joukosta niin monta twiittiä, että olimme kyseisen päivän Suomen twiittien kärjessä. Aktiivisia twiittajia taisi olla 10-15. Mutta ei se Twitter- tai Facebook-viestintä tee autuaaksi. Teinit käyttävät paljon Kikkiä ja Whatsappia. Sinne väliin ei yksinkertaisesti pääse näillä välineillä. Tilanne on sama kuin yrittäisi laittaa julkisia viestejä toisen sähköposteihin luettavaksi. On kuitenkin hyödynnettävä niitä kanavia, joita valtavirta seuraa. Jotta sosiaalisen median käyttö monipuolistuu, se tarvitsee yllättävän paljon koulutusta.
Sitten muita asioita lyhyesti.
Harmonikka Suomessa -kirjan tekstit on jätetty noin vuosi sitten ja kirjan ilmestyminen on kiinni enää kustantajasta. Täytyy siis odottaa julkaisua. Rauno Niemisen kanssa jatkoimme aineistojemme pohjalta oman kirjamme tekoa. Tämän kirjan aiheena on suomalainen harmonikanvalmistus. Sivuja on minulla nyt jo yli 200, vaikka olen kirjoittanut vain harmonikkatehtaista. Tästä sivumäärästä karsiutuu vielä paljon pois, kun lähdeluetteloa siistitään, korjataan päällekäisyydet pois ja niin edelleen. Muuta en voi sanoa kuin että tästä kirjasta tulee ammattialani perusteos. Se on niin kattava, että tämän jälkeen ei uutta tietoa ole juurikaan löydettävissä 1900-luvun suomalaisesta harmonikanvalmistuksesta. Minulla on ollut etuoikeus päästä haastattelemaan monia tärkeitä henkilöitä ennen kuin oli liian myöhäistä. Oy Harmonikan entinen johtaja ja omistaja Kalevi Koski on yksi näistä henkilöistä. Haastattelin häntä tammikuussa 2013 ja hän kuoli viime kesänä. Tämä haastattelu oli yksi pisimmistä, mutta samalla se oli yksi antoisimmista haastatteluistani.
Entäs se yksityinen elämä? Noh. Tyttöystävän kanssa muutetaan näillä näkymin yhteen alkusyksystä. Siinä onkin omat kommervenkkinsä kun neidin pitää oppia suomen kieli. Partiossakin riittää tekemistä. Jätin lippukunnanjohtajan pestin elokuun alussa ja tarpojaluotsin pesti jää taakse tämänpäiväisessä kevätkokouksessa. Olen kuitenkin viikoittain sudenpentujen ja tarpojien kanssa kololla, toimin förstinä koulutusaluksellamme, olen uudistamassa Suomen Partiolaisten hengellistä kasvastusohjelmaa ja aloitin juuri Japanin jamboreen saunatiimin johtajana. Olen toiminut myös kouluttajana partiojohtajaperuskurssilla. Olen asettanut tavoitteekseni, että menen keväällä 2015 koulutusohjaajakoulutukseen sekä kesällä 2015 haluan olla kouluttamassa Kolmiapila-Gilwell -koulutuksessa. Kyse on siis partiojohtajakurssin jatkokurssi ja voin sanoa, että sen kurssin taso on kova. Harvinaisen kova.
Lopuksi mainittakoon, että minua kannattaa seurata Facebookissa (https://www.facebook.com/pages/Harmonikan-huolto-ja-restaurointi-tmi-Viljo-Mannerjoki/301860969859336). Laitan Facebookkiin paljon enemmän kuvia ja sellaista pientä kivaa verrattuna tähän blogiin.