Castelfidardo

Alkusanat

Castelfidardo on tärkeä harmonikkateollisuuskaupunki, joka sijaitsee Keski-Italian itärannikolla Marchen alueella, Anconan maakunnassa. Kukkulan päälle sijoittuva kaupungin keskus on idyllinen paikka käydä kesällä, tai jos oikein tykkää vanhoista Keski-Eurooppalaisista kaupungeista, niin Castelfidardo on lähialueineen ihan mukava paikka asua pidemmän päälle. Mikäli haluaa tutustua harmonikkoihin, niin alue tarjoaa tälle oivat mahdollisuudet, mutta mikäli janoaa suomalaista harmonikkatietoa, kannattaa suunnata matkansa Ikaalisiin Suomen Harmonikkainstituutin arkistotiloihin. Instituutin arkisto on harmonikka-alan tietolähteenä omasta mielestäni maailman paras ja ehkä alan suurin tietokeskittymä kymmenien tuhansien artikkelien (lehtiä, videoita, äänitteitä, nuotteja jne.) kokoelmallaan.

Yleensä puhutaan, että kaikki italialaiset harmonikat tulevat juuri Castelfidardosta, vaikkei asian laita ole näin. On puhuttava Italian Marchen alueen harmonikkatuotannosta, jonka pääkaupunkina on Castelfidardo. Harmonikanrakennusteollisuus on hajautunut lukuisine alihankkijoineen monen kaupungin alueelle, kuten Loretoon, Recanatiin ja Numanaan. Joillakin yrityksillä on täysin omat tuotantotilansa, mutta suurelta osin harmonikkojen osat tai monet osakokonaisuudet valmistetaan alihankkijoilla. Lopulta osakokonaisuudet kootaan harmonikoiksi tuotemerkkien omissa tiloissa.

Castelfidardo on kaupunki, jossa harmonikkateollisuus on käynnistynyt suuressa mittakaavassa 1860-luvulla ja tämän vuoksi kaupunkia on oikeutetusti mainostettu harmonikan kotikaupunkina. Italian harmonikkateollisuus keskittyy yhä Castelfidardon lähialueisiin ja Stradellaan, mutta koska Castelfidardo on harmonikkakaupunkina Stradellaa elinvoimaisempi, käsittellään italialaisen harmonikan historiaa tämän artikkelin yhteydessä. Yksi Castelfidardon ystävyyskaupungeista on Saksassa sijaitseva harmonikkakaupunki Klingenthal.

Stradella on Castelfidardoa tärkeämpi kaupunki nykyaikaisen modernin kromaattisen standardibasson kehittämisessä. Kiitos tästä kuuluu pitkälti Mariano Dallapèlle. Kahden merkittävän harmonikkakaupungin takia on syytä erottaa kaksi käsitettä toisistaan: harmonikkateollisuuden alkaminen Castelfidardossa ja harmonikan teknillinen kehittäminen nykyharmonikaksi Stradellassa. Stradellassakin on ollut runsasta harmonikkateollisuutta, mutta Castelfidardo on alusta asti vetänyt kaupunkien välisessä taloudellisessa kilvassa pidemmän korren.

Harmonikkateollisuuden alkuaika Italiassa – Paolo Sopranin legenda

Harmonikkateollisuus ei suinkaan ole alkanut Italiassa, mutta Italiasta on tullut nykyharmonikan kotimaa. Ranskassa harmonikkateollisuuden voidaan katsoa alkaneeksi 1830-luvulla flutina-soittimista, jotka ovat harmonikan sukulaissoittimia erilaisine kehitysversioineen. Saksassa harmonikkateollisuuden alku ulottuu 1840–1850-luvuille, jolloin alkoi huuliharppujen sekä erilaisten concertina-soittimien massatuotanto. Italiassa harmonikkateollisuus käynnistyi vasta 1863 Paolo Sopranin toimesta.

Paolo Soprani aloitti harmonikkateollisuuden Castelfidardossa 1863. Muotokuva (1893?) löytyy Castelfidardon harmonikkamuseosta.

Harmonikka levittäytyi Keski-Euroopasta Etelä-Eurooppaan matkalaisten ja kaupustelijoiden mukana. Myös Keski-Euroopasta poispäin suuntautuvalla muuttoliikkeellä on ollut osuutta soittimien leviämiseen. Italian kielen fisarmonica-sana (harmonikka) tulee saksan kielen sanasta Phisharmonika. Alkujaan saksankielinen termi on saanut alkunsa kreikan sanasta phisa (palje) ja sanasta harmonica.

Vahvasti markkinoidun Paolo Sopranin legendan mukaan kaiken alku ja juuri on Paolo Sopranissa ja Castelfidardossa. Asia ei kuitenkaan ole näin, sillä ennen Paolo Soprania Castelfidardon lähialueilla oli toiminut muutamia harmonikkasoitinyrityksiä. Soprani oli kuitenkin se henkilö, joka alkoi tuottaa harmonikkasoittimia suuressa mittakaavassa. Vincenzo Quattrinin tutkimuksessa L’industria degli strumenti musicali. Dalla manifattura alla fabbrica kirjoittaja mainitsee useiden dokumenttien todistavan, että Castelfidardon lähialueella on ollut harmonikkasoittimien kanssa työskennelleitä ihmisiä. Quattrini mainitsee yhtenä esimerkkinä Rebeghini-nimisen puusepän, joka teki 1850-luvulla Anconassa diatonisia harmonikkoja saksalaisen teknikon ohjastamana. Quattrinille on saattanut tulla kirjoitusvirhe sanaan Rebeghini, sillä Beniamino Bugiolacchi on listannut kaikki Italialaiset valmistajat 1850-luvulta alkaen, ja tässä listassa 1858–1899 välisenä aikana Celeste Ribighini on toiminut Anconassa.

Castelfidardon eteläpuolella olevassa Recanatissa on toiminut kaksi yritystä harmonikka-alalla ennen Paolo Sopranin aloittamista: N. Astolfi & L. Giuggioloni vuosina 1855–1924 sekä Cingolani Giovanni 1856–1973. Italian ensimmäinen kirjattu harmonikkayritys Giacomo Pantaleoni Alunni aloitti toimintansa 1850 Nocera Umbra -nimisessä kaupungissa, joka on Anconasta lounaaseen lähellä Perugiaa. Tämä todistaa, että harmonikkasoittimet olivat levinneet Keski-Euroopasta Anconaa hieman etelämmäksi jo varhaisessa vaiheessa.

Maantieteellisesti Castelfidardo sijoittuu Anconan ja Recanatin väliin, joten näissä kaupungeissa valmistetut harmonikat, tai harmonikan tyyppiset soittimet, ennen Paolo Sopranin harmonikkatehtailun aloittamista vievät pohjaa harmonikkateollisuuden alun legendalta. Tämän mukaan itävaltalainen pyhiinvaeltaja oli lähtenyt paluumatkalle Loreton Pyhätössä (Santa Casa di Loreto) käynnin jälkeen. Joissain lähteissä on arveltu, että pyhiinvaeltaja olisi ollut Castelfidardon taistelun (18.9.1860) entinen taistelija. Toisissa lähteissä mainitaan, että kyseessä olisi ollut jopa itse harmonikan keksijä Cyril Demian. Tämä ei ole kuitenkaan uskottavaa. Legendan mukaan pyhiinvaeltajamatkalainen pysähtyi eräälle maatilalle Musone-laaksossa pyytäen yöpymispaikkaa, jonka tarjosikin Romagnan alueelta lähtöisin oleva maanviljelijä Antonio Soprani. Antonion perheeseen kuuluivat vaimo Lucia sekä pojat Pasquale, Settimio ja Paolo, joka oli pojista vanhin 18 vuoden iällään. Perhe pyysi matkalaisen syömään kanssaan päivällistä, ja syönnin jälkeen kaikki istuutuivat takan ääreen. Pyhiinvaeltaja otti alkeellisen soittorasian esiin ja alkoi soittaa. Soittorasiaa on pidetty Demianin accordionin kopiona tai saksalaismallisena harmonikkana. Nuori Paolo kiinnitti huomionsa soittimeen ja yöllä hän tutki soittimen läpikotaisin pala palalta. Aamulla pyhiinvaeltaja antoi soittimen Paololle kiitokseksi perheen vierainvaraisuudesta.

Edellä mainitusta tapahtumakulusta on monia eri versioita. Jotkut sanovat, että Paolo Soprani osti soittorasian sen sijaan, että pyhiinvaeltaja olisi lahjoittanut sen hänelle. Niin ikään Paolon yöllinen soitintutkimus on vaihtelevasti mukana eri tarinaversioissa. Pääasia on, että nuori Soprani sai soittimen. Hän ymmärsi, että hän kykeni tuottamaan itse harmonikkasoittimia suuren määrän ja pian hän aukaisi veljiensä kanssa harmonikkaverstaan Castelfidardon keskustaan. Uudet soittimet olivat ulkoasultaan ja musiikillisilta tarpeiltaan valmistettu aikakauden musiikkia vastaaviksi. Ensimmäiset valmistuneet harmonikat vietiin myytäviksi Loretoon, joka oli tuolloin tärkeä pyhiinvaeltajien ja matkalaisten risteyskaupunki. Yleisesti sanotaan, että ensimmäiset harmonikat myytiin Castelfidardon lähialueen kaupungeissa.

Soprani ymmärsi toisenkin asian: harmonikkoja valmistamalla normaali kansalainen pääsi musiikkiin käsiksi, koska soittimista saatiin kohtuuhintaisia, niitä oli helppo kuljettaa paikasta toiseen ja niillä oli helppo soittaa. Harmonikalla pystyi tekemään sitä, mitä tähän asti musiikkikulttuurissa ei oltu voitu tehdä. Ennen harmonikkoja musiikkia saattoi kuulla esimerkiksi kirkoissa. Soittimia myytiin paljon erityisesti Abruzzosta ja Ciociariasta tulleille matkalaisille (Pescaran lähiseutua), mutta suurin osa soittimista myytiin lähialueille.

Paolo Soprani aloitti harmonikan valmistuksen vuonna 1863 ja pian kysyntä oli niin suurta, että hän joutui palkkaamaan työntekijöitä. Harmonikkojen valmistus siirtyi Musonen laaksoon Sopranin kotitilalle, josta pian tuli pieni harmonikkatehdas. Musone on Castelfidardon ja Loreton välillä olevan laakson osa, joka sijaitsee Loreton kukkulan juurella. Villa Musone kuuluu Loretoon.

Legendan ja todellisuuden välinen spekulointi on kiintoisaa, mutta koska legendoissa faktapohja on niin ja näin, ei kysymyksiä herättämällä pääse fiilistelyä pidemmälle. Oliko pyhiinvaeltaja todella itävaltalainen, mikäli hän oli taistellut Castelfidardon taistelussa? Jos pyhiinvaeltaja oli kotoisin kaukaa Castelfidardosta, mutta kuitenkin Marchen alueelta, niin hänen soittimensa oli voitu ostaa Anconasta. Ribighinin valmistamat soittimethan olivat saksalaisen teknikon ohjastamana tehtyjä. Soittimien ulkoasu on siis voinut muistuttaa saksalaisia aikalaisiaan ja tämä selittäisi omalta osaltaan myös Paolo Sopranin ensimmäisten soittimien saksalaistyyppisen ulkoasun. Toisaalta harmonikan alkutaipaleen tyypilliset soittimet, tai ehkä jopa diatoniset saksalaistyyppiset harmonikat, olivat levinneet Anconaa etelämmäksi vuoteen 1850 mennessä, joten myös Castelfidardossa on saattanut olla harmonikkoja jo ennen pyhiinvaeltajan saapumista.

Teollistuminen

Castelfidardo 1900-luvun alussa.

Paolo Sopranin aloittama harmonikkatehtailu käynnistyi hyvin. Pian aloittamisen jälkeen 1860-luvulla harmonikkojen kysyntä kasvoi niin voimakkaasti, että Sopranojen maatalo kävi pieneksi tuotannolle ja 1872 Paolo lähti kotoaan Castelfidardon keskustaan. Hän aukaisi uuden tehtaan Piazza del Casserolle. Nykyisin alue on nimeltään Piazza Garibaldi, joka on Via Giuseppe Garibaldilla. Aukio on Castelfidardon kukkulan korkeimmalla kohdalla. Oheisessa kuvassa kaupunkialueen keskellä näkyy pyöreä vesitori, joka sijaitsee Piazza Garibaldilla.

1900-luvun alussa Paolo rakennutti uuden, ison tehdastilan Viale Umberto I:n poikiensa Luigin ja Achillen kanssa. Paolo Sopranin palatsi oli aikaansa nähden moderni, sillä talossa oli sähkö, isot tuotantotilat sekä Sopranien koti. Sopranin menestys jatkui niin yritysrintamalla kuin omassa elämässäkin. 1905 hänet valittiin Casltelfidardon pormestarisksi ja virassa hän oli aina 28.7.1914 asti, jolloin hän vetäytyi julkisista viroista. Paolo Soprani oli tuolloin 60-vuotias.

Oheisen ilmakuvan on ottanut Aerofotografia Raffaele Calderoni -yritys ja se ajoittuu aivan 1900-luvun alkuun. Sopranin palatsi on kuvan isoin rakennus kuvan vasemmassa laidassa. Tämä kuva konkretisoi hyvin kuinka paljon Paolo Sopranilla oli merkitystä ja valtaa Castelfidardon elämään ja tämän myötä alueen harmonikkarakennuskulttuurin syntyyn ja leviämiseen. Nykyään rakennuksen yläkerroksissa on yksityisiä asukkaita sekä yrityksien tiloja ja alakerrassa, pääovesta kuljettaessa, on soitinliike. Yritys myy haitareita, kitaroita, pianoja, pa-tavaroita ja muita soittotarvikkeita. Sisälle mentäessä näkyy maailman suurin harmonikka.

Sopranin valmistama haitari vuodelta 1872.

Palataan tarinassa kohtaan, jossa Paolo Soprani sai pyhiinvaeltajalta soittimen: legendan soitin on ollut todennäköisesti saksalaisvalmisteinen yksirivinen, jossa on ulkoinen bassokahva, eikä Demianin accordion. Mikäli soitin olisi ollut Demianin soitin, Paolon ensimmäisten soitinmallien ulkomuoto ja rakenne olisivat mahdollisesti toisenlaiset. Oheisessa kuvassa on Paolo Sopranin tuottama soitin, joka on päivätty vuodelle 1872, eli yhdeksän vuotta legendan tapahtumavuoden jälkeen. Soitimessa on hyvin paljon vastaavia piirteitä kuin sen saksalaisilla aikalaisilla – huomio tulee kiinnittää ulkoiseen bassokahvaan sekä diskantissa läppien näkyvyyteen.

Samaan aikaan toisaalla – Mariano Dallapè

1876 Mariano Dallapè aloitti harmonikkojen valmistuksen Milanon eteläpuolella sijaitsevassa Stradellan kaupungissa. Dallapè oli alkujaan Cavedista (Brusino di Cavedine, Etelä-Tiroli), ja yllättävää kyllä, hän ei tuntenut Paolo Soprania aloittaessaan toimintaansa. Yhteistä Sopranilla ja Dallapèlla oli kuitenkin halu kehittää harmonikkaa entistä paremmaksi.

Stradellan kaupunki on Suomen harmonikkahistorian kannalta oleellisessa asemassa. Esimerkiksi Dallapé-yhtye sai nimensä soittimien kyljessä olevasta nimestä. Harmonikkojen teollinen valmistus Suomessa on saanut lähtönsä Stradellasta maahantuoduista soittimista; Suomen soitinvalmistus on alkanut Cooperativa L’armonicoja kopioimalla. Cooperativa L’armonica -nimisiä soittimia toi maahan Suomessa ennen soitintehtaiden perustamista (1932 Kouvola, 1933 Viipuri, 1934 Lahti) Viipurissa Soitin Oy ja Helsingissä Oy Fazerin musiikkikauppa. Helsingissä Eerikinkadulla toimi myös Soitinkauppa Kurant, joka toi maahan ennen harmonikkatehtaiden perustamista ainakin Dallapèn ja Maga Ergolen harmonikkoja, mutta myös muita italialaisia merkkejä.

Nykypäivän niin kutsuttu suomalainen näppäinjärjestelmä on lähtöisin Stradellasta. Dallapèn tekemät parannukset harmonikkoihin ovat Sopranin parannuksiin verrattuna paljon merkityksellisempiä. Esimerkiksi nykyään harmonikoissa oleva standardibasso, eli Stradella-basso, on Dallapèn kehittämä.

Harmonikanrakennuksen leviäminen

Vuonna 1897 Castelfidardossa valmistettiin 5 500 harmonikkaa Italian, Ranskan, Amerikan, Saksan, Espanjan ja muiden maiden markkinoille. Paolo Sopranin raportista toukokuussa 1899 käy ilmi, että heidän valmistamiaan soittimia vietiin Afrikkaan, Aasiaan ja Amerikkaan. Raportista selviää myös, että soittimet eivät kelvanneet kuitenkaan ylemmille yhteiskuntaluokille eikä aristokraatteille, koska he pitivät soittimia kovaäänisinä.

Kysynnän kasvaessa myös harmonikanvalmistus levisi nopeasti. Yhtenä syynä nopeaan tekijäkunnan leviämiseen oli Dallapèn ja Sopranin työpiireistä lähteneet ihmiset, jotka perustivat omia yrityksiään. 1900-luvun alussa Paolo Sopranin harmonikkatehtaan työntekijöistä muun muassa Giuseppe Busilacchio ja Francesco Serenelli aloittivat oman harmonikkatoimintansa. Vuonna 1910 Giuseppe Moreschi aloitti oman liiketoimintansa Casltelfidardossa ja Silvio Soprani Recenatissa. 1930-luvulla toimintansa aloitti Scandalli (Camerano), Frontalini (Numana) ja F.lli Crossio (Stradella)…

Harmonikka, sellaisenaan kuin se oli 1900-luvun taiteessa, levisi nopeasti ympäri maailmaa. Euroopassa harmonikka oli omiaan pienissä kyläyhteisöissä, ja ulkomaille haitarit levisivät erityisesti italialaisten siirtolaisten mukana. Monet italialaiset soittajat kiertelivät ulkomailla soittamassa markkinoilla ja häissä. Suomeakin kiertäneet ulkomaalaiset harmonikansoittajat jättivät suomalaisen harmonikkakulttuuriin omat jälkensä. Soittajat olivat myös oivia markkinoijia. Tämän seurauksena 1920-luvulla Italiasta vietiin harmonikkoja enemmän ulkomaille kuin mitä soittimia jäi kotimaahan. Tärkeimmät vientimaat olivat ensi alkuun Ranska ja Sveitsi. Muiden Euroopan maiden ohella myös Yhdysvallat tulivat tärkeäksi vientimaaksi. Vientiennätys osui vuodelle 1926, mutta vuoden 1929 maailmanlaajuinen lama heikensi vientiä. Vuonna 1937 liki 73 000 harmonikkaa valmistettiin ja myytiin. Toinsen maailmansodan lopulla 1945 harmonikka myytiin 45 000 kappaletta ja huippuvuonna 1956 peräti 187 000 kappaletta. Merkittävä ero taloudellinen käänne tapahtui sodan aikana, sillä ennen toista maailmansotaa, Saksasta vietiin harmonikkoja Yhdysvaltoihin, kun puolestaan sodan jälkeen vientiä tehtiin Italiasta.

Joitain Italiassa 1900-luvun alkuun mennessä aloittaneita harmonikkayrityksiä

  • 1863, Paolo Soprani [Castelfidardo]
  • 1865, Antonio Pancotti [Macerata]
  • 1867, Giovanni Sora [Mondolfo, (Pesaro)]
  • 1871, Fidele Socin [Bolzano]
  • 1872, Settimio Soprani [Castelfidardo]
  • 1875, Luigi Giorgio Savoila [San Giovanni in Croce]
  • 1876, Mariano Dallapè [Stradella]
  • 1880, Giuseppe De Bernardi [Diano Marina]
  • 1882, Giuseppe Francesco Janni [Giulianova (Teramo)]
  • 1886, Giovanni Chiusaroli [Recenati]
  • 1888, Luigi Pistelli [Poggio San Vittorino (Teramo)]
  • 1888, Sante Crucianelli [Castelfidardo]
  • 1888, Luigi Pistelli [Poggio S. Vittorino]
  • 1889, Pasquale Ficosecco [Loreto]
  • 1890, Cooperativa Piermaria [Castelfidardo]
  • 1890, Antonio Ranco [Vercelli]
  • 1893, Giovanni Verde [Leini Torinese]
  • 1895, Ercole Maga [Stradella]
  • 1897, Angelo Parmelli [Cremona]
  • 1900, Enrico Massoni [Stradella]

Toisen maailmansodan aikana harmonikkateollisuus tyrehtyi ja vuonna 1946 Anconan maakunnan kolme suurta harmonikanvalmistajaa yhdistyivät. Settimio Soprani, Scandalli ja Frontalini muodosti uuden yrityksen nimeltä Farfisa S.p.A.. Harmonikanrakennuksen huippuvuosi Italiassa oli 1953, jolloin maasta vietiin 192 058 harmonikkaa maailmalle. Määrällisesti Italian tuotanto vastasi koko Saksan harmonikkatuotantoa (Klingenthal ja Trossingen). Musiikkitrendien muuttuminen vaikutti harmonikkojen tuottamiseen siten, että vuonna 1967 harmonikkoja tehtiin saman verran kuin ennen sota-aikaa.

Vuonna 2008 Castelfidardossa valmistetaan noin 25 000 harmonikkaa vuosittain. Vuoden 2016 tuotantomääristä ei ole tietoa, mutta tehtailla on ollut taloudellisia vaikeuksia johtuen 2010-luvun maailmanmarkkinoista. Esimerkiksi Borsini keskeytti toimintansa syksyllä 2014 ja Ballone Burini keväällä 2015.

Kaupunkikierros Castelfidardossa

Castelfidardon keskustaan kannattaa tutustua jalkaisin, koska alue on hyvin pieni. Laitakaupungille on suositeltavaa mennä omalla autolla, koska kävelytiet ovat kapeita tai niitä ei ole laisinkaan. Kaupunkien väliset matkat hoituvat hyvin autolla tai paikallisbusseilla. Bussit ovat edullisia, mutta matkustajan on syytä katsoa aikatauluja ennen matkaan lähtemistä, koska esimerkiksi iltapäivällä bussit eivät kulje tuntiin ruokatauon takia.

Castelfidardon tutustumiskierros kannattaa aloittaa keskusaukiolta Piazzale Don Minzonilta. Aukiolla on iso bussipysäkki, muutamia kahvioita sekä pieni puisto. Vanhan kaupungin idyllisyyden keskelle pääsee aukion laidalla olevan Porta Vittorian kautta. Heti alkajaisiksi voi nähdä muutamia harmonikkatehtaiden esittelyhuoneita Via 18 Sebtembrellä. Saavutaan kaupungintalolle, jonka tunnistaa siitä, että talon oikealla puolella on turisti-info ja talon vasemmalla puolella on harmonikkamuseon sisäänkäynti. Museossa kannattaa käydä, vaikkei edes tietäisi mikä on harmonikka. Vanhoja vempaimiahan on aina mielenkiintoista katsoa. Rauhallisessa tahdissa museon kiertää 30–45 minuutissa.

Castelfidardon eteläpuolella, tai pikemminkin eteläkaakossa, näkyy hyvällä säällä Apenniinien lumihuippuja. Vuoria kannattaa käydä ihailemassa vanhassa kaupungissa M. Angelonin tien itäkärjessä olevalla levähdyspaikalla. Kauniilla säällä penkeillä istuu tovin jos toisenkin. Levähdyspaikalle pääsee kulkemalla museolta alkavan Via Ciriaco Mordinin toiseen päähän. Vanha kaupunki on kukkulan päällä, ja sen pohjoispuolella on toinen maisematasanne (Via Nazario Sauro). Keskusaukiolle palataan vanhan kaupungin kautta ihailemaan näköalatasanteelta meren rannalla kohoavaa Monte Coneroa. Vuoren oikealla puolella näkyy Sirolo ja Numana.

Harmonikan ja harmonikanrakentajien monumentti.

Ulkoilmanähtävyyksiä, joita kannattaa käydä katsomassa näköalatasanteiden jälkeen, on muutamia. Paolo Sopranin palatsin viereisessä puistossa on harmonikan ja harmonikanrakentajien monumentti Hermes dona al sole la fisharmonica. Patsas on noin kolme metriä leveä ja esitteen mukaan noin seitsemän metriä korkea. Patsaan keskeinen elementti on taivaaseen kohottautuva mytologian luonnon ja paimenten jumala Hermes, jolla on käsissään harmonikka. Myöhemmin Hermes oli jumalten sanansaattaja, ja siksi patsaan Hermeksellä on siivekkäät kengät jaloissaan. Patsaasta löytyy edesmenneitä ja tämän päivän harmonikanrakentajia. Monumentin on tehnyt Franco Campanari ja se on Alberto Bacciocchin Casltelfidardolle luovuttuma lahja. Monumentin vieressä olevassa kyltissä on vuosimerkintä 2002.

Monumenttipuistoa kiertävää tietä jatketaan alamäkeen (Via Giacomo Matteotti), kunnes saavutaan puiston isolle metalliportille. Puiston keskellä on Castelfidardon taistelun muistomerki, joka liittyy nykymuotoisen Italian syntymisen kahakoihin 1850–1870-lukujen tienoille. Tarkemmin otaen yksi näistä itsenäistymisen taisteluista käytiin Castelfidardossa 18.9.1860, jolloin kenraali Cialdinin joukot torjuivat paavin sotajoukot. Tämä merkitsi paavin ylivallan loppua alueella ja Umbrian sekä Marchen alueen liittymistä uuteen Italiaan. Puiston alueella on myös hautausmaa, josta löytyy Paolo Sopranin hautaholvi. Suomalaiselle katolinen hautausmaa on elämys, koska Suomessa ei yleisesti ottaen ihmisiä haudata maan päälle rakennettuihin hautaholveihin. Puisto on auki päivittäin ja alueen portit suljetaan pimeyden laskeutuessa.

Kaupunkikierroksen jälkeen kannattaa omaan rauhalliseen tahtiin kierrellä paikkoja. Parhaiten harmonikkayrityksiin saa yhteyden käymällä kaupungissa olevissa harmonikkatehtaiden esittelyhuoneissa. Esittelyhuoneiden aukioloajat ovat vaihtelevia, mutta yleensä näyteikkunassa on edustajan puhelinnumero. Mikäli olet ostamassa paikan päältä harmonikkaa, niin älä tuudittaudu uskoon, että suomalaisella näppäinjärjestelmällä varustettuja näppäinhaitareita olisi varastossa odottamassa ostajaansa. Suomalainen klaviatuuri on vähemmistönäppäinjärjestelmä, joten soitin olisi syytä tilata etukäteen. Jotkin harmonikkatehtaat eivät edes myy soittimia yksityisille henkilöille, vaan soittimet toimitetaan ostajalle lähimmän kotimaan jälleenmyyjän kautta.

Mikäli haluaa käydä kiertämässä harmonikkatehtaita vain pelkästään mielenkiinnosta, kannattaa tehtaisiin ottaa ensin yhteys sähköpostitse tai puhelimitse. Sähköpostin huono puoli on se, että niihin ei aina vastata. Toki voi mennä suoraan tehtaan ovikelloa pirauttamaan, mutta pitää ottaa huomioon, että englantia, saksaa tai ranskaa taitavia ihmisiä ei välttämättä ole paikalla – italialla pärjää mainiosti. Helpoin, joskaan ei halvin, tapa tutustua castelfidardolaisiin harmonikkayrityksiin on liittyä Suomesta Italiaan järjestettäville bussimatkoille. Tilausliikenne Timo Tuomiston keväisin isännöimä bussimatka on alkanut yleensä laivamatkalla Hankoniemestä Rostockiin ja bussi kiertää eri Euroopan kaupunkeja ja viipyy lopulta Castelfidardossa muutaman päivän. Matkan pituus on noin kaksi viikkoa ja sen antiin kuuluvat monet kulttuurikohteet Euroopassa.

Suoraan tehtaisiin kohdistuva harmonikanostoturismi on kuitenkin aiheuttanut monille toimijoille eri maissa närää ja kovaa kritiikkiä kilpailun vääristymisen takia.

Harmonikkamuseo

Harmonikkamuseo sijaitsee Castelfidardon ydinkeskustassa.

Yksi Castelfidardon hienoimmista nähtävyyksistä on Museo Internazionale della Fisarmonica, joka on suomennettuna Kansainvälinen harmonikkamuseo. Museo sijaitsee Via Mordini 1:ssä. Museon sisäänkäynnin edessä on Paolo Soprania esittävä patsas.

Museo antaa helposti lähestyttävän ja mielenkiintoisen näkökulman harmonikan kehityskaaresta. Museokierroksella on mahdollisuus nähdä harmonikkaa esittelevä lyhyt dokumenttielokuva. Museossa on paljon 1800- ja 1900-lukujen vaihteen soittimia sekä 1900-luvulla rakennettuja erikoisuuksia. Tämän lisäksi museossa on 1930-luvun harmonikkatyöpajan rekonstruktio, figuurikokoelma, alkuperäisnuotteja (mm. P. Frosini ja Deiro), patsaita, valokuvia tauluja ja matkamuistoiksi voi ostaa harmonikkamusiikkia sekä alan kirjallisuutta. Museo on avattu yleisölle 5.5.1981 ja se on avoinna kaikkina päivinä maanantaita lukuun ottamatta.

Suomalaisiin harmonikkamuseoiden esineistöön verrattuna Castelfidardon konekanta on vanhaa. Museossa on paljon 1800-luvun soittimia, siinä missä Suomessa pääsääntöisesti 1800-luvun pelejä on vain muutamia. Suomalaisen harmonikkahistorian kannalta kokoelman mielenkiintoisin soitin on 1908 valmistunut viisirivinen Dallapè, jossa on nykyään suomalaiseksi näppäinjärjestelmäksi kutsuttu näppäinjärjestelmä. Järjestelmä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä Dallapèn tehtaasta lähtöisin, ja tämä soitin on vanhin todiste nk. suomalaisen näppäinjärjestelmän alkuperästä.

Kritiikkinä museon toiminnasta mainitsen museon ylläpitäjien kielitaitojen puutteellisuuden, vaikka museon väki onkin hyvin ystävällistä. Tämän lisäksi miinuksena pidän vitriinien tietokylttien yksikielisyyttä. Museolta saa esitteen, jossa on museoon ja harmonikkaan liittyvät perustiedot usealla kielellä, ja tämä riittääkin monelle kävijälle. Museon tekee kansainväliseksi se, että sen soitinkokelma on koottu eri maissa tehdyistä soittimista. Jopa Suomessa valmistettu soitin kuuluu museon kokoelmiin.

Harmonikkayritykset

Oheiseen tietolaatikkoon on koottu vuonna 2005 toiminnassa olleet yritykset. Näkyvissä olevat yritykset ovat vain jäävuoren huippu koko harmonikkayritysten evoluutiosta. Yrityksien fuusiot ovat muuttaneet yrityksien nimiä, mikä hankaloittaa erityisesti tuotemerkkien tunnistamisesta ja soittimen valmistustehtaan selvittämistä. Kaiken kaikkiaan harmonikkayritysten evoluutio on erittäin monisyinen.

Harmonikka-alan yritykset ovat ihan samanlaisia kuin minkä tahansa muunkin alan yritykset. Tämä on hyvä pitää mielessä ihan siitäkin syystä, että harmonikojen myynti pohjautuu paljon tuotemerkin brändin luomaan laatuilluusioon: soittimia myydään paljon ulkonäön perusteella ja pelkällä nimellä. Brändin taustalla on usein tuotemerkin personifikoituminen tuotemerkin aloittajaan ja tuotemerkin maineen kehittäjällä. Esimerkiksi Paolo Soprani -tuotemerkkiä valmistaa nykyään (2008) Menghini. Giulietti-tuotemerkkiä valmistaa puolestaan Zero Sette. 2007 lähtien Bugari Armado on toiminut läheisesti Zero Setten kanssa. Laatu ei tarkoita tunnettua tuotemerkkiä, vaan laatusoitin on laatusoitin merkkiin katsomatta.

Harmonikkayrityksiä (27 kpl vuonna 2005)

  • F.lli Alessandrini
  • Baffetti Dino
  • Ballone Burini Lido & C. Srl
  • Beltuna Accordions Srl
  • Bombezzo Giampaolo e Letizia
  • Borsini Fisarmoniche Srl
  • Brandoni & Sons Sas (Bobezzo?)
  • Bugari Armado Srl
  • Castagnari Snc
  • Cemex Srl
  • D. & D. Fantini Accordions Srl
  • Fisart Sas di Vignoni e Pigini
  • Gabbanelli Elio
  • Giustozzi Alberto
  • Guerrini e Figli
  • International Music Company
  • Mengascini Nello
  • Menghini Srl
  • O.R.A. di Guerrini Aldo
  • Ottavianelli Ovidio
  • Piatanesi Accordions
  • Pigini Srl
  • Sem Spa
  • Serenellini Snc
  • Tombolini Emilio e Figli
  • Victoria Accordions Srl
  • Zero Sette Srl

Soittimien laadusta on helppo siirtyä soitinvalmistajien suuruuteen: onko suuryrityksen tuottamat soittimet laadukkaita? Neuvostoliitossa ja sen satelliittivaltioissa tehtyjen harmonikkojen tuoma maine soittimien laatuun on omiaan kyseenalaistamaan ja korostamaan suuyrityksien ja laadun välistä kysymystä. Tämä aihealue on hieno spekulaation hiekkakenttä, sillä kyse on siitä, mitä ihminen arvostaa. Laatu ei katso valmistusyksikön kokoa.

Kaiken kaikkiaan harmonikkatehdas on sanana hyvin harhaan johtava, koska monien yrityksien toiminta perustuu tehokkaaseen alihankintaverkostoon, eikä siihen, että jokaisella valmistajalla olisi oma konkreettinen tehtaansa. Pienet yritykset ovatkin käytännössä harmonikkojen kokoamis- ja viimeistelylinjoja. Tämä toimintatapa erottaa Castelfidardon harmonikkayritykset esimerkiksi Klingenthalin suurista tehtaista ja edesmenneestä Kouvolan harmonikkatehtaasta. Historian varrella jopa Castelfidardossa on ollut superyrityksiä, joissa harmonikkojen tuotantokapasiteetti on ollut aivan toista luokkaa kuin nykyään ollaan totuttu näkemään. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan pohjaa tuotantoaan täysin alihankkijoiden tuottamiin osiin vaan esimerkiksi Borsinilla ja Victorialla on ollut omat puutyöosastonsa runkojen valmistamista varten. Tuotantolinjat voidaan jakaa kahteen pääryhmään: isoihin ja pieniin toimijoihin. Isoja yrityksiä Castelfidardon alueella ovat ainakin Bugari, Bombezzo, Beltuna, Victoria, Pigini sekä Menghini.

Monet yritykset ovat tänä päivänäkin sukuomisteisia, ja osa yrityksistä saattaa olla yhden hengen yrityksiä. Sukuomisteisuuksista huolimatta usean harmonikkatehtaan syntyhistoriaan on liittynyt tietotaitovarkaudet, joissa henkilö X on ollut töissä yrityksessä A, kunnes henkilö X on saanut riittävästi tietotaitoa ja perustanut oman yrityksen.

Haitarin varaosien tukkuliike Castelfidardossa on Carini ”DE.NA.” srl. Carini on perheyritys, jossa asioiminen tuo aina hymyn kasvoille – kiitos mukavien ihmisten. Yritys sijaitsi aivan kaupungin keskustassa, postia vastapäätä, mutta nykyään liike löytyy Castelfidardon ja Loreton välimaastosta.