Hohner

Hohner Musikinstrumente GmbH & Co. KG on alun alkaen saksalainen soitinvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Trossingenissa. Yhtiö on erityisen tunnettu huuliharppujen ja harmonikkojen valmistajana, mutta tämän lisäksi yhtiö tekee tai on tehnyt paljon muitakin soittimia kuten nokkahuiluja, melodikoja, kitaroita, bassokitaroita, pianoja ja kazooita.

Hohnerin tarina alkaa 1800-luvun alkupuolelta Trossingenista, joka sijaitsee 106 km Stuttgartista lounaaseen. Tuolloin Saksan liitto oli voimissaan, ja Trossingenissa oli vahva soitinrakennuskeskittymä. Nykyään Trossingenin asukasluku on noin 16 000.

Matthias Hohnerin huuliharpputehdas

Christian Messner (1805–1874) oli innostunut huuliharppujen tekemisestä ja hän oli ilmeisesti ostanut tällaisen soittimen vierailullaan Wienissä. Messner aloitti huuliharppujen tekemisen 1827 vapaa-ajallaan varsinaisen päätyön ollessa kellonvalmistus. Soitinvalmistus osoittautui menestykseksi, ja hänen huuliharppunsa olivat sangen tunnettuja 1830–1840-luvuilla.

Christian Messner yritti pitää huuliharppujen valmistustaidon vain perheensä tietona. 1850-luvulla Messnerin veljenpoika Cristian Weiss tuli mukaan yritystoimintaan, mutta pian Weiss perustikin oman huuliharpputehtaansa. Eräänä päivänä vuonna 1856 eräs Weissin kouluystävä pistäytyi tehtaalla. Hän oli Matthias Hohner (s. 1833 – k. 1902). Vierailu kesti kohtalaisen pitkään, ja Weiss alkoi epäillä jo tehdasvakoilua ja heitti Hohnerin pois talosta. Hohner oli kuitenkin nähnyt riittävästi. Seuraavana vuonna Hohner perusti oman huuliharpputehtaansa viereiseen kylään. Pian yritys kuitenkin siirrettiin Trossingeniin.

Matthias Hohner oli syntynyt Trossingenissa Mustan metsän reunalla ja hän oli kelloseppä. Hohner oli tehnyt ensimmäisen huuliharppunsa jo kaksi vuotta ennen yrityksensä perustamista, joten hän tunsi soittimen rakenteen ennen visiittiään Weissin tehtaalle. Hohner tutki olemassa olevia soittimia ja yritystoiminnassaan hän hyödynsi massatuotantoa saaden soittimien valmistuskustannukset alhaisiksi. Hän ei yrittänyt alussa tehdä mahdollisimman hienonoja malleja vaan kustannustehokkaita soittimia.

Yrityksen perustamisvuonna Matthias Hohner valmisti 700 huuliharppua, mutta kymmenen vuotta myöhemmin vuosituotanto oli jo 22 000 soitinta. Kasvuvauhti oli huimaa. Vuonna 1867 Hohner osti alueella kilpailevia yrityksiä ja aloitti huuliharppujen viennin Yhdysvaltoihin. Vuonna 1871 Hohner lähetti Wieniin työntekijän tutkimaan pahimpien kilpailijoidensa soitinvalmistusmenetelmiä. Ne olivat aikanaan parempilaatuisia kuin Hohnerin tuottamat soittimet. Puoli vuotta myöhemmin työntekijä toi mukanaan paljon tietotaitoa, joka laitettiin käytäntöön. Tällöin Hohner sai tietää messinki- ja alpakkakielien leikkuumenetelmän ja miten viritys tehtiin niin kutsutulla virityspöydällä. 1870-luvun loppuun mennessä Hohnerin tuotannon laatu oli noussut kilpailijoiden veroiseksi.

Vuonna 1875 huuliharppuja teki Trossingenissa Matthias Hohner (85 työntekijää), Andreas Koch (60), Christian Messner & Co. (40), Christian Bilger (25), Joh Irion (10) ja Gerb. Ulrtich, Talheim (8). Vuonna 1880 Hohner investoi huomattavasti yrityksensä koneisiin ja seuraavana vuonna hän rakennutti uuden asuin- ja liikekiinteistön Trossingenin ylä- ja alakylien väliin. 1882 Hohnerin tehtailla otettiin käyttöön ensimmäinen höyrykone, josta saatiin voima kieliprässiin. Yrityksen merkittävyys kasvoi koko 1800-luvun lopun ajan. Onkin sanottu, että Trossingenin kaupungintalo on rakennettu huuliharppurahoilla – kaupunki kutsuttiin pitkään Hohner-kaupungiksi.

Oikeaan aikaan oikeassa paikassa

Matthias Hohnerin huuliharput tulivat nopeasti suosituksi Pohjois-Amerikassa, missä niitä käyttivät erityisesti saksalaiset siirtolaiset Länsitasangoilla. Ylipäätään eurooppalaiset siirtolaiset veivät huuliharpun niin Teksasiin kuin Yhdysvaltojen eteläosiin kuin Keskilänteenkin. Keskilännessä huuliharppusta alkoi tulla nopeaseti osa paikallista kansanmusiikkia. Hohnerin huuliharppujen myyntiä kehitti siirtolaisten lisäksi muista yrityksistä erottuva markkinointikikka: yrityksen logo oli lisätty huuliharpun kansiin. Vuonna 1887 Hohnerin tehtaalla valmistettiin tehtaan historian miljoonas huuliharppu ja vuodelle 1888 päivätty muistiinpano toteaa, että tehtaan tuottama laatu oli niin korkea, ettei sitä voinut enää juurikaan nostaa. Tuotannosta 80 % meni vientiin.

Huuliharpulla oli etu moneen muuhun soittimeen verrattuna. Se oli halpa ja helposti mukaan otettava. Sen avulla yksikin soittaja sai helposti soitettu mieleistään musiikkia. Paljon myöhemmin, ehkäpä juuri soittimen keveyden vuoksi, myös Nasan Gemini 6 -luotaimen kyydissä ollut astronautti Wally Schirra soitti joulukuussa 1965 ensimmäisen musiikkiesityksen avaruudessa. Soittimena oli Hohnerin Little Lady -huuliharppu ja kappaleena oli Kulkuset.

1890-luvulla tuli yrityksen ensimmäinen varsinainen takaisku, kun Yhdysvaltojen tuontitullit nousivat ja Yhdysvalloissa koettiin talouden taantuma. Kysyntä laski paljon. Matthias Hohner oli luottanut liikaa yhden markkina-alueen voittokulkuun. Vasta tämän shokin jälkeen vuosien 1892–1893 aikana Hohner alkoi katsoa markkinoita muualtakin kuin vain Yhdysvalloista. Uusia markkina-alueita löytyi Englannista ja sen siirtomaista. Tällöin Matthias Hohnerin lausahdus “Maailma on markkina-alueeni” oli totta.

19.9.1900 Matthias Hohner siirsi yrityksen johtamisen pojilleen Jacobille, Matthiakselle, Andreakselle, Hanssille ja Willille. Yrityksellä oli yli 1000 työntekijää ja vuosittainen huuliharppujen tuotanto oli yli neljä miljoonaa kappaletta. Jacob, vanhin pojista, alkoi johtaa yritystä. Matthias ja Andreas vastasivat soitinten kehittämisestä. Will keskittyi kulttuuripuolelle osoittaen, että teollisuus ja musiikkikentän tulee mennä käsikädessä. Hans, nuorin pojista, omistautui Yhdysvaltojen markkinoiden kehittämiselle. Hän muutti New Yorkiin, perusti Hohnerin Yhdysvaltojen toimipisteen ja hänestä tuli Amerikan kansalainen.

Kysyntä oli niin kovaa, että Hohner perusti välivarastoja sinne, missä niille oli tarvetta. Ensimmäinen varasto perustettiin 1901 New Yorkiin, toinen Torontoon, kolmas Lontooseen, neljäs Varsovaan ja viides Wieniin.

Matthias Hohner oli aikanaan elävä legenda ja miljonääri. Matthias Hohner kuoli 11.12.1902, päivää ennen 69. syntymäpäiväänsä. Tämän jälkeen hänen jälkeläisensä pyrkivät nostamaan Matthias Hohnerin nimi lähes myyttisiin sfääreihin osittain markkinoinnilista syistä: Yrityksen juhlavuodesta 1907 tuli Matthias Hohnerin saavutusten esiinmarssi. Tie, joka kulki yrityksen alueella muutettiin Hohnerstrasseksi, Hohner-kaduksi. Matthias Hohnerin rintakuva nostettiin uuden tiilitalon sisäänkäynnin yläpuolelle ja hänen kuvansa lisättiin tuotteisiin ja niin edelleen. Tämä “perustajakultti” saavutti huippunsa vuonna 1957, kun tehtaan perustamisesta tuli täyteen 100 vuotta.

Hohner-yritys oli pitkään vahvasti perhejohteinen. Myöhemmin myyntijohtaja, joka vastasi myös yrityksen yleisestä finanssiasioista, oli Matthias Hohnerin poika Karl Hohner. Karlin toinen poijista vastasi huuliharppujen tuotannon kehittämisestä ja tuotannon reursseista. Tämä työnkuva tuli myöhemmin Andreasin nuorimmalle pojalle Walterille, jonka vanhin poika Matthew oli M. Hohner Incorporated of American johtaja. Tämän amerikkalaisen yrityksen toimitusjohtaja oli Will Hohnerin poika Frank Hohner.

Harmonikat mukaan tuotantoon

Kun Hohnerin tehtailla alkoi harmonikkojen valmistus vuonna 1903, oli se valmistanut huuliharppuja jo 46 vuotta. Yritys rakennutti omat tuotantotilat harmonikkojen valmistusta varten. Heti seuraavana vuonna tehtaan valmistama harmonikka voitti Saint Luisin maailmannäyttelyssä kultamitalin. Vuonna 1906 tehtaalle asennettiin uusi höyrykäyttöinen voimansiirtohihna, jolloin tuottavuus saatiin jälleen kasvamaan. Vuonna 1903 Koch-harmonikkojen valmistus alkoi niin ikään Trossingenissa.

1900-luvun alussa Hohner laajeni vauhdilla, aivan kuten edellisen vuosisadan aikana. 12.10.1902 Hohner osti Christian Messnerin huuliharppuyrityksen, joka oli ostohetkellä maailman vanhin huuliharppujen valmistaja. Vuosina 1906–1907 Hohner osti puolestaan kilpailijat Hotzin ja Pohlin. Tämän jälkeen, vuonna 1909, perustettiin yritys nimeltä Hohner AG.

Hohnerin kasvulle ja tuotekehitykselle ei tuntunut olevan rajoja. Vuonna 1912 Hohner valmisti ensimmäiset kromaattiset harmonikkansa ja 1913 Hohner valmisti 3000 työntekijällään yli 10 miljoonaa huuliharppua vuodessa. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana Hohnerin huuliharput olivat suosittuja kaikkien sotivien osapuolien riveissä.

Vuonna 1920 Hohnerilla oli 4000 työntekijää ja tuotanto oli 20 miljoonaa huuliharppua vuodessa. Tässä vaiheessa Matthias Hohnerin lapsenlapsi Ernst Hohner (1886–1965) nimettiin tehtaan toimitusjohtajaksi. Ernst oli Jacobin poika. Ernst Hohner oli opiskellut Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

1920-luvun alussa Saksassa oli talouskriisi, jonka vuoksi Saksan markka koki merkittävän inflaation. Tämä teki kaupankäynin ulkomaanvaluutoilla houkuttelevaksi. Käytännössä Saksan markkinoilla huuliharppuja myytiin vuosina 1922–1923 vain 5 % liikevaihdosta. Kotimaan markkinat alkoivat kasvaa suhteessa vientiin vuodesta 1930 alkaen aina vuosikymmenen loppuun asti.

Vuonna 1925 Hohner tuotti yli 25 miljoonaa huuliharppua, ja vuosina 1928–1929 Hohner osti Trossingenista isot Christian Weissin ja Andreas Kochin huuliharppuyritykset. And’s Koch AG oli Hohnerin pahin kilpailija, joka oli aikanaan maailman toiseksi suurin vapaalehdykkäsoittimien tuottaja.

Morino

Yksi keskeinen henkilö Hohnerin harmonikkatuotannossa oli Venanzio Morino, joka oli erityisen tärkeä henkilö yrityksen kultakauden tuotteiden suunnittelussa 1930–1950-luvuilla.

Venanzio Morino oli syntynyt 11.12.1876 Burnascossa, pohjoisitalialaisessa kylässä ja hän joutui nuorena tekemään töitä isänsä kanssa. Morinosta piti tulla puuseppä ja hän oli parhaimmillaan asioiden järjestelemisessä. Morino piti musiikista ja hänellä oli unelma suurelle yleisölle sopivasta soittimesta. Tämä johdatti ensimmäisen pienen harmonikan tekoon. Kun Morino muutti Italiasta Geneveen, hän tapasi harmonikanrakentajan, jolta hän oppi paljon hyödyllisiä asioita. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Venanzio Morino tapasi Earnst Hohnerin, minkä seurauksena Morino muutti Trossingeniin vuonna 1928.

Venanzio Morino oli jäänyt leskeksi 1922 ja vuonna 1932 hän nai Fran Hellan. Tämä teki Morinolle hyvää, joka piti perheestä ja kodista. Morinon ensimmäisen avioliiton lapset Raymond ja Germaine asuivat Genovassa. Raymond johti harmonikkakoulua ja Gerimaine oli naimissa (valitettavasti lähteissä ei mainuttu muuta). Morinon toinen poika Guido oli sähköinsinööri.

Työskentelyn aloittaminen Hohnerilla tarkoitti Morinolle käytännössä resurssien rajattomuutta – kyseessä oli maailmanlaajuinen yritys, joka oli vaurastunut vuosikymmeniä. Morinon intuitio ja tietotaito yhdistyivät Hohner-yrityksen suuriin suunnitelmiin.

Yksi Hohnerin kuuluisimmista harmonikoista on Morino-pianoharmonikka, jonka suunnittelu alkoi, kun Ernst Hohnerin ja Elias Messnerin oli rohkaissut Venanzio Morinoa suunnittelemaan harmonikan. Morino oli ollut myös yhteydessä vanhaan mestariinsa Herman Schittenhelmiin ja tämän lisäksi useat tahot olivat pyytäneet Morinoa suunnittelemaan omaa harmonikkaa. Tarkoitus oli tehdä parasta laatua. Morino I -pianoharmonikka julkaistiin 1938.

Venanzio Morino eli nöyrää elämää. Hänellä oli hyvä terveys ja säännölliset päivärytmit. Hän teki töitä Hohnerilla yhä 80-vuotiaana ja tuli tutuksi seuraajansa Giovanni Golan kanssa. Kun Venanzio Morinolta kysyttiin poliittista katsontakantaa, hän vastasi: “En ole nationalisti enkä fasisti, vaan haitaristi”. Hänen harrastuksiinsa kuului matkustelu. Hän kävi mm. Italiassa, Sweitsissä, Ranskassa, Tanskassa ja Belgiassa. Morino tutki myös teknistä kirjallisuutta ja luki kirjoja. Venanzio Morino kuoli 1.1.1961 Trossingenissa.

1930- ja 1940-luvut

Hohner-yritys jatkoi kasvamistaan ja se levittäytyi myös aikaisemman ydinbisneksensä ulkopuolelle. Vuosi 1931 oli vauhdikas. Hohner-Musikverlag perustettiin, josta kasvoi suuri harmonikkakustantamo 1950-luvulla. Samana vuonna perustettiin myös Hohner-Handharmonika-Fachschule, nykyinen Hohner-konservatorio. Kaiken kukkuraksi Saksan kansallinen harmonikkaliitto (Deutscher Harmonika Verband) perustettiin vuonna 1931. Tästä kasvoi yksi maailman suurimmista harmonikkaliitoista.

1930-luvulla harmonikka eli kukoistuskauttaan. Mainontaa kehitettiin ja useita erilaisia soitinmalleja julkaistiin. Vuosikymmenen lopulla suunnittelu muuttui yhä johdonmukaisemmaksi. Vuonna 1939 Hohner AG:lla oli 5000 työntekijää, mikä oli kaikkien aikojen ennätys.

1940-luvulla Hohnerin tehtaat valjastettin valtion käyttöön. Tehtaassa otettiin käyttöön ensimmäinen liukuhihna, kun yrityksen piti tuottaa sytyttimiä Saksan armeijan käyttöön. Suurimman osan työstä tekivät naiset. Tätä ennen Hohner oli jo valmistanut huuliharppuja, joissa oli koristeena hakaristi. Tämän taustalla oli natsipuolue, joka teki töitä normaalisoidakseen omaa symboliikkaansa. Monet saksalaiset kuitenkin hylkäsivät huuliharpun, sillä se yhdistettiin usein amerikkalaiseen jazz- ja blues-musiikkiin ja tätä kautta natsien halveksimaan mustaan väestöön. Sodan jälkeen Hohner palasi täysmittaisesti soittimien valmistamiseen.

Toisen maailmansodan aikana Hohner tuotti huuliharppuja vientiin. Erityisen tärkeänä oli vienti Ranskaan ja Iso-Britanniaan. Jotta tämä onnistuisi, Hohner perusti puolueettomaan Sveitsiin uuden tehtaan. Hohnerin kilpailija kuitenkin provosoi flyereilla Hohnerin olevan “liittolaisten harppuja”. Tämän takia huuliharppuja vedettiin pois markkinoilta tai ne nimettiin uudelleen. Hohnerin sodanjälkeinen taloudellinen nousu perustui taas vientiin.

1950–1970-luvut

1950-luvulla Hohner Accordion Orchestra, jonka johtajana oli Rudolf Würthner, kiersi maailmaa. He kävivät soittokeikoilla mm. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, ja tätä kautta Hohnerin tunnettavuus kasvoi entuudestaan. Sodanjälkeinen maailma ei kuitenkaan ollut samanlaien kuin ennen sotia. Toisaalta Hohnerin taloudellista nousua auttoi yrityksen sijainti Länsi-Saksan puolella, mutta toisaalta maailma oli jaettu uudestaan. Itä-Euroopan markkinat olivat omansa, Kiina pakkolunasti Hohnerin Shanghain toimiston ja Japani alkoi myydä huuliharppuja Aasiassa. Tämä vaikutti kaikki Hohnerin liiketoimintaan negatiivisesti. 1952 Hohner aloitti elektronisten ja elektromekaanisten soittimien massatuotannon.

Hohner aloitti valmistaa harmonikkoja yhä enemmän metallista vuonna 1953. Esimerkiksi Atlantic- ja Atlanta-mallit ovat metallirunkoisia. Venanzio Morinon seuraaja Giovanni Golan nimeä kantava Gola-harmonikkamallit lanseerattiin vuonna 1956. Tästä tuli Hohnerin huippuharmonikka. Ensimmäiset Golan testikappaleet valmistettiin Italiassa, mutta nämä eivät päässeet tuotantoon asti. Vuodesta 1957 muodostui Hohnerille käännekohta. Yritys oli 100 vuotta, ja tuotanto alkoi hiljalleen vähetä Trossingenissa. Vuonna 1957 valmistui 20 miljoonaa huuliharppua ja 400 000 harmonikkaa.

Osa Hohnerin malleista tuotettiin Italiassa. Näitä olivat esimerkiksi 1960-luvulla tuotannossa olleet Goletta ja Golina -mallit ja myöhemmin 1980–1990-luvuilla Gola IV. Kaikki muut Gola-mallit ovat tehty ja tehdään yhä Trossingenissa. Osassa näihin soittimiin tehtiin bassopuoli Italiassa muutaman vuoden ajan, mutta tuotannon laadun takaamiseksi valmistus siirrettiin takaisin Saksaan.

1960-luvulla rock-musiikki nousi suosioon, mikä puolestaan vaikutti soitinmyyntiin. Hohner ei kyennyt sopeutumaan muuttuviin liiketoimintaolosuhteisiin ja tämän vuoksi yrityksellä alkoi laskusuhdanne. Vaikka 1960-luvulla Hohner-huuliharpua soitti niin Bob Dylan kuin John Lennon, ei myynti noussut. Yritys ei saanut kontaktia nuorisoon.

Alamäen alkaessa tehtiin sopeutustoimia. 1960 Hohnerin New Yorking toimisto siirrettiin Hicksvilleen, missä kustannukset olivat aikaisempaa matalammat. 1962 Hohner alkoi puolestaan valmistaa nokkahuiluja.

Vuonna 1965 toimitusjohtaja Ernst hohner (1886-1965) jäi eläkkeelle 45 palvelusvuoden jälkeen. Hänet tunnettiin lempinimellä Königlicher Kaufmann, liikemiesten kuningas. Trossingenissa on nimetty katu hänen mukaansa. Jotkut kuitenkin pitivät Ernst Hohneria osasyynä Hohnerin alamäkeen. Väitteiden mukaan Hohner ei tunnistanut ajoissa musiikkikulttuurin muutosta.

Vapaalehdykkäsoittimien myynti laski vuosikymmenen aikana, mutta varsinainen kriisi oli vasta 1970-luvulla. Koska Hohner oli laajentunut yhdintoimintansa ulkopuolelle, se ei nähnyt vapaalehdykkäsoittimien myynnin laskua kunnolla. Hohner oli alkanut valmistaa melodikoita vuonna 1958 ja nokkahuiluja 1962. Elektronisten soittimien kehittäminen vei paljon voimavaroja 1970-luvulta alkaen, kunnes toiminta lakkautettiin 1995. Elektronisten soittimien kanssa yritys ei pärjännyt Aasiassa tehtäviä tuotteita vastaan. Suurin kompastuskivi oli kuitenkin yrityksen päätös valmistaa tietokoneita IBM:lle ja Siemenssille. Vuodesta 1968 vuoteen 1976 Hohner menetti miljoonia tämän yritystoiminnan seurauksena. Tämän seurauksena työvoima väheni noin 3000 työntekijästä 1900 työntekijään vuosina 1967–1977. Tätä yritystoiminnan harharetkeä ei kuitenkaan haluttu julkisesti kritisoida Trossingenissa, koska Hohnerilla oli yrityksenä paljon valtaa.

1980–2000-luvut

1980-luvulla Hohner keskittyi sähköisten soittimien valmistamiseen. Pohja tälle oli tehty jo 1970-luvun puolivälissä, kun suunnittelutyö oli aloitettu. Näihin aikoihin Hohnerilla oli tuotantoa myös Yhdysvalloissa.

Vuonna 1982 Hohnerin Yhdysvaltojen toimisto siirrettiin Richmondiin, Virginiaan. Tällä tavalla toimisto oli lähempänä maahantulevaa rahtia.

Vuodet 1986–1987 olivat Hohnerin todelliset kriisivuodet. Alamäkeä oli jatkutnut pitkän aikaan, ja nyt monta asiaa tapahtui lyhyessä ajassa: työntekijöiden määrä pudotettiin alle tuhanteen ja vaikeuksien vuoksi yritys myi keräämänsä soitinkokoelmansa pois. Puutuotevalmistaja Kunz-Holding GmbH osti 2/3 Hohnerin osakkeista vuonna 1989. Kunz-Holdingin liikevaihto oli noin miljardi dollaria vuodessa. Hohnerin perhe oli aktiivisessa yritystoiminnassa mukana vuoteen 1986 asti.

Joitain valonpilkahduksia kuitenkin oli. Hohner-Sonor AG -yritys perustettiin 1992 Berniin, ja Rainbow-huuliharppu esiteltiin 1994. Se oli suunniteltu lapsille, sillä siinä oli värikoodatut puhallusreiät, jotta äänien paikat oppi helposti. Trossingenissa Hohner muutti kaupunkikeskuksesta pois 1990-luvun puolivälissä. 1997 mennessä yritys on kokenut kaksi vuosikymmentä jatkuvaa tappiota. Kaupunkikuvassa tämä näkyi muun muassa siten, että Hohner siirsi tuotantoaan uuteen tehtaaseen ja Trossingenin keskustasta purettiin isoin tehdasrakennus.

Vuonna 1997 Taiwanilainen K.H.S. Musical Instruments hankki Hohnerista enemmistöomistuksen, ja yritys Hohner Musikinstrumente Gmbh & Co. KG perustettiin. Uuden pääomasijoittajan myötä alkoi yritys toiminnan todellinen elvyttäminen. Matthias Hohnerin jälkeläisille jäi 9 % omistusosuus yrityksestä. Samassa uusi pääomasijoittaja osti Sonor-tuotemerkin. K.H.S. Musical instruments oli perustettu 1930 ja sillä oli tehtaita Japanissa, Taiwanissa, Kiinassa ja Yhdysvaloissa. Yrityksellä oli siis paljon kokemusta ja mahdollisuuksia hoitaa Hohnerin asiat kuntoon ja samalla säilyttää Hohnerin tuotemerkki.

K.H.S:n ollessa täysin päätösvaltainen Hohnerin tuotannosta, tehtiin vuonna 1997 päätös siirtää osa tuotannosta Aasiaan. Uusi tehdas avattiin Shangain lähelle 1998. Tarkoituksena oli, että halvimmat aloitussoittimet tehtäisiin Aasiassa, mutta korkealaatuiset soittimet Saksassa. Muitakin talouden elvyttämistoimia tarvittiin. 1997 Hohnerin työntekijämäärä pudotettiin 858:sta 598:aan. Trossingenissa työntekijöiden määrä putosi 493:sta 200:aan. Myöhemmin tehtiin lisäleikkauksia. Yrityshiararkiaa yksinkertaistettiin, tuotantoa yhtenäistettiin ja hallintoa vähennettiin ja tuotteet tarkistettiin vastaamaan kysyntää. Sähkösoittimia ja pianoja valmistavat yksiköt myytiin. Tämä vaikutti myös Suomessa, sillä 5.3.1984–14.12.2003 Hohnerilla ja suomalaisella Hellas-Pianolla oli yhteisyritys Hohner-Hellas Oy, joka valmisti Hohner-merkkisiä pianoja Hyvinkäällä. Hohnerin yritystoiminnassa tuotekehitys kuitenkin pysyi Trossingenissa.

Erittäin kovien toimien jälkeen, vuonna 2001, Hohner teki ensimmäistä kertaa voittoa yli 20 vuoteen. Alkoi Hohnerin uusi taloudellinen kausi. Yritys tuotti yhä suurimman osan maailman huuliharpuista, mutta talouden painopiste oli muuttunut Aasiaan, ja K.H.S Musical Instruments oli ollut avain näille markkinoille. Kilpailun kiristyessä, oli löydettävä halvempia osia.

2000-luvun alussa Hohner muutti yhdysvaltojen toimiston uuteen paikkaan. Tällä kertaa Glen Alleniin, Virginiaan. Yhdysvaloissa Hohner oli alkanut tehdä yhteistyötä Playful Harmonies -yrityksen kanssa, joka oli tuolloin vasta kuusi vuotta vanha, mutta joka oli keskittynyt lastensoittimiin. Hiljalleen myynti kasvoi niin Yhdysvaloissa kuin Ranskassa. Suurin osa myynnistä tuli perkussiosoittimista. Vuonna 2003 Hohnerin tuloista melkein puolet tuli Yhdysvaltojen markkinoilta.

Vuonna 2006 Matth. Hohner AG -yritykseen kuuluivat seuraavat sisaryritykset: Saksassa Hohner Musikinstrumentte GmbH & Co. KG ja Sonor Gmbh & Co. KG, Ranskassa Hohner SA, Yhdysvalloissa Hohner Inc., Sveitsissä Hohner-Sonor AG, Tšekeissä Hohner Pisek ja yhteisyritykset Hohner Conservatory Trossingenissa ja Hohner-Lansheng Ltd. Shangaissa Kiinassa.

Hohner nykyään

Hohner Musikinstrumente GmbH pääkonttori sijaitsee yhä Trossingenissa. Hohnerilla oli syksyllä 2020 Trossingenissa 35 työntekijää, joista kahdeksan toimi tuotekehitysosastolla. Kaikki Hohner-mallien suunnittelun ja tuotannon laadunvalvonnan tekee Trossingenin työntekijät; Trossingenista käy säännöllisesti henkilökuntaa tarkastamassa Kiinassa tuotannon ja soittimien laadun.

Hohner valmistaa vuosittain Kiinassa noin 20 000 ja Italiassa noin 600 harmonikkaa (2020). Trossingenissa valmistetaan yhä kromaattisia Gola- ja XS-harmonikkoja sekä diatonisia Corona Xtremeä ja Corona II -harmonikkoja. Suurimmaksi osaksi tehtaalla oleva työ on kokoonpanotyötä. Trossingenissa on valmistettu Hohnerin omia kieliä tehtaan alkuajoista asti, mutta Golaan käytetään nykyään italialaisia kieliä. Kiinassa valmistettuihin harmonikkoihin tehdas tuottaa puolestaan paikallisesti omat kielet. Trossingenissa valmistettuihin diatonisiin harmonikkoihin tulee niin ikään kiinalaiset kielet.

Hohnerilla on tuotantoa myös Italiassa. Vuonna 2017 Hohner osti Industria Musicale Castelfidardo Srl -yrityksen (myöh. IMC), joka tuottaa myös Piermaria-tuotemerkkiä. Tehdas sijaitsee Castelfidardossa. Tällä tehtaalla valmistuu kaikki Anacleto-, Fun line- ja Mattia tuotesarjat. Aikaisemmilla vuosikymmenillä Hohnerin malleja on tehtynyt niin Excelsior, Pigini ja Mengasini. Excelsior tuotti N ja S Morino -sarjat 1960-luvun puolivälistä vuoteen 2001. Kaikki muut Morinot ovat tuotettu Trossingenissa. Pigini on tuottanut lähinnä Hohnerin melodiabassoharmonikkoja ja Mengasini tuotti Fun line -harmonikkoja ennen mallin tuotannon siirtämistä IMC-yritykselle 2017. Frederic Deschamps ideoi Fun line -sarjan harmonikkoihihin paljon parannuksia, jotka Hohnerin teknikot puolestaan veivät tuotantoon parhaan kykynsä mukaan. Mattia-sarjan tuotanto alkoi IMC-tehtaalla 2019.

Hohner valmistaa tällä hetkellä Kiinassa käytännössä kaikki muut mallit kuin mitä yllä on lueteltu: Nova, Bravo, Amica ja monet muut mallit. Osa heistä, jotka ovat olleet tietoisia Hohnerin Trossingenissa tekemistä hyvälaatuisista soittimista, on kritisoinut Kiinassa valmistettujen Hohnerien laatua. Hohner havahtui vuosien 2013–2015 aikana asiaan ja tehosti tuotannon valvontaa. Trossingenista kävi Kiinan tehtaalla teknikkoja jopa joka viikko. Näin he saivat laadun taas halutulle tasolle.

Soittimien valmistustiedot

Hohner on tehnyt harmonikkoja vuodesta 1903 ja vuodesta 1930 alkaen soittimiin on laitettu sarjanumero, kun yritys on alkanut pitää tuotantokirjanpitoa. Tästä löytyy niin soittimen tehtaalta lähtemisen päivä ja lähetyksen kohde. Toisinaan tiedoista löytyy myös ensimmäisen omistajan nimi. Mikäli haluat tietää Hohner-soittimesi tarkan iän ja muut valmistustiedot, voit ottaa yhteyttä Hohneriin. Tarvitset pohjatiedoksi soittimen tarkan mallin ja sarjanumeron. Tiedot lähetetään maksua vastaan.

Huuliharppumuseo

Saksan huuliharppumuseo (Deutschen Harmonikamuseum) pohjautuu Hohner-tehtaan keräämiin tuotteisiin ja dokumentteihin. Baden-Württembergin osavaltio osti kokoelman vuonna 1987. Saksan huuliharppu ja harmonikkamuseo avattiin 1991.

Saksan huuliharppumuseo laajensi huhtikuussa 2016, kun se asetti Hohnerin tehtaan viidenteen rakennukseen uuden näyttelytilan. Museossa on näytillä 25 000 huuliharppua ja paljon harmonikkoja eri puolilta maailmaa. Näyttelyssä käytetään multimediaa näyttämään Trossingenissa tehtyjen soittimien vaikutuksia maailmalla. Erilaiset videot näyttävät mm. huuliharppuihin keskittyneiden yhtyeiden, orkesterien ja yksittäisten soittajien historiaa.

Näyttelyn koko on 800 m² ja se sisältää mm. lasten alueen, myyntitilat ja kokoontumistilat. Museon esitteet ja tietotaulut ovat englanniksi ja saksaksi. Näyttelyä ylläpitää Saksan huuliharppu- ja harmonikkamuseo Trossingen.

Lähteet

  • Frederic Deschamps (9.8.2020)
  • https://fi.wikipedia.org/wiki/Hohner (10.8.2020)
  • https://www.erih.net/i-want-to-go-there/site/show/Sites/german-harmonica-museum/ (10.8.2020)
  • https://www.geni.com/people/Christian-Messner/6000000072980099000 (11.8.2020)
  • https://harmonika-museum.de/en/start_e/about-us/ (11.8.2020)
  • http://www.accordions.com/hohner/2007anni/history.htm (11.8.2020)
  • http://accordion-museum.com/en/accordions/de/hohner (12.8.2020)
  • http://www.fundinguniverse.com/company-histories/matth-hohner-ag-history/ (12.8.2020)
  • https://boxandfiddlearchive.weebly.com/history-of-the-house-of-hohner.html (13.8.2020)
  • https://www.facebook.com/HohnerMusic/photos/a.159549794088562/2017968628246660/?type=3 (13.8.2020)
  • https://www.hohner.de/en/service/accordion/vintage-accordions (20.8.2020)
  • Puhelu 31.8.2020 Theresia Höllerich
  • https://www.hohner-sonor.ch/%C3%BCber-uns/ (31.8.2020)
  • Haik Wenzel, Martin Häffner – Hohner The Living Legend (2006)