Sysmä

Kunta

Sysmä sijaitsee noin 70 kilometriä Lahdesta pohjoiseen, Päijänteen itärannalla. Aurinkoisella säällä Päijänteen ylittävät tieosuudet saavat matkaajan hiljaiseksi – alue on pala kauneinta Suomea. Sysmä on piskuinen kaupunki, jossa on noin 4000 ympärivuotista asukasta. Kesäisin kaupunki kuitenkin herää henkiin, kun ulkomailta tulevat matkailijat ja lähikaupungeista asuvat paikalliset saapuvat viettämään lomiaan tälle alueelle. Arvioiden mukaan loma-aikana Sysmän ihmismäärä jopa kolminkertaistuu.

Asutusta Sysmässä on ollut kivikaudesta asti. Kirkon ympärysalueet ovat olleet Sysmän keskeisiä alueita jo 600-luvulta alkaen. Goottilaistyyppinen Pyhän Olavin kirkko on puolestaan rakennettu 1442. Nykyään Sysmässä on tarjolla monipuolisia vapaa-ajan aktiviteetteja kuten taidenäyttelyjä, kulttuuritapahtumia, purjehdusta Päijänteellä ja niin edelleen.

Suomen Harmonikkamuseo

Sysmässä Uotintie 4:ssä sijaitseva Suomen Harmonikkamuseo on saanut alkunsa Tauno Ylösen innostuksesta harmonikkoihin. Ylösen soitinkeräily on kestänyt vuosikymmeniä, ja vuonna 1993 avattiin Suomen Harmonikkamuseo yleisölle entisen Vanhan Kertun gallerian tiloihin. Museota ylläpitävä Suomen Harmonikkamuseoyhdistys ry perustettiin 1992. Museon kokoelmaan on kertynyt vuoteen 2007 mennessä noin 200 harmonikkaa. 2001 museon näyttelyyn liitettiin yli 50 huuliharpun kokoelma, mikä onkin luonnollinen jatkumo sillä huuliharppu on harmonikan läheinen sukulaissoitin. Museossa on esillä myös harmonikkamestareiden kuvia ja heidän palkintojaan. Vuosina 2008–2009 harmonikankorjaaja Jukka Nikka piti hetkellisesti museon takahuoneessa harmonikkojen korjaus- ja huoltopalvelupistettä.

Harmonikkamuseo on tunnelmallisessa pienessä kiinteistössä, eikä näyttelytiloihin mahdu kaikkia museon soittimia yhtaikaisesti näytille. Tämän takia museossa on joka vuosi vaihtuva teemanäyttely. Erikoisuuksiin kuuluu myös, että museossa kävijä pääsee halutessaan itse soittamaan muutamia vanhoja soittimia. Kokoelman vanhimmat soittimet ovat 1800-luvun lopulta, mutta suurin osa soitinvalikoimasta ajoittuu 1920-luvulta alkavaksi ja uusimmat soittimet ovat vuosituhannen vaihteesta.

Museon kokoelma muodostaa merkittävän suomalaisen harmonikkateollisuuden ja kulttuuriperinnön arkiston. Esimerkiksi Oy Harmonikan mallisto löytyy lähes kokonaisuudessaan tästä museosta. Keskenään täysin identtisiä soittimia museossa ei ole, mikä antaa kokoelmalle eräänlaista lisäarvoa. Museo on ollut avoinna kesäisin neljänä päivänä viikossa ja sopimuksen mukaan.

Harmonikkamuseo on merkittävä harmonikkakulttuurin keskittymä, sillä museon harmonikkoihin nivoutuu monien ihmisten elämänvaiheita. Luonnollisesti moniin tarinoihin on tullut ajan saatossa lisää patinaa. Museossa on muun muassa Onni Laihasen käyttämä soitin sekä Viljo ”Vili” Vesterisen viimeinen harmonikka (Oy Harmonikan 25-vuotisjuhlamallin erikoisversio). Kesän lomaviikkojen aikana museolla käy paljon myös ulkomaalaisia turisteja, jotka ovat löytäneet museon matkakohteeksi matkaoppaista.

Sysmän harmonikkamuseon nettisivut kertovat ajantasaiset tiedot aukioloajoista ja näyttelyistä.

Museon näyttelyt

  • 1993 Lasse Pihlajamaa
  • 1994 Vili Vesterinen
  • 1995 Aarre Lievonen
  • 1996 Esko Könönen
  • 1997 Amerikansuomalaiset naishanuristi
  • 1998 Paul Norrback
  • 1999 Paavo Tiusanen
  • 2000 Itä-Hämeen mestarit
  • 2001 Harmonikka sota-aikana
  • 2002 Dallapé ja Matti Jäppilä
  • 2003 Suomen Harmonikkamuseo 10 vuotta, Tanssimusiikki 1950–1960-luvuilla (Esko Könösen kvintetti)
  • 2004 Komialla Viipurin pelillä – Viipurin harmonikkatehdas
  • 2005 Tehtaiden varjossa – Yksittäiset soitinrakentajamestarit
  • 2006 Maestro maassamme – Harmonikka Oy:n vaiheet ja soittimet
  • 2007 Vili Vesterinen – Harmonikan kuningas
  • 2008 Lusikkabassosta bajaniin – Harmonikan historia, rakenne ja kehitys
  • 2009 Sähköinen harmonikka
  • 2010 Harmonikka kansanmusiikissa
  • 2011 Laulavat hanuristit
  • 2012 Mestarisoittaja Taito Vainio
  • 2013 Suomen Harmonikkamuseo 20 vuotta
  • 2014 Lasse ja Mai-Lis Könönen
  • 2015 Jorma Juselius – Eturivin tanssimuusikko
  • 2016 100 v. harmonikan mestarit: Laihanen, Lievonen ja Pihlajamaa
  • 2017 Naishanuristit: – Kotiranta – Tammenlaakso – Aittonen
  • 2018 Maire Tammenlaakso 90 vuotta, ‘Suomalaiset Naishanuristit’
  • 2019 Toivo Manninen – mestarisoittaja ja säveltäjä

Suvisoitot

Sysmän Suvisoitto on kesä-heinäkuun vaihteeseen sijoittuva viikon mittainen kulttuuritapahtuma. Musiikkitarjontaa on useissa kohteissa: Ravintola Kivilinnassa, Ilolan Oopperatalossa, Nordenlundin kartanossa, Luhangan kirkossa, teatteritalossa ja niin edelleen. Tyylillisesti musiikki vaihtelee kamarimusiikista nykymusiikkiin ja jazzista virtuoosimusiikkiin. Tapahtuman pääpaino ei ole harmonikassa vaan esiintyvät kokoonpanot ovat sangen monipuolisia.

Lasten Suvisoitto on Suvisoitto-tapahtuman aikana järjestettävä musiikkityöpaja 4–12-vuotiaille. Työpajassa harrastetaan musiikkia monin eri tavoin ja useilla eri instrumenteilla.