Harmonikkoja on valmistettu nykyisessä Tšekissä useissa eri kaupungeissa 1800-luvun puolivälistä asti. Alueen ensimmäiset harmonikat olivat Böömissä asuneiden saksalaisten rakentamia. Vuonna 1846 Graslitzessa (nyk. Kraslice) oli kaksi harmonikanrakentajaa. Soittimen suosio kasvoi ja 40 vuotta myöhemmin alueella oli jo 15 rakentajaa. Vuodessa valmistui yli 5000 harmonikkaa. Soittimet olivat tyypiltään saksalais- tai wieniläistyyppisiä harmonikkoja ja saksalaisia concertinoja. Merkittävin harmonikanrakentaja Böömissä oli Johan Köstler, joka aloitti tuotannon 1890.
Loyny ja Hlavácekin veljekset
Varsinaisen Tšekkiläisen harmonikantuotannon alku tapahtui vuoden 1860 paikkeilla, jolloin Frantisek Machs ja Josef Wolf aloittivat toimintansa Prahassa. Vuonna 1878 perustettiin Johan Müllerin ja Karl Kabelachin yritys. Heidän valmistamansa harmonikat saivat kunniakirjat alueellisessa näyttelyssä vuonna 1891. Tähän aikaan tärkeimmät harmonikanvalmistajat Tšekkissä olivat Josef ja Jan Hlavácek Lounissa sekä Karel Slavik Horovicessa. Louny oli tärkein tšekkiläisen harmonikanvalmistuksen keskus. Se oli kuitenkin riippuvainen muista toimitsijoista, kun harmonikkojen rungot tulivat Wienistä ja kielet ostettiin Gerasta (Saksi).
Josef Hlavácek perusti oman yrityksensä vuonna 1885 Louniin. Hänen nuorempi veljensä Jan teki samoin vuonna 1888. Veljekset tekivät palkeet, virittivät kielet ja kokosivat muut ostamansa osat harmonikoiksi. Hlavácekin valmistamat ”tšekkiläiset helikonit” olivat erikoinen ja ainutlaatuinen lisä harmonikan kehityksessä. Veljekset alkoivat rakentaa ”helikoneja” noin vuonna 1900. Näissä soittimissa jokaista bassosäveltä kohti oli kaksi kieltä. Yksi noin 10 cm pitkä ja toinen noin 5 cm pitkä. Helikon merkitsee isoa tuubaa ja helikon-harmonikan ääni muistuttaakin matalaa puhallinsoittimen ääntä. Jan Hlavácek kuoli vain 26-vuotiaana ja hänen äitinsä hoiti jäljelle jääneen yrityksen asioita. Janin työtä jatkoi tämän Antonin-veli vuonna 1900. Vuonna 1920 Hlavácekien tuotanto oli 500–600 harmonikkaa vuodessa ja yrityksessä oli 30 työntekijää. Antonin siirsi yrityksen Prahaan vuonna 1922 ja lopulta wieniläinen Jan Klasek osti tehtaan.
Horovice
Vuonna 1920 Josef Kebrdle (1892–1941) ja Antonin Kavecka perustivat harmonikkatehtaan Horoviceen. Kaupunki sijaitsee noin 50 km Prahasta lounaaseen. Vuonna 1935 tehtaassa oli 42 työntekijää. Kebrdlen suuri vahvuus oli siinä, että hän seurasi tarkasti harmonikan kehitystä muualla, erityisesti Italiassa. Jo vuonna 1927 hän alkoi käyttää selluloidia harmonikan päällystämisessä italialaisen mallin mukaan. Kebrdle panosti myös tehokkaaseen mainontaan, joka tuotti tulosta: tšekkiläiset todella soittivat kotimaisilla harmonikoilla. Tehtaan tuotannossa olivat kaikki soitintyypit ja koot konserttisoittimiin asti. 1930-luvulla Kebrdle perusti hänen nimeään kantavan soittokilpailun.
Josef Kebrdle kuoli ja tehtaan otti haltuun hänen nuorempi veli Ladislav Kebrdle. Maailmanlaajuiset poliittiset virtaukset tekivät elämästä haasteellista, ja tehdas valtiollistettiin vuonna 1948. Tehtaan nimeksi tuli Harmonika Horovice. Tämän tehtaan valmistamat Delicia-harmonikat ovat erittäin tunnettuja. Suomessa nämä soittimet tulivat tunnetuiksi erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Kun sosialismi lopulta romahti, Horovicen harmonikkatehdas yksityistettiin. Sen nimeksi tuli Bohemia Musico Delicia a.s.. 1990-luvulla se valmisti omien tuotemerkkiensä lisäksi Hohnerin ja Excelsiorin harmonikkoja.
Lähteet
- Hanuri 4/98