Tauno Pesu (1932–2006) oli pitkälti itseoppinut harmonikanrakentaja Taavetissa, Luumäellä. Perusleipänsä Pesu ansaitsi kuorma-autonkuljettajana ja varhaiseläkkeelle siirtymisen kynnyksellä Pesu alkoi valmistaa itse harmonikkoja.
Pesu kiinnostui harmonikan soittamisesta jo 1950-luvulla. Soittimen tekniikasta Pesu oli kiinnostunut ennen soitinvalmistuksen aloittamista. Hänen vaimonsa Liisa Pesun mukaan Tauno osti lapsilleen joululahjaksi haitarin. Jostain syystä tämä purki soittimen osiin ja kokosi sen sitten toimivaksi soittimeksi. Soitinrakennus tuli Pesun elämään paljon myöhemmin, 1970-luvulla. Pesun innostus harmonikkojen rakentamiseen lähti vanhan harmonikan korjaamista. Hän oli nimittäin ostanut vanhan ja pahasti hajalla olevan Oy Harmonikan laihasmallin tarkoituksenaan korjata soitin. Harmonikan runko oli haljennut ja muutenkin huonossa kunnossa. Koko soitin oli purettava osiin, jotta korjaus olisi onnistunut. Tauno Pesun ystävä oli tullut käymään tämän luokse, kun Kouvolan peli oli työn alla. Hän tokaisi Pesulle hieman leikillään, että he tekisivät yhdessä uuden harmonikan, kun Kouvolan peli oli niin huonossa kunnossa. Pesu otti kaverin puheet vitsinä, kunnes viikon mietittyään hän innostui omasta harmonikanrakennusprojektista. Kun harmonikan rakentaminen oli alkamassa, Pesun ystävä ei kuitenkaan tullut projektiin mukaan. Pesu alkoi tehdä uutta soitinta yksin.
Pesu oli hankkinut ensimmäistä harmonikkaansa varten 15 vuotta kaadettuna olleen puun – tästä tuli soittimen runko. Rekisterikoneistot, kielet, palje ja välipohja ovat kuitenkin Pesun peleissä Italiasta maahantuotuja osia. Bassokoneistot ovat sen sijaan Pesun itse tekemiä. Tavoitteena Pesulla oli saada soittimista äänellisesti samankaltaisia kuin sota-ajan harmonikat. Pesu ei käyttänyt bassoissa ikinä vaneria välipohjana vaan ne olivat niin sanotusti massiivipuuta. Soittimien kielipenkit olivat tervaleppää ja kielipenkkien pohjat punapyökkiä.
Pesua voidaan pitää itseoppineena harmonikanrakentaja, vaikka hän hakikin lisäoppia Kari Ahvenaiselta sekä Ikaalisista harmonikkakursseilta.
Karjalankaiho-harmonikat
Tauno Pesu soittaa valmistamaansa Karjalankaiho 2002.
Tauno Pesun tekemät harmonikat ovat jokainen yksilöitä, sillä yhtään keskenään täysin samanlaista harmonikkaa hän ei ole tehnyt. Soittimia Pesu kehitti pikku hiljaa kokemuksen mukaan. Pesun valmistamien soittimien rungoissa lukee ”Karjalankaiho”. Soittimia valmistui vuosien 1985–2006 välisenä aikana kaiken kaikkiaan 29 kappaletta. Yhden harmonikan valmistamiseen kului noin vuosi. Karjalankaiho-nimi tulee Taunon kaipuusta Karjalaan. Hänen vaimonsa oli Karjalasta ja ennen sotia hänen sukulaisiaan asui Viipurissa.
”Meillä oli kotona Luumäellä suuri sisarusjoukko. Joka vuosi isä otti vuorollaan vanhimman mukaan tutustumaan Viipurin suureen kaupunkiin. Kun minun vuoro olisi ollut päästä mukaan, syttyi sota. Viipuri jäi silloin näkemättä ja siitä jäi sellainen kaiho mieleen, että nimi soittimeen oli helppo keksiä. Lisäksi se haluamani soittimen lämmin sointi kuvaa tuota samaa tunnetta”, Pesu on kertonut
Suurin osa hänen tekemistään soittimista on ollut hänen sukunsa käytössä (tilanne 1991). Viimeinen valmistunut soitin myytiin 2006 kesällä Sallaan. Viimeinen harmonikka jäi Pesulta kesken – tämä soitin olisi mennyt Australiaan. Pesun toiveena oli, että hänen tekemänsä harmonikat menivät aina hyvään kotiin. Tauno Pesu menehtyi Tapaninpäivänä 2006 74-vuoden ikäisenä.