Tämän vuoden Sata-Häme Soi -juhla oli aivan mahtava kokemus! Tunnelmia on vaikea kuvata sanoin, sillä ystävyyksien syntymistä, musiikillisia elämyksiä tai edes uskomatonta väsymystä on vaikea todentaa tekstissä. Kaiken kaikkiaan juhlaviikko oli onnistunut. Aurinko paistoin koko juhlaviikon ja ihmisiä kävi 37200. Tämä oli yli 5000 kävijää järjestäjän tavoitetta enemmän. Ikaalisissa on siis vetovoimaa yhtenä viikkona vuodessa.
Olin tapahtuman aikana paljon harmonikkamessuilla kauppaoppilaitoksen tiloissa. Tämä on aika luonnollinen paikka, kun olin lupautunut auttamaan messujärjestelyissä. Messujen aikana, ja muuallakin SHS:n tapahtuma-alueella, tutustuin kasvotusten moniin haitarialan ihmisiin kuten Tammisen Topiin, Perttulan veljeksiin, Hopeisen ja Kultaisen Harmonikan finaalisteihin sekä muutamiin ulkomaalaisiin soittajiin… Olette aivan mahtavia ihmisiä! Vanhoja tuttuja oli myös mukava nähdä.
Perusarki koko viikon ajan (23.-29.6.) meni siten, että herätys oli aamulla klo 7.00 ja nukkumaan menin klo 03.00 – 06.00 tienoilla jaksamisesta riippuen. Näihän se menee, että suhteita ei luoda virka-aikana, vaan vapaa-aikana. Tämän takia monet illat venyivätkin pikkutunneille. Messut olivat ensimmäistä messupäivää lukuun ottamatta avoinna klo 10 – 18.
Kuulin eräältä taholta, että harmonikkamusiikkiin kyllästyminen tapahtui SHS-julilla muutamassa päivässä. Ajattelin tähän, että kyllähän sitä haitarimusiikkiin väsyy, jos aina kuuntelee samaa musiikkityyliä. Suomalaiset valssit, tangot, polkat ja jenkat… Jokaisessa näissä kappaleessa on se tietty runko, eiväkä ne kappaleet totutusta mihinkään muutu. En siis yhtään ihmettele, että perustanssimusiikkia kuunteleva – ja soittava – henkilö saattaa kyllästyä tarjontaan hyvin nopeasti.
Itse en kuitenkaan väsynyt haitarimusiikkiin. Päin vastoin. Olen alkanut löytää uusia tuulia musiikista samalla, kun olen ymmärtänyt, että variete-tyylinen tilu-tilu-musa ei jaksa kiinnostaa kovin pitkään ainakaan minua. Soittotaidon esitteleminen on nähty jo! Antakaa tunnelmia! Niin ikään musette-soundi alkaa nykyaikana sopia enemmän erikoistehosteeksi – suoraksi virittäminen ja puhtaasti laulaminen on in, kun runsas huojunta ja laulussa käytettävä vibraatto on out.
Muistan nähneeni joskus Futurama-tv-sarjassa jakson, jossa Fry opettelee soittamaan puhallinsoittimella, joka luo äänen, kuvan ja tunnelman samanaikaisesti. Soitin on aivan mahtava esimerkki siitä, mitä joskus tulevaisuudessa meillä saattaa olla soittimena. Olisiko täydellisempää soitinta kuin tämä vempain, joka toteuttaa kirjaimellisesti kaikki unelmat – ainakin hetkellisesti?
—-
Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista SHS-juhlien aikana oli Hopeisen Harmonikan finalisti Sara Niittyviitaan ja hänen äitiinsä tutustuminen. Juuri ennen SHS-juhlille lähtemistä huomasin suosikkibändini Apulannan kotisivuilla tämän jutun. En muistanut Sarasta oikeastaan mitään Hopeisen Harmonikan semifinaaleista, enkä juurikaan tv-lähetyskisastakaan. Täytyy tunnustaa, että Hopeisen kisa ei ole oikein koskaan säväyttänyt. (Jotta jokin asia säväyttäisi minua, niin siihen vaaditaan aika paljon. Lapsiltahan ei voi, eikä saa vaatia tulkintoja jostain isosta teoksesta. Alle 13-vuotiailla soittaminen on oppimista kopioimalla – he eivät yleisesti ottaen luo uutta.)
Hopeisen kisan jälkeisenä päivänä yritimme järjestää extempore-meiningillä harmonikkamessuille esiintyjiä, jotta saisimme messuille lisää kävijöitä. Sata-Hämeen toimistolta ilmoitettiin, että Sara pääsisi soittamaan hallille. Tyttö pääsi lauteille, kun olin messukenraali Toni Hohenthalin kanssa ensin soittanut Säkkijärven polkan lavalla ja kuuluttaneet Saran soittamaan.
Samalla kun Sara soitti, keskustelin hänen äitinsä kanssa Sarasta ja miten hän oli vain vuosi ja neljä kuukautta aikaisemmin aloittanut haitarinsoiton. Vieläpä kaksi viikkoa ennen kisoja hän oli halunnut vaihtaa kolmirivisen soittimen viisiriviseen soittimeen. Saran äiti kertoi, miten Apulannan Sipe ja Toni oli tutustunut Saraan ja miten he olivat leikkineet yhdessä koko yön Lentäjien juhannuksessa.
Tunsin entuudestaan, miten henkisesti vahvoiksi ihmisiksi Toni ja Sipe ovat kasvaneet ja miten yksinkertaisista ja oikeista asioista he saavat elämisen voiman. Saran ja Apiksen yhteinen tarina valoi lisää uskoa siihen, että Apiksen jengi valaisee oikeanlaista polkua ihmisille. Eräänlainen henkinen yhteys ja samanlaisuus sai lisäpontta (Tonin kolmas silmä on hyvin persoonallinen).
Saran lopetettua soittamisen hän halusi kokeilla Torvisen Teuvon tekemään kaksirivistä haitaria. Toni Hohenthal näytti Saralle, miten asteikko soitetaan diatonisella soittimella ja vain viiden minuutin jälkeen hän soitti Säkkijärven Polkan alkuosan. Innoitus lienee lähtöisin Hopeisen voittajan Arttu Rajalan voittosoitosta… Saran Säkkijärvi (en osannut tehdä sopivaa pakkausta videolle, joten laatu on mitä on) Sara on ikäisekseen aivan ilmiömäinen lahjakkuus. Pyysin Saraa soittamaan lokakuussa järjestettävään Raision Harmonikkakerhon 25-vuotisjuhlakonserttiin. Esiintyminen saatiin tietääkseni järjestettyä – aivan mahtavaa!
—
Iltaisin kävin monissa konserteissa. Oman Tuvan musiikillinen kattaus on aina ollut hyvä. Konserteissa oleva fiilis ei vaan välity tekstiin, vaikka kuinka yrittäisi. Mieleen jäi Jazz-hanuristi Frank Maroccon hymyilevä soittoilme. Kova äijä.
Nostan kaikista konserteista ja tapahtumista vain yhden esityksen muiden ylitse: Toni Perttula ja Flight beyond the time (säv. Petri Makkonen). Perttula soitti kappaleen Veikko Ahvenaisen 80-vuotisjuhlakonsertissa Ikaalinen Salissa. Tulos oli uskomattoman hieno audiovisuaalisentuotos. Perttulan esitystä ei voi enää verrata haitarimusiikkiin, koska se ei sitä enää ollut. Soitto ei ollut aivan Kimmo Pohjostakaan, vaan kokonaisuus oli jotain omanlaatuista. Esitys oli kokonaisvaltainen elämys ja näin jälkeen päin jäi fiilis, että alun runsaasta toistosta huolimatta esityksessä ei haettu transsimaista olotilaa. Eikä se tällaisella show’lla olisi edes ollut mahdollista. Uutta ja erilaista. Syvä kiitos soittajalle ja säveltäjälle kappaleesta.
Youtubeen pitäisi tulla lähiaikoina yllä mainittu Perttulan esitys. Linkitän videon tänne, kunhan se saadaan ensin eetteriin. Fakta vaan on se, että Perttulan esittämä kappale ei mahdu millekään videolle, vaan taideteos täytyy kokea. Tällaisessa esityksessä digisoitin osoittautui oivaksi työvälineeksi – digisoittimen ominaisuuksien kirjo sopii paremmin tällaiseen esitykseen kuin niin ylikuluneisiin ja iki-ihaniin suomi-iskelmiin. Perttulan esitys kannattaa ottaa vakavasti huomioon, sillä hän saattaa olla hyvinkin esimerkki siitä, mitä tulevaisuudessa konserteissa voidaan kuunnella ja katsella. Show oli hieman niin kuin Futuramassa Fryn opettelema ”täydellinen” soitin – esitys oli täydellinen elämys. Rolandin digivermeiden myötä tällaisia esityksiä pystyy periaatteessa kuka vaan alkaa toteuttaa. Kimmo Pohjosta sen sijaan ei niinkään voi matkia, koska niitä soundeja ja tiettyä tyyliä ei löydy valmiista laitteesta. Jos joku aikoo matkia Pohjosta, niin ihmiset sanovat helposti: ”vanha juttu”.
—
Äänentoisto ja miksaukset olivat kaikissa esityspaikoissa hyviä. Laitteistot ajoivat tehtävänsä, mutta Perttulan esityksen aikana aloin miettiä, että äänentoistossa on vielä paljon tehtävää. Perushumppa- ja valssisoittoon viimevuotiset äänentoistolaitteet ovat riittäviä, mutta Omalla tuvalla ja varsinkin Perttulan esityksen yhteydessä Ikaalinen Salissa matalien äänien toisto jäi vajaaksi. Olen näköjään hieman ottanut oppia hifistelevältä isoveljeltäni ja vaadin mielelläni keskivertoäänentoistoa parempaa äänentoistoa. Ei kyse ole pelkästä miksauksesta, vaan kyllä niillä laitteillakin saadaan paljon aikaan soinnissa. Kaikissa paikoissa SHS-juhlilla diskantti on hieman ylikorostettu, mikä on haitarimusiikille aika tyypillistä. Basso on kuitenkin osa haitaria ja hyvällä bassomiksauksella soitosta saadaan niin paljon enemmän irti. En minä ainakaan haluaisi ottaa matalinta äänikertaa bassosta pois akustisen keikan ajaksi, vaan ne bassot täytyy kuulua sopivassa balanssissa diskantin kanssa.
—
Vapaalehdykkä-sivusto sai muutamilta ihmisiltä sangen paljon kehuja. On erityisen mukava vastaanottaa näitä tunnustuksia hyvästä työstä. Kiitos!
On kuitenkin muistettava, että sivusto laajenee vielä tulevaisuudessa ja että suurin osa hauista tulee englanninkielisiltä alueilta. Käännös englanninkielelle on siis välttämätön.
—
Näin tällä kertaa. Lisäilen linkin Perttulan esityksestä lähiaikoina tähän kirjoitukseen.
Voikaa hyvin,
Viljo
Kommentteihin on säädetty 14 päivän aikaraja. Blogauksen kirjoittamisen jälkeen kommentointi täytyy tehdä kahden viikon kuluessa, jonka jälkeen kommentointi sulkeutuu spämmin estämiseksi.