Palkeen käyttö

Oheinen palkeen käyttöön liittyvä artikkeli ei ole ammattisoittajan tekemä. Tällä sivulla olevat neuvot ovat kohdennetut aloittaville soittajille.

Palkeen peruskäyttö

Palje on harmonikan sydän – sen avulla tuotetaan tarvittava paine äänien muodostamiseen ja elävöitetään musiikkia erilaisin nyanssein. Monet soittajat kuitenkin vetävät ja työntävät paljetta jatkuvasti samalla vakiovoimalla, jolloin soitettu kappale saattaa kuulostaa erittäin tasapaksulta. Nuoteissa esiintyviä diminuendo- ja crescendo-merkintöjä kannattaa noudattaa, jotta musiikki olisi miellyttävän vivahteikasta kuunnella.

Soittoharrastuksen alkuvaiheessa palkeen käyttöön tulee kiinnittää paljon huomiota. Palkeen peruskäytön oppii miltei luonnostaan vain soittamalla, mutta joitain tärkeitä yksityiskohtia saattaa jäädä tällöin huomaamatta. Soiton oppimisen voi tehdä itselleen mielenkiintoiseksi ja samalla syventää soittotaitoa, kun soiton aikana huomioi jatkuvasti äänenvoimakkuudet. Seuraavassa listassa on lueteltu tärkeimpiä palkeeseen liittyviä asioita, jotka esiintyvät harmonikkamusiikissa yleisesti eri soiton vaikeusasteilla:

• äänenvoimaakkuuksien säätely,
• legatojen soittaminen oikein, palkeen suunnat,
• artikulaatiot, paineistaminen ja näppäimen painamisen yhteistyö,
• tremolot.

Palkeen oikeanlaisen käytön edellytyksenä on oikea soittoasento ja osittain myös soittotapa. Istuttaessa palje ja basso-osa ovat kontaktissa jatkuvasti vasemman reiden kanssa. Mikäli palkeen nostaa vasemmalla kädellä ylös sisääntyöntöä varten, tarvittava tuki häviää ja äänenvoimakkuuden säätely vaikeutuu. Samalla käsivarsi jännittyy turhaan. Seisten paljetta liikutetaan sen luonnollisinta rataa pitkin. Älä nosta paljetta turhaan ylös työntöpalkeen aikana.

Tanssimusiikissa äänenvoimakkuuden vaihtelut ovat musiikin mielenkiinnon ylläpitämisen elinehto. Vaikkei kaikkiin nuotteihin kirjoitetakaan äänenvoimakkuuden merkintöjä, kannattaa nuottikuvaa lukea ja muodostaa äänenvoimakkuuden vaihteluita, nyansseja, tarpeen mukaan. Äänenvoimakkuuden säätelyn oppiminen ei ole vaikeaa, mutta äänenvoimakkuuden säätelyn monipuolinen hallinta erottaa mestarit kisälleistä.

Varsinkin aloittelijoilla käy helposti siten, että fortessa soitettaessa tempo nousee korkeaksi ja pianossa soitettaessa tempo puolestaan taantuu alkuperäiseen tempoon nähden. Opettele pysymään tahdissa. Paras apuväline on metronomi, mutta harjoittelutilanteessa on hyvä laskea päässä tai jopa ääneen perusiskut. Jalalla tahdin poljenta ei ole väärin, mutta sen minkä oppii kotona tekee myös lavalla; jallalla tamppaaminen ei sovi kaikkiin esiintymistilanteisiin. Kannattaa opetella soittamaan ensin oikeassa tempossa ja sitten ottaa mukaan ”kuningasefekti” eli äänenvoimakkuudet. Vältä kuitenkin ylilyönnit. Monesti kappaleita kuulee soitettavan täysillä, vaikka soittajan olisi pitänyt soittaa pianossa.

Crescendo ja diminuendo voidaan kirjoittaa lyhentäen cresc. ja dim., mutta yleisin merkintätapa on piirtää hauen leuat kahden viivan avulla. Nuoteissa oikealle aukeava hauen leuka on crescendo ja vasemmalle avautuva on diminuendo.

Ohessa on Kulkurin valssi -kansansävelmän tahdit 19–24. Kappaleen on sovittanut Veikko Ahvenainen. Esimerkistä näemme, että uuden osan alkaessa kaksoisviivan kohdalla äänenvoimakkuuden määritelmä muuttuu. Seuraavan tahdin lopulla alkaa crescendo, joka huipentuu B-duurisoinnun forteen. Viimeisessä tahdissa musiikki palautuu lähtötasolleen. Esimerkki näyttää suomalaisille valsseille varsin tyypillisiä elementtejä.

Legatot ja pitkät äänet

Legato tarkoittaa äänien soittamista toisiinsa sitoen. Legato merkitään legatoviivalla, joka alkaa nuotin nupin kohdalta päättyen toisen nuotin nupin kohdalle. Kaikki legatoviivan välissä olevat nuotit tulee soittaa siten, että äänien väliin ei jää taukoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vähintään yksi näppäin on jatkuvasti pohjassa, eikä palkeen suunta vaihdu legatoviivan vaikutusalueella.

Samankaltaiset viivat voivat olla myös yhtaikaisesti sävelestä säveleen tai soinnusta sointuun, jolloin jokaisesta nuotin nupista lähtee oma viiva seuraavaan vastaavaan nuottiin. Kyseessä ei ole legatoviiva vaan sitomisviiva, jolloin soiton aikana näppäimiä ei nosteta lainkaan tahdin vaihtuessa. Usein tällaiset tapaukset ulottuvat kahden tai useamman tahdin alueelle. Toisessa esimerkkinuotissa kolme viimeistä tahtia soitetaan legatossa sen lisäksi, että kahden viimeisen tahdin aikana diskanttinäppäimiä ei nosteta. Alla oleva esimerkki on Veikko Ahvenaisen Ilta Syväjärvellä -kappaleesta (tahdit 21–24).

Pariisin pyörteissä on Lasse Pihlajamaan kappale ja seuraavassa esimerkissä on kyseisestä kappaleesta tahdit 29–31. Useissa kappaleissa jätetään soimaan pohjalle ääni tai ääniä, joihin liitetään muita ääniä samanaikaisesti. Esimerkissä soi a-ääni taustalla (melodia), jonka yhteyteen soitetaan c-duuri -kolmisointu. Yhteistuloksena on c⁶-sointu.

Legaton aikana palje ei vaihda suuntaa ellei niin ole nuotteihin merkitty. Aina kun palje kääntyy, vaihtuu soiva kieli ja soinnissa muodostuu pieni, mutta huomattavissa oleva katkos. Siksi onkin tärkeää, että kappaleet harjoitellaan siten, että pitkät legato-osuudet soitetaan aina samalla tavalla (palkeen suunta aina sama). Yleisesti ottaen tanssimusiikissa tällä ei ole väliä, koska legato-osuudet ovat sangen lyhyitä. Esimerkiksi klassisessa musiikissa esiintyy pitkiä legatoja toinen toisensa perään, jolloin palkeen kääntöjen on oltava ajoitetut oikein.

Palkeen kääntö on huomioitava vaikkei kyseessä olisikaan pitkä legato-osuus. Aina silloin tällöin kuulee soitettavan puolinuotteja tai kokonuotteja, joiden sointi katkeaa yllättäen palkeen kääntöön – vältä tätä.

Artikulaatiot, paineistaminen ja näppäimen painamisen yhteistyö

Artikulaatiot, eli miten nuotit soitetaan, ovat tärkeitä musiikin lajista riippumatta. Artikulaation yleisimmät muodot lienevät staccato (terävästi), legato (sitoen) ja portato (puolistaccato, kantaen). Aksentti (korostus), fermaatti (pysähdys, lepokohta, rytminen liike pysähtyy) ja Forzato (fz, voimakas korostus) ovat niin ikään tärkeitä kappaleen elävöittämisen kannalta. Seuraavassa käsitellään lähinnä ne merkinnät, jotka liittyvät suoraan palkeen käyttöön.

Aksentti on korostus, mikä merkitään nuotin päälle tai alle pienenä hauenleukana. Aksentin yleisin soittamistapa on antaa palkeelle pieni ”potku”, jolloin äänenvoimakkuus korostuu. Tanssimusiikissa tällaisia potkuja esiintyy erityisesti jenkoissa ja polkissa, joissa täytyy saada aikaan tietynlainen tunnelma tanssijoille jalan nostattamiseen. Moniin tanssimusiikin kappaleisiin ei kirjoiteta takapotkuja nuotteihin vaan ne kohdat, joissa tulee painotus, on itse opeteltava poimimaan nuottien seasta.

Esimerkissä neljä on Veikko Ahvenaisen Valssifantasian viimeiset tahdit. Tälle kohdalle on aikaisemmilla riveillä annettu äänenvoimakkuudeksi fortissimo ja crescendo loppua kohden. Melodia kulkee kahden ensimmäisen tahdin aikana bassossa, jonka ääniä painotetaan jatkuvasti. Kokonaisuudessa on neljän tahdin bassosoolo, josta esimerkissä on kaksi viimeistä tahtia. Kolmannessa ja neljännessä tahdissa olevat Cis-mollisoinnut painotetaan voimakkaalla forzatolla (sffz-merkintä). Tämän lisäksi aksenttimerkintä on kertomassa, että soinnun tulee olla suhteellisen terävästi soitettu, ei kuitenkaan staccatona. Tästä huolimatta paljetta ei pidetä paineistettuna taukojen aikana vaan palje on paikallaan. Toiseksi viimeisen tahdin aksentit voidaan soittaa muita aksenttimerkintöjä pienempinä.

Aksentteja ja forzatoja voidaan soittaa myös siten, että palje paineistetaan kunnolla ennen kuin näppäimiä painetaan. Tällä tavoin saadaan aikaan räjähtävämpi aksentti tai forzato.

Fermaatti merkitään puoliympyränä, jonka sisäpuolella on piste ja se kirjoitetaan nuotin yläpuolelle. Fermaatin soitto on hyvin kappale- ja henkilökohtainen tulkitsemiskysymys. Joissain kappaleissa fermaatti on sangen lyhyt, toisaalta kadensseja (cadenza) soitettaessa fermaatti voi olla pitkäkin.

Esimerkissä viisi on on Yksinäisen harmonikan (säv. Boris Andreevich Mokrousov) viimeisen osan kolme ensimmäistä tahtia. Kappale on hidas ja tunteikas valssi, joten esimerkin kohta on syytä soittaa hillitysti ja fermaatin tulkintaa on syytä painottaa. Jotta esimerkin fermaattitahdin saisi kuulostamaan hyvältä, voidaan kohta soittaa toisin kuin nuotteihin on merkitty. Ykkösäänen fermaattia edeltävä sointu voidaan soittaa pehmeänä kahdeksasosanuottina, jolloin fermaattisointuun saadaan ilmavuutta. Viimeinen sointu on tempon käynnistäjä – alkuperäinen esitysnopeus jatkuu oikeastaan vasta esimerkin jälkeen tulevassa tahdissa. Kakkosäänessä viimeisen tahdin ensimmäinen isku on niin ikään pehmeä. Bassomerkinnöistä voidaan tulkita soivan perusbassoäänen lopettavan tahdin antamisen jo ensimmäisestä iskusta alkaen.

Miten tempon lopettaminen väliaikaisesti liittyy palkeen käyttöön? Ei ole väärin, että esimerkin fermaattinuotin aikana paljetyöskentelyllä tehdään fermaatille lisää ilmavuutta. Ennen tempon käynnistäjää voi pudottaa äänenvoimakkuutta samalla kun diskantilla ykkösääni tekee pienen tauon nostamalla kaikki näppäimet ylös. Merkintöihin nähden tämä on väärin soitettu, mutta tämä kohta on oiva tulkitsemismahdollisuus.

Kaikissa fermaattimerkinnöissä on syytä miettiä, että voidaanko palkeella auttaa fermaatin tulkintaa. Isoissa kokoonpanoissa ei pystytä helposti muodostamaan täydellistä pysähdystä, vaan fermaattinuotti voidaan laskea kahden sijasta neljään ja niin pois päin. Kokoonpanon kasvaessa paljetyöskentely tarkentuu ja vaikeutuu yhtenäisen äänenmuodostamisen saamiseksi.

Tremolot

Tremolo tarkoittaa äänen tai äänien nopeaa toistoa. Soittotekniikka esiintyy oikeastaan kaikilla soittimilla, mutta harmonikan paljetremoloa vastaavaa tekniikkaa ei voida toteuttaa muilla kuin vastaavilla paljeinstrumenteilla. Chengillä ja muilla suu-uruilla on mahdollista soittaa hengitystekniikalla tremoloa, joka muistuttaa paljon paljetremoloa. Harmonikallakin voidaan soittaa paljetremolon lisäksi niin kutsuttua normaalia tremoloa erilaisin sormitekniikoin, mutta muodostuvassa äänimaailmassa on ero paljeteremoloon verrattuna.

Pietro Frosini kehitti paljetremolotekniikan 1900-luvun alkupuolella. Tarina kertoo, että Frosini olisi kuullut paljetremolon käytön ensimmäistä kertaa Sisiliassa. Perinteisen paljetremolon lisäksi on olemassa muutamia yleisesti käytettyä paljetremolotekniikkoja. Osaa tekniikoista voi soittaa seisten, mutta harjoitteluvaihe kannattaa aloittaa istuma-asennosta.

Perinteinen paljetremolo

Perinteisessä paljetremolossa palje tekee tasaista edestakaista liikettä. Näppäin tai näppäimet pysyvät tremolon aikana alhaalla, kun palje vaihtaa suuntaa. Äänen vaihtuessa näppäimen vaihto tapahtuu samalla hetkellä kuin palje vaihtaa suuntaa. Näppäimen vaihto on aina nopea ja tarkka riippumatta siitä, soittaako tremoloa nopeasti vai hitaasti. Perinteinen paljetremolo on helpoin ja yleisin paljetremolotekniikka.

Tekniikkaa kannattaa harjoitella tekemällä paljetremoloharjoituksia. Esimerkiksi Veikko Ahvenaisen Uusi harmonikkakoulu 3 lähtee liikkeelle paljetremolotekniikasta helppojen harjoituksien avulla. Ennen harjoituksen aloittamista pitää olla varma, että soittoasento on oikea: Soittimen tulee olla tukevasti sylissä. Bassoremmi voi olla normaalia hieman kireämmällä, jotta käsi ei liiku eteenpäin soiton aikana. Kun soitin on sylissä, vasen käsi bassoremmin alla ja oikea käsi rentona roikkumassa olkapäästään kohti lattiaa, rentouta kaikki lihakset hengittämällä kerran syvään siten että uloshengitys on sutjakka. Uloshengityksen aikana anna koko yläkehon valahtaa alas, jolloin lihakset eivät ole enää jännitystilassa. Soitettaessa paljteremoloa rentous on se kehon tila, josta lähdetään liikkeelle ja joka pyritään pitämään soiton aikana.

Paljeteremolon aikana palkeen liikuttamiseen käytetään vain tiettyjä lihaksia eikä käsiä, hartioita tai niskaa jäykistetä soiton aikana. Harjoitteluvaiheessa rentouta lihakset aika ajoin tällä tavalla. Tällöin huomaat, mitä lihaksia olet turhaan jännittänyt. Usein olkapäät jännittyvät ja nousevat ylöspäin. Niin ikään vasen käsi väsyy turhasta lihasten jännittämisestä.

Avaa paljetta ennen tremolon soittamista muutaman senttimetrin verran. Tämä on paljetremolon palkeen keskikohta, joka ei saa liikkua merkittävästi tremolon aikana. Jos palje alkaa avautua tremolon aikana, käsi väsyy ja soitto pysähtyy. Vastaavasti palje ei saa mennä missään vaiheessa täysin kiinni, jolloin käden muodostamaan liikerataan tulee odottamaton pysähdys ja käden liikkeen rytmi keskeytyy ja muuttuu. Paljetyönnöt ja vedot tulee tehdä siten, että palkeen alaosa on koko ajan kiinni. Vain palkeen yläosa liikkuu. Palkeen liikerata vedettäessä on vasemmalle etualaviistoon, työntö puolestaan on vastaliike vedolle. Liikeradan suuntaa voidaan havainnollistaa vektorinuolella, joka lähtee oikeasta olkapäästä päättyen vasemman käden kämmeneen. Tremololiike muodostuu käden suurien lihaksien, hauiksen ja ojentajalihaksen, avulla. Muut lihakset pyritään pitämään mahdollisimman rentoina.

Kuvan nuottiesimerkki on yllä mainitusta Ahvenaisen harmonikkakoulusta. Tätä yksinkertaisemmaksi ei tremoloharjoitusta voi oikeastaan tehdä. Harjoitusnuoteissa käytetään yleisesti -merkintää tarkoittaen palkeen vetoa. V-merkintä puolestaan tarkoittaa työntöpaljetta. Venäläisissä nuoteissa merkinnät ovat kuitenkin päinvastaiset: -merkintä tarkoittaa työntöä ja V-merkintä vetoa. Liikkeelle lähdetään vain diskanttia ja paljetta käyttämällä. Vasemman käden sormilla ei oteta tukea näppäimistöstä tai koplarinäppäimistä. Ensin harjoitellaan hitaassa tempossa maksimissaan 20 minuuttia päivässä, jotta käden lihakset tottuvat liikkeeseen. Palkeensuunnan vaihto tapahtuu juuri iskujen alussa. Esimerkissä: veto alkaa, yksi, kaksi, palkeen suunta vaihtuu, kolme, neljä.

Harjoiteltaessa pidetään huolta, että jokainen ääni on samanmittainen ja yhtä voimakas riippumatta soitetaanko tremolo hitaasti tai nopeasti. Tarvittaessa käytetään metronomia. Soiton aikana tarkkaillaan lihasjännitystä ja opetellaan rentouttamaan lihaksistoa kesken soiton. Perusbassot otetaan mukaan vasta sitten, kun tremolo onnistuu diskantilla. Aluksi kannattaa soittaa bassot pitkinä ääninä, jolloin ilmankulutus on tasainen ja helposti hallittavissa. Kun tämäkin alkaa luonnistua basso-osa otetaan mukaan soitantaan perusbassoja ja sointubassoja vuorotellen.

Tremolon pystyy soittamaan niin pianossa, fortessa kuin äänenvoimakkuudenmuunnoksin. Harjoitteluvaiheessa kannattaa tehdä lyhytkestoisia sarjoja, jotta käden lihakset eivät väsy suotta ja lihaksisto oppii oikean liikeradan. Oikean tekniikan oppiminen edellyttää hitaassa tempossa aloittamista ja useiden kertauksien tekemistä pitkän ajan kuluessa. Paljetremolo on tekniikka, jota on harjoiteltava jatkuvasti, mikäli haluaa tekniikan toimivan. Toisin sanoen lihaksiston koordinaatio heikentyy harjoittamattomuuteen, vaikka perustekniikka olisi hallussa.

Paljetremoloja on perinteisen paljetremolon lisäksi useita erilaisia. Toistaiseksi muita tremoloja ei esitellä Vapaalehdykässä. Lisää tietoa palkeen käytöstä ja muista soittoteknisistä asioista on Mika Väyrysen teoksessa Mestarikurssi.