Kevätaurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun olin käymässä Frankfurtissa musiikkimessuilla 1.-4.4. välisenä aikana. Toisaalta aurinko ei voi noin isossa kaupungissa paistaa niin kirkkaasti kuin Suomessa, koska saasteet ovat tehneet hyvin pienen smoggi-verhon kaupungin ylle. Käymissäni suurkaupungeissa Frankfurtin ilmanlaatu oli kuitenkin verrattain erittäin hyvä. Lämpötila oli päivisin noin + 15 asteen tienoilla.
Ensimmäinen ja viimeinen matkapäivä kuluivat matkustamiseen ja kaksi päivää olin varsinaisesti paikan päällä. Matkaporukka muodostui kahdesta harmonikankorjaajasta ja kahdesta alan oppilaasta sekä Nystenin Tapsasta, joka on Ikaalisissa harmonikanrakennuskoulutuslinjan opettaja. Yöpyminen oli metkalla punaisten lyhtyjen alueella ja täytyy myöntää, ettei se alue ole mitään rattoisinta lasten leikkikenttää. Punaisia neonvaloja siellä täällä, epämääräisiä luolia ja sisäänheittäjiä. Alue ei säväyttänyt minua positiivisella tavalla, mutta loppujen lopuksi retkiryhmämme sai olla hyvin rauhassa ulkomaailman menolta. Hostellimme oli hyvin rauhallinen ja turvallisen oloinen. Matka ei edes tuntunut ulkomaan matkalta, kun koko ajan sai puhua suomea muiden matkalaisten kanssa.
—-
Musiikkimessut järjestettiin Frankfurtin messukeskuksessa, joka on 11 hallin iso aluekokonaisuus kaupungin länsipuolella. Puolet halleista oli käytössä musiikkimessuille. Hallien koko vaihteli, mutta jokainen halli on paljon isompi, mitä Suomessa on totuttu pitämään messuhallina. Jokaiseen halliin mahtuisi yleisurheilukenttä ongelmitta. Suurimmissa halleissa näyttelyosastoja oli kolmessa kerroksessa, pienimmissä vain kahdessa kerroksessa. Kitarat olivat omassa sektiossaan, rummut omassaan, pianot, äänentoisto, elektroniset soittimet, puhallussoittimet, jousisoittimet… Harmonikat olivat kolmoshallin ylimmässä kerroksessa.
Yllä olevassa kuvassa näkyy hallien 1 – 5 väliin jäävä sisäpiha. Kuva on otettu kolmannen hallin nurkalta. Kuvan keskellä olevassa teltassa oli kaiken maailman hevikepinheiluttajia soittamassa itseltään kuuloa pois. Oikeassa laidassa oleva korkea tornitalo on messukeskuksen pääkonttori.
Haitaripuolen uutuusasia minulle oli alppihaitarit, jotka ovat 3 – 4 rivisiä diatonisia soittimia. Soittimet ovat pääsääntöisesti puurunkoisia ja osa erittäin hienosti koristeltuja. Olen toki nähnyt vastaavia soittimia aiemmin, mutta nyt näin niitä roppakaupalla. Samalla selvisi, että kyseinen soitinryhmä ei muodosta mitään pikku vähemmistösoitinryhmää, vaan soittintyypille näyttäisi olevan isot markkinat. Näin ainakin, jos vertaa näytteilleasettajien määrää ja mallistojen määrää.
Oheinen kuva ei ole minkään merkin mainostusta vaan hyvä esimerkki kädentaidoista – kyseinen runko on maalattu käsin ja on näin uniikki. Silmä lepää näitä kauniita soittimia katsoessa.
Toinen huomattava seikka haitaripuolella oli midilaitteiden määrä. Suomessa tuttu Musictech on vain yksi alan valmistaja. Mielenkiintoisia malleja pelkästään messuilta löytyi mm. Paolo Sopranilta (langaton), Hohnerilta, Tottermidilta (langaton). Suomessa midilaitekilpailu on siis erittäin vähäistä, olematonta. Midejä löytyi kromaattisille ja myös diatonisille soittimille. Sen tarkemmin en näihin malleihin tutustunut, kun elektorniikkahärpäkkeet eivät ole minun intressipiirissä. Päälisin puolin midihaitarit näyttivät rakennetun oikean harmonikan runkoon. Soittotuntuman voi siis olettaa olevan samanlainen kuin normaaleissa haitareissa.
Harmonikan päälimateriaali on vaihtumassa. Olen sitä jo itse uumoillut pitkän aikaa ja messujen perusteella tunne vahvistui. Selluloidi jää ajan saatossa pois hyvien haitarien päälimateriaalina ja puunnäköinen pinnoite tulee vakioksi suureen osaan soittimista. Näinhän on jo diatonisien soittimien kanssa, vaikka tarkkana saa olla, että onko kyse viilutetusta haitarista vai massiivipuuhaitarista. Pinnoitteiksi on näyttänyt tulevan maalit ja lakat kuin myös viuluissa käytettyt pinnoitusmenelmät. Tämä tarkoittaa sitä, että soittajat joutuvat ottamaan entistä enemmän huomioon soittimen oikeanlaisen käytön: soittaessa ei saa päällä olla mitään soittimen pintaa naarmuttavaa, eikä soitinta sovi nostaa kahvasta. Muutos on oikeastaan hyvä asia. Haitaria tulee kohdella kuin muita klassisia instrumentteja – arvokkuudella. Tulevaisuudessa huippusoittimissa näkyvät massiivipuun syyt, kun halvemmissa malleissa pinnoite on tehty selluloidilla (kiinalaiset) ja syyt peittävillä maaleilla (esim. vanerirungot). Näin voisin veikata.
Kiinalaiset soitinvalmistajat näkyivät monessa hallissa. Kiinalaiset viulut ovat nyt tuttua kauraa monille, mutta Suomessa kiinalaisia haitareita on vain kourallinen. Keskustelin messuilla Goldencup-merkin edustajan kanssa ja vähän tutkailin heidän mallistoaan. Hyllyllä oli yksi haitari, jota olisi voinut ulkonäön perusteella veikata usean tuhannen euron soittimeksi, mikäli valmistaja olisi ollut eurooppalainen. Hintaa tällä soittimella oli vain 388 euroa – uskomattoman halpa soitin. Laadusta en tosin voi sanoa mitään, kun en ehtinyt kokeilla. Tehtaan edustaja hieman ylpeili, että he taitavat olla Kiinan suurin haitareiden valmistaja 600 työntekijällään…
Kiina on kieltämättä mielenkiintoinen asia. Maasta saa hyvänlaatuisia tavaroita, jos osaa niitä osaa pyytää oikeilta ihmisiltä. Normaali kuluttuja ei aina edes näe hyvää kiinalaista laatua, vaan usein ostaja juoksee omassa talutusnuorassaan: ”kuinka paljon painoa mä saan tällä määrällä rahaa?” Ristiriitoja alkaa tulla itse kullekin, kun alkaa miettiä Kiinaa poliittisena valtana, sen ihmisoikeusasioita ja luonnonvarojen käyttöä. Olen kuullut ja nähnyt muutamia itämaan ihmettä, jotka ovat kestäneet vain hetken käyttöön oton jälkeen – kapitalistinen käyttötarkoitus on täytetty, eikä asiakas valita kovin herkästi hajonneesta tuotteesta, koska ”se oli niin halpa”. Itseltäni jäisi kuitenkin kiinalainen peli kauppaan (ja kerran on jäänytkin, hajonnut sellainen).
No, tämä tästä avautumisesta.
Suomalaisia oli messuilla ihan kohtalaisesti ja tuttuja näki siellä täällä tiskin kummaltakin puolelta. Ei kait sille voi mitään, että maailma on pieni ja samat ihmiset pörräävät tapahtumista toisiin.
—-
Voisin katsoa jossain kohtaa, miten saisin lisättyä tänne blogiin videoita. Sen pitäisi olla mahdollista.
Pitäkää itsenne ihmisinä.
Viljo