Korjauksia ja kuulumisia

Tietoteknisiä päivityksiä

Vuoden vaihteen tienoilla tulin siihen tulokseen, että uuden kameran hankinta oli ajankohtainen asia. Vanha kamera oli hajonnut runsass vuosi sitten, yhden pokkarin hävitin kesäleirillä ja kännykän kamera on mitä on. Toisekseen halusin ehdottomasti kameraan käsitarkennuksen, mistä olisi hyötyä erityisesti makrokuvauksessa vaikkei kamerassa olisikaan kunnollista makro-objektiivia. Olin miettinyt järjestelmäkameraa, mutta sitten törmäsin Sonyn uuteen Nex5-malliin. Kieltämättä sain ylitsepääsemättömän tarjouksen tuosta kamerasta – kahdella objektiivilla – ­­­ ­ mikä on järjestelmäkameran ja pokkarin mutaatio niin ulkoasullisesti kuin myös käyttöliittymän osalta. Kamerassa on monta parannettavaa asiaa erityisesti käyttöliittymän toimivuudessa, mutta toistaiseksi olen tyytyväinen valintaani. Ainakin kuvista on tullut hyviä vaikka menee vielä pitkä aika, että opin käyttämään kameraa kunnolla. Tein kameran harkinnan kunnolla ajan kanssa, joten uskoon löytäneeni kameran, mikä seuraa minua vähintään seuraavat viisi vuotta.

Toinen harmittava seikka kävi, kun käyttämäni kannettavan tietokoneen näppäimistö louhahti. Putsaaminenkaan ei enää auttanut – näppäimet eivät enää yksinkertaisesti toimineet. Toki, vanha Fujitsu-Siemensin Amilo Li 1720 huonolla prosessorillaan oli tehoiltaankin tullut tiensä päähän. Ohjelmat toimivat kyllä lähes kunnollisesti, mutta monasti sangen hitaasti. Jos vanhaa konetta vertaa tähän uuteen, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Teknisesti ikäeroa laitteilla on noin 4,5 vuotta. Pääsin Amilolla lähes viiden vuoden käyttöikätavoitteeseen, minkä olen asettanut laitteilleni kahdesta syystä: rahan säästö sekä ekologisuus. Uusi palvelija on Sonyn F13-läppäri. Ainoa haluamani ominaisuus, mitä en saanut uuteen koneeseen oli ssd-kovalevy. Kuulemani perusteella ssd ei tule välttämättä pysyväksi ratkaisuksi, sillä sen valmistuskustannukset ailahtelevat suuresti. Ilmeisesti on jo tuloillaan kaksi uutta, keskenään kilpailevaa, kovalevytyyppiä jotka syrjäyttävät ssd-kovalevyt ajan saatossa.

Näissä tietokoneissa on nykyään esiasennettu Windows, mikä nyt sinänsä on väärin. En minä halua käyttää Windowsia puhumattakaan siitä, että maksaisin sen käyttämättä jättämisestä. Kokeilin uusinta ”seiskaversiota” hieman, toki, mutta samat jutut vaivaavat kuin 2006, jolloin vaihdoin käyttämään Ubuntua: tämä on testiversio ohjelmasta, rekisteröidy nyt, päivittämispaketit maksavat, tietokoneesi saattaa olla vaarassa ulkoisia hyökkäyksiä vastaan ja niin edelleen. Ei noita ilmoituksia vaan jaksa. Toisekseen omistamani vanha HP:n laserjet 1000 -tulostin ei toiminut Windows 7:llä. Siihen yksinkertaisesti ei ole tehty ajureita, jolloin käyttäjä on valintatilanteen edessä: pitäisi yrittää kikkailla tulostinta toimimaan uudessa Windowsissa, vaihtaa käyttöjärjestelmä johonkin vanhaan Windowsiin, ostaa uusi tulostin tai vaihtaa käyttöjärjestelmä. Viimeisin oli minun ratkaisuni. Miksi heittää täysin toimiva ja hyväkuntoinen tulostin pois?

Aluksi asensin uuteen koneeseen Windowsin rinnalle Ubuntun LTS-version 10.4, mutta kävi ilmi, että näytönohjaus ei toimi ja sen toimintakuntoon laittaminen oli yli minun tietotaitoni. Löysinkin netistä vinkkiä, että Ubuntu 10.10:ssa ongelma olisi ratkaistu. Siispä tämä järjestelmä koneeseen. Säätämistä riitti, mutta kun näytönohjain oli vihdoin ja viimein asennettu, niin hommat alkoivat luistaa. Muutama stressaava päivä säätöä ja elämä alkoi taas hymyillä. Kaikille käyttämilleni laitteille löytyi tuki ilman ongelmia, jopa tuolle tulostimelle. Langattomat, pikanäppäimet, netti yms. perustoiminnot olivat kunnossa ilman mitään säätöä. Perusohjelmat, kuten GIMP ja OpenOffice olivat luonnollisesti valmiiksi asennettuja. Vanhojen sähköpostien, selaimen ja muiden ohjelmien asetuksien siirtäminen oli helpohkosti tehtävissä. Suurin ongelma oli ja on se, että lukeudun ubuntun peruskäyttäjäksi eikä esimerkiksi päättellä toimiminen ole minulla kovin hyvissä vetimissä. Tämän vuoksi aikaa säätämiseen kului hyvin runsaasti.

Linux alkaa näyttää kilpailukykynsä Windowsia kohtaan. Uuden läppärin yhteydessä Ubuntun vahvuudet tulivat erityisesti laitetukena esiin. Koska Ubuntussa oleva perusohjelmisto on varsin kattava, niin todettakoon säästöksi useita satoja euroja laitteiden ja ohjelmistojen muodossa. Pitkällä aikavälillä ajateltuna Ubuntun voittanee Windowsin erittäin kattavalla laitetuellaan, mikä siirtyy sukupolvesta toiseen toisin kuin täysin kaupallisella Windows-puolella. Ainoa asia, mihin en ole vielä laittanut voimavarojani on usb-äänikortin toimiminen ja muistikortinlukijat. Nämä eivät toimineet ihan kertalaakista. USB-deckin sain toimimaan pelkästään vaihtamalla usb-liitännän optiseen liitäntään. Ubuntussa on siis vielä paljon parannettavaa, mutta ottaen huomioon, että F13-läppärisarjan hankkimani malli on ollut markkinoilla vasta vähän aikaa, niin laitetuki oli yllättävän hyvä. Hyvä on myös huomioida, että Linux-puolella ei löydy vielä riittävän hyvin toimivia ja tai kattavaa ohjelmistio esimerkiksi 3D-cad-puolelta.

Korjauksia

Syksy oli mitä parahinta sesonkia harmonikan korjauksessa. Liikevaihto kasvoi vuonna 2010, mutta tulos ei kääntynyt vielä voitolle. Lukeudun jossain määrin Winston Churchill ja Paasikivi-tyylisin realisteihin: tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. En todellakaan ole lannistunut vaan tulevaisuutta mietin faktapohjaisesti.

Hyvänä esimerkkinä on tammikuun lopussa käyttöön otettu mainostus Vapaalehdykän foorumilla. Tosiasia on, että sivusto on tullut Suomen suurimmaksi harmonikkasivustoksi, eikä statistiikkojen pohjalta ole odotettavissa kävijämäärän laskua vaan ainoastaan tasaista nousua. Sivusto on saanut jalansijaa suomalaisessa harmonikkakulttuurissa, joten miksi ei mainostusta voisi ottaa käyttöön. Toistaiseksi mainostuspuoli on toiminut hyvin ja palaute on ollut positiivista.

Nojoo. Hypätään haitareihin välillä.

Syksyllä tuli eräs kouvolan peli korjaukseen. Soittimesta oli basson takakulma hajonnut pahasti. Liekö soitin tippunut tai hajonnut jossain rytäkässä. Halkeama oli niin paha, että koko kulma oli avattava ja vanhaa murtunutta puuta poistettava. Ilman kunnollista pohjatyötä ei kulmaa olisi saanut puristettua entiseen asentoon. Työ piti tehdä mahdollisimman siististi, sillä kulma on soittajalle koko ajan näkyvissä.

Paikkauspuuna olisi ollut hyvä käyttää jotain stabiilia jalopuuta, mutta meni se tuolla kuusellakin. Ennen selluloidin asettamista tein vielä pohjakäsittelyn, jolla päästiin puu pienistä epätasaisuuksista pois. Samalla varmistin, ettei kuusi pääse enää elämään ja sitä kautta tuomaan syykuviointia selluloidin pinnalle asti. Viereisestä kuvasta halkeama näkyy aivan kulman vasemmalla puolella tummana juovana. Poistin selluloidia tasaisesti halkeamaa huomattavasti suuremmalta alueelta saadakseni kaikki korjattavat kohdat näkyviin ja että korjaus tulisi tehtyä symmetrisesti. Sormenpäät osoittautuivat jälleen silmää tehokkaammaksi työvälineeksi epätasaisuuksien löytämisessä. Kuvasta näkyy hyvin kulman ja siinä käytetyn vanerin rakenne.

Oman pienen haasteen toi selluloidin taivutus, joka tapahtui kolmeen eri suuntaan. Kuitenkin korjaus onnistui hyvin, kuten oheisesta kuvasta voi nähdä. Toki, muutamiin kohtiin jäi näkyviin selluloidien liitoskohdat, mutta se on tyypillistä korjauksille. Ei tässä sentään uutta soitinta tehty. Itse olen tyytyväinen työn tulokseen.

Seuraava mielenkiintoinen projekti on yhä kesken. Eräs tuttu asiakas toi minulle haitarin ja sanoi, että jos maksat bensarahat, niin saat tämän. No – ei tuollaista kiusausta voi vastustaa. Soitin oli nimittäin Viipurissa tehty porraskahvainen kukkamalli. Soitin itsessään oli uskomattoman huonossa kunnossa. Se haisi tupakalta, palkeet olivat reikäiset, koneistot olemassa, mutta huoltoa ja korjauksia vaille. Noh – soittimenhan voisi laittaa soittokuntoon ja sitten omaan pieneen kokoelmahyllyyn tai sitten myydä korjattuna. Mikään kiire projektilla ei ole vaan teen sitä aina kun on aikaa ja viitseliäisyyttä.

Pitäisi hankkia pajalle välineet tys-hitsausta varten. Ei ole ensimmäinen projekti, jossa pitäisi bassokoneiston pitkiä oksia kiinnittää uudelleen poikittaisiin varsiin. Tämä on jo toinen näkemäni Kukkolan tekemä soitin, jossa on vastaava ongelma. Bassokoneiston läppävarret ovat tässä soittimessa tehty alumiinista, mikä ei minun mielestäni ole oikea ratkaisu. Ongelma alumiinisissa osissa on kaksi: läpät heiluvat suuresti sivuttain sekä varsiin tuleen nopeasti kulumaurat. Alumiini ei kestä hankausta.

Soittimen opetus, minkä voin tuoda tähän esille jo, on tupakoinnin haitallisuus. Tupakan haju on yksi pienistä ongelmista siinä vaiheessa kun soitinta ympäröi keltainen tervakerros. Voitte itse päätellä oheisista kuvista, tupakan vaikutuksen soittimeen. Ja kyseessä ei todellakaan ole vielä pahin osa. Kiillottaessa huomasin, että työ oli tehtävä täysin käsin, sillä laikalla kiillottaminen vain siirsi tervaa paikasta toiseen.