Kesä on vierähtänyt erittäin nopeasti. Elokuun aurinko paistaa seesteisesti, eikä lämpötila nouse enää kesälukemiin. Syksy on alkamassa ja harrastukset starttaavat käyntiin. Varsinkin partiosyksystä on tulossa mielenkiintoinen ja työntäyteläinen.
Harmonikka-asioissa kuluva kesä on ollut mielenkiintoinen. Olen ollut soittamassa Naantalin kesäteatterissa Reissumies-näytelmässä. Näytelmä kertoo Tapio Rautavaaran elämästä. Teatterisoittaminen tässä laajuudessaan on minulle uutta – elokuun aikana on 11 näytöstä. Viisi esitystä vielä jäljellä.
Teatterisoittamisen suurin miinus on soittojen ajoittuminen iltaan ja ulkotiloihin. Elokuussa kosteus alkaa nousta aikaisemmin illalla kuin keskikesällä ja tällä on vaikutusta soittimen toimintaan. Muutamassa viikossa soittimeni viritys on muuttunut niin pahaksi, että hieman harmittaa. Diskantin keskivaiheen oktaavit huojuvat noin kerran sekuntiin. Tällainen soittimen nopeasti epävireisyyteen meneminen harmittaa pahasti koska virittäminen syö paljon aikaa (eli rahaa) verrattuna tulomäärään, mikä muodostuu muutaman viikon soitoista. Soittimen epävireisyyteen meneminen harmittaa minua paljon sen takia, että olen harmonikanrakentaja ja tarkka soittimien teknisestä toimivuudesta ja vireydestä. Voi olla, että peruskeikkaduunari ei vielä huomaisi tällaista epävireisyyttä.
21.8. ilmestyneessä Turun Sanomissa sivulla 23 oli teatteriesitystä ylistävä arvostelu. Osa katsojista on kehunut Reissumiesnäytelmää jopa Linnavuoren Elvistellään-esitystä paremmaksi. Hyvä me!
—
Harmonikan huoltoja on kesän mittaan ollut ihan kiitettävästi. Teatterisoittojen sekä yhdeksän päivän partioleirin takia en olisi ehtinyt tehdä soitinhuoltoja yhtään enempää heinä-elokuun vaihteessa kuin mitä nyt tein. Positiivisinta on se, että työhön liittyviä puhelinsoittoja tullut yhä tasaisempaan tahtiin. Tämä on merkki siitä, että minut on noteerattu ammattilaisena alalla. Kiitos kaikille soitoista ja töistä, jotka olen saanut tehtäväksi! Vielä on kuitenkin matkaa toiminnan täydelliseen vakiinnuttamiseen.
Kesälle osuu kaksi mielenkiintoista projektia. Ensimmäinen niistä on sähköpneumaattisen matkaurkuharmonin soittokuntoon korjaaminen ja viritys.
Harmonin ensimmäisellä avauskerralla otin soittimen ilmakammiosta parikymmentä irtonaista kieltä pois kolisemasta. Kielipenkkien vaha oli todella vanhaa, mullanruskeaa ja murenevaa. Soitin on rakennettu ilmeisesti 1960-luvun tienoilla Harmonan tehtaalla Klingenthalissa. Vaikka vaha oli vanhaa, niin se tuoksui erittäin voimakkaasti tervalle. Tervan tuoksun havaitseminen vahasta oli minulle uutta, sillä nykyään vahaseoksissa ei ole varsinaista tervaa.
Harmonin mekaniikka oli kohtuu helppo laittaa kuntoon, mutta viritys olikin sitten aivan omanlainen tapaus. Miten ihmeessä soitinta voi virittää, kun kielipenkit olivat liian tiukassa paketissa? Asettelun lisäksi kielipenkit olivat ruuvikiinnitteisiä, mikä laittoi todella miettimään oikeaa viritystapaa. Miten soittimen saisi viritettyä siten, että se olisi edes siedettävässä vireessä?
Tulin siihen lopputulokseen, että kielipenkki kerrallaan virittäminen soittimen ulkopuolella on poissuljettu vaihtoehto. Virityspöytään olisi pitänyt tehdä uudenlainen kaulus ja jos olisin tehnyt uuden kauluksen, niin viritykseen olisi tullut liikaa muuttuvia tekijöitä, kuten
- paineen ja ilmamäärän saaminen vakioksi edes hetkeksi
- viritystason määritteleminen siten, että kielipenkin ollessa soittimessa kiinni viritystaso olisi a = 440 Hz
- tulisiko virityksestä tasainen, vai olisiko intervallit keskenään jatkuvasti päin honkia?
Tämän takia päätin virittää soittimen kielipenkit soittimessa kiinni, vaikka joka kerta, kun kieltä piti virittää, kielipenkki tuli ottaa irti mutterikiinnityksistään. Onneksi urkuharmoneissa (ja uruissa) kielilaatassa on vain yksi kieli, eikä venttiileitä ole. Tämä johtuu siitä, että ilmavirta on koko ajan samansuuntainen, eikä vaihtuva. Viritys onnistui hyvin ja soitin tuntui pysyvän paremmin tarkassa vireydessä kuin harmonikat.
Toinen mielenkiintoinen projekti on tällä hetkellä juuri loppusuoralla. Kyseessä on asiakkaan isän harmonikka 1910-luvulta. Asiakkaan isä oli ostanut tämän kaksirivisen ”Stradellan” käytettynä 16 kesäisenä vuonna 1916. Epätietoisuuteen kuitenkin jäi soittimen valmistuspaikka. Vaikka soittimen diskanttirungosta näkee hädin tuskin sanan Stradella, niin soitin ei ole italialainen. Soittimen mekaniikka on täysin saksalainen ja kieletkin ovat Dix-tehtaan kielet. Mekaniikka on hyvin samanlainen, ellei jopa täysin sama, kuin Kaiuttarissa.
1910-luvun harmonikka soi jälleen.
Haitarilla on soitettu, sitä on korjattu hyvin laajasti ja se on ollut jopa lasten leikkikaluna. Vaikka soitinta ei sinänsä olisi ollut tarvetta laittaa soittokuntoon, niin asiakkaan toiveesta se kuitenkin korjattiin soittokuntoiseksi – tai niin soittokuntoiseksi kuin tuollaista haitaria voi enää saada. Soittimen omistajaperheessä ei ole harmonikansoittajia tällä hetkellä.
Lähtökohtana harmonikan kunnostamisessa oli alkuperäisen ulkoasun tuominen palauttaminen. Esimerkiksi muoviosat vaihdettiin metallisiin ja 1970-luvulla tehty kirkkaan keltainen diskanttimaski värjättiin lähemmäksi alkuperäistä väritystä. Paljekin oli irronnut rungosta ja olkaremmi oli poikki. Tähän harmonikkaan tarvitsee vielä haalia diskanttinäppäimet sekä muutama kieli.
Työ on siis lähes tulkoon valmis ja tähänastinen työ on onnistunut ja tasoltaan riittävä asiakkaalle. Jos soittimen olisi halunnut ilmatiiviiksi, niin sitten palje olisi pitänyt vaihtaa kokonaan. Ongelma tässä on kuitenkin se, että soittimen ulkoasu kokisi tosi kovan kolahduksen.
Noin 100 vuotta vanha soitin soi jälleen!
—
Syksyllä toimintani menee uusille urille.
Asiakkaille tarjoan vastedes huoltotöiden lisäksi soiton ergonomiaopetusta. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan kanssa käydään läpi soittoasennon muodostus juurta jaksaen. Soittoasentoon liittyvät perustiedot ovat Vapaalehdykässä, mutta tarjoan mahdollisuuden henkilökohtaiseen neuvontaan.
Syyskuun alusta lukien otan myyntiin lantioremmit, jotka ovat ergonomisuuden kannalta erittäin hyvä vaihtoehto. Seisten soitossa suurin osa haitarin paino saadaan lantioremmien avulla pois hartioilta – hartiat vapautuvat paineesta ja veri alkaa kiertää kunnolla käsissä. Ergonomisuus paranee. Remmeistä onkin seuraavassa Hanuri-lehdessä mainos.
Viisirivisen haitarin valmistus etenee. Ensimmäiset metalliosat ovat tilauksessa ja ensi viikolla aloitan diskanttirungon valmistamisen. Valmisteluista riippuen pääsen tekemään työtä loppuviikosta tai seuravan viikon alussa. Soitinta on piiretty ja mietitty niin paljon, että toivon todella toisen prototyypin onnistuvan kohtuullisesti. Kyseessä on siis ensimmäinen prototyyppi, missä mekaniikka on täysin toimintakuntoinen.
Kaiken kaikkiaan olen luottavainen projektin etenemiseen. Tulevaisuutta ajatellen minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin saada uusi soitin täydelliseksi. Olen antanut lupaukseni, että 2011 soitin on markkinoilla. Lupauksia en petä.
—
Harmonikkakyltti.
Naantaliin on perusteilla harmonikkakerho. Yritykseni perustamisen jälkeen puheilleni on tullut muutamia henkilöitä, jotka ovat toivoneet harmonikkakerhon tai muun vastaavan harmonikkapiirin perustamista Naantaliin. Syyskuussa koollekutsun innokkaat soittajat ja paikallislehtiartikkelilla haemme vielä lisää soittajia. Opettaja ja soittomateriaalia on jo, joten kerhon perustaminen on erittäin lähellä. Itse en kuitenkaan aio toimia kerhossa aktiivisesti, sillä kotikerhoni on Raision Harmonikkakerho. Toimin kerhon kokoavana voimana.
Vapaalehdykkä on ollut pitkän aikaa päivittämättä. Minulla on ollut runsas 100 kuvaa laittamatta galleriaan. Aina on jotain muuta tekemistä ollut. Ehkäpä tänään voisi jotain saada aikaiseksi – ensin pitää kuitenkin siivota.
Ohessa vielä kuva haitarikyltistä, jonka laitoin ulko-oven viereen. Kyltin on tehnyt Teuvo Torvinen. Kiitos hänelle kyltin tekemisestä!
Palailemme astialle,
Viljo