Jupiter ja Cooperativa

On jotenkin ihmeellistä, että töitä on näin paljon – ja näin pitkään. Kaikkina aikaisempina vuosina kausivaihtelut ovat olleet selviä. Joulun ja juhannuksen aika ovat olleet hiljaisia, tammi-helmikuu ja elo-lokakuu ovat puolestaan olleet kiireisiä. Nyt ei. Kun tulin takaisin Japanista elokuussa, on ruuhkaa ollut siiitä asti. Nyt Juhannuksena olen alkanut täytää jo syyskuun varauksia. Hyvä niin, sillä työmäärä tuo turvallisuuden tunnetta arkeen. On positiivista, että on töitä joka päivä ja voi olla varma, että oma henkilökohtainen talous pyörii normaalisti.

Tänään on myös tasan 30 päivää esikoisen laskettuun aikaan. Syntyvän muksun takia muutin avovaimoni kanssa uuteen asuntoon huhtikuun alussa. Tilaa on ihan liiankin kanssa, kun ei ole vielä kolmatta täällä. Selvä on, että nämä kaikki 80 neliötä tulevat täyteen elämää ajan kanssa. Erittäin positiivista on, että minulla on iso sosiaalinen ystäväpiiri. Olemme saaneet lasten vaatteita, rattaat, leluja ja ties mitä pientä ystäviltämme. Miksi ostaa uutta, kun luontoa ja rahaa voi säästää? Isovelikin antoi astianpesukoneen ja kolme lipastoa hänelle turhina. Tämä sopii hyvin omiin elämänarvoihimme.

Lapsen tuleminen konkretisoituu päivä päivältä. Niin kauan kuin avovaimoni on äitiys- ja vanhempainlomalla, on harmonikkojen korjaaminen erittäin tärkeää. Käytännössähän taloutemme käytössä oleva pääoma tulee harmonikkojen korjaamisesta. Ei tässä kuitenkaan rikkaaksi tulla.

Jupiter

Parhaimmillaan elämä on tasapainossa, kun on paljon pieniä töitä. Raha tulee tällöin tasaisesti ja kulutuksen ja tulojen tasapainon arviointi on helppoa. Työpöydällä on kuitenkin ollut viime aikoina muutamia isoja töitä. Tämä tarkoittaa pahimmillaan sitä, että työtä tehdään kahdesta kolmeen viikkoa, jonka jälkeen tuote palautetaan asiakkaalle laskun kanssa. Kaikki menee hyvin, mikäli maksut tulevat ajallaan, mutta silloin tällöin maksut tulevat viikon tai pari myöhässä on myös haasteita edessä. Tulovirta voi olla pahimmillaan katkolla yli kuukauden. Laskuja menee harvoin perintään, mutta esimerkiksi tällä hetkellä yhden harmonikkoja ammatikseen myyvän henkilön 90 euron lasku on muuttunut yli 250 euron laskuksi perintätoimien myötä. Harmi niin minulle kuin asiakkaalle.

Työn alla ollut Jupiter-konserttiharmonikka oli tällainen pitkän laskutusvälin työ. Työn tekemiseen meni paljon aikaa ja asiakkaalta meni laskun maksamiseen paljon aikaa. Yhteistyö kuitenkin sujui ymmärryksessä, sillä kommunikointi toimi jatkuvasti. Kummatkin tiesivät toistensa reaaliteetit. Ei anneta maksuasioiden haitata tätä blogia, sillä soittimen mekaniikka on mielenkiintoinen – ja varsinkin kun siihen tutustuu kohtuu syvällisesti. Jupiter on mielenkiintoinen myös siksi, että se on saanut harmonikkamaailmassa omanlaisen kuninkaallisen statuksen. Sen ääni on syvästi venäläinen, mutta niin on mekaniikkakin. Tässä muutamia arvioita mekaanisesta lähtökodista ajateltuna.

Jupiterin diskantin rakenne poikkeaa erittäin paljon italialaisista harmonikoista. Oheisesta kuvasta näkyy, miten apurivien laakerointi on tehty suoraan alumiinin läpi vähän samaan tapaan kuin 1930-luvun kotimaisissa harmonikoissa. Kulutuksen ja välyksien syntymisen kannalta se ei ole hyvä juttu. Poikittaissuuntaista välystä on pyritty poistamaan bakeliittisella ohjurilla, joka itse asiassa tuntuu toimivan erittäin hyvin. Näppäinvarret eivät juurikaan liiku sivuttain. Bakeliittia oli käytetty myös päärivien ja apurivien linkkeinä. Tässä yksilössä ratkaisu tuntui ihan hyvältä. Välyksiä ei juurikaan ollut apujousien ollessa paikoillaan. Bakeliitti on sähköeriste, mutta tasalaatuisuudensa ja kestävyydensä takia se toimii hyvin harmonikkojen valmistuksessa. Ainoa miinus oli ehkä hieman rosoinen ulkonäkö, mutta käytännössä mitään muuta ”vikaa” ei bakeliittivarsista ollut.

Diskantin jousituskin oli aivan erilainen kuin eurooppalaisissa harmonikoissa. En nyt osaa sanoa oliko se huono vai hyvä asia, mutta erilainen. Diskantissa oli kuitenkin muita haasteita. Yksi selvä ongelma oli läppien kiinnitys. Kiinnityskumit eivät yksinkertaisesti olleet kestäneet aikaa ja läppien alla olevat vaahtomuovit olivat nekin aika finaalissa. Vaahtomuovien käyttö on ollut yleistä Neuvostoliiton aikana harmonikanvalmistuksessa. Kun materiaalia vertaan Italiassa käytettyyn huopanahkayhdistelmään, huomataan, että huopanahka vaatii enemmän puristusvoimaa jousista, mutta se kestää paremmin aikaa. Kuvan mukaista läppien kiinnitystapaa en todellakaan suosittele. Läpät voinee kiinnittää kaksi kertaa, jonka jälkeen alumiinia on joutunut väkisinkin taivuttamaan niin paljon, että murtumisriski kasvaa oleellisesti. Ehdottomasti parhaat läppien kiinnitystavat olen nähnyt 1920–1930-lukujen soittimissa, joissa ei käytetä vahaa läppien kiinnittämiseen. Näissä harmonikoissa metallivarsi kiinnitetään puiseen läppään kahdella nahkapalalla ja pienellä tipalla liimaa. Eikä tässäkään liima ole pääosassa vaan kitka. Kevyt, helppo huoltaa ja kestävä ratkaisu.

Suurin työsarka Jupiterissa oli ehdottomasti viritys. Pelkästään kielipenkkien rakenne ja muoto ovat hankalia erityisesti bassopuolella. Otetaan esimerkki: bassopuolella yhdessä kielipenkissä on kolme äänikertaa. Sivulta katsottuna kielipenkki näyttää hassulta V-kirjaimelta. Jotta kaikkiin kieliin pääsi käsiksi, piti yhtä kielipenkkiä irroittaa jatkuvasti. Parhaimmillaanhan kielipenkkejä ei tarvitse irroittaa ollenkaan rungosta virityksen aikana. Matalien äänien kielipenkissä ongelma oli puolestaan rekisterilistoissa, jotka ovat tehty virityksen näkökulmasta huonosti. Rekisterilistat olivat nimittäin liian ohuet, joten ilmavirta pääsee yhdestä kieliaukosta rekisterilistojen uraa pitkin viereisiin kieliin. Siitä muodostuu ei-toivottuja sivuääniä. Toinen rekisterilistaongelma oli se, että nämä listat eivät myöskään sulkeneet ilma-aukkoja täydellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että viritys on kohdillaan vain, kun ilma-aukot ovat auki. Osassa rekisterivalinnoissa isojen kielien ilma-aukot ovat vajaasti auki, joten ilmanvirranmäärä vaihtuu radikaalisti. Tällöin kielet soivat hieman kankeasti ja epävireisesti. Outoa, että on haluttu tehdä soitin, josta kahdessa kielipenkissä rekisterilistat toimivat kunnolla ja kolmannessa ei.

Jupiterissa on isot kielilaatat. Laatta voi mennä koko kielipenkin päästä päähän. Kun tein viritystä, aloin huomata sellaisia asioita, joita en ollut aikaisemmin ajatellut. Otetaan taas esimerkkejä: mikäli virityksen aikana katkeaa kieli, pitää kielilaatta irroittaa, ja tehdä uusi kieli ja niitata se paikoilleen. Tämän jälkeen laatta kiinnitetään kielipenkkiin ja kaikki kielilaatan kielet pitää käydä virityksen osalta läpi. Jos kielet olisivat irroitettavissa yksittäin (siis yksi kielipari yhdessä kielilaatassa),  uuden kielilaatan kiinnittämisen jälkeen pitää käydä läpi vain vaihdettu ja sen lähimmät kielet.

Tämän harmonikan kielet olivat normaaleja italialaisia, suomalaisia ja saksalaisia kieliä paljon kovempaa materiaalia. Vaikka otin työtä varten ihan uuden viilan käyttöön, oli viritys silti hankalaa. Tuntui, että viila ei pure yhtään kieleen, vaikka kielen pinnalle tulikin naarmuja. Itse asiassa nämä kielet olivat hiottuja kummaltakin puolelta. Muissa kielissä kielen taustapuoli on usein sininen karkaisusta johtuen. Viritystä kannattaa tehdä vain hiottuun puoleen ja mennä siniseen alueeseen vain jos on pakko. Virityksen edetessä isojen kielilaattojen gloria hävisi. Paljon parempaan lopputulokseen päästään irrallisilla kielilaatoilla.

Cooperativa

Jupiterin jälkeen alkoi toinen pitkä projekti lukuisien pienten töiden ohella. Vaikka Cooperativa ja Jupiter ovat keskenään kuin yö ja päivä, ei se tarkoita sitä että korjaaminen olisi yhtään sen helpompaa; yksinkertainen mekaniikka ei tarkoita helppoa korjausta. Itse asiassa minulla oli hieman vaikeuksia asennoitua yhtäkkiä vanhan soittimen maailmaan. Ja tässä Cooperativassa oli kaikki hajalla. Diskantin näppäimistö oli ihan väärällään, bassopuoli oli täynnä hämähäkin seittiä ja runko oli hajalla.  Tavoite oli saada soitin soittokuntoon.

Näitä kahta harmonikkaa yhdistää se, että kummassakaan ei käytetä vahaa kielilaattojen kiinnittämisessä kieliepenkkeihin. Cooperativassa kiinnitys tehdään nauloilla. Parempi tapa olisi käyttää ruuveja, sillä naulat halkaisevat helposti alla olevan ohuen puun. Naulojen pituus pitää olla myös vähintään kolminkertaiset kielilaatan paksuuteen nähden. Kun kielet olivat paikoillaan ja koneistot kunnossa, pääsin testaamaan soitinta. Ja ei jøsses sentään miten epävireessä soitin voi olla! Tähän tietenkin vaikuttaa venttiilit, mutta erityisesti naulauksen kovuus. Kukaan ei pääse tismalleen samaan tiukkuuteen, missä kielet olivat olleet. Ei auta muuta kuin kuunnella vasaran lyöntiäänien muutosta ja lopettaa siinä kohtaa, kun ääni muuttuu.

Cooperativan laatua voi kehua, mitä tulee erityisesti sen bassokoneistoon. Vaikka soitin on karkeasti ottaen 90 vuotta vanha, sen basso on taidokkaasti tehty. Kaikki varret olivat kunnon terästä ja jokaisen liitoksen messinkijuotos oli siistitty viimeisen päälle. Runkoon nähden bassokoneisto on erittäin tiukka, leveä ja painava – mutta kestävä. Yksikään varsi ei ollut hajalla. Suurin ongelma oli lähinnä ruosteiset pinnat, minkä seurauksena koneisto ei liikkunut. Rakenteesta johtuen bassomekaniikan säätö ei onnistunut kunnolla. Otin pahimmat välykset pois, mutta tämän enempää ei oikein voinut tehdä. Joko työkalut eivät mahtuneet tiukkoihin väleihin, mekaniikan purkaminen on liian hankalaa tai metalli oli liian kovaa suhteessa mahdolliseen vipuvoimaan. Mikäli olisin säätänyt tästä Cooperativasta kaikki bassonäppäimet ”maksimiin”, niin ongelma olisi tullut sitten näppäimien korkeuksiin. Näppäimistö olisi ollut hyvin epätasainen työn jälkeen. Yksinkertaisesti oli parempi ottaa vain pahimmat pois.

Basson mekaanista kulumista oli havaittavissa yllättävän vähän. Olisi luullut, että kulumista olisi ollut paljon enemmän, koska mekaniikan liitoskohdissa ei ollut yhtään öljyä. Kääntöpuolena on metallinen narskuminen ja lonksuminen, mutta se kuuluu asiaan näissä vanhoissa kapineissa. Kulumista oli tosin ajateltu jo tehtaalla, sillä jouset olivat tehty siten, että niiden ja teräsvarsien välissä ei ollut käytännössä yhtään liikettä. Jouset olivat yli viisi senttimetriä pitkät ja niiden kärki asettui lähes läpän keskelle. Tässä lienee ajateltu myös sitä, että jousen antama voima tulisi keskelle läppää antaen maksimaalisen tiiveyden. Eipä sillä oikeastaan ole väliä kuinka pitkät jouset ovat. Kyse on vain voiman laskemisesta vipuvarrelle ja jousen käyttökuorman laskemisesta jousen maksimaallisen käyttöiän laskemiseksi.

Uusia työkaluja – parempaa jälkeä

Tilasin alkuvuodesta jykevän nappipuristiminen ja siihen sitten erilaisia lisäosia. Kyseessä on aika kallis työkaluinvestointi, mutta kyllä näistä työkaluista on paljon apua tulevaisuudessa. Sain tuotteet toukokuun alussa käyttööni ja voin vain todeta kuinka hyvää jälkeä tulee. Olin suunnitellut myös oman stanssin tekemistä vanhoille näppäimille, mutta tämä tuote jäi tilaamatta, koska sopivaa selluloidia ei ole saatavana. Tai on, mutta laskin, että sitten minun pitäisi ostaa kiinalaisesta selluloiditehtaasta riskillä yli 3000 eurolla selluloidia, jota en kuuna päivänä saa kulutettua. Tästä määrästä tekisi kymmeniätuhansia näppäimiä. Hinta-arvioon sisältyy kuljetus ja tullauskustannukset. Tilasin kolme puristimeen sopivaa työkalua: välyksienpostotyökalu, näppäinhuopastanssi ja G-palastanssi.

Ensinnäkin välyksien poistaminen vanhoista alumiinivarsista oli hankalaa vanhoilla työkaluillani. Nyt se on nyt tarkempaa, nopeampaa ja siistimpää kuin ennen. Saan tuotettua jatkossa entistä parempia korjauksia vanhan ajan harmonikkojen diskantin välyksien poistossa. Tämä erikoistyökalu on vain yhtä työtarkoitusta varten. Mikäli välys on näppäinvarren messinkisessä G-palassa tai sen reiässä, ei hätää. Uuden messinkilinkin tekemiseen on myös oma työkalunsa. Nämä työkalut ovat tärkeitä, kun puhutaan 1920–1940-lukujen harmonikkojen diskanttien välyksien korjaamisesta. Tärkeitä työkaluja, mutta ei mitään uutta auringon alla.