Kuluneen vuoden harmonikkatapahtumista täytyy nostaa esiin Folklandia- ja harmonikkaristeilyjen erot. Olin 13.-14. tammikuuta Folklandiaristeilyllä. Tapahtuma on kerran vuodessa Silja Europalla samaan tapaan kuin harmonikkaristeilykin on maaliskuun alussa. Tapahtumat ovat kuitenkin tyystin erilaiset vaikka puitteet ovat identtiset: laiva ja paljon musiikista kiinnostuneita ihmisiä.
Silmiinpistävin ero tapahtumien välillä on yleisön ikäjakauma. Folklandialla ei käytännössä erota eri ikäpolvia toisistaan. Osallistujia on nuorista vanhuksiin hyvin tasaisesti, eikä millään ikäkaudella ole selvää dominoivaa asemaa. Ei ainakaan sellaista, minkä heti huomaisi. Harmonikkaristeilyllä puolestaan tilanne on mielestäni päinvastainen. Nuoret laivalla olevat ovat lähinnä kultaisen ja hopeisen harmonikan kilpailijoita ja heidän perheitään. Muutamia poikkeuksia mahtuu myös mukaan. Pääkuuntelijakunta on keski-iän ylittäneet ihmiset, ja näiden ikäpolvien välillä on hyvin vähän täytettä. Tämä ero näkyy myös ohjelmapaletin kokoamisessa. Siinä missä Folklandia pystyy tarjoamaan hyvin monipuolista folkmusiikkia hyvin monipuolisin artistein, ei harmonikkaristeily tähän pysty. Harmonikkaristeilyn kokonaisuus perustuu pääosin harmonikkakerhojen esiintymisiin sekä muutamiin hyviin artisteihin. Viime harmonikkaristeilyn ohjelmatarjoitin ei tarjonnut minulle mitään. Perinteinen harmonikkamusiikki ei vain innosta eikä herätä tunteita, joten harmonikkakerhot pystyin ohittamaan ohjelmasta. Jaakko Laitinen & Väärä Raha oli ehkä ainoa, joka toimi. Tämäkin bändi oli soittamassa kummallakin risteilyllä. Turun harmonikkakerhon viihdeorkesteri on yksi harvoista Suomessa olevista harmonikkaporukoista, joiden musiikki pitää mielenkiintoa yllä. Heidän lisäkseen löytyy ehkä muutama vastaavanlainen kokoonpano.
Timo Rautiainen Folklandialla 2012
Silmiinpistävintä ohjelmapaleteissa on, että Folklandia tarjoaa paljon ammattiin valmistuvien tai oman ammattilaisuransa aloittaneiden muusikoiden musiikkia. Tämä on se, mitä pidän hienona Folklandialla. Myös nuoria puhuttavia artisteja oli. Timo Rautiainen oli hyvä omalla hevi-folk-tyylillään, Orkestar Bordurka puolestaan tarjosi itäeurooppalaista bilehumppaa, ”borat-musiikkia”. Vaikka Bordurkaa tovin kuunneltua tuli tietynlainen musikaalinen kaava esiin, ei se estä sitä tosiasiaa, että he tekevät musiikin paljon hauskemmaksi ja elävämmäksi kuin yksikään perinteinen vakavahenkinen harmonikkakerho pystyy. Toki puhutaan eri musiikkityyleistä, mutta kuitenkin. He pystyivät liikuttamaan satojen ihmisten hanureita tanssilavalla – mission accomplished.
Onko tässä kritiikissä harmonikkaristeilyä kohtaan mitään perää? Laivathan ovat täyteen lastattuja vuosi toisensa perään ja ihmiset ovat tyytyväisiä toimintaan. Harmonikkaristeily palvelee omaa asiakaskuntaansa. Se jättää kuitenkin nuoret aikuiset ja monet keski-ikäiset ei-perinteisestä harmonikkamusiikista kiinnostuneet syrjään ohjelmistovalinnoillaan.
Ikaalisten museo harmonikkaristeilyllä 2012
Viimekertaiselal harmonikkaristeilyllä oli myös yksi poikkeus edellisiin vuosiin verrattuna. Kannella 12 ei ollut harmonikkajälleenmyyjiä tänä vuonna. Syy oli lähinnä laivayhtiön ja näytteilleasettajien välisestä pienestä rahaan liittyvästä kiistasta, mikä johti siihen, että näytteilleasettajat (yhtä lukuun ottamatta) boikotoivat risteilyä. Tämä oli harmillista minunkin kannalta, sillä joka vuosi risteilyllä menee jonkin verran harmonikkatarvikkeita kaupaksi. Kimmo Mattila järjesti Ikaalisten harmonikkamuseon harmonikat laivalle korvaavaksi aktiviteetiksi matkustajille, ja itse sain toimia museoisäntänä. Ihmisiä oli runsaasti, jopa tungokseen asti! Suurin positiivinen asia oli, että risteilyn aikana museoharmonikkoja näki ja pääsi kuuntelemaan paljon enemmän ihmisiä kuin yleensä Ikaalisissa Sata-Häme Soi -juhlan aikana.
—
Kuluneena vuonna olin Varsinais-Suomen harmonikkakilpailujen tuomarina. Kilpailut järjestettiin Ruusukorttelissa ensimmäistä kertaa ja täytyy kyllä sanoa, että kokemuksena tuomarointi oli ihan mielenkiintoinen. Soittajia oli paljon eikä tuomarihuoneessa pisteiden yhteenynnäämisen aikana ylimääräistä aikaa kyllä ollut. Itse näin oman ammattialani kautta harmonikat tyystin erilaisena kuin muut tuomarit. Esimerkiksi Johanna Liimatta arvioi soittoa erityisesti melodiabassoharmonikan soiton näkökulmasta kun itse tarkistelin soittimien ja soittajien välistä suhdetta (esimerkiksi soittoasento). Sali oli paljon parempi kuin edellisinä vuosina paikkana toiminut Pyrkivän juhlasali.
—
Kesän SHS-juhlat Ikaalisissa eivät olleet mitenkään erityiset minulle. Mukavat omalla tapaa, mutta ei mitenkään erityiset. Suurin asia oli, että Kultaisen ja Hopeisen harmonikan kilpailuja ei tullut tänä vuonna televisiosta. Monet ovat voivotelleet tilannetta, mikä on ihan ymmärrettävää kun ohjelma on yksi katsotuimmista lähetyksistä Ylellä joka vuosi. Kilpailujen jälkeen tuli hieman ulkopuolinen olo sillä ne, jotka olivat olleet kuuntelemassa kilpailuja tapahtumasalissa, kertoivat kokemuksistaan ja kun olisi tullut oma vuoro vastata, niin keskustelut tyrehtyivät. En ollut saanut kokemusperäistä muistikuvaa tapahtumasta ja soittajien ollessa pääosin tuiki tuntemattomia, ei minulla yksinkertaisesti ollut mitään sanottavaa. En ole vieläkään nähnyt kesäisiä kilpailuja.
Minulle iso asia oli, että yritykseni mainos oli ensi kertaa SHS-ohjelmaesitteessä. Mainos onnistui mielestäni harvinaisen hyvin. En tiedä, johtuuko se mainoksesta vai jostain muusta tekijästä, mutta aikaisempien vuosien hiljainen työkesä ei toistunut. Minulla oli jatkuvasti töitä aina kun en ollut lomalla. Tämä on tosi hieno asia! Elokuusta alkanut syysruuhka ei ole vieläkään hellittänyt ja töitä on koko ajan tehtäväksi. Tämä on erittäin miellyttävää sillä työn määrä alkaa näkyä jo tuloksessa. Jos asiakkaita olisi tähän tahtiin kuin aina syksyisin, niin elämässä ei olisi valittamista. Tosiasia on kuitenkin, että asiakkaita tulee ja menee aalloissa – välillä voi olla hyvinkin hiljaista kalenterissa kuten tämänvuoden huhtikuussa.
—
Tämä tältä kertaa. Jatkoa seuraa taas lähipäivinä.