Ensimmäinen yrittämisen kuukausi

Ensimmäinen kalenterikuukausi yksityisyrittäjänä alkaa täyttyä ja uusi kuukausi alkaa.

Tammikuu oli mielenkiintoinen monella tavalla. Päälimmäiseksi mieleen jäi tietynlainen vapauden tunne, kaikki sujuu niin kuin pitää. Karu totuus tosielämästä näytti kuitenkin toisen poskensa hyvin selvästi: mitään ei tapahdu muiden toimesta. On vastattava itse omasta elämästä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään huono asia, sillä itse tekemällä tietää, missä oma elämä menee ja varmuus omasta minuudesta kasvaa.

Ehdottomasti vaikein asia tammikuussa oli aamuisin herääminen. Makuuhuoneen ikkuna ikkuna nimittäin ilta-aurinkoa kohden, joten aamulla huone on pimeä kuin kellari. Sanonkin tätä huonetta faaraon kryptaksi, sillä herääminen on tosi haasteellista. Kahden viikon penisilliinikuurikaan ei ole auttanut aamuisia heräämisiä mitenkään.

—

Olen luonteeltani sellainen, etten lannistu helpolla. Olen pitkään sanonut, että kaikki riippuu siitä, mihin uskoo. Tästä on tullut itselleni eräänlainen motto.  Olen sisäistänyt mottoni siten, että kun on jokin päämäärä, tavoite, niin perusarki on kevyen tuntuista sekä sopivan stressitöntä. Ihminen alkaa aurata elämäänsä halutunlaiseksi huomaamattaan. Elämän tavoiteet ovat oltava kuitenkin niin korkeat, että itse ei pysty ymmärtämään kokonaisuutta yhdellä kertaa. On tutkittava itseään – päämäärän löytäminen tarkoittaa oman elämän löytämistä.

Minulla on päämäärä. Tiedän mitä haluan. Tiedän mitä tavitsen. Tiedän teen.

—-

Puhelin on soinut viime päivinä aika kiivaasti. Osa puheluista ovat asiallisia, mutta mukaan mahtuu myös kaupustelijoita. Tämä on se kohta, missä minä alan hihitellä itsekseni myyjän tietämättä. Kun tiedän mitä tarvitsen, mitä haluan ja mitä teen, en todellakaan tarvitse puhelinmyyjää kertomaan minulle, miten hyvän diilin mokaan, jos en osallistu juuri tähän yritykselle pakolliseen rekisteriin. Eräs myyjä oli sangen hauska. Hän aloitti puhelun kuin juhlat olisivat parhaimillaan: ”Moi, mitä kuuluu ja onnea uuden yrityksen perustamisesta!” Hetken aikaa hän yritti tentata yrityksen tietoja, mutta kysyttyäni, että myykö hän jotain, niin vastausta tälle en oikein saanut. Kyllähän jotain taisi myydä, mutta ilman tarkkaa hintaa ja tietoa palvelun sisällöstä…

Tällaiset Kauppalehdet ynnä muut talouslehdet ymmärrän oikein hyvin puhelinmyyntituotteina, sillä joku saattaa tarvita kyseisiä talousalan artikkeleita työssään tai vapaa-ajallaan. Sitten nämä tällaiset yllämainitut hassut puhelinmyyntiyritykset ovat toista luokkaa. Omaksi huvikseni tarkistin yllä mainitussa tapauksessa myyjän liittymän omistajan. Liittymä kuului Tampereella toimivalle yritykselle, vaikka myyjän päämies väitteiden mukaisesti oli Helsingissä. Miten myyjien moraali kestää moista vedättämistä?

—

Tällä hetkellä minulla on työn alla kaksi isoa korjausprojektia. Ensimmäinen projekti on Kouvolan Kravatti sarjanumerolla 760.  Työ odottaa nyt muutamia osia, jotka pitäisi tulla postitse alkuviikosta.  Soitin oli täysin soittokelvoton, kun sain sen työstettäväksi. Korjauksen edetessä kävi ilmi, että runko on erittäin hyvässä kunnossa muutamia kolhuja lukuun ottamatta.  Diskantin maskin kohtalo on harmillisempi, sillä se on ilmeisesti hajonnut soittimen pudottua maahan aikoinaan. Jäljellä oli pieni pala maskin kulmaa sekä isohko lommo diskantin alaosassa.

Ensi viikolla selvinee, haluaako asiakas muutoin hyväkuntoiselle soittimelle maskin. Kyseinen kravatin väritys on kuitenkin suht harvinainen, joten riemulliseksi haasteeksi*) muodostunee uuden maskin valmistaminen. Maski on ollut vaaleanpunaista loimuselluloidia mustalla kravatilla, eikä tällaista ole kyselyistä huolimatta löytynyt. Täysin vastaavanlaista selluloidia on hankala löytää, ellei mahdotonta.  Sääli sinänsä, jos soittimelle ei saada maskia, sillä soitin on  ikäisekseen hyväkuntoinen ja omalaatuisen värityksensä ansiosta poikkeava ja kaunis. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, eikä kysyvä tieltä eksy…

Kravatin korjaushuollon rinnalle aloitin menneellä viikolla 1960-luvun Paolo Sopranin huoltamisen. Kyseisessä soittimessa on paljon pientä laitettavaa pintavaurioista viritykseen.

Mutta mutta… Projekteja on toistaiseksi ollut, mutta kalenteriin olisi kiva saada täytettä – työntäyteläinen tulevaisuus mahdollistaa oman elämiseni sekä erään ison ja mielenkiintoisen projektin, josta annan lisätietoa helmikuun aikana täällä blogissa.

Voikaahan pyöreästi seuraavaan kirjoitukseen asti toivoopi
Viljo

*) Elämässä ei ole ongelmia, on vain riemullisia haasteita. Tämä pieni ideologinen lähestyminen elämään tekee elämästä helppoa ja vähän stressistä.