Cantulia-tuotemerkin ja -tehtaan perustamisjuuria on oikeastaan kaksi. Kahnt & Uhlmann -yritys valmisti Cantulia-harmonikkoja ja bandoneoneita 1880–1937 Altenburgissa, Thüringenin osavaltiossa, Saksassa. Yritys muutti itäisestä Altenburgista läntiseen Siegburgiin 1937, missä sen tuotanto lopetettiin 1957. Altenburgin ajasta ei juurikaan ole tietoa saatavana toisin kuin Siegburgin ajasta. Perustamisvuodeksi on mainittu myös 1912 vuoden 1880 rinnalla. Voi olla, että yrityksen nimi Kahnt & Uhlmann vaihtui vuoden 1937 muuton yhteydessä Cantulia KG:ksi. Kantulia-nimeä esiintyy Cantulia-kirjoitusasun rinnalla, joskin hyvin vähän.
Ensimmäinen maailmansota oli laittanut läntisessä Saksassa Siegburgin alueella toimineiden teollisuuslaitoksien talouden tiukoille. Muun muassa valokuvalaattojen (painolaattoja?) ja puuvillatehtaan toiminnat yhdistettiin kaksi kuukautta ennen ensimmäisen maailmansodan sodan päättymistä 1918 Siegwerk-yrityksen kanssa. Uuden yrityksen nimi oli Siegwerk-Industrie-Gesellschaft m.b.h. ja sen tuotanto perustui puuvillatuotteisiin, joihin painatettiin kuvioita tai tekstejä. Uudelleen järjestyn tehtaan kemikaaliosasto ei vaatinut entisen puuvillatehtaan tiloista kuin pienen osan, joten tyhjiä kiinteistöjä tehdasalueella oli vuokrattava muille yrityksille. Tiloihin saatiin erinäisiä yritysiä, kuten makkaratehdas. Pari vuotta ennen toisen maailmansodan alkamista, 2.1.1937, Cantulia muutti Siegburgiin ja vuokrasi sieltä hallin tupakkatehtailija Haus Neuerburgilta.
Vuonna 1937 Cantulialla työskenteli 50 työntekijää, pääasiallisesti erikoistuneita puuseppiä. Viiden kuukauden kuluttua soitinvalmistuksen aloittamisesta 2.1.1937 yrityksen tuotantokapasiteettia kasvatettiin. Yritys kehittyi menestyksellisesti, ja Q-harmonikkojen myyntimäärät kaksinkertaistuivat toisen maailmansodan alkuun mennessä 2500:sta kappaleesta 5000:n kappaleeseen (tuotanto paisui tämän verran vuoden 1939 aikana). Soitinmallien ulkoisesta muotoilusta oli vastuussa berliiniläinen grafiikkasuunnittelija, professori O. H. W. Hadank. Kuitenkin sodan aikana, vuonna 1942, suurin osa henkilökunnasta joutui sotapalvelukseen ja Cantulia keskeytti toiminnan vuoteen 1945 asti.
Sotavaurioiden korjaamisen jälkeen toiminta lähti taas parempaan suuntaan. Vuonna 1953 tuotantolaitoksessa työskenteli 200–250 ihmistä ja Cantulia oli Chemie-Fraserin jälkeen Siegburgin toiseksi suurin tuotantolaitos. Tuotantokapasiteetti oli 1300–1400 soitinta vuodessa. Alihankkijaongelmien takia Cantulia joutui itse valmistamaan tarvitsemiaan erityisosia ja rajoitti haitarituotantonsa neljään malliin.
Tehtaan kolmikerroksisen rakennuksen pohjakerroksessa sisäänkäynnin edessä seisoi maskottina haitaritonttupatsas. Alimmassa kerroksessa sijaitsivat toimistot ja puusepänverstaat. Näiden yläpuolella olivat varastot ja mekaaniset verstaat. Ylimmässä kerroksessa soittimet viritettiin ja viimeisteltiin.
1950-luvulla Cantulia kilpaili Hohnerin kanssa samoista markkinoista ja lopulta Hohner osti yrityksen kilpailun lopettamiseksi. Hohner valmisti vain muutamia Cantulioita ennen tehtaan poistamista kaupparekisterista 31.12.1957. Tehtaassa oli tuolloin noin 100 työntekijää, joista suurin osa menetti työpaikkansa, mutta osa siirtyi Hohnerille Trossingeniin. Pienen tehdastilojen tyhjäkäynnin jälkeen, Siegwerk otti tyhjilleen jääneen tehdastilan jälleen käyttöönsä.
Reinhard Zadon julkaisema kirja ”Zeitaufnahme” (Aikalaiskuvauksia) sisältää mustavalkoisia valokuvia Cantuliasta sekä muita dokumentteja kaupungin historiasta. Kirja maksaa 19,50 euroa (vuonna 2010) seuraavissa paikoissa: Thalia, Kaufhof, Museum ja Buergservice Rathaus (kaupungintalon kansalaispalvelu).
Cantulia-tuotemerkkiin perustuvia soittoryhmiä on myös ollut. Esimerkiksi 1.9.1951 musiikinopettaja Karl Frank oli perustamassa harmonikkayhtyeen Regensburgissa, sillä hän halusi antaa musiikkioppilailleen mahdollisuuden musisoida orkesterina.
Yhdistyskronikassa sanotaan perustajajäsenistä seuraavaa:
”Päätettiin kokoontua kerran viikossa harjoituksiin. Hohner-yrityksen eniten myydyn haitarimallin ’Cantulia’ mukaan osallistujia alettiin kutsua Cantuliaaneiksi. Ensimmäiset julkiset esiintymiset Karl Frankin johdolla olivat jo saman vuoden joulukuussa ja yleisö otti ne hyvin vastaan.”
Vuosina 1955–1956 molemmat Cantuliaani-orkesterit esiintyivät yhteensä 18 kertaa ja muutamissa konserteissa esiintyivät myös laulupiirit ja esitettiin teoksia (sovitettu/sävelletty) kuorolle ja haitariorkesterille. Vuoteen 1966 asti molemmat orkesterit musisoivat säännöllisesti Regensburgissa ja konsertit olivat menestyksiä ja saivat enimmäkseen hyvää palautetta regensbugilaiselta lehdistöltä.