Khaen

Yleistä

Khaen-soittimella on monta kirjoitusasua kuten kaen, khene, caen. Nimi on vääntynyt erilaisiin kirjoitusasuihin eri kulttuureissa. Khaen lausutaan ilman h-kirjainta [kaen]. Englannissa nimi saatetaan lausua ”can” lyhyellä a-ääntellä. Lausumistavat ovat siis hyvin kirjavia kirjoitustapojen tapaan. Vapaalehdykässä käytetyissä nimityksissä saattaa esiintyä poikkeavuuksia muihin olemassa oleviin nimityksiin verrattuna.

Laolaisen legendan mukaan khaenin on luonut nainen, joka kuuli garawek-linnun äänen kävelymatkallaan ja yritti sitten matkia linnun ääntä. Lopulta hän päätti tehdä soittimen, jolla hän saisi linnun luokseen. Palatessaan kylään hän kokeili useita erilaisia soittimia, joilla saisi matkittua linnun ääntä. Mikään soitin ei muistuttanut tarpeeksi lintua kunnes hän leikkasi bambupalan ja laittoi kielen tähän. Nyt ääni muistutti jo garawekin ääntä. Nainen jatkoi soittimen parantamista kunnes kuninkaan sopisi kuulla soittimen ääniä. Lopulta hän meni palatsiin kuninkaan luokse ja alkoi soittaa soitinta. Kappaleen loputtua nainen kysyi kuninkaalta pitikö tämä kappaleesta. Kuninkaalla ei ollut valittamista ja hän pyysi naista jatkamaan. Nainen soitti lisää ja lopetettuaan hän kysyi jälleen kuninkaalta mielipidettä. Tähän kuningas vastasi: ”Tia nee kaen dae”, eli ”Tällä kertaa se meni paremmin”. Kuningas neuvoi naista sanojensa mukaan kutsumaan soitinta kaeniksi.

Itse khaenista on vähän kirjallisia merkintöjä ennen 1700-lukua. Kuvauksia on saattanut olla tätä aikaisemmin, mutta näiden arvellaan tuhoutuneen ilmastollisista syistä tai Laosin historian varrella sodituissa sodissa.

Khaen-soittimia on neljää eri kokoa, jotka määräytyvät bamburuokojen määrästä. Ruokomäärän kasvaessa myös bamburuokojen pituudet kasvavat. Kuusiruokoista kutsutaan khaen hokiksi, neljätoistaruokoista khaen jetiksi, kuusitoistaruokoista khaen baetiksi (tai khaen baatiksi) ja kahdeksantoistaruokoista khaen gaoksi. Tällä sivulla käytetty malli on khaen jet ja pituutta mallilla on vajaa 70 cm. Yleisin käytössä oleva malli on puolestaan khaen baet.

Toiminta ja rakenne

Khaenin kielet ovat idioglottisia ja niiden pituudet vaihtelevat 0,8–1,5 cm välillä.

Khaen muodostuu mia hia -bamburuo’oista, joihin jokaiseen kiinnitetään yksi idioglottinen vapaalehdykkäkieli. Bamburuo’ot kasvavat luonnossa noin 3,5 metrin pituuteen, ja kun soitinta ryhdytään tekemään, bambut katkaistaan oikean mittaisiksi ilman mittatyökaluja. Kielille tehdään oma lovensa bambuun noin kolmasosan kohdalle pisimmän bamburuo’on alaosasta mitattuna. Jokaisesn bambuputken ylä- ja alapäässä on soikea viritysaukko. Näiden reikien sijainnit ovat ensisijaisen tärkeät oikean säveltason saamiseksi.

Kun kieli kiinnitetään ruokoon tehty loveen, äänenkorkeutta saatetaan virittää kielestä, mutta varsinainen hienoviritys tapahtuu bamburuokoa lyhentämällä. Viritystä voi tehdä soikeita viritysaukkoja pienentämällä vahapalalla. Kun soitin on koottu, viritysaukot ovat piilossa soittimen keskiosassa, joten viritystä ei voi enää tehdä. Kielen materiaalina käytetään nykyään messinkiä tai kuparia, mutta aikana, jolloin soitin keksittiin, oli metalli suurelti tuntematon käsite. Soittimen alkutaipaleella on käytetty muita luonnonmateriaaleja kuten bambua. 1900-luvun alkupuoliskolta lähtien kielet on saatettu tehdä vanhoista lyttyyn hakatuista kolikoista.

Bamburuokojen asento ennen kuin ilmakammio laitetaan niiden päälle. Ilmakammion yläpuolella näkyy sormiaukkoja.

Khaenin äänenmuodostus on periaatteeltaan sama kuin shengissä: kun kieleen kohdistuu puhallus- tai imupainetta, bambussa oleva avoin sormiaukko hajottaa putken sisällä olevan ilmapatsaan, eikä kieli lähde värähtelemään. Kun ilma-aukko peitetään, kielen soimiseen tarvittava ilmapatsas muodostuu ehjäksi ja ääni syntyy. Kunkin bamburuo’on taajuus on hyvin lähellä siihen kiinnitetyn kielen luonnollista taajuutta, mutta ruo’on ja kielen yhteistaajuus on hieman korkeampi kuin kielen tai ruo’on erikseen mitattu taajuus. Äänenkorkeus määrittyy kielen koosta, bambuputken pituudesta sekä siinä olevien viritysaukkojen sijainnista ja koosta. Matalissa äänissä, joissa on pitkä bambuputki, saattaa olla pienempi kieli kuin sitä korkeammassa äänessä, jossa on lyhyempi bambuputki. Kielet ovat huomattavasti hennompia kuin pienimmätkään harmonikan kielet.

Khaenissa ruo’ot kootaan yhteen ilmakammion sisään siten, että ruo’oista muodostuu kaksi riviä. Kielet asettuvat ilmakammion sisäpuolelle ilmakammion laitoja vasten, jolloin puhallus- ja imuilma jakautuu ilmakammion sisälaitoja pitkin kieliin. Sormiaukot osoittavat keskustasta sivulle päin kahta isointa ruokoa lukuun ottamatta, joissa reiät on käännetty ilmakammion suuaukkoa kohden. Tällöin niitä voidaan käyttää peukaloilla. Suuaukko on ilmakammion toisessa päässä. Bambuputket kiinnitetään maljaan kisoot-nimisellä aineella, jota saadaan maeng kisoot -nimisestä hyönteisestä. Vastaavanlaiseen, mutta vaikeammin saavutettavaan, lopputulokseen päästään kuitenkin vahahartsiseoksella, joka on värjätty mustaksi. Kun bamburuo’ot ovat kiinnitetty ilmakammioon, ruo’ot niputetaan muutamasta kohtaa yah nang -nimisellä kasvilla yhdeksi kokonaisuudeksi. Kasvi vastaa rottinkia.

Soitto

Soitinta pidetään soitettaessa pystyasennossa siten, että kämmenet pitävät soitinta pystyssä ilmakammion kohdalta. Kaikki sormet jäävät tällöin vapaaksi soittoa varten. Soiton aikana voidaan tehdä moniäänisiä sointuja peittämällä useita sormiaukkoja. On kuitenkin huomattava, että khaenilla ei ole standardisoitua sävelkorkeutta vaan viritys tapahtuu soittimen tekijän korvakuulolla. Khaenin viritys on yleensä lähellä länsimaissa tunnettua pentatonista asteikkoa a-h-c-d-e-f-g. Asteikko ei kuitenkaan ole sijoitettu soittimeen aivan länsimaisen logiikan mukaan vaan soittajan täytyy harjoitella asteikon äänien löytämistä.

Viimeisen 100 vuoden aikana kheanilla on ollut kaksi päätehtävää: soitinta on käytetty mawlum-laulutyylin taustasoittimena tai laulua auttavana soittimena ja soolosoittimena. Mawlum-laulu on miehen ja naisen välinen teatraalinen ja improvisoitu vuoropuhelaulu. Soittokulttuuri on kokenut kovia muutoksia 1900-luvun loppupuolella. Moderni maailma on tallannut perinnesoitantaa, mutta toisaalta soittimen käyttö on myös modernisoitunut. Soitinta käytetään yhä Laosissa, Pohjois-Thaimaassa. Tämän lisäksi soittimeen saattaa törmätä Vietnamissa.