Porukassa soittaminen

[olli]

Ryhmäsoittoakin kannattaa opetella.  Olen kuunnellut erilaisia harrastelijaryhmiä (eläkeläiset, kerhot yms.).  Harvoin on harjoiteltu kappale sovitettuna (2, 3 tai 4-äänisesti).  Usein porukka soittaa samaa ykkösääntä.  No sehän on samaa, mitä Kari Suomalainen aikoinaan totesi:  "Kamalinta musiikkia on harmonikkaorkesterin soitto."  (Kari soitti itse muistaakseni fagottia).  Siis ryhmäsoittoa pitää myös opiskella ja pyrkiä soittamaan "äänissä".

Omassa opistossamme olemme vähän harjoitelleet.  Nyt lopputalveksi otimme pari kappaletta ohjelmistoon.  Emma-valssi ja Rovaniemen markkinoilla; molemmat Seppo Leinon sovituksia.  Saimme nuotit vasta, joten ens viikolla varmaan kokeilemme.

[KurttuPaavo]

Meidän kerhossa on jokaikinen kappale sovitettu ainakin kahdelle haitarille. Karmean kuulosta on se jos 15 ukkoa (akkaa) vetää samaa soiroa ja sitten joku väsyvibra vielä yrittää laulaa sitä samaa. Ei näin.

[Viljo]

Mikähän olisi sellainen optimaalinen ryhmäkoko, jolloin jokainen stemma tulisi hyvin esiin? Kun tuli vaan mieleen, kun soitetaan isossa ryhmässä, niin on älyttömän tarkkaa, että soitetaan niin kuin nuotteihin on kirjoitettu, jotta soitto ei puuroudu. Artikulointi tulee ensisijaisen tärkeäksi.

Kesällä oli Hollannista 40 soittajan ryhmä soittamassa siellä Castelfidardossa kaupungintalon edessä. Lapsesta vaariin ja viritykset suorista klasarivirityksistä raakaan huojuntaan. Ryhmän soitto oli siinä mielessä erittäin hyvin onnistunut, että stemmat tulivat erittäin selkeästi esille. Ryhmään oli tehty selvä jako: ykkösstemmat tuossa, basso tuolla ja niin pois päin (vastaavasti kuin sinfoniaorkesterissa). Olisikohan kappaleidein stemmat ollut pääsääntöisesti kolmelle tai neljälle (1. 2. ja basso tai 1. 2. 3. ja basso). Tätä oli miellyttävä kuunnella, kun homma toimi. Monilla harrastelijahaitaristikerhoilla puolestaan stemmat menee miten menee, jolloin kappaleiden balanssi häiriintyy.

Soiton mielestä pitäisin sellaista 3 - 4 hengen ryhmää optimaalisena kokona. Jokaisella soittajalla voi olla oma stemma ja kun soittajat soittavat hyvin kappaleen, niin kukin pystyy sopivassa kohdassa sooloilemaan sopivasti. Sovituksesta tulee live-soitantasovitus.

[olli]

Tuli sama juttu mieleen, että hanuristit pitäisi ryhmitellä "äänien" mukaan.  Ykkösen sinne kakkoset tänne ja bassot tuonne.  Eräs mielenkiintoinen asia on myös se, pitäisikö miettiä rekisterien käyttökin etukäteen.  Hanuriorkesterin sovitus ja johtaminen onkin ammattihommaa.  Eikös vain olekin.  Nyanssina voisi vielä miettiä, miten eri merkit sijoitetaan porukkasoittoon.  Onhan hanurimerkkien äänessä eroja.  Leikkisästi voisi ajatella siten, että Bugarit tuonne, Kouvolalaiset tänne ja Giulietit sinne.

[KurttuPaavo]

Meidän porukassa on 7- 8. Mielestäni ihan hyvä koko.

[olli]

Meillä ei ole siis tätä kerhoa.  Soittelemme kansalaisopistossa, jossa onneksi rajoitettiin määrä max 12 soittajaan.  Joinakin vuosina oli aivan liikaa, ainakin syksyllä.  Keväällähän se karsiutuu (jostain syystä).  Nyt meillä on sopiva porukka.  Tietysti tosimielessä minun mielestäni paras olisi max viisi soittajaa.

[Viljo]

Jos hanuriryhmien soitantaa vertaa sinfoniaorkesteiden touhuihin, niin sitten pitäisi katsoa monen monta asiaa ryhmän kesken.

Ensinnäkin viritys. 1-2 Hz:n erot perustasossa eivät nyt isoja ole, mutta jos halutaan tarkan tarkkaa ryhmävireyttä, niin kaikilla olisi syytä olla perusvireystaso sama. Huojuvien äänikertojen kanssa voikin sitten enemmän pelata. Voisi olla vaikka ykkösäänillä tietty huojunta, kakkosilla omanlainen jne. Mutta, mutta.. mitä enemmän huojuntaa ja soittajia, sitä enemmän soitto voi puuroutua.

Sitten pitäisi olla tarkkana palkeenkäytön kanssa. Verrataan sitä siihen jousen käyttöön. Eli ykkösäänen palje liikkuu ja kääntyy samanaikasesti aina. Kakkosäänellä samat jne.

Jotenkin tuntuu, että tällainen sinfoniaorkesterimainen harmonikan käyttö ryhmäsoitannassa on erittäin haastavaa. Siinä vaaditaan tietynlaista kurinalaisuutta jolloin harrastuksesta saattaakin tulla jotain muuta kuin se kiva sosiaalinen harrastus...

[olli]

Joo, osa tästä kansalaisopistohommastahan onkin sitä sosiaalista kanssakäymistä.  Se toisaalta haittaa opiskelua.  Mutta kaikkihan ovat tervetulleita näihin ympyröihin.  Itselläni on alkanut kiinnostaa tämä ryhmäsoitto oikeasti.  Eli sovitetaan kappale vaikka viidelle hanurille ja se sitten opetellaan soittamaan oikein.  Tämä nyt on toive tällä hetkellä.  Tykkään soitella nykyporukassakin ja saahan sieltä alkeita tähän ryhmäsoittoonkin.

PS.  Rokuan leirillä tuli esille porukan virittäminen.  Esim. viisi hanuristia soittelee kappaleita, mukana kitara, basso ja rummut.  Vetäjä sanoi, että kitara ja basso tulisi virittää soolohanurin vireeseen.  Muut hanuristit ovat luonnollisesti vireessä suhteessa soolohanuriin.  Tätä ei varmaan monesti ajatella?

PS2. Seppo Leinon "Lapin tallissa" (olivatkohan siellä Raistakka, Huhtamella, Lampela ja Tihinen Sepon lisäksi?) oli tähän koreografiaankin kiinnitetty huomiota.  Näin joku aika sitten heidän esityksensä videolta.  Oli palkeitten käännöt mietitty tarkkaan ja harjoiteltu.  Kun musiikkia kuuntelee radiosta, ei niistä palkeitten käännöistä niin väliä.  Livenä ja videolta mielestäni koreografia täydentää nautintoa.

[Viljo]

Itselläni on tietynlainen himo ollut hyvin pitkään tuohon ryhmäsoittamiseen. Ei siitä kauaan ole, kun ihan biisejä säveltelin ja tein stemmat kolmelle haitarille, laululle ja rummuille.. Tai ei nyt ihan stemmoja rummuille, mutta se rummut oli ajateltu kokoonpanoon. Itse asiassa minulla on ollut pitkään himo saada noita mun biisejä sellattiin, että niitä sovituksia kokeiltaisiin. Monessa on lapsuksia ja sovitukset ovat paikka paikoin niin tarkkoja, että soittaja ei saa oikeasti nukahtaa hetkeksikään.

[KurttuPaavo]

"Jotenkin tuntuu, että tällainen sinfoniaorkesterimainen harmonikan käyttö ryhmäsoitannassa on erittäin haastavaa. Siinä vaaditaan tietynlaista kurinalaisuutta jolloin harrastuksesta saattaakin tulla jotain muuta kuin se kiva sosiaalinen harrastus..."
Tässä VL: ltä hienot lauseet, tuommoinen harrastus karsii 98% porukasta pois. Loput ovatkin niitä soittajia. Kaikki riippuu asenteesta , kyllä se kurinalainenkin juttu voi olla sosiaalista harrastusta, palkinto on vaan paljon suurempi
   

[olli]

Jälleen oppia tuolta Rokuan leiriltä.  Eräs opettajista korosti ryhmäsoittamisessa myös rumpujen merkitystä.  Rumpalin pitäis myös osata lukea nuotteja, esim. milloin on tauko!!!  Kuulostaa kornilta, jos muu porukka pitää nuottien mukaisen tauon, mutta rumpali vispilöi silloinkin.  Tämä on kuulemma rumpaleilla monesti ongelma; ei osata lukea nuotteja.  Eli kyllä sä Viljo oot oikeassa siinä, että myös rumpalille pitää kirjottaa stemmat!

[olli]

Panenpa vielä yhden kommentin leiriltä saamistani vihjeistä.  Eräs opettajistamme korosti kahta seikkaa: "Kappaleen aloitus" ja "Kappaleen lopetus".  Näitä pitäisi treenata todella paljon.  Monille kuulijoista ei ole haittaa, vaikka välillä vähän "räpellettäisiinkin".  Tämähän oppi pätee moneen muuhunkin.  Olin aikoinani yrittäjänä estraadilla luennoimassa suurille joukoille.  Koulutuksessani painotettiin aloitusta, "varmasti, reippaasti ja siitä sitten eteenpäin".  Samoin korostetiin, että "lopeta tiukasti ja napakasti".  Tämähän pätee myös soittohommiin.  Eli asiaan; kappaleen laskeminen käyntiin siten, että porukka lähtee "silläsilmänräpäyksellä" yhtäaikaa.  Myös lopputahti loppuu "kuin seinään yhtäaikaa".

[Viljo]

Tämä mitä Olli nyt esittää on hyvin perinteistä ryhmäsoitantajuttuja, mitä tulee harmonikkaan. Se on oma kategoriansa. Apulannan Toni Wirtanen on sanonut monesti, että treenaamalla oppii vain treenaamaan. Tämän ymmärtää sitten vasta kun on katsomossa kuuntelemassa. Ei se minun mielestäni kauhean hehkeää ole, jos haitaristit soittavat tuppisuina tasasapaksua perus c-molli valssia suoraan nuoteista. Blaah. Se ei ole minun juttuni. (Ei pahalla Olli, se on tärkeää kuitenkin, mitä monessa kerhossa tehdään ja jokaisella haitarityylille on oma kuulijakuntansa).

Itse tunnen oloni jotenkin oudoksi kun olen katsomon puolella harmonikkatapahtumassa. Olen ollut sen verran paljon lavalla, että tottunut hääräämään siellä. Toisien soittajien ja kokoonpanojen kuunteleminen on kuitenkin tärkeää virikkeiden saamikseksi.

Sen sijaan mitä toivoisin kovasti nuorelta polvelta on sellainen erilainen tekemisen meininki. Haitaristien perusopetus on Suomessa korkealla – nuoret osaavat soittaa älyttömän vaativia kappaleita. Tällä saattaa olla jotain osuutta siihen, että aika helposti haitarimusiikki konserttitilanteessa on suht jäykkää nuoteista soittamista ja mekaanista soittamista. Sami Hopponen on painunut mieleen mekaanisena soittotaitajana. Perusjutut menee hienosti ja paljon enemmänkin ulkomuistista, mutta se jokin vain puuttuu – ei iske.

Itse kaipaan sellaista soitantaa, missä jokainen soittaja tuo itsestään ja soittimesta kaikkensa. Taidan nyt puhua enemmän ammattisoitannasta pienryhmässä kuin sitten harrastelijaryhmästä. Jos on vaikka kolme soittajaa, niin kaikki pääsevät tällöin omaan elementtiinsä kummallakin kädellä. Kun biisi on kasassa, nuotit nurkkaan ja fiilistelemään. Sovitus syntyykin siinä fiilistelyjen ohella. Tällaista soittamalla muotoutuvaa sovitusta ei voi matkia kukaan – toisin kuin sitä nuottisoittoa...

Ehkä tämän vuoksi joskus mainitsemani Motion Trio -yhtye on kovasti mieleeni. Erilaista, taidokasta, musiikillisesti jotain ihan muuta.. Bändin levyjä löytyy kirjastoista. Uusinta en olekaan vielä kuullut. Täytyisi jostain kaivaa... Linkki bändin sivuille: http://www.motiontrio.com/

[olli]

Kävin eilen hanurikonsertissa.  Yleisöä oli reilut 500 ihmistä (504 merkittyä paikkaa ja muutama irtotuolilla istuja), keski-ikä noin 60 v.  Soittajia oli reilut 40 musikanttia.  Porukka veti aluksi koko sakilla "Rantakoivun alla".  Meni kohtuullisen hyvin.

Ensimmäisenä esiintyi eläkeläisten ryhmä.  Kokoonpanossa oli 8 tavallista hanuria, yksi Roland-digihanuri, koskettimet, komppikitara, bassokitara, mahdoliini ja rummut.  Basso, rummut ja Roland soivat liian isosti, joten perinteisten hanurien ääni meinas hukkua.  Kokonaisuus oli hiukan sekava.  Ilmeisesti tämän porukan tärkein juttu on sosiaalinen yhteissoitto.

Toisena esiintyi 9-miehinen hanurikerho, kaikilla perinteiset pelit.  Rytmiryhmänä oli komppikitara, bassokitara ja rummut.  Oli jonkin verran sovitettu, kakkoshanureitakin oli.

Kolmantena esiintyi konsertin paras kokoonpano.  Siinä oli 7 hanuristia, komppikitara, kontrabasso (iso viulu) ja rummut.  Kappaleet oli sovitettu.  Porukan johtaja "koristeli" kappaleita kirkkaasti soivalla Giulietti Traviatalla.  Tämän ryhmän ohjelmaan kuului myös "Säkkijärven polkka".  Mikähän tässä suomalaisessa yleisössä on?  Heti A-osan edettyä muutaman tahdin alkoi yleisö taputtaa.  Taputusta kesti koko kappaleen ajan, tahtiin ja tahdin vierestä. Otti päähän!  Kuten olen maininnut ennenkin konserttitilanteiden aplodit voisi antaa kappaleen päätyttyä, ei sen aikana.

Väliajan jälkeen esiintyi vielä 10-miehinen hanurikerho.  Esitys oli kokonaisuuden toiseksi paras.  Kappaleet oli sovitettu ja porukan johtaja hoiti osuutensa mallikkaasti.

Konsertin lopuksi soittivat kaikki musikantit yhteissoittona vielä muutaman kappaleen ja "Metsäkukkia" ns. ylimääräisenä.  Koko ohjelmisto oli perinteistä vanhaa suomalaista hanurimusiikkia.  Kokonaisuus oli 12 euron lipun hintaan suhteutettuna aivan kohtuullinen kokemus.

[KurttuPaavo]

Tuommoista Viljon esittämää juttua minäkin kaipaisin, kappaleet pitää opetellä NIIN HYVIN että ne muistaa ulkoa,oli sovitus tai ei. Se lappuihin tuijottelu on kyllä tylsän näköistä.
Kerran pääsin katsomaan venäläisen harmonikkaryhmän esiintymistä, oli huikeaa puuhaa. Siinä jokainen soittaja tuli eteen ja veti oman juttunsa ja muut komppasivat taustalla, antaa ihan eri leiman osaamisesta. Eikä tullut Metsäkukkia eikä Säkkijärven polkkaa.

[olli]

Kannatan lämpimästi ilman lappuja soittamista.  Itsekin pyrin "saamaan kappaleen sormiin".  Luonnollisesti se vie aikaa, kun ei ammatikseen soita.  Mieluiset kappaleet kuitenkin opettelen soittamaan ilman lappuja.

[Viljo]

Monilla harrastekerhoilla taitaa kuitenkin olla paljon nuotteja ja keikkaa tulee tehtyä aika paljon. Paljon soitettavaa, paljon nuotteja ja ei ulkoaoppimista. Jos on jokin konserttiohjelma, jota voi soittaa kuukausi kaupalla eri paikoissa, niin silloin tuollainen nuotittameno olisi älyttömän hyvä juttu. Käytännössä yksi iso konsertti on esiintyminen muiden joukossa, eikä irtiottoa nuotteihin helposti tule. Monet keikat ovat keskenään hyvin erilaisia joten ulkoaoppimista olisi vissiin monella kerholla aika turhankin paljon.

Nuoteittasoittamiseen täytyisi opettaa ihan pikkumuksuille jo. En kuitenkaan lähtisi aivan täysin pelimannimeininkiin, jossa opettaminen tapahtuisi korvakuulolta. Tämä ei toimi ison bändin kanssa, jos on kolme tai jopa neljä eri stemmaa.

[Viljo]

Tänään olin soittamassa Raision harmonikkakerhon kanssa yhteislaulutilaisuudessa. Tapahtuma on sellainen, että yksi raisiolainen eläkeläisryhmä on valinnut kerran kuussa pidettävään iltaan oman biisilistan. Kullakin järjestöllä on oma teemailta siis tietyllä tapaa. Kesäisin laulut pidetään tuossa Raision torilla ja näin talvisaikaan Raision kaupungintalolla.

Edellisestä keikkayhteissoitosta on kulunut minulla aika pitkä tovi. Treeneissä on mennyt ihan ok. Osa tapahtumista on hyvin vapaamuotoisia, kuten tämäkin: ei yhtenäistä vaatetusta eikä muutakaan vastaavaa. Samat nuotit sentään piti olla ja tahdissa oli hyvä pysyä    Siinä soiton lomassa vähän kävi sääliksi, kun ajatus meni tähän keskusteluun huippuhienosta ja hyvästä musiikillisesta kokonaisuudesta. Jotenkin jäin janoamaan paljon enemmän. Siistimpää soittoa. Rekkarien vaihtoja. Viimeisteltyä alussa ja lopussa jne. Mutta joo.. kivaa oli ja kuulijat ja soittajat olivat tyytyväisiä, joten ei siitä sen enempää.

Kun omaan päähän tulee jokin kuningasajatus, joka tässä tapauksessa on mielipide ideaalisesta soitosta, niin aina jää vähän takaraivoon pienet ja turhat jutut painamaan.  Olisi mielenkiintoista nähdä, että millainen olisi minun oma soittoryhmäni, jos saisin sellaisen johdettavaksi..

[KurttuPaavo]

Mun oma ideaali "haitarisoittoryhmä" olis yksi haitari, basso, rummut , kitara ja vibrafoni. Jotenkin tuo Könösen veljesten formaatti on mielestäni se hienoin.

[Viljo]

Kolme haitaria, rummut ja tarvittaessa laulu. Mä diggailen siitä, että hairistit tekee myös bassolinjan, joten kolmesta haitarista yksi voisi bassotella.