Suomen Harmonikkaliitto

Mikä harmonikka on kyseessä

Aloittaja Timo Jauhiainen, 30-12-2011, 13:30:04

« edellinen - seuraava »

Timo Jauhiainen

Galleria: Kaksiriviset harmonikat » 2-riviset » Sekalaiset  Kuva 31/59  

Löysin galleriasta itselläni olevan harmonikan kaksoiskappaleen.  Tuo harmonikka on minua askarruttanut.  Se tyypiltään garmoska ja mitä ilmeisemmin itäpuolen peli.  Merkistä tai valmistajasta ei ole merkintää.

Minulla olevan yksilön bassoremmi on kangasta, ja olen jotenkin miettinyt mielessäni, että tuo remmi olisi sotilasrepusta/vyöstä.  Eli soitin olisi sotasaalista??

Tietääkö kukaan tämän mallisista peleistä??

Olisiko Ganinskajan harmonikkaverstas ja 1930-luku lähellä totuutta???

nimim. "Nyt epätietoinen, silti kevättä kohti".



htoyryla

#1
Mielenkiintoista että Suomessa olisi jo noinkin vanhoja karmoskoja. Itselläni ei ole tietoja noin vanhoista peleistä, mutta käsittääkseni Tulan ja Kirovin (Vjatka) tehtaat ovat toimineet jo tuolloin. Venäjältä pelin täytyy olla, kun karmoskoja ei ole tehtykään muualla ennenkuin nyt aivan viime vuosina.

Tuolla varmasti tiedettäisiin http://russian-garmon.ru/ mutta pitäisi osata venäjää.

Viljo

En ole näemmä ottanut kuvaa omasta Vjatkassa valmistetusta soittimesta. Se on yksirivinen ja uskoakseni 1880-luvulta tai sen jälkeen. Ko. soitinmallia tehty kyllä ennen tätä ajankohtaa. Siitä saa vielä täysin soittopelin, kunhan vaan ehtii/viitsii tehdä soittokuntoiseksi.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 02-01-2012, 15:10:24
En ole näemmä ottanut kuvaa omasta Vjatkassa valmistetusta soittimesta. Se on yksirivinen ja uskoakseni 1880-luvulta tai sen jälkeen. Ko. soitinmallia tehty kyllä ennen tätä ajankohtaa. Siitä saa vielä täysin soittopelin, kunhan vaan ehtii/viitsii tehdä soittokuntoiseksi.

Ei se ole sama soitinmalli jos se on yksirivinen. Tässä on kyse karmoskasta (tarkemmin hromka) jossa on kaksi riviä diskantissa ja bassossa kaksi tai kolme riviä (4 x perusbasso + sointu duurissa ja mollissa, ja jos kolmas rivi niin siinä diatoninen rivi perusbassoja).

Viljo

Joo, tiedän. Se, että ylipäätään on 1800-luvun puolelta sieltä soittimia Suomessa on jo hyvä tieto.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Timo Jauhiainen

Nyt mennään minulle suht. tuntemattomalle alueelle.  30-lukuun viittaisi nurkissa olevat putkien neljännekset, samanlaiset kuin vuosisadan alun hohnereissa, en tarkoita lusikkabassoisia.  Ne hohnerit ovat minulle tutumpia.

Pelin ulkonäkö on hyvin saksalainen ja sellaiseksi sitä aluksi luulin, kunnes kokeilin.  Työn jälki on melko siistiä. Myöhemmät venäläiset pelit ovat hyvin erimallisia.

Kahva siinä on keskellä, kuten  myöhemmissäkin garmoskoissa.  Mutta mikä hiivatti se on.  Kuva on tuossa osoitteessa Vapaalehdykän galleriassa.


Viljo

Metallit soittimen nurkissa ei viittaa 30-lukuun, vaan pikemminkin 20-lukuun ja sitä aikaisempaan ajanjaksoon.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

htoyryla

#7
Kyllä vanhoissa tulalaisissa on minusta myös tuommoista ulkonäköä, mutta nuo metallit nurkissa minuakin pistivät silmään.

Löytyisiköhän netistä jostain kuvia vanhoista karmoskoista, en ole kerinnyt googlaamaan.

Mitähän tuosta vaikka löytyy http://www.google.com/search?q=старая+гармонь&hl=fi&client=safari&rls=en&prmd=imvns&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_cp.,cf.osb&biw=1256&bih=619&um=1&ie=UTF-8&tbm=isch&source=og&sa=N&tab=wi&ei=ax4CT6u4B7Lc4QTLsfC-AQ

htoyryla

#8
Oletko avannut sitä, sisällä voi olla jokin merkintä tai lappu?

Nyt vasta huomasin, siinähän on vain 23 diskanttinäppäintä. Ja tarkemmin katsoen bassopuolella taitaakin olla kolmaskin rivi, eli täydet 25 näppäintä.

Tuolla kun pani hakuun niin löytyi jo ainakin tämmöinen




Löytyy tältä sivulta http://russian-garmon.ru/forum/17-vidy-garmonej/5508-testiruem-vserazlichnye-garmoni?limit=10&start=30 , ja kyseessä näyttäisi olevan Tulan peli 50-luvulta. Tässä on tietysti koristelua enemmän, mutta vanhoja Tulan pelejä on näkynyt kuvissa ilmankin koristeita.

Viljo

Toi gallerian kuva on eräästä kokoelmasta.. Siinä kuvattiin vissiin 200 haitaria lyhyessä ajassa viime kevättalvella, joten ei ollut aikaa availla kuin pakolliset (Kouvolan soittimet). En tiedä mitä tuo on syönyt.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

htoyryla

#10
Lainaus käyttäjältä: Viljo - 03-01-2012, 00:38:46
Toi gallerian kuva on eräästä kokoelmasta.. Siinä kuvattiin vissiin 200 haitaria lyhyessä ajassa viime kevättalvella, joten ei ollut aikaa availla kuin pakolliset (Kouvolan soittimet). En tiedä mitä tuo on syönyt.

Joo, en mä tuota Gallerian peliä tarkoittanutkaan, vaan sitä Jauhiaisen joka näistä kyselee.

Tässä lisää, 30-luvulla tehty tulalainen
http://www.nachalka.com/photo/v/history/starina/P1000105.JPG.html

Timo Jauhiainen

Palaan tähän ketjuun ja kiitän vastauksista.   Mielenkiintoista, että 50 - luvulla tehtiin vielä näitä putkinurkkaisia.   

Aukaisin pelin,  sisällä ei ollut mitään vastausta.  Bassokielet ovat kuin kyläsepän tekemät.  Laatat ovat suuret ja leveät, kaikki samankokoisia.  Diskantin kielet voivat olla jostain hienomekaanisesta tehtaasta,  mutta bassokielet ja laatat ovat tehty Stalinin ajan metallurgisessa kombinaatissa höyryvasaralla. 


htoyryla

Lainaus käyttäjältä: Timo Jauhiainen - 13-02-2012, 00:14:56
Bassokielet ovat kuin kyläsepän tekemät.  Laatat ovat suuret ja leveät, kaikki samankokoisia.  Diskantin kielet voivat olla jostain hienomekaanisesta tehtaasta,  mutta bassokielet ja laatat ovat tehty Stalinin ajan metallurgisessa kombinaatissa höyryvasaralla. 

Ei sitä höyryvasaraa tarvitse kaukaa hakea, Tula on ollut merkittävä teollisuuskeskus, kts. http://en.wikipedia.org/wiki/Tula_Arms_Plant .