Suomen Harmonikkaliitto

Paljekehys kysely

Aloittaja Johan, 20-09-2011, 16:45:43

« edellinen - seuraava »

Johan

Olen tehnyt -20 luvun Kantuliaan uudet paljekehykset, koska vanhat ovat taipuneet niissä olevien todennäköisesti selluloidilistojen kutistuttua aikojen saatossa ja uuden palkeen asentaminen noihin vääntyneisiin kehyksiin ei mielestäni ole järkevää, koska sen jälkeen palje todennäköisesti irvistelee ainakin ensimmäisen "rypyn" välistä ikäväksi.

Tavoitteeni onkin liimata uusiin kehyksiin vanhoissa kehyksissä olevat selluloidilistat, jotka ovat raidallisina myös osa Kantulian alkuperäistä ilmettä. Listat on kiinnitetty vanhoihin puukehyksiin liimalla ja oikein pienillä nauloilla.

Palje on ollut liimattuna noihin listoihin ja paljetiiviste taas listan toiselle puolelle puukehysen viereen.

Nyt suunittelen, että millä saan nuo listat ehjinä irroitetuksi puukehyksistä, ilmeisesti ne ovat niin kovat ja hauraat, että minkäänlainen mekaaninen vääntö ei tule kysymykseen.
Liima on ulkonäöstä päätellen vanhaa luu- tai nahkaliimaa jonka irroitukseen lämpö saattasi tuoda helpotusta, mutta pelkään listojen vaurioituvan varovaisestakin lämmityksessä.
Olen päätymässä sellaiseen ratkaisuun, että upotan kehykset noin +30c lämpöiseen veteen ja annan niiden sitten liota siellä vuorokauden. Oletan, että tuo lämpötila ei vielä vaurioita listoja, mutta saattasi irroittaa liimaukset, ja naulatkin saattavat sitten irrota helpommin kostuneesta puustaa.

Naulojen kannat aijon hioa varovasti pois ennen liotusta ja koittaa saada sitten mahdollisen liimauksen irtoamisen jälkeen listat irti siten, että naulat jäävät puukehyksiin paikalleen, saattaa olla huomo ajatus jos naulat ovat kartiomaisia.

Kysynkin, että onko jollakin kokemuksia vastaavasta toimenpiteestä?
Mikäli lista on selluloidia paljonko se kärsii lämpöä vaurioitumatta tuossa liotuksessa?

En ole varma tuosta listamateriaalsitakaan, mutta tuskin pelin rakentamisen aikoihin on muoviakaan ollut käytössä. Lista on valkoisen ja sinisen kirjavaa, ja läpivärjättyä noista raidoistaan. Kuva selventää hieman tilannetta.

Odotan mielenkiinolla kokeneidenpien "peliseppien" kommentteja ja ohjeita.  
 

ftamt

Kyllähän selluloidikin muovia on, vaikka se on erilaisista raaka-aineista kuin nykyiset muovi-
laadut. Edelleen käytetyin pintamateriaali harmonikoissa ainutlaatuisen muovattavuutensa takia. Kyllä tuo lämpimällä vedellä irroittaminen on hyvä vaihtoehto, kunhan ei ole liian
lähellä kiehumispistettä. Raameihin selluloidilistat on todennäköisimmin sulatettu kiinni,
koska luuliimaa käytettiin enemmän suuremmilla pinnoilla. Murenemisvaara on sitä suu-
rempi, mitä kovemmaksi selluloidi on kuivunut. Valitettavasti nykyisin selluloidien väriva-
likoimat ovat hyvin vähäiset entisiin aikoihin verrattuna. Tällaista vauhtiraitaa ei ole tehty
enää 60-70 vuoteen.
Toivo

Johan

Kiitokset Toivo kommentista!

En sitten joutunut kuitenkaan noihin liotuspuuhiin asti, kokeilin mestaripelimanni Kantolalta nyt illalla saamaani vinkkiä, ja listojen materiaali osoittui onnekseni sitkeäksi jonkin verran taivutustakin sietäväksi aineeksi.

Pelkoni murenemisesta johtui aikaisemmista kokemusksistani Settimio Sopranin diskattikoskettimien pintojen lasimaisesti murenevasta materialista niiden jäänteitä irroitelessani uusien pintojen tieltä peliä entisöidessäni.

Listat oli ilmeisesti liimattu selluloosaliimalla, joka antoi periksi heti, kun ensin sain ohutteräisen veitsen kehyksen ja listan väliin. Sen jälkeen listan voi irroittaa käsivoimin liimauksistaan seuraavaan naulaan saakka ja pientä ruuvimeisseliä sorkkarautana käyttäen nostin sitten naulat irti, kun niitä tuli kohdalle.
Naulat, 8mm pitkät ja 0,8mm halkaisijaltaan, sain kaikki talteen listojen uudelleen kiinnitystä varten.
Listojen puhdistuksen jälkeen ne ovat asenettavissa uusiin kehyksiin ja Kantulian ilme säilyy entisellään vauhtiraitoineen, joita siinä on muutenkin diskattirungon reunassa metallihäkin ympärillä.


ftamt

Hieno juttu. Kaikki kävi paremmin kuin hyvin!
Toivo