Suomen Harmonikkaliitto

Sormi...järjestys...

Aloittaja suru, 11-02-2023, 14:11:52

« edellinen - seuraava »

suru

Olen uusi täällä, ja otsikko saa heti hien kihoamaan otsalle monella.

Valotan hiukan omaa psalmiani. Joskus vuosia sitten Joensuun Konservatoriolla järjestettiin soitinpolku, ja poika innostui harmonikasta. Ensin kaksi vuotta meni kansalaisopistossa, ja nyt useamman vuoden soittaneena soittaa toista soitintaan.

Isä on haaveillut asiasta monta vuotta, mutta, ensin lasten tarpeet ja soittimet. Nyt viimeinkin sain rahaa sen verran, että sain käytetyn Guerrini Norman. Pojan soittoa sivusta seuranneena olen saanut oppia- kuivaharjoittelua, kun nykyinenkin soitin on liian pieni minulle. Nyt sain omani.

Soittaminen on lähtenyt käyntiin näin viikon harjoittelulla- no, nuotit ovat pianosta tutut, ja Ahvenaisen harmonikkakoulu, sama mikä pojalla, sitä olen tahkonnut.

Itselleni oppimistapana tuntuu olevan asteikot varsin hyvä. Toki se ei ole ehkä ortodoksinen tapa, mutta sopii minulle. Itse pidän tärkeänä sormitusten opettelua- se lyhentää oppimisaikaa ja tekee soittamisesta helppoa. Joo, olen toki pojan soitinta näppäillyt, vaikka vähän liian pieni se on mulle ollut. Ahvenaisen kirjasta olen tussanut pianoharmonikan numerot piiloon, niin helpompaa.

Eli, tiedän tätä foorumia selanneena, että ei ole oikeaa sormitusta. Mutta, itse olen nyt ensisivujen kappaleita tahkonnut ("harmonikka laulaa"- jostakin se pitää aloittaa). Samoin olen juoksutellut yksiviivaista asteikkoa, viisirivisestä olen jättänyt ylimmän ja alimman rivin rauhaan, ja keskiriveiltä soittanut. C siis 2, d 3, e 4, f 1, g 2, a 3, h 4 ja c 5. Ja samaa alaspäin.

Kyllä, tiedän, että sormitus vaihtuu kappaleiden mukaan, mutta aivot ovat ihmeellinen kapine- ne osaavat lopulta toimia, kun harjoittelee kappaleita. Huuliharppua soittaneena en edes ajattele, liikutan vain soitinta. Kuljetan soitinta töissä mukana, ja siinä tauolla ja aivojen jumittuessa otan oppikirjan, ja ensin juoksuttelen asteikkoa, sitten soitan kirjasta... ja välillä samaa illalla kotona.

Eli, kysymys: onko asteikoista olemassa nuotteja sopivine sormituksineen? Eli ihan nelirivisen alimmasta äänestä ylimpään, "nuotit sormituksineen pelkät valkoiset, nuotit sormituksineen kaikki näppäimet jne"? Tiedän, että tämä kuuluu sarjaan kielletyt kysymykset, mutta juuri siksi pistän tämän tänne tyhmiin :). Itse törmäsin heti ongelmaan: C 2....seuraava C 5, ja... miten siitä eteenpäin?

Jos joku voisi auttaa tyhmää kyselijää, ja vaikka heittää ehdotuksen.
Kähkönen Jukka, insinööri Jumalan armosta tai huumorista

Guerrini Norma 2023... ja soittajapojan isä, jolla oma soitin...

suru

Tai, kysytään näin...

"toimisiko näin?"


Diatoninen asteikko koko ääniala

C-duuriasteikko, C1-C2-C1

Kyseessä on siis pelkästään diskantti, ja siis C-duuriasteikko. Ahvenaisen kirjassa soitetaan yksiviivaista asteikkoa ("28. oppitunti"). Sormitus on siinä 2-3-4-1-2-3-4-5....-4-3-2-1-4-3-2, ja tuota asteikkoa voi soittaa helposti noin. Mutta haluaisin itse soittaa koko asteikkoa- tämä juontaa siitä, kun pianoa soittaessa tunnen hädintuskin tuon yksiviivaisen, ja heti kun mennään liian alas tai ylös, minulla hukkuu nuo "viivojen määrä".

... tuntuu siis epäloogiselta soittaa asteikkoa, C-duuri, diatoninen, kolme keskiriviä: C1 on siis 2, C2 siis 5, ja sitten vaihdetaan samaan näppäimeen kakkossormi ja lähdetään kiipeämään ylöspäin...

Huomatkaa, että olen musiikon teoriassa n00b :). Otin aikoinaan parikymmentä pianotuntia, onkos siitä nyt... öö... 40 vuotta, ja sitten olen pimputellut toivelaulukirjoja, enkä sen kummemmin opetellut. Nyt harmonikan myötä ajattelin opetella asiat kunnolla :)
Kähkönen Jukka, insinööri Jumalan armosta tai huumorista

Guerrini Norma 2023... ja soittajapojan isä, jolla oma soitin...

Viljo

Ei. Hankala kuin mikä.

Näitä sormituksia on moneen lähtöön. Yksi asteikkosormituksessa käytetty tapa on sormi per rivi. Vaikka rivillä 2 sormi 4, rivillä 3, sormi 3 ja rivillä 4 sormi 2. Tämän sormituksen ongelma on se, että vähän ranne kääntyy. Yksi vaihtoehto voisi olla 3-1-2-1-2-3-4-3. Mutta tämä nyt on vaan heitto. Ei kannata hirttätyä sormitusnumeroihin liian pitkäksi aikaa.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

suru

Hmm... kävin vuosikymmeniä sitten muutamalla pianotunnilla. Sen jälkeen olen pimputellut "vähän miten sattuu". Silloin vannoin, että jos joskus vielä otan jonkun uuden soittimen, tahkoan sormitukset kohdilleen :).
 
Tottakai tiedän, että harmonikan sormituksista ollaan montaa mieltä, ja sodat ovat verisempiä kuin aikanaan Commodore vastaan Amiga.... :D.

Mutta, sormituksethan vaihtelevat kappaleesta toiseen. Silti- asteikkoja on kivempi soittaa, jos on joku sormitus, johon tukeutua. Ei niin, että nyt naputtelen 2-3-4-1-2-3.... ja sitten kun pääsen ylös-alas, otan uuden sormituksen. Eli se tavallinen tapa, jolla soitetaan :). Silleen minä pianon opettelin...

Ahvenisen kirjassa on diatoninen asteikko, siis, C-duuri-asteikko C1-C2, ja se vika on se, että siitä ei pysty mitenkään päättelemään, miten jatketaan. Siis, päästään asteikkoa ylöspäin C2 = 5, ja Ahvenisen sormituksella sitten jatketaankin ylöspäin.. D2 = 3. Siitä tulee mahdoton.

Joensuun konsalla kuulemma soitetaan vain neljällä sormella, eli jätetään ykkönen pois. En ihan ymmärrä, kyselin tänään, ja varmistelin useaan kertaan- C1 = 3, D1=2, E1=4.... joko ymmärsin jotain väärin, tai tarvitaan akrobaatti :).

Ehkä sittenkin pitää ottaa käyttöön Se Perinteinen, eli "mikä sormi ensin sattuu näppäimelle" :D...

Kähkönen Jukka, insinööri Jumalan armosta tai huumorista

Guerrini Norma 2023... ja soittajapojan isä, jolla oma soitin...