Suomen Harmonikkaliitto

Tietoja/biografioita harmonikkakilpailujen voittajista?

Aloittaja Tetopa, 23-04-2010, 13:27:56

« edellinen - seuraava »

Tetopa

Otetaan muutamia mm. Wikipediasta ja omasta päästä:

Aarre Lievosta on opastanut alussa hänen kertomansa mukaan viipurilainen Eino Ruoho.

Esko Könöstä puolestaan Viljo Vesterinen ja jonkin verran myös Lasse Pihlajamaa.

Keijo Louna kertoo varhaisena opettajanaan olleen Olavi Ruottu.(http://www.turuntienoo.fi/uutiset/1900/)

Taito Vainion esikuvana ainakin oli Viljo Vesterinen, jonka orkesterissa hän aloitti soittamisen pari vuotta ennen Suomen mestaruuttaan (Wikipedian mukaan). Hän soitti myös Pihlajamaan pelimanneissa vuotta ennen ensimmäistä mestaruuttaan. Tiedä sitten, miten tuo on vaikuttanut asiaan.

Paul Norrbackia opasti alkuun hänen isänsä Leander Norrback, jonka luona myös Unto Jutilan on kerrottu käyneen uransa alkuvaiheissa.

Matti Rantanen aloitti tunnetusti uransa Lasse Pihlajamaan opissa (ennen Suomen mestaruuttaan), samoin Juha Silfverberg ja Sirkka Kelopuro.

Seppo Leinon "Lapin talliin" kuuluivat ainakin:
1986 Jukka Lampela, Kittilä
1987 Seppo Raistakka, Raisio
1988 Jukka Huhtamella, Ivalo
1989 Tapani Tihinen, Rovaniemi
1997 Seija Ylikärppä
2005 Anne Mari Kanniainen (kävi myös Timo Kinnusen opissa)
Leino itse kävi Alpo Pohjan luona tunneilla ennen suomenmestaruuttaan. Pohja puolestaan sai oppia mm. Eino Lajuselta ja Jukka Ollilalta.

Erkki Ihalaisen oppilaita ovat olleet
1991 Ilpo Kärkkäinen
1993 Tero Päivärinta
muistaakseni myös Reijo Kumpulainen 1999; Ihalainen sai oman kertomansa mukaan Esko Könöseltä paljonkin vaikutteita ja oppia.

Erkki Frimanin oppilaita ainakin
Jarno Kuusisto (1992)
Jani Helenius 1998

Tinkalan Jarmo teki yhteistyötä Veikko Ahvenaisen kanssa moneenkin otteeseen ennen voittoaan, mutta lienee opiskellut aihetta jo ennen voittoaan muidenkin opastuksella.

Sami Hopposta (2007) ovat opastaneet Jouni Martikainen, Anne Vasarainen ja Pasi Hirvonen

..pääsisköhän näillä alkuun?


waltsu

Minua kiinnostaisi tietää, millä sävellyksillä näitä kisoja on aikoinaan voitettu? Siis muitakin, kuin tuo viulistien bravuuri La Campanella.

Viljo

Sain hieman lisätietoa. Tässä Viljo Vesterinen -kilpailun voittajat:

1978 Erkki Ihalainen, Pihtipudas
1979 voittajapalkintoa ei jaettu
1980 Arto Kivekäs, Hyvinkää
1981 Veijo Laine, Hässleholm, Ruotsi
1982 Jarmo Tinkala, Kestilä
1983 Ari Myllysaari, Oulu / Jukka Pöllänen, Kuhmo (1. palkinto jaettiin)
1984 Marko Könönen, Lahti
1985 Jukka Lampela, Kittilä
1986 Ari Haatainen, Eskilstuna, Ruotsi
1987 Mika Huusari, Kotka
1988 Jari Rahkonen, Oulainen
1989 Tatu Kantomaa
1990 Kalle Kurvinen
1991 Markus Rauhala
1992 Heikki Jokiaho
1993 Reijo Kumpulainen
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

mahu

#23
Kuka Viljo-niminen seisoo harmonikan kanssa kilpailussa?
https://www.youtube.com/watch?v=bdKHAjFo0mE


Tekstin mukaan Vesterinen on tuomaristossa.