Suomen Harmonikkaliitto

Aloittelija

Aloittaja Fabe, 15-03-2010, 18:00:35

« edellinen - seuraava »

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: Fabe - 12-04-2010, 07:22:45
" Vaikka olisi nuotit edessä, on usein kova kiusaus alkaa soittaa kuulomuistista" Tuota juuri tarkoitin.

Tuohon malliin se menee enimmäkseen minullakin. Edessä on nuotit joista näen melodian kokonaisuuden ja soinnutuksen, mutta yksityiskohdissa tulee soitettua muistin mukaan. Sitten kun soittaa jonkun toisen kanssa, joutuu tarkemmin katsomaan miten se on kirjoitettu. EIköhän se tässäkin mene että jokainen valitsee oman tiensä kykyjen ja tarpeiden mukaan. Toiset täällä edustavat puhdasta korvakuulosoittoa, toiset tarkkaa nuoteista soittamista. Eiköhän kumpikin ole oikea tapa ja siinä välissä on vaihtoehtoja lisää.


Fabe

#81
Nyt on sitten päästy tutustumaan tuohon FR-1b digihanuriin. Laukusta sen kaivettuani olin vähän pettynyt. Hitsi, onko se näin pieni ja diskanttinäppäimistä tuli mieleen lasten melodika. Jätin sen vähäksi aikaa sohvalle ja menin vähän harmissani muualle. No, ajattelin, että kai sitä silti pitää edes kokeilla. Äänimaailmahan on tuossa aika mahtava. Bassopuolen näppäimetkin ok. Ainut miinus jäi noista diskanttipuolen nappuloista jotka aika lelun tuntuiset. Niistähän tietysti puuttuu normaalin hanurin nappulakoneiston massa. Ehkä niitä voisi jotenkin vähän yrittää tuunata. Kaiken kaikkiaan pääasia, eli kuulokemahdollisuus ja yleensäkin tuo volyyminapin olemassa olo täyttyy. Tuohon hintaan ei taida mainituilla ominaisuuksilla paljon olla vaihtoehtoja. FR-2 hyppää jo lähes tontun, joten se jää laskuista pois.

olli

#82
Lainaus käyttäjältä: Fabe - 12-04-2010, 07:22:45
" Vaikka olisi nuotit edessä, on usein kova kiusaus alkaa soittaa kuulomuistista" Tuota juuri tarkoitin.

Se on tuttu tunne, että kappale pitäisi saada pian haltuun.  Niinpä tulee soitettua uuttakin kappaletta koko ajan "alusta loppuun".  Sitten saattaa käydä niin, että joku "hankala tahti" jää huonolle opettelulle ja virheellinen soitto jää sormiin.  Itse opettelin aikoinaan "Soittajan kaipuun", jolloin eräs tahti jäi "väärin" sormimuistiin.  Nyttemmin olen alkanut korjata sitä virhettä, joka homma onkin aika hankalaa.  Mutta työllä senkin saa korjattua.

Jälleen opettajieni ohje: "On aloitettava hankalimmasta kohdasta ja hiottava se viimeisen päälle kuntoon!"  Kun nämä vaikeat kohdat ovat hallussa, kappale tulee opeteltua kohtuullisen oikein.

Edit; tuli vielä mieleen tuosta harjoittelusta.  Sivustoilla on ohjeita tullut, joten ei kait haittaa jos ne panee vielä kiertoonkin! ;)

Uutta kappaletta tulisi harjoitella max. 15 minuuttia, sillä ihmisen aivot eivät  ehdi omaksua enempää.  Jatkan uudella viestillä, kun rupes hyppimään! >:(
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

olli

No lisää harjoittelusta;  Eräs hanuristi näillä sivustoilla (en muista onko täällä, vai oliko muusikoiden netissä vai hanuristit) kertoi oman menetelmänsä: puolisen tuntia tuttua ohjelmistoa, sitten seuraava satsi työn alla olevaa ohjelmistoa ja lopuksi uutta.  Näin ohjelmisto karttuu ja jää "sormiin".

Nykyisin mulla on jopa neljä kappaletta työn alla.  Työstän jokaista (niistä niitä vaikeita tahteja) vuorollaan sen varttitunnin.  Väliin soittelen sitten "hallussa olevia" kappaleita, vaikkapa "Metsäkukkia".  Sitten palaan takaisin uusien kappaleiden vaikeisiin kohtiin.

PS. Se varttitunti vaan pakkaa menemään puoleen tuntiin.  Täytyis panna herätyskello soittamaan.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

kolmirivi

Ollille täältä hatunnostot - kuullostaa määrätietoselta touhulta. Vaikeimmasta kohdasta alotetaan ja varttitunti tehokkaasti samaa kappaletta.

Tuttavan lapsen (venäläinen=tiukka?) pianonopettaja oli peräti kehottanut kieltämään lapselta kaikki omat vapaamuotoiset pimputtelut - pelkät soittoläksyt sallittu.

Itse jatkan intiaanimetodilla: jouska käteen ja tähtäilemään rastaita ilman sen kummempia rataharjoituksia.  Siinä vaan saattaa Emma vaihtua lennosta Suhmuransantraksi.

htoyryla


Ajattelin jo, että enpäs enää sano tähän mitään, mutta tulee kumminkin. Ellei muuta niin kannanotoksi sen puolesta että musiikin harrastaminen on hyvin moninainen alue.

Soittelin tuolla juuri omiani, ja mielestäni löysin taas tuoreita ja uusia tapoja soittaa tuttuja kappaleita. Ja tajusin että sepä juurikin kiinnostaa minua enemmän kuin tietyn sovituksen opetteleminen tarkalleen. Minulle äänilevyt ovat sitä varten  :)

Mutta tuo Ollin kuvaama harjoittelu on silti tarpeellista tässä minunkin maailmassani, mutta eri tarkoituksessa. Harjoittelun kautta oppii uusia tekniikoita, joita sitten voi hyödyntää tuossa soittelussa. Olen esimerkiksi tuolla karmoskalla soittanut venäläisten oppikirjojen harjoituskappaleita, joista sitten on jäänyt sormiin tekniikoita, joita sitten voikin käyttää ihan muun musiikin soitossa.

Ja tuo kolmirivin mainitsema Emman vaihtuminen lennosta Suhmuransantraksi on hyvinkin juuri sitä minuun vetoavaa luovaa musisointia, hyvin tehtynä.

Viljo

Lainaus käyttäjältä: kolmirivi - 12-04-2010, 22:51:36
Tuttavan lapsen (venäläinen=tiukka?) pianonopettaja oli peräti kehottanut kieltämään lapselta kaikki omat vapaamuotoiset pimputtelut - pelkät soittoläksyt sallittu.

Aijai - tämä särähtää minun korvaani hyvin pahasti. Vaikka olisi kuinka pimputtelua omalla ajallaan, niin se ruokkii lapsen luontaista uteliaisuutta ja oppimista. Partion kautta nyt on tullut tutuksi lapsien henkinen ja fyysinen kasvu, ryhmäytymiset ja sen sellaiset asiat, niin tämä on jo niin old school kuin olla ja voi. Itsekin yhä uudestaan ja uudestaan tutkin intervallien välisiä ääniä. Joskus vain siksi, että minulla on luontainen halu oppia uutta. Soittimella ei tässä kohtaa ole väliä. Eikä aina tarvita edes intervallia vaan yksi ääni.

Se on sitten asia erikseen, kun ollaan soittotunnilla – on tavoite ja sen eteen tehdää määrätietoisesti töitä, vaikkei se lapselle sellaista toivonmukaan ole.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

olli

Ettei menisi liian "opettavaiseksi", totean vielä omasta harrastuksestani.  Erotan myös soittelun (fiilistelyn) omaksi ilokseni (ja mahdollisesti toisten harmiksi) ja tiukan uuden kappaleen opettelun.  Pidän ne erillään.  Sitten kun uusi kappale alkaa olla kokonaan jotenkuten hallussa, se siirtyy sinne fiilistelysoittelun puolelle.  Toisaalta on paljon kappaleita, joita en ole koskaan tosissaan opetellut.  Niitäkin on kiva silloin tällöin soitella (vaikka ei aina niin oikein menisikään). ;)
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

htoyryla

#88
Heh, tuskin minä ja Olli tästä koskaan päästään yksimielisyyteen. Ymmärrän kyllä että Ollin näkökulmasta kullakin kappaleella on oikea sovitus ja esitystapa jota pitäisi noudattaa ja joka pitäisi oppia. Minä taas näen, että musiikki on luotu puettavaksi jos jonkinlaiseen muotoon. Tekniikkaa ja musiikkityylejä voi ja pitääkin opetella, jos haluaa niitä käyttää, olenhan itsekin käyttänyt aikaa perinteisen klezmertyylin opiskeluun ja jonkin verran myös muiden itäeurooppalaisten tyylien. Mutta kappaleet saavat elää omaa elämäänsä ja niitä voi luoda myös uusia. Uuden kappaleen tekeminen ei edes edellytä että osaisi sen erityisen hyvin soittaakaan. Musiikin maailma on laaja ja sinne mahtuu paljon kaikenlaista toimintaa.

Lisäys: karmoskan kanssa on teknisinä harjoituskohteina tätä nykyä
- trillit, aineistona Riston vuosi sitten esilletuoma Schottisch
- sormitukset yleensä, tutkimalla venäläisten oppikirjojen sormituksia kappaleille ja kokeilemalla käytännössä millaisia sormitusongelmia erilaiset sävelkulut aiheuttavat.  Karmoska tuntuu tuossa tyystin erilaiselta kuin viisirivinen. Asteikot ovat miltei triviaaleja, mutta käytännön sävelkuluissa tulee mielenkiintoisia ongelmia.

Fiina

Oli sitten niin tai näin nuoteista tai ilman - pääasia on kuitenkin, että soitetaan.

Olin oppilaana musiikkiopistossa 50-60 lukujen vaihteessa. Se oli sitä aikaa, jolloin opistojen opetusohjelmat tähtäsivät klassisen musiikin konseroiviin taitelijoihin. Jokaisen oli siis tähdättävä klassisen musiikin huipputtaitajaksi.
Oppilas ei siis voinut soittaa ja opiskella mielimusiikkiaan.
Voin vakuuttaa, että toista tuon tehokkaampaa tapaa tappaa nuorten musiikin harrastus ei ole.
Muutama vuosikymmen myöhemmin tämä musiikiharrastus on luojan kiitos palannut

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: Fiina - 14-04-2010, 16:01:32
Oli sitten niin tai näin nuoteista tai ilman - pääasia on kuitenkin, että soitetaan.

Olin oppilaana musiikkiopistossa 50-60 lukujen vaihteessa. Se oli sitä aikaa, jolloin opistojen opetusohjelmat tähtäsivät klassisen musiikin konseroiviin taitelijoihin. Jokaisen oli siis tähdättävä klassisen musiikin huipputtaitajaksi.
Oppilas ei siis voinut soittaa ja opiskella mielimusiikkiaan.
Voin vakuuttaa, että toista tuon tehokkaampaa tapaa tappaa nuorten musiikin harrastus ei ole.
Muutama vuosikymmen myöhemmin tämä musiikiharrastus on luojan kiitos palannut

Eli taisikin olla minun onneni, etteivät ottaneet musiikkiopistoon silloin joskus -66-67 ? Jälkikäteen on vähän huvittanut, siihen aikaan en tainnut vielä tajuta että laulunkin pitää mennä oikeassa sävellajissa ja niin edelleen.

olli

Lainaus käyttäjältä: htoyryla - 14-04-2010, 15:07:47
Heh, tuskin minä ja Olli tästä koskaan päästään yksimielisyyteen. Ymmärrän kyllä että Ollin näkökulmasta kullakin kappaleella on oikea sovitus ja esitystapa jota pitäisi noudattaa ja joka pitäisi oppia.

Eihän meillä mitään erimielisyyksiä ole :D  Itse olen huono korvakuulolla soittaja, joten nuotit ovat a ja o. ;D.  Toisaalta haluan kunnioittaa niitä, jotka ovat hanurille jotain säveltäneet ja nimenomaan hanurille sovittaneet.  Näin ollen haluaisin oppia hanurille kirjoitetut kappaleet mahdollisimman "oikein".  Diskanttipuoli ja diskantin perussoinnut ovat "helppoja", mutta kun bassopuolelle on kirjoitettu erilaisia perusbassojen juoksutuksia ja bassosooloja, ne vaativat opettelua.  Basso on kuitenkin hanurimusiikin sielu! :)
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: olli - 14-04-2010, 18:35:19
Diskanttipuoli ja diskantin perussoinnut ovat "helppoja", mutta kun bassopuolelle on kirjoitettu erilaisia perusbassojen juoksutuksia ja bassosooloja, ne vaativat opettelua.  Basso on kuitenkin hanurimusiikin sielu! :)

Tuo on ihan hyvä muistutus. Itse kun en ole alkanutkaan viisirivisen bassoa opetella alkeiden perusteita enempää. Kun on noita muitakin soittimia eikä kaikkeen riitä aikaa. Mutta tosiaan, bassopuolen kanssa vierähtäisi useampikin vuosi eikä riittäisikään. 

Sitten taas, kun haitaria soittaa osana useamman soittimen kokonaisuutta, niin se haitarin basso tahtoo olla tiellä.

Fabe

#93
Sellainen kyssä, että kun olen tuohon digihanuriin ihan tyytyväinen ja jos en sitten muita tule soittamaan. Niin mikä olisi mielestänne käyttökelpoisin näppäinjärjestelmä. Siihen voi valita kuusi erilaista. C-Griff Europe, B-Griff Fin, C-Griff, D-Griff, B-Griff Bajan, D-Griff 2. Onko tuo Suomi välttämättä käyttökelpoisin?

htoyryla

#94
Lainaus käyttäjältä: Fabe - 20-05-2010, 11:46:02
Sellainen kyssä, että kun olen tuohon digihanuriin ihan tyytyväienen ja jos en sitten muita tule soittamaan. Niin mikä olisi mielestänne käyttökelpoisin näppäinjärjestelmä. Siihen voi valita kuusi erilaista. C-Griff Europe, B-Griff Fin, C-Griff, D-Griff, B-Griff Bajan, D-Griff 2. Onko tuo Suomi välttämättä käyttökelpoisin?

Enpäs keksi miksi täällä kannattaisi valita muu kuin suomalainen. Sitä ei kumminkaan tiedä jos parin vuoden päästä haluaa hankkia akustisen haitarin. Sitten kaikki täkäläinen oppiaineisto on täkäläiselle haitarille, samoin varmaankin opettajat. Ainoa syy minusta valita jokin muu olisi, että aikoo nimenomaan jatkaakin senmallisella (lähinnä tuo eurooppalainen tai venäläinen).

Sitä en muuten ymmärrä miksi suomalainen olisi B-Griff ?  

Lisäys: Viljohan kirjoittaa noista täällä http://vapaalehdykka.net/?k=soittimet/harmonikka&sivu=diskantti . Mitä siitä sitten voisi päätellä? Erilaiset sormiot ovat erilaisia soittotekniikan kuten myös opetuksen kannalta, mutta mitään nyrkkisääntöjä mikä olisi hyvä kenellekin ei tunnu irtoavan. Silloin lienee paras pitäytyä siinä mikä on täällä yleisin?

Viljo

Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 20-05-2010, 13:16:21
Kannattaa lukea myös nämä. Jotain vihiä...

http://www.vapaalehdykka.net/?k=soittimet/harmonikka&sivu=diskantti



Just samaan aikaan lisäsin tuon linkin ja jotain kommenttia siitä  :)

Viljo

Nyrkkisääntö on se, että jos haukkuu toista järjestelmä, haukkuu myös omaansa. Venäläisessä järjestelmässä sekä suomalaisessa järjestelmässä on kummassakin hyvät puolet, ja kummassakin on huonot puolet - ominaisuudet menee ristikkäin.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Fabe

#98
Ok, kiitos. Olisko jollain nyt sitten vielä antaa ihan rautalangasta väännettynä sabluunaa viidelle riville? Kyllähän tuo nyt vähän auennut, mutta vähän epävarmaa. Viidennensormen mukaan saaminen aika hankalaa. Sormitus lienee sama molempiin suuntiin?

Fabe

Moi,
Lisää aloittelijan kyssiä. Miten tuo palkeen käyttö. Pitäisikö keinua, eli ensin ylhäältä auki ja sitten alaosa? Pitäisi varmaan siihen alkaa kiinnittämään ajoissa huomiota. Rupeaa tuo näppis jo käymään vähän tutummaksi. Sormimuistiin ei vain meinaa enään tarttua yhtä hyvin, kuin kitara nuorempana. Tuohon Digihanuriin olen kyllä ihan tyytyväinen. On se volyyminappi ihan mukava. Laitan siihen vielä langattoman yhteyden vahvistimeen, lähettimen saa mahtumaan hanurin sisälle. Täytyy vain keksiä sopiva vahvistin, joka toimii myös akulla/paristoilla ja omaa hyvän äänentoiston.