Suomen Harmonikkaliitto

Hanureiden hinnoittelusta

Aloittaja olli, 06-01-2009, 18:41:01

« edellinen - seuraava »

olli

Tuolla liiton keskustelupalstalla on ollut muutama kommentti hanurin hinnoittelusta.  Siellä on eräs kohtuukriittinen kannanotto huutonetin meininkiin.  Itse koin viime kesän Rokuan leirillä, kun Bugarin myyjä teki kauppaa.  Hän kertoi esim. Bugari Gold Finlandia (olikohan nimi oikein) hanurin listahinnaksi 8500 euroa, joka on kaikilla jälleenmyyjillä sama.  Hän kertoi, että anna 6500 euroa käteen niin peli on sinun.  Hän sanoi, ettei kukaan osta hanuria listahinnalla.  Kaikki myyjän laskevat hintaa, kuka enemmän kuka vähemmän.  Kun näin on uusien pelien kanssa, miten sitten käytettyjen.  Mielestäni huutonet on eräs vertailupaikka.  Nyt valaistuin tuosta Ruotsin tilanteesta, siellä näyttää olevan huomattavasti edullisempaa.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Viljo

Olen myös seurannut kyseistä keskustelua. Se yksi kaveri oli ihan oikeassa, että aika yliampuvaa hinnoittelua netissä. Se vaan on fakta, että vaikka kuinka joku vanha patu sanoo, että kouvolan hopeahäkin hinta nousee vanhetessaan, niin luulisi jo siinä kellojen soivan. Yhden myydyimmän kouvolan mallin hinta ei vaan voi nousta. Tietenkin jos myyjä ajattelee, että on maksanut siitä niin ja niin monta markkaa ja muuttaa euroiksi sen, niin sitten hinta onkin jo korkea.

Soittimet kuluvat, niitä täytyy huoltaa ja virittää. Elvyttävistä toiminpiteistä huolimatta massatuotanto soittimille tulee aina arvon alenemaa. Hopeahäkkien hinnat kunnosta riippuen 1200-1600 huitteille. Eivät ole arvokkaampia.

Huuto.netistä on sanottava sen verran, että siellä on yrityksiä myymässä haitareita yksityisinä henkilöinä. Tällainen fiilis ainakin on tullut, kun eräänkin myyjän kuvia olen katsonut, niin aina sama tausta. Liekö kymmeniä soittimia siellä myynyt...
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

KurttuPaavo

Mulla on jo vuosia , äh , siis n. 3 vuotta ollut fiilis, että perinteisten haitarien hinnat ovat kovassa laskussa nimenomaan digipelien invaasion takia.

risto

Lainaus käyttäjältä: KurttuPaavo - 07-01-2009, 21:59:51
Mulla on jo vuosia , äh , siis n. 3 vuotta ollut fiilis, että perinteisten haitarien hinnat ovat kovassa laskussa nimenomaan digipelien invaasion takia.

Ja digipelien hinta taas laskee sitä mukaa kun muovin eli öljyn hinta laskee;-)

JLS

Hei!
Niin noissa uusissa hanureissa on aina hintavaraus vaihtosoittimelle näin uskoisin, tämän on ihan normaalia kaupankäyntihinnoittelua aivan samoin kuin autokaupassa, elikkä myyjällä on mahdollisuus pudottaa hintaa kun asiakas ostaa uuden soittimen ilman vaihtosoitinta ja jos on vaihtosoitin niin silloin lähdetään yleensa ovh hinnasta ja sille vaihtosoittimelle saadaan näin parempi hyvityshinta mutta sekään hyvityshintahan ei ole sen vaihtosoittimen arvo vaan ihan jotain muuta. Siis kyse on yleensä siitä ostatko soittimen suoraan ilman vaihtosoitinta vai vaihtamalla entisen ja yeensä hinnoissa on vaihtohyvitysmarginaali. Edelleenkin paheksun ajattelua että huutonet olisi jokin käytetyn harmonikan hinnanarvon määrittelijä tai jokin foorumi sellaiseen, on ikävää että joissakin piireissä on näin alettu ajatella mutta on hienoa huomata ettei kuitenkaan kaikki ajattele samoin. Kun joku kysyy apua harmonikan hinnoittelussa niin ainut oikea tie on asiantuntijan neuvo niin kaupallisessa mielessä kuin kunnon suhteen teknisessä mielessä ja molempii löytyy varmasti joka paikkakunnalta oikea henkilö. Mihinkään johdannaisajatteluunkaan hinnoittelussa en myöskään usko.
Jukka

Anttieemil

Hei !
Tuo Bugarimyyjän hinnoittelu on yleinen tapa, jos myyjä ottaa vaihdossa käytettyä tavaraa. Koneet, autot, haitarit yms. Ylihinnoittelu on ns.tapporaha vaihtotavarasta, jolla liikkeet voivat kattaa erilaisia kuluja ja jopa hinnoitella vaihtotavaran pitkäksi. Asiakas voi saada 2000 euron haitarista 3500-4000 euroa vaihdossa uuteen ovh hintaiseen, joka ei kuitenkaan ole haitarin oikea arvo. Myyjä laittaa taas vaihdossa tulleeseen haitariin ylihintaa, jolla voidaan hyvittää seuraavassa kaupassa tuleva vaihtohaitari. Haitarien arvot ovat kuitenkin jotain muuta kuin hintalaput.
On hyvä, että "kohtuukriittinen" sanoo totuuden nettihinnoittelusta. Netissä hinnat ovat pyyntihintoja, ei hintoja joilla kaupat tehdään. Netissä on kuukaudesta toiseen samat haitarit myynnissä, miksei ne mene kaupaksi? Todellisuudessa odotetaan tulisiko joku hölmö joka ei ymmärrä hinnoista mitään.
Miksi jotkut harrastajat haluavat nostaa hinnat ylös? Tuliko maksettua itse liikaa ja luodaan markkinoille kuva kalliista hinnoista. Ostin vuosi sitten erittäin hyväkuntoisen Kouvolan Kravatin (vuodelta 1936-39)1300 eurolla ja tänä talvena Kouvola Kuningas mallisen 1000 eurolla. Kalliimpia oli tarjolla huonompikuntoisena, jotka ovat edelleen myyjillä. Haitarit ei ole myynnissä, joten minua ei kiinnosta minkä arvoisia ne ovat. Ostan lisää muutaman kun hinta ja malli ovat oikeat.
Varsinaisena soittimena ovat Bugarin Cassotto ja Giulietin Traviata. En ole kauppias enkä muusikko, soittelen omaksi ilokseni alkaen 1960 luvulta.

olli

Kiva kommentti Anttieemililtä.  Itse haaveilin vuosikymmenet Kouvolan Kravatista.  Hinnoista en tiennyt tuon taivaallista.  Huutonetistä löysin muutamia silloisilta listoilta.  En kuitenkaan heti ostanut.  Sittemmin tämä toive toteutui, sain oman Kouvolan Kravatin, josta maksoin kuitenkin aika paljon eli 2400 euroa.  En ole kuitenkaan kauppoja katunut.  Peli oli toimiva, ehjä ja soitettava.  Hihnat uusin, että on mukavampi soitella.  Tämä on fiilistelypeli.  Opiston hanuripiirissä käyn soittelemassa Giulietin Traviatalla (vm. 1986).
PS. Se Bugarikauppias ei kylläkään puhunut vaihtopelistä mitään!
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Anttieemil

On hyvä, että voidaan vertailla Ruotsin ja Suomen hintoja netin ansiosta. Tieto hinnoista leviää kun luetaan näitä foorumeja. On harrastajien etu ettei hinnat karkaa pilviin. Ylihinnoittelusta hyötyy vain jopparit. Kahdeksankymmetä luvun puolivälissä parhaat casottomallit (kouvola, bugari, giulietti yms), jotka oli kielilaadultaan ja virityksiltään huippuja maksoi reilusti alle kaksikymmentä tuhatta markkaa suoralla kaupalla. Neljännes vuosisataa myöhemmin hinnat ovat tippuneet myyjien mielestä parikymmentä prosenttia. Minun meilestä tuo pudotus on tapahtunut silloin kun haitari on kannettu kynnyksen yli liikkeen ulko-ovesta.
Tuohon yms. kohtaan kuulu vielä pari hanurimerkkiä, loput olivat tusinatavaraa. Jokainen voi ajatella sen oman merkin siihen, niin ei tarvitse suuttua suorasanaisuudestani. Suomen huippumuusikot soittivat näillä haitareilla.
Venäläiset haitarit maksoi parisataa markaa, niiden arvo on vain noussut.

Viljo

#8
Lainaus käyttäjältä: Anttieemil - 16-01-2009, 18:22:24
On hyvä, että voidaan vertailla Ruotsin ja Suomen hintoja netin ansiosta. Tieto hinnoista leviää kun luetaan näitä foorumeja.

Itse asiassa mulla on pari kikkaa tulossa Vapaalehdykän osalta. Odotettavissa kävijämäärien kasvua maaliskuun aikana...

Lainaus käyttäjältä: Anttieemil - 16-01-2009, 18:22:24
Venäläiset haitarit maksoi parisataa markaa, niiden arvo on vain noussut.

Tuolla hanurigalleriassa on viisirivisen sekalaisissa neuvostopeli Berjoska. Katsoin itse soittimen läpi ja laukusta löytyi vuosi ja hinta: 1978 soitin maksoi uutena 140 ruplaa. Joku näppärä voisikin laskea, mitä se tekee nykyrahassa, kun otetaan huomioon inflaatiot yms.

Täytyy kuitenkin muistaa, että turistineuvostohaitarit ovat täysin eri asia kuin konsertti-bayanit. Itse oikeastaan arvostan venäläisperäisiä bayaneita enemmän kuin italialaisia vastaavia soittimia soittimen teknillisien ominaisuuksien takia.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

olli

Muistelin omaa Giulietti Traviata-kauppaani.  Tein vaihtokaupat vuonna 1990.  Sain siis tämän Giulietti Traviatan (vm 1986, valkoinen, kantikkaat nappulat), annoin vaihdossa Ramses Atlas-pelin (jossa diskantin nappulat osin takertuivat, eli huoltoa kaipasi).  Rahaa piti panna väliin 9500 markkaa.  Ramseksen olin vaihtanut pari vuotta aiemmin siten, että annoin uutena ostetun nuorisomallin Ramseksen (hinta uutena 5900 mk) vaihdossa täyskokoiseen Ramses Atlakseen (käytetty); välirahaa piti maksaa 2500 markkaa.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

olli

Uudessa hanurilehdessä oli myynnissä "Kouvolan Fantasia".  No kiinnostuneena soitin Ylöselle.  Hintapyyntö oli 4000 euroa ja siitä ylöspäin (4500 ensihätään).  No tämä Kouvolan Fantasiahan on keräilyharvinaisuus, valmistettu vain 25 kappaletta.  Tästä yksilöstä oli ne nimikirjaimet poistettu ja palautettu Harmonikka Oy:n logo.  Oli kova hinta, joten jätin sikseen.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

klezberg


Eipä noissa pienemmissä peleissä tunnu olevan tuollaista tinkimisvaraa. Johtuuko sitten siitä ne ovat aloituspelejä eikä ostajilla ole vaihtopeliä yleensä antaa kaupassa mukana? Vai siitä etten osaa tinkiä?

make82

Laitoin toisen hanurin myyntiin tuonne kojun puolelle, katsokaa ja kommentoikaa tänne vapaasti.
Oli aika hankala päättää mitä laittaa hintapyynniksi, kun ei sen enempää ole seurannut harmonikkojen hintoja. Onko hinta pielessä ja jos on niin kuinka paljon?
T:Markku

Viljo

Nuo hinnoittelut on aina vähän niin ja näin. Varsinkin venäjän pelit tulivat kalliiksi, kun euroihin siirryttiin. Ennen 200 mk peli saatta maksaa nykyään 100 euroa... ja niin edelleen.

Tuo soittimesi hinta ennen mitään lisälaitteita on ollut vuoden 1992 rahassa 31 500 mk (2009 rahassa 6873,30 €). Elektroniikkalaitteet pruukaavat pitää yllättävän hyvin hintansa jostain syystä. Elektroniikkahan on halventunut viimeisen 5 vuoden aikana aivan järjettömästi. Mutta jos tuosta alkuperäisestä hinnasta on apua, niin hyvä niin.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

make82

Kiitos vastauksesta.
Se hieman mietityttää että onko tuo solton menettänyt merkitystä, kun on tullut nuo digi-hanurit? Tuossahan on se hyvä että on molemmat, perinteinen ja digi. Huonoa tietenkin että painoa paketilla on tuplasti digi-haitariin verrattaen.
T:Markku

Viljo

Lainaus käyttäjältä: make82 - 04-01-2010, 09:59:37
Kiitos vastauksesta.
Se hieman mietityttää että onko tuo solton menettänyt merkitystä, kun on tullut nuo digi-hanurit? Tuossahan on se hyvä että on molemmat, perinteinen ja digi. Huonoa tietenkin että painoa paketilla on tuplasti digi-haitariin verrattaen.
T:Markku

Kannattaa melkein soittaa tai käydä arvioituttamassa tuota peliä sellaisen ammattilaisen kanssa, joka on midilaitteiden kanssa tekemisissä enemmän kuin minä. Tero Tampereella osaisi ainakin sanoa ja on niitä muitakin tekijöitä siellä sun täällä..
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

waltsu

Makelle ihan pikkuvihjeeksi.Ilmoita ne erikseen.Älä edes yritä myydä niitä yhdessä.Se hanurikin on helpompi myydä,jos et mainitse itse ilmoituksessa midistä mitään.Kerrot sitten potentiaaliselle ostajaehdokkaalle tarkemmin.Modulit on edelleenkin valtaosalle hanuristeista niin vieraita,että sanovat niille vieläkin lähes kädestäpitäen päivää.
Se ms-40 on edelleen käyttökelpoinen moduli,ja varsinkin sen puhallin saundit kestää vertailun vieläkin pelkkien digihanureiden kanssa.Lisäksi se on komppikone.Jotenka käy hyvin digihanurin jatkeeksi.

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: waltsu - 05-01-2010, 10:04:27
Makelle ihan pikkuvihjeeksi.Ilmoita ne erikseen.Älä edes yritä myydä niitä yhdessä.Se hanurikin on helpompi myydä,jos et mainitse itse ilmoituksessa midistä mitään.

Tuossa on hyvinkin perää. Itsekin huomaan, etten edes lue haitari-ilmoitusta jos siinä mainitaan midi. Ja minä olen sentään puuhannut midilaitteiden kanssa 20 vuotta, vaikkei haitareiden yhteydessä. Tai ehkä juuri siksi.

make82

Kiitoksia waltsu ja htoyryla.
Onkos ideaa minkälaista hintaa soltonille kannattaisi laittaa, en äkkiseltään löytänyt yhtään myynnissä olevaa?
T:markku