Suomen Harmonikkaliitto

Oy Harmonikan valmistusnumerot

Aloittaja Viljo, 12-12-2009, 01:36:41

« edellinen - seuraava »

Viljo

Bombeerattu kieli on a mano -kieli, missä on normaalin kielen profiilihionnan lisäksi hiottu kieltä poikittain. Kielen sivusta katsottuna näkyy siis tuo profiili ja päädystä kieli näyttää pyöristetyltä.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Viljo

Nuo pikkukravatin mitat ovat jostain saatuja, todennäköisesti mitattuja. Mitään esitettä, missä mitat näkyisivät, en ole nähnyt. Voi olla myös mittavirhe, sillä en ole kaikkia soittimia nähnyt ja itse mittaillut. Pieni kriittisyys on siis aina paikallaan. Kuningasta on tehty 46 ja 48 cm korkeina.

Mainoksista ei löydy tietoa rekisteriliuskojen siirtymisestä kielipenkistä välipohjaan.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

pietrodeiro

Kuningasta on myös 50 cm ja ainakin ne versiot mitä minulla on ollut niin ovat olleet soinniltaan sieltä parhaasta päästä. 


Viljo

#23
No niinpä näkyy olevan myös 50 cm korkeita mainoskorttien teksteissä. Harmi, ettei näitä ole tullut mitattua tuonne taulukkoon.

Vaikuttaisi siltä, että rungon koko on muuttunut 18x50 -> 18,5x48. Tämä viittaa siihen, että rekisterikoneisto on muuttunut. Kukkolan peleissä piti runkoa syventää, jotta kaikki rekisterimekaniikka mahtui soittimeen.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Anttiemil

En saanut avattua tuota sarjanumerotaulukkoa. Olisin kiinnostunut tietämään minkä ikäinen on minun Kouvola kuningasmalli, sarjanumero 2715. Vaihtajia diskanttikahvassa 4, Bassossa 0. Soittimen korkeus 48,5 cm. T Jouko
Rahat ei riitä mihinkään, kun kaikki menee säästöön

Viljo

Minulla toimii ihan ok, joten voi olla, että sinulla ei ole taulukkolaskentaohjelmaa (office-paketissa tai myös Libreofficessa).

Soitin on valmistunut loppuvuodesta 1954.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Anttiemil

Tuolla gallerian puolella on kuvia saman mallisista haitareista, ja teksti jossa sanotaan vaihtajien siirtyneen pois kahvasta ennen vuotta 1953 (kuva 122). Onko mahdollista, että pari vuotta myöhemmin olisi vielä tehty vanhalla mallilla.
Rahat ei riitä mihinkään, kun kaikki menee säästöön

Viljo

Pitäisi käydä läpi nuo gallerian jutut kohta kohdalta uudestaan, näemmä...

On mahdollista, että on tehty myöhemminkin tällaisella rekisterikoneistolla. Sehän oli silloin vanhaa tekniikkaa, kun uudet rekisterit olivat häkin päällä. Kuningattaressakin käytettiin aluksi tätä vanhaa tekniikkaa, kun samanaikaisesti Kuninkaassa käytettiin häkin päällä olevia rekistereitä. Näin saatiin kaksi eri hintatason soitinta markkinoille.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

PaRisto

Moro,

Voihan se olla niinkin että, kun uutta tekniikkaa, mallia, väriä tms aletaan tuottaa ja laitetaan myyntiin niin jääpi niitä aiemmin käytettyjä osia ja aihioita jouten... joten ainakin tehtaan kannalta on järkevää laittaa ns. ylijäämä osat johonkin, eikä niitä polttaa kannata kuitenkaan.

t. PaRisto
PaRisto

ftamt

Tuohon aikaan Oy Harmonikka teki soittimia vielä ostajien toiveiden mukaan. Osa tykkäsi
vielä soittaa vanhoilla soundeilla, jolloin neljä äänenväriä kahvan takana riitti. Myös värit
sai valita ja oman nimenkin sai laittaa, jos halusi. Kielissä oli jo siirrytty pelkästään italia-
laisiin ja myöhemmässä vaiheessa sai tilata myös kovalaattakielillä. Kyllä Kouvolassa on
on viety tavaraa kaatopaikalle ja sekös on harmittanut entisöijiä.
Toivo

Viljo

Päivitin Oy Harmonikan kansion tänään galleriaan. Muutin vuosiluvut nyt vastaamaan tämän hetkistä tietoa eli tuota sarjanumerolistan tietoja. Jos katsotte Kouvolan tehtaan historiikkia ja gallerian vuosilukuja, niin niissä on eroa. Samalla lisäilin uusia kuvia ja korjailin termejä parempaan suuntaan. Jos näkyy jotain vahinkolipsausvirheitä, niin ilmotelkaa.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Johan

#31
Havaintoja Oy Harmonikka Amerikkalaismallin numeroinnista ja valmistusajankohdisa yms.

Viimeisimmän projektipelini takia pengoin hieman peliin liittyviä tietoja ja tuota numeroluetteloa. Lisäksi pongasin myös myyntipalstalla ilmoituksen amerikanmallista ja sen valmistusajankohta kiinitti huomiota.

Soittimeen liittyvät tiedot valmistusajankohasta ovat tehtaan historiikkissa -40...-50 ja luettelossa on mainittu väli -41...-47.

Näihin tietoihin liittyen on ristiriitaista, että myyntipalstalla esiintyvän valmistusnumeroltaan nro 1765 pelin ajoitus on kuitenkin vuodelle -39, liittyykö siis ko. yksilöön joku varma tieto valmistusajankohdasta?

Numerolistassa on mainittu nro 1913 kahteen kertaan, paikat kyllä poikkeavat.

Gallerian kuvissa olen kiinittänyt huomiota, että vanhimmalla valmistusnumerolla varustettu soitin siellä poikkeaa kahvan muotoilultaan, sen päädyt ovat suoremmat kuin muissa myöhemmillä numeroillavarustettuissa soittimissa eli oliko mallissa alunperin tuo suorempipäinen kahva?
Myös pianokahvaisen mallin kahvan päät eri soittimissa poikkeavat. olen nähnyt yhden kuvissa ja yksi on tuo projektisoittimeni nro 1971. Otantani on aika suppea, ja väitän, että se ei koleegoillakaan voi ola kovin laaja tässä asiassa;-)
Vuonna 1944 otetussa kilpailukuvassa Norbcilla olevan Amerikanmallin kahvan päät ovat erilaiset kuin tässä projektipelissäni.

Mikäli jollakin foorumilaisella on painokahvainen Amerikanmalli olisin erittäin kiinnostunut näkemään ja kuvaamaan sitä entisöintiprojektini tueksi, lähinnä kiinnostaa häkin muotoilu ja mitoitus asiat sekä tuo kahvanmalli.

Vertailessani Amerikanmallin näppäin- ja pianopelien muotoilua kuvissa on herännyt myös ajatus, että sopiiko sama häkki kumpaankin malliin, kuten rakenteesta voisi kuvien perusteella ehkä päätellä.

Odotan mielenkiinnolla ym kysymyksiin liittyivä kommnettejanne

Johan

 

Viljo

Näköjään siellä kaksi eri numeroa kahteen kertaan ja väärässä paikassa. Nyt on korjattu.

Numero 1765 ei voi olla vuodelta -39. Se on mahdottomuus, sillä se tarkoittaisi sitä, että Kouvola olisi tehnyt vajaa 0,7 harmonikkaa jokaista vuoden päivää kohden seitsemän vuoden ajan. Juu ei.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

ftamt

Laihasen Onni alkoi soittaa Amerikan mallia vuonna 1942 ja hän yleensä sai ensimmäisten
joukossa tehtaan uusimmat mallit, koska oli tunnetuin Kouvolan pelien mannekiini.Amerikan
mallin häkkiratkaisu on niin erilainen, että ei voi millään olla 1930-luvulta.Ajoituksen olen
tehnyt lukuisten Onnin kuvien perusteella 1940-luvun alusta, sillä monesta on tiedossa
kuvanottoaika.
Toivo
Toivo

Viljo

#34
Aiheesta Fantasiaan. Sattumoisin kuuntelin tuota Kuiskauksia-tangoa ja siinä oli joku tehnyt videon youtubeen. http://www.youtube.com/watch?v=d0prdpzNbtc Siinä on Fantasiamalli nimikirjaimilla PW eli Paul Witick. Sitten kun tietäisi vielä mikä oli sarjanumero...
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

maestro

Kysymystä kultahäkki maestroista.. Isäni osti toisen entisen rinnalle,äkkiseltään ihan saman näköisiä,viimeksi ostettu n300 numeroltaan vanhempi.Harjoituksissa kun katselin niitä rinnan,huomasin että "uudemmassa" maestrossa on basso puolella koplareita vähemmän ,eli 4.Vanhemmassa 5....
  Liekkö joku tilausten mukaan tehty vai miten noin...???
"uudempi" on nyt viritetty uudelleen ja on hyvät raikkaat äänet,hieman raikkaammat kuin "vanhemmassa"..
"kouvolanpeli" Cassotto 50,"kultahäkki"maestro-58,roland fr-3sw

Johan

Lainaus käyttäjältä: Johan - 09-01-2014, 10:45:14
Havaintoja Oy Harmonikka Amerikkalaismallin numeroinnista ja valmistusajankohdisa yms.

Näihin tietoihin liittyen on ristiriitaista, että myyntipalstalla esiintyvän valmistusnumeroltaan nro 1765 pelin ajoitus on kuitenkin vuodelle -39, liittyykö siis ko. yksilöön joku varma tieto valmistusajankohdasta?


Kävin tänään mittaamassa ja kuvaamssa tuo myyntipalstalla olevan Amerikanmallin ja kirjasin siitä muistiinpanoihini numeron 1965, kun sen on mainittu myyntiplatalla olevan nro1765.
Saamani informaatio tukee häkin osalta entisöintisuunnitelmiani juuri kuten olin ajatellutkin ja sain uusia ideoita "kypsymään".

Valitettavasti en älynnyt kuvata tuota numeroa, mutta aijon vielä tarkistaa asian.  Tuo 1965 on siksi lähellä omani numeroa 1971.
Pelin omistaja ilmoitti pelin olevan vuodelta -43, mutta ei perustellut ko. tietoa. Tuokin tieto  poikkeaa myyntipalstalla mainitusta vuodesta 39.

Johan

Viljo

Koplarien määrällä ei ole mitään merkitystä siihen, milloin soitin on tehty. Niitä on tehty asiakkaiden toiveiden mukaan. Myyntimainoksissa on myös mainintoja eri rekisterimääristä ja sen myötä myös eri myyntihinnoista. Vähemmän koplareita, vähemmän hintaa.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Johan

Lainaus käyttäjältä: Johan - 14-01-2014, 00:56:17
Lainaus käyttäjältä: Johan - 09-01-2014, 10:45:14
Havaintoja Oy Harmonikka Amerikkalaismallin numeroinnista ja valmistusajankohdisa yms.

Näihin tietoihin liittyen on ristiriitaista, että myyntipalstalla esiintyvän valmistusnumeroltaan nro 1765 pelin ajoitus on kuitenkin vuodelle -39, liittyykö siis ko. yksilöön joku varma tieto valmistusajankohdasta?


Kävin tänään mittaamassa ja kuvaamssa tuo myyntipalstalla olevan Amerikanmallin ja kirjasin siitä muistiinpanoihini numeron 1965, kun sen on mainittu myyntiplatalla olevan nro1765.
Saamani informaatio tukee häkin osalta entisöintisuunnitelmiani juuri kuten olin ajatellutkin ja sain uusia ideoita "kypsymään".

Valitettavasti en älynnyt kuvata tuota numeroa, mutta aijon vielä tarkistaa asian.  Tuo 1965 on siksi lähellä omani numeroa 1971.
Pelin omistaja ilmoitti pelin olevan vuodelta -43, mutta ei perustellut ko. tietoa. Tuokin tieto  poikkeaa myyntipalstalla mainitusta vuodesta 39.

Johan

Tuo ym. numero on tarkistettu ja se on 1965.

Johan

Viljo

Tämä ei nyt liity suoraan Kouvolan pelien valmistusnumeroihin, mutta Aarne Kosken rakennuttama talo on nyt myynnissä. Tehtaan metallipuoli toimi tässä aikoinaan.

http://kuluttaja.etuovi.com/crometapp/product/realties/common/public/search/item/item.jsp?item_id=41.1808523&list_id=13965044858750&itemcmd=move0&itemgroup_id=50.1&portal=eo
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!