Celluloidi,

[huru.ukko]

Kiinnitti tuossa myyntikeskustelussa huomio halkeelleisiin bassonäppäimiin, Ostin aikoinani Kouvolan haitaritehtaalta valkeaa celluloidia levyn, nyt se loppu on erittäin kovaa ja haurasta, minulla on myös toista cellua, mustaa valkeaa ja loimupunaista , ne on ihan ok,  Kiinostaisi, että onko näitä celluja eri laatuja, ja mikä olisi paras tapa säilyttää, kylmä ? Lämmin? Ja varmasti kuiva varasto ?
En sitten tiedä voiko tälläistä kovettunutta pehmentää,??

[Johan]

Minulle on tullut vastaan parissa parissakin entisöitävässä soittimessa, helmiäsivalkoiset, ajan saatossa pahasti kellastuneet pianokoskettimet joiden selluloidi onmyös ollut lasin kovaa ja haurasta, niin, että toisessa ne oli vaihdettava, koska olivat katkeilleet pahasti ja osa paloista putoillut irti.
Saattaa olla, että alalolevan puun liikkuminen  oli edistänyt katkeilua.
Toisessa koskettimen ovat edelleen tallella ja olen paikkaillut niitä edellisen palasilla ja asetonilla, mutta niiden ulkopäiden yistysten kanssa pitää olla varovainen, etteivät murru.

Johan

Johan

[poikkikulma]

Noita luettelmiasi valkeaa mustaa sekä loimupunaista on käytettu pintoihin , sen sijaan tuota valkeaa ja erttäin kovaa luultvasti on käytetty jossain vaiheessa myös noihin bassonäppäimiin , celluloidikin kutistuu vuosien myötä ja tämä kova vaalea kun on valettu bassonäppäimiksi kutistuessaan se menee railoille ja alkaa lohkeilemaan sekä murenee ihan voiimalla puristen jauhoksi , katsoin suurennus lasin läpi kaikki näppäimet ja ne olivat railoilla melkein kaikki . Liian kuuma liian kylmä on pahasta normaali huonelämpö paras säilyttä sekä kuiva . Ihmettelen kovasti että tuota on käytetty basson näpimiin koska siinä on metalli"sydän " niin se kutistessaan murenee . Kyllä kai sitä voikuunassavedessä pehmentääkin mutta sitä en tiedä muuttuuko senkestävyys kuumentaessa . Toivo  varmaankin tietää sen paremmin .
Mauno ???p

[huru.ukko]

Täytyy selventää että nämä minun Cellukoidit ovat (olisiko 0.7mm levyä) Mutta samaa ainetta,  Ostelin silloin aikoinani myös paksumpaa, väritöntä loimmua, ehkä 3mm,, se mureni ihan atomeiksi, Ehkä tuo kuiva huoneen lämpö olisi paras säilyvyyden kannalta,

[ftamt]

Selluloideissa on tosiaan eroja samoissa väreissäkin. Sitä tilattiin Suomeen eri tehtaista muistaakseni
ranskasta, saksasta ja italiasta. Jonkun valmistajan selluloidi hajoaa atomeiksi ja muuttaa väriään ennen toisia. Ostin Kouvolan tehtaalta aikoinaan vanhasta varastosta keltaista paksua loimuselluloidia näppäimiä varten. Se rupesi yht'älkkiä hikoilemaan jotakin nestettä ja sitten se mureni palasiksi. Myös joissakin harmonikoissa on tapahtunut keltaisissa näppäimissä samanlaista murenemista. Kysymys on varmasti viallisesta valmistuserästä. Tätä on tapahtunut vain keltaloimuisissa diskantti- ja bassonäppäimissä. Pitkään auringonvalolle altistuneet harmonikat ovat saaneet loimullisissa pinnoissa paljon pintahalkeamia, mutta pysyvät silti hyvin koossa. Yksi ongelma
on ollut joidenkin värien häviäminen. Siinäkin on kysymys ehkä jotenkin epäonnistuneesta selluloidiväristä. Kouvolan peleissä jotkut siniset harmonikat ovat muuttuneet kokonaan ruskeiksi ja vain eri selluloidista tehty häkki on jäänyt siniseksi. Sitten on sinisiä harmonikkoja, kuten äsken myynnissä ollut sininen kravatti, jotka ovat pitäneet hyvin sinisen värinsä. Kouvolan ja Viipurin peleissä käytettiin pinnoissa kultabrokadia. Viipurilaisissa se on erilaista ja huonompilaatuista, koska kaikki siitä väristä tehdyt soittimet ovat tummuneet  ja osin murentuneet kirkkaan pinnan irrottua
kimallejauhon päältä. Brokadihiukkaset ovat kahden läpinäkyvän selluloidilevyn välissä. Jostakin syystä tässä huonompilaatuisessa levyssä ilma on päässyt väliin, hiukkaset tummuvat ja varisevat välistä pois. Eri selluloideissa on siis suuria eroja. Puhtaan valkoisella tai mustalla selluloidilla päällystetyt harmonikat ovat kestäneet aikaa paljon paremmin. Mikään täällä ei ole täällä ikuista, mutta toivotaan kuitenkin selluloidilla päällystetyille harmonikoille vielä pitkää ikää. Selluloidi on kuitenkin pitkäikäisimpiä käytössä olevia muovilaatuja ja jo 1800-luvun puolella tehtyjä muoviesineitä on vielä säilynyt hyvässä kunnossa meidän päiviimme asti. Pitkää ikää voi ainakin lisätä suojelemalla soittimia liialliselta auringonvalolta.