Onko kokemuksia näistä soittimista?

[htoyryla]

Mielstäni jokainen voi kutsua soittimiaan miksi haluaa ja pidän mielipiteenvaihtoa tästä aiheesta hieman hymyilyttävänä.

No, minä en nyt tässä enää puhu vain soittimen nimestä. Tajusin että sekä nuo minun soittimet että se mitä niillä teen on ihan eri maailmasta kuin nimim. Guiliettin soittimet ja niiden käyttö. Oikein selventävä ja helpottavakin huomio. Ja siksi on ihan perusteltuakin käyttää eri nimiä.

[ftamt]

Meillä päin on puhuttu aina harmonikoista tai haitareista, mutta hanureista enemmän vasta viime vuosikymmeninä. Harmonikka sanana on kuitenkin ylivoimaisesti käytetyin sana. Myös suomalainen harmonikkateollisuus on käyttänyt mainoksissaan harmonikka-sanaa. Kouvolan peleissä lukee kaikissa Osakeyhtiö tai Oy harmonikka. Viipurissakin valmistettiin Suomi harmonikkoja Soitin Oy:n
rinnalla. Miltei kaikissa levyissä ennen 1960-lukua luki soittajan tai soittajien nimen perässä harmonikkasoolo tai -duetto. Harmonikkaliiton nimessäkin on edelleen harmonikka, vaikka se Hanuri-lehteä julkaiseekin. En ole tarkoin tutkinut, mutta ainakin Lasse Pihlajamaa on yksi hanuri-sanan uudelleen käyttäjistä. Hanuri on myös vanha nimitys  jo ainakin 1900-luvun alusta, mutta silloin vähemmän käytetty. Harmonikkatehtailija Nestori Kukkola oli vahvasti sitä mieltä, että harmonikka on harmonikka eikä hanuri. Muutenhan pianokin olisi pinuri, oli Kukkola sanonut. Vaikka kansanomaisempia nimityksiä soittimesta ja soittajista käytetäänkin, niin varmasti yhtä arvostavasti soitinta kohtaan. Tuo kurttu sana veti otsan kurttuun, kun kuulin sen ensi kerran 1980-luvun alussa.
No, soittimellahan on tunnetusti monta nimeä.
Toivo

[htoyryla]

Svenskeillä on dragspel = vetopeli vapaasti suomenettuna, enkä ole koskaan kuuluut, että joku siitä nipottaisi, englanninkileisillä, accordion, saksalaisilla akkordeon, virolaislla taitaa  olla dregspil ja norskeilla hieman samaan suuntaan.

Virossa on sana lõõtspill, jakautuu lõõts-pill jossa lõõts tarkoittaa paljetta ja pill soitinta. Tuota taidetaan eniten käyttää niistä paikallista soittimista joista taannoin oli juttua. Muuten puhutaan venäläiseen tapaan karmoskoista, akkordeoneista ja bajaneista.

Norjassa sitten on tosiaan trekkspill, vetopeli siis ihan niinkuin ruotsiksikin. Kuulemma joskus myös trekkharmonika.

Englanniksi mä joskus soitankin harmonicaa, ruotsiksi munspel, siis huuliharppu.

[Giulietti]

Hanuri sanakin oli ihan käyttökelpoinen, itsekin sitä olen käyttänyt, mutta nykyisin sen merkitys on valitettavasti hieman muuttunut, kun tuota sanaa käytetään muussakin merkityksessä. Haitari nimityskin menee varmasti joissakin yhteyksissä. Kuten Toivo tuossa aiemmin huomautti, kannattaa huomioida että ns. harmonikan kulta-ajalla nimitys oli kylläkin harmonikka. Vili Vesterisestäkin puhuttiin harmonikkamestarina.

[Viljo]

Näistä nimistä on tehty ihan gradukin. Löytyy Hanuritalolta.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Joskus 1980-luvulla Hanuri-lehdessä vielä väiteltiin siitä mikä sana tarkoittaa mitäkin. Kirjoituksissa oli kaikuja siitä, että oli ne paremmat soittajat vastaan pelimannit. Hanuri-sana määriteltiin yhdessä kirjoituksessa pieneksi 1–2-riviseksi diatoniseksi soittimeksi. 5-riviset olivat harmonikkoja. Mielestäni tämä on aivan väärä lähestymistapa soittimen nimeen - tällaiset jakolinjat ovat turhia ja vaan hajaannuttaa meidän pientä kentää! Diversiteetti on hyvä juttu, mutta se tulee sitten paremmin esiin esittäjien soitoista kuin väkisin määritellyistä määreistä.

Sen verran sohin tuota kulta-aika-käsitettä, joka oikeastaan voidaan jakaa karkeasti kahteen. 1930-lukuun ja 1980-lukuun. 1980-luku on oikeastaan enemmän kulta-aikaa kuin 1930-luvun aika, kun soittimen käyttöä verrataan opetuksen saamisella (määrällisesti), soittajien määrällä ja  myyntitilastoilla. 1980-luvun villityksen taustalla on ensikädessä Lasse Pihlajamaa ja myöhemmin muutkin maahantuojat. Lasse onnistui myymään paljon halpoja lasten harmonikkoja 1950-luvulta alkaen. Kun näiden soittimien käyttäjistä tuli aikuisia, ostivat he omat uudet harmonikat.

[htoyryla]

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Joskus 1980-luvulla Hanuri-lehdessä vielä väiteltiin siitä mikä sana tarkoittaa mitäkin. Kirjoituksissa oli kaikuja siitä, että oli ne paremmat soittajat vastaan pelimannit. Hanuri-sana määriteltiin yhdessä kirjoituksessa pieneksi 1–2-riviseksi diatoniseksi soittimeksi. 5-riviset olivat harmonikkoja.

Joo... minähän en tässä tehnyt jakoa paremmat - huonommat -akselilla. Ja mulla on pari viisirivistäkin haitaria. Tuon kansanomaisuuden mä koen niin että siinä musiikin tekeminen on mahdollista jokaiselle ja soittajan ja yleisön välillä ei ole eroa. Sen vastakohtana on virtuoosien nostaminen jalustalle ja ihanteiksi, jolloin syntyy ylipääsemätön raja kuulijoiden ja soittajien välillä. Enkä ole varma onko se todellinen vai kuviteltu. Joku huippuviulistihan soitti New Yorkissa kadulla eikä kerännyt kummempaa kuulijajoukkoa, mutta muuten hänen konserttinsa oli loppuunmyytyjä.

Ei tämä tarkoita ettenkö arvostaisi hyvin tehtyä musiikkia. Nimenomaan musiikkia. Hyvin tehtyä musiikkia on myös hyvä ottaa itse tavoitteeksi ja malliksi, sopivan läheltä omia taitoja kuitenkin. 

[Giulietti]

Viljon  kirjoitukseen  viitaten, eiköhän sen 80-luvun harmonikka innostuksen takana ollut se, että niihin aikoihin jäi eläkkeelle sodan käynyt sukupolvi jonka nuoruuteen harmonikka kiinteästi kuului. Eläkkeellä kyseisellä sukupolvella oli aikaa alkaa harrastamaan harmonikan soittoa ja nyt se oli myös taloudellisesti mahdollista toisin kuin heidän nuoruudessaan. Ei se nyt ihan Lasse Pihlajamaan ansiota siis ollut, vaikka hän itse varmaan tuosta olisi kunnian mielellään ottanutkin.

[olli]

Minä hiukan "komppaan" Viljon kantaa   Kuulopuheiden mukaan (siis faktaa minulla ei ole)  Lasse toi maahan pieniä lasten harmonikkoja.  Hän koulutti lapsia (aikuisten ohella).  Kun sitten nämä lapset kasvoivat, he halusivat isomman "Lasse Pihlajamaa"-merkin pelin.  Näin merkki yleistyi laajasti.  Harrastajien määrä kansalaisopistoissa kasvoi myös "ja kaikki soittivat Pihlajamaan pelillä"!  Tämä ei siis ole mitään tutkittua tietoa

Voi myös ajatella, että "sotasukupolven lapset" imivät haitarimusiikkia isiltään.  Itse olen tästä elävä esimerkki.  Isälläni oli sotareissulla haitari mukana ja sitten siviilissä kuunneltiin isäni kanssa paljon "savikiekkoja" ja myöhemmin vinyyleitä. Isäni soitti itse myös siviilissä haitaria.  Näin tykästyin haitariin jo kansakouluikäisenä.  Itse aloitin haitarinsoiton opettelun vasta vajaana nelikymppisenä 1980-luvulla.  No toisaalta me sotasukupolven lapsetkin alamme olla jo eläkeläisiä.  Kerhommekin soittajat (12) ovat liki kaikki eläkeläisiä

[Giulietti]

Olli on oikeassa tuossa harmonikkakerhojen jäsenten ikääntymisessä. Suurin osa alkaa olemaan eläkeläisiä, ovathan ns. suuret ikäluokat tulleet eläkeikään. Samoin harrastajia on viimeiset parikymmentä vuotta vähentynyt johtuen sodan käyneen sukupolven luonnollisesta poistumasta. Mutta tuon sukupolven soittoharrastukseen ei syynä kyllä ollut Pihlajamaa vaan enemmänkin Vesterinen. Lassehan on itseään nostanut jalustalle mielellään ja harmonikkaliittokin tätä jatkanut aika tehokkaasti. Mutta ilman Vesterisen esikuvaa harmonikan suosio ei koskaan olisi noussut niin korkealle suomessa.

[htoyryla]

Olli on oikeassa tuossa harmonikkakerhojen jäsenten ikääntymisessä. Suurin osa alkaa olemaan eläkeläisiä, ovathan ns. suuret ikäluokat tulleet eläkeikään. Samoin harrastajia on viimeiset parikymmentä vuotta vähentynyt johtuen sodan käyneen sukupolven luonnollisesta poistumasta. Mutta tuon sukupolven soittoharrastukseen ei syynä kyllä ollut Pihlajamaa vaan enemmänkin Vesterinen. Lassehan on itseään nostanut jalustalle mielellään ja harmonikkaliittokin tätä jatkanut aika tehokkaasti. Mutta ilman Vesterisen esikuvaa harmonikan suosio ei koskaan olisi noussut niin korkealle suomessa.

En asiasta mitään tiedä, mutta käsittääkseni Viljo kirjoitti soittimien saatavuudesta ja hankinnoista eikä soittaja-esikuvista. Siksi en näe mitään ristiriitaa.

[Giulietti]

Olli on oikeassa tuossa harmonikkakerhojen jäsenten ikääntymisessä. Suurin osa alkaa olemaan eläkeläisiä, ovathan ns. suuret ikäluokat tulleet eläkeikään. Samoin harrastajia on viimeiset parikymmentä vuotta vähentynyt johtuen sodan käyneen sukupolven luonnollisesta poistumasta. Mutta tuon sukupolven soittoharrastukseen ei syynä kyllä ollut Pihlajamaa vaan enemmänkin Vesterinen. Lassehan on itseään nostanut jalustalle mielellään ja harmonikkaliittokin tätä jatkanut aika tehokkaasti. Mutta ilman Vesterisen esikuvaa harmonikan suosio ei koskaan olisi noussut niin korkealle suomessa.

En asiasta mitään tiedä, mutta käsittääkseni Viljo kirjoitti soittimien saatavuudesta ja hankinnoista eikä soittaja-esikuvista. Siksi en näe mitään ristiriitaa.

Kyllä suomessa eri merkkisiä soittimia oli saatavilla jo ennen Pihlajamaan Pigini maahantuontiakin.

[htoyryla]

Olli on oikeassa tuossa harmonikkakerhojen jäsenten ikääntymisessä. Suurin osa alkaa olemaan eläkeläisiä, ovathan ns. suuret ikäluokat tulleet eläkeikään. Samoin harrastajia on viimeiset parikymmentä vuotta vähentynyt johtuen sodan käyneen sukupolven luonnollisesta poistumasta. Mutta tuon sukupolven soittoharrastukseen ei syynä kyllä ollut Pihlajamaa vaan enemmänkin Vesterinen. Lassehan on itseään nostanut jalustalle mielellään ja harmonikkaliittokin tätä jatkanut aika tehokkaasti. Mutta ilman Vesterisen esikuvaa harmonikan suosio ei koskaan olisi noussut niin korkealle suomessa.

En asiasta mitään tiedä, mutta käsittääkseni Viljo kirjoitti soittimien saatavuudesta ja hankinnoista eikä soittaja-esikuvista. Siksi en näe mitään ristiriitaa.

Kyllä suomessa eri merkkisiä soittimia oli saatavilla jo ennen Pihlajamaan Pigini maahantuontiakin.

Joo... eihän tässä siitäkään ollut kysymys ettei olisi. Eikös tämä ollut se juttu että oli kasvanut haitariin tottunut sukupolvi joista moni oli lapsena saanut edullisen haitarin. Mutta tämä edullisten aloitussoittimien merkitys on aikaisemminkin jakanut mielipiteitä, joten ymmärrän että kierrät asian ympäri jonnekin muualle.

[Giulietti]

Yritin kyllä sanoa, että 80-luvun harmonikkabuumi johtui eläköityneen sukupolven harmonikan soiton aloittamisesta. Ei siitä että se sukupolvi joka sai lapsena edullisia harmonikkoja olisi nyt aloittanut harrastuksen.

[htoyryla]

Yritin kyllä sanoa, että 80-luvun harmonikkabuumi johtui eläköityneen sukupolven harmonikan soiton aloittamisesta. Ei siitä että se sukupolvi joka sai lapsena edullisia harmonikkoja olisi nyt aloittanut harrastuksen.

No juu. Se on ymmärrettävä selitys. Jotenkin vain tämä Pihlajamaa jakamassa mielipiteitä saa skeptiseksi, kun se ei mulle sano mitään.

[ftamt]

Tosiasia on, että kyllä Suomesta sai kalliita ja halpoja sekä isoja ja pieniä harmonikkoja. Usein unohdetaan, että pitkään alalla toiminut Fazerin musiikkikauppa sivuliikkeineen oli koko 1900-luvun
tuonut suuria määriä harmonikkoja Suomeen. Myös joillakin muilla musiikkikaupoilla oli omaa harmonikkatuontia. Unohtaa ei myöskään sovi, että 1940-1950-luvuilla ruotsalaisella Hagströmin harmonikkatehtaalla oma liike Helsingissä, joka myi muitakin soittimia. Omien harmonikkojen lisäksi se toi Suomeen kahta laadultaan ääripään harmonikkaa eri kokoisina versioina niitäkin. Merkit olivat Firotti ja Excelsior. Kotimaisista valmistajista Pentti Taskula valmisti eri kokoisia harmonikkoja, joista
pienintä "Nalle" mallia myytiin hyvin paljon. Jumalasta seuraavaa Lasse Pihlajamaata ei kannata uskoa tässäkään asiassa, etteikö pieniä harmonikkoja olisi saanut. Kun on yhdistetty kauppamies ja musiikkiopiston pitäjä, niin kannattaa kyllä kaupata oppilailleen omaa pientä harmonikkaa. Niin varmaan joku toinenkin olisi vastaavassa asemassa tehnyt. Kaikki kunnia muuten hänelle soittajana
ja soitonopettajana. Jäi vielä sanomatta, että Hagström myi 1955 vuoden kuvastossaan myös MATTI nimistä  kuningasmallia vastaavaa harmonikkaa. Ikinä en ole sellaista nähnyt ja näitä on kahta kokoa vielä. Onko muilla havaintoja?
Toivo

[htoyryla]

Tosiasia on, että kyllä Suomesta sai kalliita ja halpoja sekä isoja ja pieniä harmonikkoja. Usein unohdetaan, että pitkään alalla toiminut Fazerin musiikkikauppa sivuliikkeineen oli koko 1900-luvun
tuonut suuria määriä harmonikkoja Suomeen.

Vielä tuossa 1976 paikkeilla muistan Fazerin liikkeessä Aleksilla katselleeni pientä pianohaitaria, hinta oli tuhannen markan paikkeilla. Iso raha opiskelijalle, mutta olisin voinut kesätyörahoilla ostaakin, mutta johonkin muuhun ne rahat silloin menivät.

Myös joillakin muilla musiikkikaupoilla oli omaa harmonikkatuontia. Unohtaa ei myöskään sovi, että 1940-1950-luvuilla ruotsalaisella Hagströmin harmonikkatehtaalla oma liike Helsingissä, joka myi muitakin soittimia. Omien harmonikkojen lisäksi se toi Suomeen kahta laadultaan ääripään harmonikkaa eri kokoisina versioina niitäkin.

Hagström teki myös sähkökitaroita ja -bassoja, joille on maailmalla kertynyt sen verran mainetta että heidän mallejaan on uudelleen alettu valmistaa Koreassa edellee Hagströmin nimellä.

[ftamt]

Kävinkin Wikipediassa kurkkaamassa. Siellä mainittiin, että kitaroiden valmistus on siirtynyt 2005 Kiinaan. Harmonikkoja ei kuitenkaan enää valmisteta.
Toivo

[htoyryla]

Kävinkin Wikipediassa kurkkaamassa. Siellä mainittiin, että kitaroiden valmistus on siirtynyt 2005 Kiinaan. Harmonikkoja ei kuitenkaan enää valmisteta.
Toivo

Joo... taisin ilmaista asian epäselvästi. Nimenomaan noita kitaroita. Ja niitä ei käsittääkseni siinä välivuosina valmistettu missään. Ja käsitykseni on että tuo nykyinen firma on aivan eri kuin se alkuperäinen ruotsalainen firma. Joku kansainvälinen firma on ostanut tuotemerkin ja malliston ja teettää niitä kaukoidässä. Itse olin kiinnostunut Hagströmin bassosta kun vuosi sitten olin bassoa ostamassa.

[htoyryla]

että eipä ole kurttujengi mitenkään uudistushaluista.

Eikä tämän tyylinen kirjoittelu jossa soittimesta ei osata käyttää edes sen oikeaa nimeä ainakaan arvostusta nosta.

Mitäpä sanotaan tämänpäiväisen hesarin Toivo Kärki 100 vuotta -kirjoituksen kohdasta

"Kärki itse keikkaili bändien kanssa aina vuoteen 1955, mutta sitten hän "ripusti kurtun naulaan" ja aloitti kotimaisen musiikin päällikkönä Musiikki-Fazerilla."

Tuossa jää epäselväksi noiden lainausmerkkien funktio. Onko Kärki itse sanonut noin vai onko toimittaja käyttänyt kansanomaista sanontaa jonka sitten lieventänyt lainausmerkeillä kuten joskus tehdään.

Tämän syyskuussa julkaistun jutun perusteella tuo sanonta olisi suora lainaus Kärjen tyttären kertomuksesta.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1443067538061

"Isä oli musisoinut elämässään niin paljon, että vuonna 1955 hän ripusti kurtun naulaan", Anna-Liisa Suurpää kertoo."

[waltsu]

Mä luulen, että Toivo Kärki ei "osannut" edes sanoa: harmonikka. Samoin Jaakko Salo 50-luvulla repi kurttua, pianosellasta. Nämä "revinnäistyöntekijät" ns. kulta-ajalla olivat bändisoittajien nimityksissä kurtisti, hanuristi, haitaristi, syliurkuri jne. Meidän keikkapändissä 60/70 luvulla, ilmavoimien soittajat puolestaan puhalsivat torveen, ränniin, lorukeppiin jne.jne. Keikalla sanottiin että: "puhallas Tatu rännillä Hopeinen Q, soita oikein räkäsesti", kukaan ei loukkaantunut soittimien nimistä, suosiaonosoitukset yleensä oli valtaisat. Kyllä se on soittajasta ja esittämisestä/esiintymisestä ja siitä ohikiitävästä hetkestä kiinni nämä arvostukset. Sitä arvostusta saa tai ei saa, se ei riipu soittimesta mainitusta nimestä pätkääkään. Siitä omatekoisesta arvostuksesta ja itsekehulla luodusta imitsistä ei ole, varsinkaan keikkasoitossa muuta kuin hirvittävä haitta.