Suomen Harmonikkaliitto

Kielien laadun vertailu

Aloittaja Kouvola 60, 12-07-2015, 16:53:37

« edellinen - seuraava »

Hannu S

Haluan toivottaa kaikille harmonikan ystäville rauhaisaa joulun aikaa. Itse olen saanut näiltä sivuilta suuren määrän hienoja näkemyksiä kuin myös suunnattoman määrän tietoa harmonikasta, mikä on auttanut ja vienyt minua eteenpäin omassa harrastuksessani. Kiitos siitä kaikille foorumilla kirjoittaneille. Toivon, että meillä säilyisi suvaitsevaisuus ja kunnioitus toinen toisiamme kohtaan. Nyt keskityn soittamaan joululauluja, joissa harmonialla on varsin suuri merkitys. Kiitän kuluneesta vuodesta kaikkia Vapaalehdykkäsivuille kirjoittaneita harmonikan ystäviä. Tv, Hannu Suutari, Kajaani

Johan

Kiitokset Hannu!

Olen kokenut tämän foorumin aivan kuten Sinäkin, se on antanut harmonikkaharrastukselleni
paljon. Myös minä toivotan kaikille foorumilaisille rauhallista joulua!

Vielä on tehtävä huomenna ja maanantaina joulukeikat ja sitten voi keskittyä joulunviettoon  "täysin palkein".

Johan

olli

Hannulle rauhallista joulunaikaa - niin myös Johanille ;)  Minä en malta olla palaamatta näille sivuille vielä muutamaan päivään - joten jouluntoivotuksia tulee vielä myöhemminkin ;D

Olen ollut aktiivinen sivujen käyttäjä alusta (v. 2009) lähtien ja jatkan samaan tapaan.  Rutiineihini kuuluu avata kone aamusella ja antaa sen olla auki iltamyöhään - käyn ajoittain katselemassa mitä tänne kuuluu ja kommentoin joskus "räväkästikin" :D

Toinen rutiinisivustoni on Youtuubi, josta kuuntelen joka ikinen aamu tilaamieni kanavien uudet tuotokset.  Tässä yhteydessä täytyy ehdottomasti mainita "Dallape30" ;D

Iloista joulunodotusta kaikille  :D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

ftamt

Täällä myös hengenheimolainen, joka seuraa molempia sivustoja päivittäin ja välillä kommentoiden.
Haitarinsoittajat ovat mukavaa porukkaa, vaikka ei itse niin paljon osaisi soittaakaan, paitsi suutaan tietysti. Emme kaikki voi koskaan tavata välimatkoista johtuen, mutta kyllä täällä ollaan aika hyvin tutustuttu toisiimme. Ei muuta kuin hyvää tulevaa Joulua kaikille tasapuolisesti. Toivottavasti meillä riittää virtaa kääntää ensivuonnakin joka kielilaatta ja muukin asia ympäri. Vapaalehdykkä ei ole meltorautaa, vaan terästä! Noin kuvainnollisesti sanoen.
Toivo

htoyryla

Minäkin olen ollut täällä alkuvuodesta 2009 asti. Silloin hankin ensimmäiset haitarini, ensin pari karmoskaa ja sitten viisirivisen. Keskustelut täällä olivat tosi tärkeitä siihen aikaan. Ja toki myöhemminkin, enhän muuten roikkuisi mukana, vaikka vaikeaakin on ollut.

Laitan joulutervehdykseksi äsken tuossa soittelemani pätkän mitä lie mieleen tuli. Minähän olen sekalainen soittelija, en varsinainen haitarin enkä varsinkaan harmonikan harrastaja. Soittelin kitaralla vähän sointukiertoa ja sen päälle sähköpianoa ja sähkökitaraa vuoronperään ja otin talteen. Kitara tuntuu onnistuneen paremmin. Pidän sitä kyllä hienona ja ilmaisukykyisenä soittimena, niin sähköä kuin tarvitseekin. Äänihän tulee kuitenkin kielistä siinäkin :)

Haitarin olisin mielelläni ottanut mukaan tuohon, mutta ei oikein mahdu haitari ja kitara syliin yhtaikaa. Auttaisikohan haitariteline siihen :)


poikkikulma

Kiitos minultakin ihan kaikille Vapaalehdykkäläisille ,täällä on tosi kiva lukea ja saada tietoa niin Harmonikoista kuin paljon paljon muustakin ,luen alueita minäkin lähes päivittäin vaikka en kauheesti kirjottelekaan eniten kiinnostaa vanhat Harmonikat sekä entisöinti , täällä on mukana niin kuin Toivokin sanoo  hengenheimolaisia , laidasta laitaan  :) Vapaalehdykkä on rautaa . Toivotan kaikille minäkin Rauhaisaa Joulua ja Parempaa Uutta vuotta . Mauno  :)

olli

Lainaus käyttäjältä: htoyryla - 20-12-2015, 13:48:27
Minäkin olen ollut täällä alkuvuodesta 2009 asti. Silloin hankin ensimmäiset haitarini, ensin pari karmoskaa ja sitten viisirivisen. Keskustelut täällä olivat tosi tärkeitä siihen aikaan. Ja toki myöhemminkin, enhän muuten roikkuisi mukana, vaikka vaikeaakin on ollut.

Laitan joulutervehdykseksi äsken tuossa soittelemani pätkän mitä lie mieleen tuli. Minähän olen sekalainen soittelija, en varsinainen haitarin enkä varsinkaan harmonikan harrastaja.
Hieno tunnelmapätkä ;)  Yritä Hannu vaan "roikkua mukana", olet todella hieno persoona värittämään meidän harrastelijahaitaristien mielenmaisemaa :D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Reppumies

Reppumies toivottaa myös hyvää Joulua kaikille,
Olen tässä joulun alla työhommissa täällä pääkaupunkiseudulla. Vuokrasin yksiön muutamaksi viikoksi. Haitari on mukana. Soittelin parina iltana täällä. Hallituksen puheenjohtaja soitti ovikelloa sanoen, että joku on valittanut haitarin soitosta, jos voisi olla soittamatta. On se hyvä, että asuu omakotitalossa. Voi harrastaa tätä hienoa harrastusta häiritsemättä lähimmäisiä.

htoyryla

Harmillisia juttuja nuo naapurien häiriintymiset soittamisesta. Itse melkeinpä lopetin saksofonin soiton kymmenen vuotta sitten, kun soiton aloitettuani kuului seinään koputusta. Olin juuri muuttanut rivitaloon ja jakanut saman rakennuksen naapureille postilaatikkoon lapun jossa kerroin harrastuksesta ja pyysin tulemaan kertomaan jos siitä on häiriötä. Valituksia ei tullut, vain tuo koputus. Sitä ei kukaan myöntänyt, kun myöhemmin taloyhtiön pihajuhlissa siitä kyselin (juhlissa soitin fonia ja väki tykkäsi). Voi olla että koputus oli täysin sattuma, mutta minulle kävi niin että ajatus siitä että soitto kuuluu vei soittohalut. Vaihdoin sitten klarinettiin joka ei ole ihan yhtä kovaääninen.

pietrodeiro

#49
No onkos tullut kesä nyt talven keskelle? Toivotan myös täältä "etelästä" kaikille vapaalehdykän sivuja seuraaville oikein Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa!

P.S. Jouluvisa on ratkennut - ensi vuonna sitten uusia visailuja, nuotteja ja muitakin "projekteja".

htoyryla

#50
Saksofonimuistelon myötä otin sitten foninkin esille ja soitin pätkän joululaulua. Eihän se mitään hienoa soittoa ole mutta sitä minun tasoa, johon väkisinkin jää kun melkein kaikki soittimet kiinnostavat.

Kielien laatu aiheena sopii foniinkin. Moni puhuu foninkin kielistä, vaikka itse lehti tuntuu paremmalta varsinkin sitten kun aletaan puhua kielittämisestä, siitä kuinka lehden sointi sammutetaan ja sytytetään kielen kärjellä. Vähän oudolta tuntuisi sammuttaa kielen sointi koskettamalla kielen kärjellä kielen kärkeä  :D

Toiset muuten viilaavatkin itse klarinetin ja fonin kieliä saadakseen ne soimaan paremmin tai herkemmin.


olli

#51
Fonin sointi on hienoa kuultavaa ;)  Itse kokeilin 1960-luvulla kämppäkaverini fonia, mutten osannut saada ääntä kuuluville :P
Miten onnistuisi Hannulta "Hopeisen kuun" foni-osuus?  Seppo Rannikon yhtye säestää levyllä Olavi Virtaa ;)
https://www.youtube.com/watch?v=W8_hKN4wfww
fonisoolo alkaa noin minuutin kohdalla 8) ja kestää puolisen minuuttia.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: olli - 21-12-2015, 15:12:16
Fonin sointi on hienoa kuultavaa ;)  Itse kokeilin 1960-luvulla kämppäkaverini fonia, mutten osannut saada ääntä kuuluville :P

Kun on sopiva suukappale (ettei jää liian iso rako) ja riittävän löysä lehti niin pystymetsästäkin voi saada äänen, kunhan on joku neuvomassa. Mutta kokeneemman käyttämä suukappale ja lehti voivat vaatia sen verran tiukkaa otetta huulilla ettei onnistu. Aloittelijan varusteilla äänen saa aika helposti, mutta soundi voi olla aika raaka.

Lainaa
Miten onnistuisi Hannulta "Hopeisen kuun" foni-osuus?  Seppo Rannikon yhtye säestää levyllä Olavi Virtaa ;)
https://www.youtube.com/watch?v=W8_hKN4wfww
fonisoolo alkaa noin minuutin kohdalla 8) ja kestää puolisen minuuttia.

Tuohan ei melodiana pitäisi olla vaikea, siinä on se laulun melodia oikeastaan. Soundi ja tunnelma on sitten toinen juttu. Tuossa soi varmaankin tenorifoni, mullakin on semmoinenkin mutta ei just nyt paikalla. Pitää joskus kokeilla.

Rokka


ftamt

Lainaus käyttäjältä: Rokka - 23-12-2015, 18:22:16
Tuossa hieman valaisua käsikielien teosta: https://www.youtube.com/watch?v=GgYYyn72HLI
Tätä näin kielitehtaalla. Koneilla tehtyjä kieliä käsin niitattuna ja käsin soviteltuna laattoihinsa. Hyvä, että näitä nykyään näytetään Youtubessa. Olisi mukava, jos siellä olisi kielten teko aivan alkuvaiheista lähtien.
Toivo

Teme

Palaan tähän vanhaan topicciin kun alkoi mietityttää muutama seikka kielten laadun suhteen. Kouvolan vanhoissa peleissä parhaat kielet lienee aikanaan olleet italialaiset käsinfiilatut tarkkuuskielet, kuten myös omassa halpakulmassani on. Maailmalla paras laatuluokitus lienee a mano. Jos vertaillaan kielten laatua, materiaalia ja mittatarkkuuksia, vaikka Kouvolalaisten 30-40 luvuilla käyttämien italialaisten käsinfiilattujen tarkkuuskielten, 50-60 luvun a mano kielten ja 70-80 luvun a mano kielten välillä niin mikä on tulos. Mikä noista mahtaa olla paras vai onko eroja? Ja tasapuolisuuden nimissä tarkoitan vertailua siitä näkökulmasta että kaikki kielet olisivat tehtaan jäljiltä jolloin kielen ikä, soittomäärä tai -tapa eivät ole kieleen vaikuttaneet. Kertokaapas 'kielitieteilijät' mitä mieltä olette.
Weltmeister Supita, Paolo Soprani Professional Cassotto, Kouvolan Hopeahäkki casotto -79, Lasse Pihlajamaa Notes cassotto, Accordiola Camerano mussette, Kukkolan peli 50-luvulta, Sv Kujanen 50-luvulta, Joles Pelle Star -49

Viljo

No kielissä on eroja ihan mielettömästi oli ne tehty millä vuosikymmenellä tahansa. Mutta karkeasti sanoisin, että vanhoilla mitoilla tehdyt kielet ovat ihan helakoita soimaan, mutta varsinkaan diskantin matalat äänet eivät kestä painetta. Sama ongelma on myös uudemmissa peleissä, kuten vaikkapa hopeahäkeissä. Vasta digitaalisen kielisuunnittelun ja hiontakoneistuksen kautta ollaan alettu saamaan kielistä parempia varsinkin, kun puhutaan dynamiikasta. En nyt sano, että kaikki vanhat olisi huonoja tai että täysin käsin viilatut kielet olisivat huonoja vaan kommenttini koskeen lähinnä teollisessa mittakaavassa tuotettuja soittimia. Laatua on siis saatu yleisesti ottaen paremmaksi.

Sitten jos ajatellaan vanhaa aikaa, niin kouvolan tehtaan kielet vrt. Elomaan kielet, niin kyllä Elomaa parempia teki. Ja hyviä tekikin.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

mahu

Itse huomioinut että vanhat herkästisoivat kielet ovat aika tasalevyisiä kärkeen asti, kun taas uudemmissa kieli kapenee. Liekö merkitystä mutta ainaki yks mikä ero silmin havaittavissa.

Teme

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 10-02-2017, 12:21:50
Sitten jos ajatellaan vanhaa aikaa, niin kouvolan tehtaan kielet vrt. Elomaan kielet, niin kyllä Elomaa parempia teki. Ja hyviä tekikin.
Tarkoitatko kotimaisia tarkkuuskieliä vai harmo tarkkuuskieliä? Itsehän en näistä tiedä mutta ensimmäisellä sivulla Toivo kirjoitti että oli italialaisia tarkkuuskieliä ja kahta laatua kotimaisia joista nuo harmo kielet oli huonompia.
Weltmeister Supita, Paolo Soprani Professional Cassotto, Kouvolan Hopeahäkki casotto -79, Lasse Pihlajamaa Notes cassotto, Accordiola Camerano mussette, Kukkolan peli 50-luvulta, Sv Kujanen 50-luvulta, Joles Pelle Star -49