Suomen Harmonikkaliitto

Nuottien jakaminen ja vaihtaminen

Aloittaja olli, 17-06-2015, 19:41:41

« edellinen - seuraava »

olli

"Tavallinen tyttö" -ketjun innoittamana rupesin pohtimaan omaa toimintaani nuottien jakelijana.  Olen saanut sekä kiitosta että kritiikkiä.  Tavoitteeni on ollut auttaa kaveria ;)

Nyt olen saunan lauteella pitänyt itseni kanssa palaverin, jonka tuloksena syntyi seuraavat päätökset:

Yleisimpiä haitarinuotteja, varsinkaan valmiita haitarisovituksia en ala kopioimaan ja jakelemaan.  Esimerkiksi kunnioitettu mestari Veikko Ahvenainen on julkaissut 19 nuottivihkoa, joissa on haitarille kirjoitettuja nuotteja 303 kappaletta "Aamu järvellä" - "Äänisen aallot".  Näitä vihkoja saa varmaankin kaupoista, tai sitten Veikolta suoraan.
Veikon osoite löytyy helposti "googlaamalla"!

Itse olen kirjoittanut koneelle oppimis- ja sovittamismielessä useita kappaleita haitariversioiksi.  Tietokannassa on 351 kappaletta "Aamu Kannaksella" - "Äänisen aallot" (Aallot ei ole Veikon sovitus ;))  Ensimmäisen nuotin kirjoitin 26.3.2009 (Muistoja Karpaateilta; sovittajaa en muista).  Viimeisin on "maniskamieheltä" saatu "Kultatohvelit", jota viimeksi muokkasin tänään eli 17.5.2015.

Mielestäni pianonuotin tai sitten laulunuotin (melodia, sointumerkit ja teksti) muokkaaminen haitarille bassot kirjoittaen on jo jonkin sortin sovittamistakin :P  Mieleen tulee aina jotain "omaakin" - sointuihin ja bassoon!

Lisäksi olemme Aleksin Harmonikkakerhon puitteissa tehneet paljonkin "sovitustyötä" kerhollemme sopiviin kappaleisiin.  Esimerkiksi tango "Lasihelmiä".  Veikon sovitus alkaa introlla "kylmät huulet" ja sitten tulee se varsinainen!  Monet levytykset alkavat ilman introa.  No me teimme kerhollemme oman intron, lisäksi mietimme "koplarivaihdot" ja oktaavivaihdot (8va) sekä kertaukset uusiksi.  Tämähän on jo uusi sovitus, jos mikä.  Toinen esimerkki on Paul Norrbackan valssi "Metsälinna".  Veikon sovitusta en tunne, mutta me teimme kerhollemme omanlaisensa.  Jälleen mietimme "koplarivaihdot" ja oktaavivaihdot sekä kertaukset - eli teimme kerhollemme oman sovituksen.

Tulen jatkossakin varmaan pyytämään kiinnostavaa nuottia ja olen saamastani aina kiitollinen.  Vaihtariksi lähetän jonkun "harvinaisemman" nuotin.  Pyrin myös auttamaan kaveria hänen ongelmissaan ;D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

maestro

Olen Ollin kanssa samaa mieltä. Harvinaisuuksia kun ei saa kaupasta,oli sitten itse sävel tai sovittajan nuotti.. Olen etsinyt ja kysellyt nuottikaupoista ja kirjastoista joitain eikä löydy.. Ei tosin löytynyt täälläkään... Viiemeinen vaihto ehto onkin tehdä nuotti itse,sitten kun ehtii.....
"kouvolanpeli" Cassotto 50,"kultahäkki"maestro-58,roland fr-3sw

Giulietti

Ollilta hyvä päätös olla jakamatta noita yleisempiä kappaleita ja valmiita muiden tekemiä sovituksia. Varmasti jos jonkun kappaleen haluaa, sen voi myös ostaa, esim. nuo Harmonikat soimaan nuottivihkot eivät paljoa maksa, nro. 20 ilmestyi joku aika sitten ja tuossa sarjassa on jo oikeastaan suurin osa niistä kappaleista mitä harmonikalla nyt yleisemmin (ja vähän harvemminkin) soitetaan.

Pukari

Varmaan ihan hyvä päätös. Toivottavasti muut jatkaa vanhaan malliin nuottien jakamista, kun täältä nuo aloittelevat ja vähemmän soittaneet niitä hakee. Olli toki on hoitanut hommaa paljon, joten ymmärrän jos ei enää jaksa.

Ihan turhaa jeesustelua on ajatella nykypäivänä, että nuottivihkot ostetaan johonkin peruskappaleisiin. Ja mitä Veikkoon tulee, niin sille ei tarvi maksaa enää yhdestäkään nuottivihkosta. Sen verran veivannu vuosien saatossa Giulietteja ohi musiikkikauppojen, vaikka asiat oli sovittu toisin.

Pu

Giulietti

Lainaus käyttäjältä: Pukari - 18-06-2015, 22:41:59

Jos harmonikkaa tai jotakin soitinta aikoo soittaa, on mielestäni ihmeellistä, jos ei voi investoida sen vertaa että ostaa joitakin nuotteja. Hinta verrattuna soittimeen itseensä on melko pieni ja täytyy muistaa että kaikista harrastuksista syntyy kuluja. Samalla periaatteella voisi ajatella että kyllä ne levy-yhtiötkin tienaavat joten kopioimpa kaiken musiikin enkä ikinä osta yhtään kappaletta ja samoin elokuvien suhteen. Kohtapa ei kukaan niitäkään tuottaisi.

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: Pukari - 18-06-2015, 22:41:59
Varmaan ihan hyvä päätös. Toivottavasti muut jatkaa vanhaan malliin nuottien jakamista, kun täältä nuo aloittelevat ja vähemmän soittaneet niitä hakee. Olli toki on hoitanut hommaa paljon, joten ymmärrän jos ei enää jaksa.

Ihan turhaa jeesustelua on ajatella nykypäivänä, että nuottivihkot ostetaan johonkin peruskappaleisiin. Ja mitä Veikkoon tulee, niin sille ei tarvi maksaa enää yhdestäkään nuottivihkosta. Sen verran veivannu vuosien saatossa Giulietteja ohi musiikkikauppojen, vaikka asiat oli sovittu toisin.

Siinä on ero, jakaako ihmiset yksityisesti nuotteja, varsinkin jos kyse on ostetusta nuotista kopion ottaminen kaverille, vai jaetaanko nuotteja netissä kaikille kyselijöille.

Nykypäivänä? Mikä on muuttunut? Sekö että nuotteja on nykyään helppo kopioida ja jakaa? Vai se että Ahvenainen on saanut jo tarpeeksi rahaa? Mä en ole kommentoinut Ahvenaista, mulla on koti täynnä nuotteja muttei varmaan yhtään Ahvenaista.

Nykypäivän henki on toki että kaikki minkä voi sähköisesti kopioida pitää saada ilmaiseksi. Saa nähdä mihin se johtaa. Perinteinen tavarantuotanto ei täälläpäin enää kannata, töitä olisi uusilla aloilla mutta niissä taas kaikki on helposti kopioitavissa, jolloin töitä on mutta tuloja ei tiedossa. Mä en nyt puhu varsinaisesti tästä nuottien kopioinnista, vaan siitä ajatuksesta että kaikki mikä on kopioitavissa on hyväksyttävää kopioida vaikka kuinka monelle. Äänitteet, kirjat, lehdet, valokuvat, ohjelmistot, elokuvat, nuotit...

Giulietti

#6
Lainaus käyttäjältä: htoyryla - 19-06-2015, 07:40:33

Samaa mieltä olen. Internet on aihettanut piratismillaan sen, että monien mielestä kaikki pitää saada maksamatta siitä mitään, näinhän on jo esim. elokuvien, ohjelmistojen jne suhteen. Nuotit ovat tässä kokonaisuudessa tietenkin pieni osa, mutta samasta asiasta kuitenkin kyse. Kuka viitsii tuottaa mitään jos tuota samantien kopiodaan ilmaiseen jakoon.

Ymmärrän kyllä esim. kerhotoiminnassa tms. että soittokaverille annetaan kopio jostakin nuotista hänen sitä pyytäessään, mutta että täällä jaetaan nuotteja kaikille pyytäjille, se on jo hieman enemmän kuin nuotin kopion antamista kaverille.

Pukari

Hyviä huomioita. Toivottavasti tuli ihmisiltä, jotka aina ostaneet nuottinsa ja levynsä.

Pu

maestro

Lainaus käyttäjältä: Pukari - 20-06-2015, 01:03:12
Hyviä huomioita. Toivottavasti tuli ihmisiltä, jotka aina ostaneet nuottinsa ja levynsä.

Pu

Hyvin sanottu. Itse olen kyllä tilannut,Kurviselta,Leinolta,Friimannilta nuotteja.Sovituksia ym..
Tosi asia ettei kaikki säveltäjät-sovittajat enää ole elävien kirjoissa....  Niistä joita olen etsinyt,voin myös maksaa,ellei hinta aivan tolkuton ole.
Könösen,Viljasen ym sovitukset on aika kiven alla....
"kouvolanpeli" Cassotto 50,"kultahäkki"maestro-58,roland fr-3sw

mlut

Gummeruksen kustantamana on vuonna 1997 ilmestynyt Suuri Harmonikkakirja. Kimmo Mattila, kaikkien tuntema nimi, on ollut yhtenä neljän henkilön toimittajakunnassa. Painos on loppunut, mutta olen kuullut huhuja, että uusi olisi tulossa. Viljo saattaisi tuntea tilanteen. Kirjassa on 88 suosikkisävelvää Suomesta ja muualta. Löytyypä 'Tavallinen tyttö' kin sieltä. Em. kirja on nimensä mukaan suuri teos harmonikansoittajien nuottien nälkään.

olli

Tuli mieleen kysymys:  Onko tämä Gummeruksen kustantama kirja sama, minkä oikeudet F-Kustannus Oy siirsi Harmonikkainstituutille?  Vai onko olemassa jopa kaksi samannimistä nuottiteosta?

PS.  Ostin tori.fi:stä tuon 88 sävelmää sisältävän teoksen.  Odotan saavani paketin juhannuksen jälkeen ;)
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Hannu S

Vaikea juttu, en tiedä. Asiassa on monta puolta.

htoyryla

#12
Lainaus käyttäjältä: Pukari - 20-06-2015, 01:03:12
Hyviä huomioita. Toivottavasti tuli ihmisiltä, jotka aina ostaneet nuottinsa ja levynsä.

Ja miksei olisi. Mielenkiintoinen ajatus että joku viitsisi ottaa kantaa sellaisen asian puolesta jota ei itse kannata. Vaikka semmoista tuntuu kyllä netissä riittävän. Mulla on muutakin tekemistä. Ja mä voin kyllä pysytellä pois täältä jos täällä ei tapahdu muuta kuin nuottienvälitystä, niinkuin välillä tuntuu. Ja olen pysytellytkin.

Tänne sopii tulla tekemään tarkastuksen. Pianonalus on täynnä ostettuja nuottikirjoja. Joitakin satunnaisia nuotteja on kopioitu esim. kirjaston kirjoista. Jokunen ostettu netistä, ja kyllä jotakin myös tulostettu netistä, lähinnä kansanmusiikkinuotteja. Yksi nuotti on käsin kopioitu, 14-vuotiaana huonolla käsialalla suoraan tekijän alkuperäisestä :)

Levyt on sen verran hajallaan etteivät mahdu yhteen kuvaan. Aivan liikaa on tullut hankittua siihen nähden mitä nykyään jaksaa valmista musiikkia kuunnella. Kirjoihin on sitten mennyt paljon enemmän, niitä on kaikki seinät täynnä. Joitakin kirjoja on ollut pakko hankkia kopioina, kun muuta ei ole ollut saatavissa. Myös ihan kirjastosta tilaten, se ei ollut halpaa lystiä.

Voihan sitä ajatella että mä olen jämähtynyt sinne 70/80-luvulle, jolloin kaikesta piti maksaa. Että nykyään pitää kopioida ilmaiseksi kun se on mahdollista. Toisaalta voi ajatella että siihen aikaan esim. nuoteilla oli arvonsa, kun lopulta sai sen tarvitsemansa. Ja sama kirjojen ja levyjen kanssa. Soittimia ei voi (vielä) kopioida, niillä on sentään edelleen arvonsa.

Lainaajotka aina ostaneet nuottinsa ja levynsä

Mistäs tuo "aina" tuohon tuli. Kohtuullinen yksityinen kopiointi luvallisesta lähteestä on sallittua ja usein tarpeellistakin. Ei sitä ole kukaan käsittääkseni tässä kyseenalaistanut.

PS. Olen kyllä itsekin täällä pyydetyn nuotin joskus lähettänyt. Kokenut että tuttu kaveri kysyy, mulla on ostettu nuottikirja, laitan kaverille kopion. Mutta sitten kun alkaa tulla ventovierailta kyselyjä, että lähetä mullekin, ja olisko sulla sitä ja tätä, niin se on jo kokonaan eri juttu.

Nuo luvallisen kopioinnin rajat on aika hyvin kuvattu tällä OPM:n sivulla http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoikeuden_perusteita/tekijanoikeudesta_kysyttya/yksityinen_kopiointi.html

Viljo

Asetin aiheen pysyväksi.

Tekijänoikeuslaki on muuttunut kuukausi sitten. Erilaisia ohjeistuksia ja tulkintoja löytyy eri nettilähteistä. Jatkamme tähän viestiketjuun keskustelua otsikon mukaisesti nuottien jakamisesta ja vaihtamista. Käymme läpi lakia ja tulkintoja, mikä on laillista mikä ei. Tavoitteena on saada Vapaalehdykän nuottienjako toimimaan lain ja käytännön puitteissa toimivaksi.

Taustana tälle on Tavallinen tyttö -keskustelu, Ollin tämän ketjun aloittamisviesti ja se tosiasia, että Vapaalehdykkä ei ole enää pieni yhteisö, lähipiiri. Vapaalehdykässä on vierailijoita noin 7000 joka kuukausi, viestejä tulee foorumille yli seitsemän päivää kohden ja jäseniä on yli 500 henkilöä. Tämä on Suomen suurin harmonikkasivusto.

Tämän hetken käytänteenä on ollut, että nuotteja ei ole saanut jakaa julkisesti (esim. liitteenä) tällä sivustolla, ellei kyse ole ollut sellaisesta nuotista, johon lähettäjällä on tekijänoikeudet. Foorumilla on kyselty nuottien perään ja jos joltakulta on nuotti löytynyt, on vaihto tapahtunut yksityisin viestimin (sähköpostein).

----

2009 keskustelimme tekijänoikeudesta tällä tavalla: http://www.vapaalehdykka.net/forum/index.php?topic=232.msg2337#msg2337 Aihe oli lähtökohdaltaan toinen kuin nuottien jakaminen, mutta siinä on hyvä yhteenveto sen hetkisestä tilanteesta ja julkisesta esittämisestä.

Tekijänoikeudellisesti musiikkiin ja nuotteihin liittyvä määritelmä löytyy täältä: http://www.operight.fi/artikkeli/musiikki/erilaiset-savellykset-nuotit-ja-tekijanoikeus. Yrittäkäämme olla tarkkoja terminologian kanssa! Sivusto määrittelee, että sävellysteosten kappaleita ovat nuotit ja äänitteet.

Ajantasainen tekijänoikeuslaki on (edelleen) monimutkainen, ja kuten moni on ilmaissut, sisältää käytänteet ja laki paradokseja, jotka eivät taida asettua koskaan realistisiksi. Tekijänoikeuslaki löytyy Finlexistä, ja se on kovin yleisluontoinen. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404

Täältä löytyy Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita kopiointiin. http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoikeuden_perusteita/tekijanoikeudesta_kysyttya/yksityinen_kopiointi.html

Virallisien lähteiden lisäksi löytyy myös tulkitsevia henkilökohtaisia nettisivustoja. Vaikka nämä sivustot ovat erittäin hyviä, ovat ne silti henkilökohtaisia sivuja. Lähdekriittisyyttä pitää korostaa tässä keskustelussa.

Hyvä sivu aiheeseen liittyen on tässä: https://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/2.4.html

----

Yllä mainittujen tietolähteiden mukaan oletan, että Vapaalehdykän nuottienjakoa on rajattava/muutettava, sillä:

  • laillisesta teoksesta voi ottaa kopioita muutamia (2-3 kpl) omaan käyttöön,
  • Vapaalehdykkä.net ei ole enää verrattavissa lähimpään perhe- tai lähipiiriin, ei edes rekisteröityjen käyttäjien sisäisesti.

Keskustelu alkakoon.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

olli

#14
Viljolta hyvä ja tarpeellinen täsmennys käytyyn keskusteluun.  Kuten avauksessani totesin, tulen edelleen pyytämään ja jakamaan harvinaisempia nuotteja.  Tässä auttaa varmaan se kuuluisa maalaisjärki.  Tämä ansiokas sivusto on jo erittäin laaja, joten ns. kavereita on aikojen kuluessa kertynyt muutama.  Heidän kanssaan voidaan luonnollisesti käydä suoria sähköpostikeskustelujakin :D

Kaveriaan voi auttaa myös kertomalla mistä kyseinen nuotti löytyy. :)
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Viljo

Juuri näin, Olli. Itse en pysty ylläpitäjänä liputtamaan maalaisjärjen puolesta vaan joudun menemään lain mukaan. Ja kyllä, niissä on mielestäni jokseenkin ristiriitaa. Suoja-ajat ovat mielestäni kohtuuttomat. Omat kätöseni ovat siis jokseenkin sidottuja tässä asiassa.

Jos olen tulkinnut lakia oikein, villakoiran ydin ei ole nuottien kysymisessä, eikä lataamisessa vaan jakamisessa.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 23-06-2015, 08:13:37
Juuri näin, Olli. Itse en pysty ylläpitäjänä liputtamaan maalaisjärjen puolesta vaan joudun menemään lain mukaan. Ja kyllä, niissä on mielestäni jokseenkin ristiriitaa. Suoja-ajat ovat mielestäni kohtuuttomat. Omat kätöseni ovat siis jokseenkin sidottuja tässä asiassa.

Korostat ihan oikein sitä että tässä ei nyt ole kysymys siitä mitä yksittäisen ihmisen sopii tehdä itse kunkin mielestä, vaan nettisivustosta. Joudun itse vähän väliä tämmöisten kysymysten eteen, olisi kivaa jos nettisivustolla tai nettiradiossa voisi olla sitä ja tätä, mutta pakko miettiä onko asia niin tärkeä että kannattaa ottaa riskejä.

Lainaa
Jos olen tulkinnut lakia oikein, villakoiran ydin ei ole nuottien kysymisessä, eikä lataamisessa vaan jakamisessa.
Näin minäkin asian käsitän. Myös ne "yhden kappaleen lataamisesta" tulleet korvausvaatimukset käsittääkseni ovat perustuneet siihen että latailuun käytetyt vertaisverkko-ohjelmat samalla panevat tiedostoja jakoon eteenpäin.

Maniskamies

Eräs kuvaus nuottien jakamisesta on Kalervo Kärjen kirjassa Sydämeni sävel siv. 456-457.
Toivo Kärki lähetti nuottejaan ilmaiskappaleina kiinnostuksensa ilmaisseille. Vastapalveluksen edellytys oli mielestäni kohtuullinen:

"Olkaa hyvä ja muistakaa tämä kappale TEOSTO-ilmoituksia laatiessanne. Kiitos!"
Miles Davis aikanaan totesi: "Jos soitat väärän äänen, toista se kolme kertaa, niin se on jazzia."

Hyvin armollista meikäläistä kohtaan tämä näkökulma!

htoyryla

#18
Lainaus käyttäjältä: Maniskamies - 14-09-2015, 10:33:48
Eräs kuvaus nuottien jakamisesta on Kalervo Kärjen kirjassa Sydämeni sävel siv. 456-457.
Toivo Kärki lähetti nuottejaan ilmaiskappaleina kiinnostuksensa ilmaisseille. Vastapalveluksen edellytys oli mielestäni kohtuullinen:

"Olkaa hyvä ja muistakaa tämä kappale TEOSTO-ilmoituksia laatiessanne. Kiitos!"

Onkin ihan oikein, että oikeudenomistaja voi näin toimia.

PS. minulta kysyttin juuri lupaa lainata tekstiä kirjastani. Oli pakko sanoa että itselläni ei ole oikeutta antaa sitä lupaa, se pitää kysyä kustantajalta. Semmoinen on tieteellisen kirjan tekijän asema... rahaa ei kirjasta saa, työt pitää tehdä, ja oikeudet menettää. No, tässä tapauksessa suosittelin pyytäjälle että referoi omin sanoin ja tarvittaessa lainaa sen verran lyhyen kohdan, että pysyy sitaattioikeuden rajoissa.

Käytännössä tänä päivänä tieteellisten artikkelien kohdalla on normaalia, että tutkijat pyytävät kopion suoraan kirjoittajalta, jos julkaisua ei ole helposti käsillä. Tämän vaihdantatalouden avulla tutkijat saavat tarvitsemansa artikkelit ja kirjoittajat saavat huomiota kun heidän artikkeleihin viitataan enemmän. Ihan vastaava juttu oikeastaan kuin nuottien kohdalla. Lähetän itsekin noita kopioita kun joku kysyy. Mutta nettiin en uskalla laittaa, kun oikeudet ovat julkaisijalla.

Minde

No Nyt! Tää keskusteluhan on mennyt ihan mielenkiintoiseksi. Ja kaikista uskomattominta on se, että minä, joka silloin kysyin vissiin ensinmäistä nuottia... niin siitä lähti tämä tai se alkuperäinen haloo. Minä en tarvitse, kuin joskus yhden tietyn nuotin tai vinkin mistä kirjasta/ tai vihosta sen voi löytää. Isälläni on vino pino ihan alkuperäisiä hienoja nuotteja (joita teistäkin jotkut saattaisi vielä haluta) ja minulla jo omastakin takaa... eli nuotteja löytyy tuolta varmaan 50-luvulta saakka jonkin verran. Mun pointti on, etten osta koko "toivelaulukirjaa" sen takia, että haluan sieltä soittaa yhden biisin ja jossa on jo nuotteja, jotka löytyy kolmesta muusta vihosta tai kirjasta.
Minde