Suomen Harmonikkaliitto

Naantalin harmonikkakerho

Aloittaja Viljo, 11-06-2009, 22:46:50

« edellinen - seuraava »

Viljo

Olen jutellut nyt ainakin neljän naantalilaisen haitari-ihmisen kanssa ja on ilmentynyt tarve saada Naantaliin omaa kerhotoimintaa. Kerhotoiminta lakkasi Naantalista aika tarkkaan 10 vuotta sitten.

Ajattelin, että juttelen Kimmon kanssa Sata-Hämeen aikana. Kimmon kautta voisi saada liitolta apuja toiminnan aloittamiseen. Seuraavaan hanurilehteen voisi saada jonkun pienen jutun, missä haetaan halukkaita tältä alueelta uuden kerhon jäseniksi. Voisimme laittaa paikallislehtiin jonkun jutun elo-syyskuussa, missä niin ikään haettaisiin soittajia. Mahdollinen toiminta voisi alkaa syksyllä tai jos ei syksyllä niin vuoden alusta.

Potentiaalisia mahdollisuuksia on siis a) perustaa harmonikkakerho ry:nä tai b) saada kansalaisopiston suojiin kurssimuotoisesti toimintaa. Potentiaalisia ohjaajia olisi näillä näkymin muutama kappale.

Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

olli

Mulla on ollut myös ajatus vireillä harmonikkakerhosta Ouluun.  Ympäristössä on, mutta kaupungista puuttuu.  Kyselin talvella Kimmolta ohjeita.  Sain vastauksena, että yleiset yhdistyslain mukaiset toimet.  Liitteenä tuli sitten kaksi pykälää, joilla selkeytetään toimintaa.  Panen ne tähän:
2. § Tarkoitus
Kerhon tarkoituksena on ylläpitää harmonikansoiton harrastusta sekä edistää ja kehittää jäsentensä soittotaitoa.
3. § Toiminnan laatu
Tarkoituksensa toteuttamiseksi kerho järjestää soittoharjoituksia ja kilpailuja, juhlia ja huvitilaisuuksia sekä harjoittaa valistus- ja kasvatustyötä järjestämällä koulutus- ja tiedotustilaisuuksia.  Kerhon toiminta ei saa johtaa voiton tai taloudellisen ansion hankkimiseen siihen osallisille eikä se saa muutenkaan muodostua pääasiassa taloudelliseksi.
Kerho ei harjoita liiketoimintaa, mutta se voi toimintansa tukemiseksi järjestää omia konsertteja ja juhlia, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.  Kerho voi hallita ja omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta.
---

Muilta osin kerhon säännöt voivat olla yleisten mallisääntöjen mukaiset.  Mallisääntöjä löytyy www.prh.fi yhdistysrekisteri-osioista.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Dragspel

LainaaKerhotoiminta lakkasi Naantalista aika tarkkaan 10 vuotta sitten.

Olin tuolloin mukana, kyseessä ei ollut varsinainen kerho, vaan Naantalin Opiston opintopiiri, nimeltään "Harmonikkapiiri". Toiminta oli säännöllistä ja ihan antoisaakin. Vakituisia osallistujia oli noin 7 - 8, en muista enää ihan tarkkaan. Osallistujia oli ainakin Naantalista, Merimaskusta, Rymättylästä, Ruskolta ja vetäjä Liedosta. Käsittääkseni piiri loppui kuitenkin osanottajien vähäisyydestä johtuen. Opiston säännöissä on jokin vähimmäisvaatimus osallistujamäärän suhteen.

Kerhomuotoisen toiminnan etuna voisi olla se, että tällaisia rajoituksia ei olisi, kunhan mahdolliset lain vaatimat paragrafit täyttyisivät.

Viljo

Lainaus käyttäjältä: Dragspel - 14-06-2009, 18:30:50
LainaaKerhotoiminta lakkasi Naantalista aika tarkkaan 10 vuotta sitten.

Olin tuolloin mukana, kyseessä ei ollut varsinainen kerho, vaan Naantalin Opiston opintopiiri, nimeltään "Harmonikkapiiri". Toiminta oli säännöllistä ja ihan antoisaakin. Vakituisia osallistujia oli noin 7 - 8, en muista enää ihan tarkkaan. Osallistujia oli ainakin Naantalista, Merimaskusta, Rymättylästä, Ruskolta ja vetäjä Liedosta. Käsittääkseni piiri loppui kuitenkin osanottajien vähäisyydestä johtuen. Opiston säännöissä on jokin vähimmäisvaatimus osallistujamäärän suhteen.

Kerhomuotoisen toiminnan etuna voisi olla se, että tällaisia rajoituksia ei olisi, kunhan mahdolliset lain vaatimat paragrafit täyttyisivät.

Juu juu...

Kerhotoiminnalla ja opistotoiminnalla on kummallakin omat hyvät ja huonot puolensa. Listaan tähän jotain mieleen tulevia plussia ja miinuksia.

Kerhotoiminta



PlussaaMiinusta
Toiminta voi olla hyvin vähäistä lakkaamatta kuitenkaan kokonaanHallinnon ylläpito ja siihen opettelu (tilinpäätökset, pakolliset kokoukset)
Hallinnon opettelu (kokemus avartaa)Todennäköisesti palkattoman tai pienipalkkaisen ohjaajan löytäminen?
Mahdollisuus varainkeruuseen ja elämyksien "maksimointiin" esim. ulkomaan esiintymisillä (vaikka ystävyyskaupunkeihin kuten Vadstenaan)Saattaa tulla kustannuksia esim. tilankäytöstä (usein kaupungit auttaneet kulttuuritoimijoita suopealla tilankäyttövaatimuksilla)

Opistotoiminta



PlussaaMiinusta
Vaaditaan korkeampaa osaanottajamäärää kuin kerhotoiminnan ylläpitämiseksiJonkinlaiset vuosimaksut (voi olla hyvinkin nimelliset)
Ei hallinnon rasitettaVarainkeruu toiminnan laadun parantamiseksi?
Helpompi saada ohjaaja, koska opistossa ohjaaja on palkattu (usein opettaja)-
Ei isoja kustannuksia tiloista jne.-

Minimimäärät yhdistykstä perustettaessa on kolme. Voi olla, että opistojutuissa tuo henkilömäärä on pienempi kuin lukioissa kursseilla. Minulla on hämärä muistikuva, että lukioaikana kurssin minimimäärä vaihteli kurssin laajuudesta, mutta kuitenkin minimimissään 7-8 oppilasta. Jossain taisi olla jopa yli 10 miniminä... no.. voi mennä mettään muistikuvineni tämän asian kanssa...

Tuossa Ollin pykälissä on ihan perusjuttuja, mutta kuitenkin vähän turhaa juttua. Ensinnäkin laki itsessään jo kieltää yhdistyksien toiminnassa tuloksellisuuden. Ne eivät ole yrityksiä. Sen takia kohta: "Kerhon toiminta ei saa johtaa voiton tai taloudellisen ansion hankkimiseen siihen osallisille eikä se saa muutenkaan muodostua pääasiassa taloudelliseksi. Kerho ei harjoita liiketoimintaa..." on turha.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

olli

Meillä on Oulu-opistossa ehdoton minimi 7 henkilöä joka ikinen kerta.  Jos määrä tippuu alle yhdenkin kerran, homma lopetetaan.  Tämä vaatimus on tullut entistä tiukemmaksi taantuman "säästötoimien" taholta.  Kaupunki rahoittaa toiminnan, joten sen sana on "laki".  Oulu Setlementin Kansalaisopiston minimimäärää en tiedä, voi olla että sielläkin on tiukka linja (saavathan kansalaisopistot myös valtionapuja).

Yhdistyksen pyörittämisen hallintoa ei pidä säikähtää eikä pelätä.  Vuosikokous riittää ja kirjanpito on yksinkertaista!  Jos jäsenmäärä on pieni, yleisten kokousten pitäminen on yksinkertaista.

Nuo pykälät tulivat liitosta Kimmo Mattilalta, en ole niitä itse väsännyt!
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

jarmo

Terve!  Haluan ilmoittautua niiden joukkoon, jotka haluavat järjestyä harmonikkakerhoksi Naantalissa.  Tunnen nuotit mutta soittotaito on vähän niin ja näin mutta harjoitus jatkuu ;D...  Yhdistyksen hallinnollinen puoli sitävastoin on hyvinkin tuttua eli jos sitä lajia tarvitaan.  Jään innolla odottamaan uutisia asian edistymisestä ja olen käytettävissä mikäli tarvitaan.  Parhain terveisin, Jarmo

Viljo

Täällä pajalla kävi tänään taas yksi henkilö, joka on kiinnostunut yhteissoitosta. Otin nimen ja puhelinnumeron ylös. Minulle voi antaa nimen ja puhelinnumeron, mikäli soittotouhut kiinnostavat. Soittelen porukoita sitten syksyllä läpi ja järjestetään jokin pienli paikallislehtijuttu, niin saadaan vielä isompi poppoo kasaan.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Viljo

Väliaikatietoja.

Tällä hetkellä perustettavaan ryhmään olisi tulossa varman päälle kolme henkilöä. Paikallislehtiartikkelilla varmasti saadaan lisää jäseniä. Soittajien lisäksi ryhmä saa käyttöön kotiseutumusiikkia. Nuotit ovat Rymättylä-Turku-alueesta kertovaa musiikkia. Tämä on kauhean kiva juttu, sillä kappaleet toimivat hyvänä perustana myöhemmälle hajoittelulle ja ohjelmistolle. Kappaleita on nipussa varmasti yli 20.

Ryhmälle on nyt myös ohjaaja. Hän on valmis tulemaan viikottaiseen toimintaan mukaan. Mikä parasta, hän on ihan ammattisoittaja.

Ajattelin, että voisimme tavata ensimmäisen kerran tässä syyskuun alussa. Lehtijuttu ajoitetaan sitten syyskuun puoleen väliin, jolloin suurin osa yhdistyksien mainoksista ja buffauksista on lehdistä pois, niin hanuriartikkelille olisi varmasti tilaa.

Hyvältä siis näyttää  :)
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Dragspel

LainaaAjattelin, että voisimme tavata ensimmäisen kerran tässä syyskuun alussa.


Onko Naantalin kerhon toiminta alkamassa? Joko aloituskokoontumiselle on aika ja paikka tiedossa? 

Viljo

Odotan, että kuukausi vaihtuu, niin sitten kootaan jengi kasaan. On huomenna pari teatteriesitystä ja maanantai on niin menoa täynnä, niin sitten alku kuusta...
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Viljo

Ensimmäinen tapaaminen järjestetään lauantaina 12.9.09 klo 12.00 työpajallani (Luostarinkatu 27 H 10 A). Myös ne, joiden yhteystietoja minulla ei ole, saa tulla vapaasti mukaan, jos vain kiinnostusta riittää.

Tästä se lähtee :-)
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Viljo

Ensimmäinen tapaaminen pidetty tänään päivällä. Vaikka paikalla oli vain viisi henkilöä, innokkuutta ja halua kerhon perustamiseen on. Seuraavaksi tuleekin sitten Hanuri-lehteen pieni uutinen, kaupungin ilmoitustauluille viestiä ja paikallislehtiäkin on pommitettu... Hyvä ja aktiivinen alku!

Seuraava tapaaminen lauantaina 3.10. klo 12 Luostarinkadun verstaalla (toistaiseksi). Mikäli saamme jostain jonkun paremman kokoontumispaikan, niin tapaamme siellä sitten.

Hyvillä mielin, nyt nukkumaan :-)
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Viljo

Tiistain lehdessä ollut juttu on nyt myös netissä (eri kuva tosin). Vaikka tekstissä sanotaan, että kerho on jo perustettu, niin sitä ei ole perustettu, vaan haemme lisää yhteissoitosta kiinnostuneita ihmisiä toimintaan. RY kuitenkin näyttää muodostuvan ihan ok.

http://www.rannikkoseutu.fi/cs/Satellite/Kulttuuri/1194626475060/artikkeli/harmonikkakerhossa+iso+ikahaitari.html

Tänään tuli lehtiartikkelin perusteella yksi innostunut soittaja lisää :-)
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

olli

Toivotan menestystä.  Itse jätin asian hautumaan.  Saimme Oulu-opistoon riittävästi porukkaa, joten yhteissoitosta pääsee nauttimaan.  Ehkäpä tulevaisuudessa perustan sen yhdistyksenkin.  Aika näyttää!
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Viljo

Lauantain tapaamisessa oli yli 10 kiinnostunutta paikalla. Aloitamme pitää yhteisiä harjoituksia keskiviikkoisin Karvetin koululla klo 18-20. Päivä on ihan ok, mutta ei sovi kaikille, joten keskustelemme vielä lisää tästä ajankohdasta.

Tällä viikolla ilmestyvässä Hanuri-lehdessä pitäisi olla tuloillaan pieni artikkeli kerhosta, joten uskoisin muutaman innokkaan vielä ilmoittautuvan mukaan. Kaiken kaikkiaan soittajien keski-ikä on hyvin korkea. Suurin osa on eläkeikäisiä.

Kerho ei kuitenkaan vielä ry:nä ole ja katsomme tämän syksyn miten yhteishenki kehittyy. Jos porukka alkaa tiivistyä ja näyttää muutenkin hyvältä, niin ry:ksi sitten vaan.

Opettaja on ja keskiviikkona päräytämme ensimmäiset yhteiset sävelet pihalle.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Viljo

Joo'o sano.

On ollut ihan kauheasti kaiken maailman juttuja, etten ole ehtinyt kirjoittelemaan tänne. Pieni päivitys kuitenkin haitarikerhon toimintaan.

Kerho on koontunut säännöllisesti joka keskiviikko ja porukka tuntuu vakiintuneen kohtalaisen hyvin uomiinsa. Jokaisella soittokerralla on kymmenkunta soittajaa ollut paikalla. Runsaan viikon päästä pidämme yhteisen soittopäivän. Tarjolla on hieman murkinaa ja jokainen soittaa yhden kappaleen, joka kuvaa itseään ja kertoo sitten itsestään. Ryhmäytymistä siis.

Ensimmäiset keikat on keikkakalenterissa. 27.11. pitäisi olla pikkujoulukeikka, mutta tämä on vielä vähän vaiheessa. Keväällä puolestaan on yksi keikka tiedossa Raision työväenopiston(?) haitarinsoittajien kanssa.

Eli ihan hyvältä vaikuttaa  :)
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

make82

Mitenkäs Naantalin kerhon keikka meni ja uteliaisuuttani kysyisin minkä ikäisiä soittajia kerhossa on?
T:Markku

Viljo

Lainaus käyttäjältä: make82 - 03-12-2009, 22:44:22
Mitenkäs Naantalin kerhon keikka meni ja uteliaisuuttani kysyisin minkä ikäisiä soittajia kerhossa on?
T:Markku

Keikka meni ihan hyvin. Viisi soittajaa kaiken kaikkiaan oli paikalla. Tuollaisessa isossa hallitilassa vaan kaikuu niin ikävästi, että yhdessä kohdassa mentiin vähän eri tahdissa.

Minä olen kerhon nuorin jäsen. Sitten taitaa olla tuo Johanna, kerhon vetäjä, seuraavaksi nuorin. Soittajat ovat pääosin työelämän loppupäässä tai eläkkeellä. Vanhin jäsen on 82, jos muistan oikein.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

make82

Aikas samanlainen on meidän kerhossa ikä jakauma. Pari nuorempaa, kaksi n70v ja loput siinä 50-60v. Mistä mahtaisi löytyä nuoria (alle 40.v) soittajia, kenelle mukava yhdessä olo ja hauskan pitäminen on tarkeämpää kuin hampaat irvessä kilpailuihin valmistautuminen?! Vanhoissa soittajissa ei ole mitään vikaa, mutta nuoria tarvittaisiin kerhojen jatkumisen kannalta.
T:Markku

Viljo

Joo - näin on.

Naantalin kerhossa porukka on sentään nuorempaa kun Raision Kerhossa. Toki sielläkin on muutamia nuoria. Jopa nuorien tuleminen mukaan toimintaan on hankalaa, mikäli kerho ei tarjoa riittävän haastavaa ja mielekästä soittamista. Toisin sanoen nuoret soittavat mieluummin jotain muuta kuin aina niitä ainaisia perusvalsseja yms. kappaleita.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!