Suomen Harmonikkaliitto

Tunnista Pelimannit

Aloittaja Johannes 49, 29-03-2015, 16:24:36

« edellinen - seuraava »

Johannes 49

Ollin kanssa vaihdoimme viestejä ja kuvia aiemmin päivällä. Ollin ehdotuksesta laitan yhden kuvan leikkimieliseksi tietokilpailuksi, johon ei itselläni ole vastausta ;D. Pääpalkintona hyvä mieli ja plussa.
Siispä keitä kuvassa ? Kuva on v:lta 1945 Helsingin messuhallista. George de Godzinsky:n harmonikkaorkesteri.
Kuva on koneeltani, ja julkaistu kaiketi jossain nuottikirjassakin. En muista onko kuva ollut juutuupissa Dallape30 kanavalla.
Onkohan julkaisu täällä jo tekijänoikeuksien ulkopuolella ?  :-\
On melkoinen kasa harmonikkataituruutta. Kuinka monta tunnistetaan.
Olen oppinut niin paljon virheistäni, että aion tehdä niitä lisää.

pietrodeiro

Eiköhän nuo henkilöt ole suunnilleen tiedossa – eräs muusikkosedistäni oli tietojeni mukaan tuolloin  paikalla myös kyseisessä konsertissa ja sain häneltä aikoinaan listan kuvan henkilöistä. Tuo Godzinskyn vieressä olevan kaverin sylissä oleva Kukkolan harmonikka tuli itsellekin aikoinaan myös erittäin tutuksi. Tämän kuvan henkilöitä kysyttiin myös Hanuri-lehdessä joskus 80-luvulla. Voin koettaa kaivaa jostain henkilöiden tiedot jos ei tule muualta oikeita vastauksia (Riihimäen suunnalta nyt ainakin pitäisi tulla).


ftamt

#2
Lainaus käyttäjältä: Johannes 49 - 29-03-2015, 16:24:36
Ollin kanssa vaihdoimme viestejä ja kuvia aiemmin päivällä. Ollin ehdotuksesta laitan yhden kuvan leikkimieliseksi tietokilpailuksi, johon ei itselläni ole vastausta ;D. Pääpalkintona hyvä mieli ja plussa.
Siispä keitä kuvassa ? Kuva on v:lta 1945 Helsingin messuhallista. George de godzinsky:n harmonikkaorkesteri.
Kuva on koneeltani, ja julkaistu kaiketi jossain nuottikirjassakin. En muista onko kuva ollut juutuupissa Dallape30 kanavalla.
Onkohan julkaisu täällä jo tekijänoikeuksien ulkopuolella ?  :-\
On melkoinen kasa harmonikkataituruutta. Kuinka monta tunnistetaan.

Kuva on Messuhallista Aseveli-illan konsertista syksyltä 1944. Kuvan tunnisti aikoinaan  mukana ollut Jahrl Lund. Messuhallissa soitettiin George de Godzinskyn sovituksina mm. Säkkijärven polkka ja Kesäillan valssi. Eturivissä vasemmalta Helge Pahlman, Kullervo Linna, Onni Laihanen, George de Godzinsky, Viljo Vesterinen, Anatol Lybimoff (Oopperan harjoituspianisti) ja Jahrl Lund. Keskirivissä vasemmalta Leo Piikki, Sarenius, Eino Rauvala, Toivo Lampen, Aarre Liukkunen, Aaro Ahto ja Backman. Takarivissä vasemmalta A. Groppi, Toivo Äijälä, Toivo Vahlsten, ?, Matti Viljanen, Pauli Salonen ja Angelo Busi. Olisikohan kuvilla ollut ikärajana ainakin joskus 25 vuotta. Joka tapauksessa
paljon vähemmän kuin äänitteillä, sävellyksillä ja sanoituksilla. Tässä tapauksessa ainakin kaikista
rajoituksista vapaa kuva.
Toivo

Johannes 49

#3
Arvelinkin etukäteen, että "pietrodeirolta" tai Toivolta tulee nimet. Yksikö jäi Viljasen vierestä puuttumaan ? Muistaakseni kuva on Veikko Ahvenaisen kokoamassa Viljo Vesterisen parhaat 1 tai 2 nuottijulkaisussakin, sielläkään ei tainnut olla nimilistaa. Itse en tunnistanut Godzinskyn lisäksi kuin 8. Lisäksi Kullervo Linnasta en ollut varma. Kiitokset. +

Lisäys. "Pietrodeirolle" myös plussanpuolikas lauseesta: "Tuo Godzinskyn vieressä oleva kaveri". Nosti hymyn huulille.
Olen oppinut niin paljon virheistäni, että aion tehdä niitä lisää.

ftamt

Lainaus käyttäjältä: Johannes 49 - 29-03-2015, 20:40:49
Arvelinkin etukäteen, että "pietrodeirolta" tai Toivolta tulee nimet. Yksikö jäi Viljasen vierestä puuttumaan ? Muistaakseni kuva on Veikko Ahvenaisen kokoamassa Viljo Vesterisen parhaat 1 tai 2 nuottijulkaisussakin, sielläkään ei tainnut olla nimilistaa. Itse en tunnistanut Godzinskyn lisäksi kuin 8. Lisäksi Kullervo Linnasta en ollut varma. Kiitokset. +

Joo, yksi soittaja on jäänyt Jalleltakin tunnistamatta. Kullervo Linna soitti useampaa instrumenttia ja varsinkin alkuaikoina saksofonia. Vaikka hänet myöhemmin tunnettiin vain rumpalina, niin hän oli monipuolinen musiikkimies ja myös taitava sovittaja.
Toivo

pianohessu

Katselin kuvaa nimiluettelon kanssa ja paljon oli minulle tuntemattomia suuruuksia. Eräs henkilö kuitenkin ns. pisti silmään: Takarivissä toinen vasemmalta vaikuttaa minun silmissäni aivan Reiska Markkulalta, mutta tämähän on nyt sitten vain minun käsitykseni valokuvan perusteella soittajan olemuksesta.

ftamt

#6
Lainaus käyttäjältä: pianohessu - 30-03-2015, 08:01:05
Katselin kuvaa nimiluettelon kanssa ja paljon oli minulle tuntemattomia suuruuksia. Eräs henkilö kuitenkin ns. pisti silmään: Takarivissä toinen vasemmalta vaikuttaa minun silmissäni aivan Reiska Markkulalta, mutta tämähän on nyt sitten vain minun käsitykseni valokuvan perusteella soittajan olemuksesta.

Niin minäkin Reino Markkulaksi aluksi luulin, mutta Toivo Äijälä on melko samannäköinen ja varmasti oikein tunnistettu, koska tunnistaja Jalle Lund on itse samassa kuvassa. Tässä Toivo Äijälän kuva Dallapén laulusolistin Dolly Christianssonin leikekirjasta 1940-luvulta.