Suomen Harmonikkaliitto

TEE SE ITSE MIEHEN MIELIKUVITUS ON RAJATON

Aloittaja ftamt, 15-02-2015, 18:58:36

« edellinen - seuraava »

ftamt

Eräs kaverini toi laitettavaksi 1950-luvulla tehdyn Pentti Taskulan Maestro-mallin. Suurta ihmetystä
tuotti se, miksi diskantti toimi vähän tahmeasti. Selvisihän se syy, kun purin näppäimet ja portaat
yksi kerrallaan. Joku oli tehnyt mielestään öljy- ja silikonimiehiäkin paremman keksinnön ja oli juoksuttanut sulaa valkoisen kynttilän steariinia näppäimien alle. Hän oli ilmeisesti saanut kuningasajatuksen suksien voitelusta, että puiset näppäintapit liikkuvat liukkaasti ylös ja alas puisissa porraslistoissa. Remonttimies oli askarrellut myös kaikki apuvarret tongeilla poikki ja peittänyt reiät
selluloidinpaloilla ja maalilla. Näppäimistö näytti perin omituiselta ja alastomalta, kun kymmenen näppäintä oli poistettu molemmista päistä. Onneksi työhalut olivat päättyneet tähän ja kielet sekä bassopuoli olivat säästyneet uusilta tuulilta. Näistä remonteista on aiemminkin ollut juttua, mutta ajattelin avata tähän keskustelun, johon muutkin voivat kertoa omista kokemuksistaan näin ihan huumorimielellä. Kotitarvekorjaajan ajatus on varmasti ollut parempi kuin aikaansaannos. Näille surkuhupaisille yrityksille ei voi kuin nauraa, kun yritelmä on mennyt tahattoman komiikan puolelle.
Toivo 

olli

Tuli mieleeni aiemman opettajani kertoma juttu.  Eräs isä oli muuttanut poikansa haitarin "ruotsalaisesta" järjestelmästä "suomalaiseksi".  Hänen inspiraationsa oli se, että vaihdetaan vain nappulat "oikeisiin" paikkoihin! :D

Toinen kuulemani juttu.  Opettaja oli kertonut oppilaalleen, että haitarinsoitossa tarvitaan vain kolmea riviä kerrallaan.  No oppilaan isä oli katkonut näppäinten varret ja poistanut sisä- ja ulkorivit pelistä tyystin!
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

ftamt

Lainaus käyttäjältä: olli - 15-02-2015, 19:37:58
Tuli mieleeni aiemman opettajani kertoma juttu.  Eräs isä oli muuttanut poikansa haitarin "ruotsalaisesta" järjestelmästä "suomalaiseksi".  Hänen inspiraationsa oli se, että vaihdetaan vain nappulat "oikeisiin" paikkoihin! :D

Toinen kuulemani juttu.  Opettaja oli kertonut oppilaalleen, että haitarinsoitossa tarvitaan vain kolmea riviä kerrallaan.  No oppilaan isä oli katkonut näppäinten varret ja poistanut sisä- ja ulkorivit pelistä tyystin!

Juuri tällaisia juttuja on mukava lukea! Surullisia tietysti tekijälle itselleen, kun jälkeenpäin oivaltaa aiheuttamansa vahingot.
Toivo