Suomen Harmonikkaliitto

Katusoittajaksi 2009

Aloittaja Viljo, 09-05-2009, 19:56:58

« edellinen - seuraava »

olli

Ei senioreja pidäkään väheksyä!  Heille ainoa oikea haitarimusiikki on sitä perinteistä.  Olen pannut sen merkille noissa Rokua tapahtumissa.  Säkkijärveä ei soinut, mutta Pikku syntinen sitäkin useammin.  Olen ite vielä aika nuori seniori (64:s vasta menossa) ja tykkään perinteisestä.  Olen kuitenkin innostunut opettelemaan muitakin rytmejä hanurilla (kuten olette havainneet Petite Fleur, Summertime yms.).
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Viljo

Juu - ei tässä väheksytä ketään. Tässä nimittäin kohtaa kaksi kulttuuria aika vahvasti keskenään. Toisaalta vanhat ihmiset haluavat juuri sitä tiettyä musiikkia - sitä voidaan tarjota. Perusoletuksellisesti kuitenkin jonkin verran nyppii se, että humppa-tango-valssi-jne. on se, mitä oletusarvollisesti odotetaan soittajalta. Tässä ikään kuin unohdetaan se, että soittaja voi haluta soittaa jotain muuta kuin perusmusiikkia.

Muistan lukeneeni jostain (vissiin Matti Rantasen kirjoitus), että 1970-luvulla kasvoi sukupolvi, joka hyväksyy harmonikan huomattavasti monipuolisempana soittimena kuin sitten iäkkäät ihmiset.

Nojuu - ei tästä kannata nokkiinsa ottaa olli. Kulttuurit kohtaavat helteisenä kesäpäivänä. Sain kuitenkin kiitosta soitosta :-)
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

olli

En ota nokkiini! ;) Mielestäni on kaksi eri asiaa; soittaa oma "konsertti" tai soittaa "yleisön toivomaa".  Olen ollut kuulijana monissa Veikko Ahvenaisen tilaisuuksissa.  Toiset ovat olleet soittajien konsertteja, joissa kappaleet ovat soittajien valitsemia, toiset taas sellaisia, joissa etukäteen lipunoston yhteydessä sai esittää toivomuksen soitettavasta kappaleesta.  Molemmat toimivat! :D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

risto

Lainaus käyttäjältä: olli - 16-07-2009, 15:35:44
....  Olen ollut kuulijana monissa Veikko Ahvenaisen tilaisuuksissa.  ... toiset taas sellaisia, joissa etukäteen lipunoston yhteydessä sai esittää toivomuksen soitettavasta kappaleesta.  ...

Mielenkiintoinen jutska tuo. Eli paljonko Ahvenaiselle jäi käytännössä aikaa valmistautua biisitoivomuksiin?

olli

No näissä Ahvenaisen tilaisuuksissa yleisö on useimmiten pääosin seniorikansalaisia, joten kyllä Ahvenaiselta löytyy ne toivotut kappaleet alka aikayksikön. :D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Dragspel

No niin Viljo, minkälainen kokemus on ollut olla katusoittajana Naantalin kesässä? Montako keikkaa teit? Minkälainen oli vastaanotto? Oliko yleisö innostunutta? Millaista palautetta olet saanut? Kaiken kaikkiaan, miten itse olet kokenut katusoittajan roolin?

Viljo

Jäi soittokerrat kyllä vähiin. Kolme kertaa taisin olla kaiken kaikkiaan rannassa. Ehkä soittokertojen vähyys kertoo ko. työstä, jos sitä nyt työksi voi kutsua. Olihan se ihan mukavaa, mutta ei kuitenkaan niin antoisaa, että joka päivä haluaisi sinne mennä. Hommahan oli niin, että kävin soittamassa silloin kun säät olivat suotuisat ja kun omasta takaa ei ollut kauheasti töitä. Palaute, mitä kadulla sain, oli kuitenkin kaikki positiivista. Useat ihmiset jäivät jopa kuuntelemaan pitkäksi aikaa soittoa.

Nyt olen parina päivänä peräkkäin nähnyt tuossa Nordean kulmalla vanhan papan soittelemassa haitaria. Hänellä on nuottiteline edessään, mutta soitto on kaiken kaikkiaan diskantilla tapailemista.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Viljo

Olen miettinyt, että syy, miksi soittokerrat jäivät vähiin rannassa johtuu osittain siitä, että teatterisoitot tulivat kesällä aika voimalla päälle.

Eilinen teatterisoitto olikin uusi kokemus. Vettä tuli toisella puoliajalla aivan älyttömästi. Mahtaakohan tänä kesänä edes tullut niin paljon vettä kuin eilen? Onneksi minulle oli sentään tehty pieni sadekatos lavalle, mutta silti pisarat roiskivat lattiasta ja tuuli toi pisaroita haitarin päälle. Kosteus oli siis sen 100 % ja lämmintä piisasi. Haitari oli illalla vielä avattava kotona, jotta kosteus tasaantuisi soittimen sisällä ja kielivaurioilta vältyttäisiin. Epävireeseen soitin toki on mennyt muutaman viikon ulkonasoittamisesta. Epävireisyys on hieman sääli. Jos olisin keikkaileva muusikko, niin tuo viritys ottaisi aika suuren loven lompakosta mahdollisesta kuukausipalkasta.

Eilinen salamointi oli kuulemma niin rajua, että Turussa syttyi vanha puutalo tuleen ja Raisiossa salama iski mieheen, joka oli kotonaan eteisessä! Aivan Naantalin keskustaan salamointi ei tullut, joskin aivan viereen, eli Raisioon.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Viljo

Nyt on kesäteatterikausi soitettu. Kaiken kaikkiaan 11 esitystä kahteen viikkoon, josta kukin kesti noin 2,5 tuntia väliaikoineen. Parina sunnuntaina oli kaksi esitystä. Alan pikku hiljaa ymmärtää tuota keikkamuusikoiden toivetta kevyestä soittimesta. Pitkään paikallaan oleminen ja soittaminen juuri oikeissa kohdissa on rankkaa puuhaa. Ensinnäkin täytyy olla tarkka ja toisekseen se soitin painaa oikeasti sitä jalkaa vasten hyvin paljon. Kevyt soitin on siis suuri etu keikkailussa.

Ei soitot tässä kuitenkaan vielä ollut. Turun Sanomissa ja paikallislehdissä on ollut hyvät arviot ja katsojat ovat antaneet julkisesti hienoa palautetta. Tämän päivän esitykset olivat loppuun myytyjä. Päivänäytöksessä myytiin jopa seisomapaikkoja, koska halukkaita oli niin paljon!

Esitykset loppuivat tältä erää, mutta viikon kahden sisään saan tietää, että tarvitaanko paveluksiani vielä marras-joulukuun esityksissä. Keväällekin jo kysyttiin soittajaa. Tämä soittaminen on oikeastaan aika mukava elannon jatke. Ainoa miinuspuoli on siinä, että illat pruukaavat venyä, jolloin päivätyö vähän kärsii - ainakin puolet seuraavasta päivästä on tehotonta.

Kiitokset kaikille teatteri-ihmisille. Yleisö ja näyttelijät olivat hyviä! Varsinkin se yksi haitaristi oli pätevä ;-)
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

usko

Lainaan tätä vanhaa vitsiä, kun en viitti avata uutta ketjua kenenkään kiusaksi. Haku tarjosi tätä.

Asjaan: Millä tempolla vedätte Nousee päivä, laskee päivä, siis se reb Tevjen laulu tyttärensä häissä?
Mää on vetäny sen aika joutuun, mutta sehän lienee hidas valssi?
Kokeilin ysikymppistä, ja sehän kuulosti hienolta kun vinguttaa cresendoo ja diminundoo?
Siis mites teillä?


htoyryla

#70
Lainaus käyttäjältä: usko - 01-08-2016, 16:37:14
Asjaan: Millä tempolla vedätte Nousee päivä, laskee päivä, siis se reb Tevjen laulu tyttärensä häissä?
Mää on vetäny sen aika joutuun, mutta sehän lienee hidas valssi?
Kokeilin ysikymppistä, ja sehän kuulosti hienolta kun vinguttaa cresendoo ja diminundoo?
Siis mites teillä?

Mulla soi se kappale päässä laulettuna, jiddishinkielisin sanoin 70-luvulla kasetilta opittuna. Kyllä se mulla menisi just sillä tempolla kuin siinä esityksessä, sanatkin pyörisi mielessä.  Iz dus main meidele dus shejne... Mutta milläs mä sen tempon mittaan. Ei se kovin nopea kyllä ole. Tevjen ja Golden duettohan se kai on, mulla ainakin soi molempien äänet ja vuorosanat mielessä vuorotellen ja välillä yhdessä.

PS. Piti ottaa haitari syliin ja kokeilla... ei se kuitenkaan ihan hidas kyllä ole. Googlaamalla löytyy tempoksi 96 http://www.notediscover.com/song/fiddler-on-the-roof-sunrise-sunset .

usko

Tästä on varmaan keskusteltu aiemmin, mutta en löytänyt haulla mieleistäni vastausta... Pitääkö paikkaansa seuraava iltalehestä kopsattu väite:

Katusoittaminen lasketaan verotettavaksi ansiotuloksi. Lisäksi kadulla soittamisesta tulee maksaa Teostolle Elävän musiikin pienlupa. Se maksaa noin 100 euroa ja oikeuttaa 1-10 keikan soittamiseen.

Siis jo soittaa kadulla eikä ota vastaan rahaa? Niin joutuuko linnaan jos soittaa ihan vähäsen väärin?


Maniskamies

Lainaus Viljolta: "Palaute, mitä kadulla sain, oli kuitenkin kaikki positiivista. Useat ihmiset jäivät jopa kuuntelemaan pitkäksi aikaa soittoa."

Siinä sitä kiitosta on, kun kuulijoita kiinnostaa riittää.
Monos-haitaristi Lasse Santakangas sanoi, että hänen mielestään soittaminen on palveluammatti.

Turkkusessa, missä lienee kesällä paljon turisteja, kannattanee varautua myös usean maan suosittuihin sävelmiin. Mitenkä olisi esim. Värmlandsvisan, Kotiseutu Pohjolassa, Mustat silmät, Kristallivirta, Itämaista rakkautta (Akocos ut), O sole mio, You are my sunhine, Sakura jne.?

Rahantulosta sen varmaan huomaa, mitkä sävelmät kulloinkin kiinnostavat kuulijoita.
Miles Davis aikanaan totesi: "Jos soitat väärän äänen, toista se kolme kertaa, niin se on jazzia."

Hyvin armollista meikäläistä kohtaan tämä näkökulma!

Johan

Olen ollut mukana toistakymmentä vuotta Turun seudulla Turun Soitannollisen Seuran keväisin järjestämässä Pihasoitto tapahtumassa Paraisilla.

http://yle.fi/uutiset/pihasoitto_raikaa_maanantai-iltana/6157432

Olemme soittaneet erilaisilla tutuilla kokoonpanoilla ja lipaskerääjät ovat sitten ottaneet vastaan kuulijoiden lahjoituksia milloin mihinkin hyväntekeväisyys tarkoitukseen.
Palaute on ollut sellaista, että siellä olen taas seuravanakin keväänä mukana positiivisella mielellä tuttussa seurassa.

Johan