Hanurin viritys

[Teme]

Taitaa ne korvakuulolta virittäjät olla nykyään aika harvassa, eiköhän se nykyisenä digiaikana ole jo katoava perinne. Ja se on harmillista se.

[usko]

Mikä se sentti on, onko se hertsin sadasosa?

[oh3ko]

Siinähän sitä asiallista tietoa tuli Viljolta, mistä se hinta koostuu.
Kiitos!

[Viljo]

Sentti on puolisävelasekeleen sadasosa.

[usko]

Okei, kiitos. Ja hertseissä, siitä tulis semmonen laskukaava, missä on yhtenä liikkujana se että mikä oktaavi on kysymyksessä?

[usko]

Montako senttiä on harmonikan virityksen toleranssi?

[usko]

Ennevvanhaan, pienonvirittäjillä, ja varmaan kaikilla muillakin virittäjillä paitsi pappatunturin, oli äänirauta. Ja korvakuuloltahan se sitten meni. Ja jos/kun oli hyvä nuotiokorva, varmaan tuli hyvä. Koska sillon viritetään koko repertuaari soimaan harmoniassa keskenään. Ei se liene absolutiikkaa, niinkuin viritysmittarilla taajuuksien mukaan. Viritys oli kai silloin mystiikkaa ja salatiedettä, lähes satanismia. Virittäjät sanoi, minä osaan, sinä älä ees yritä. Meikäläinen kun painaa reilut 0,1 tonnia, eipi kestä polokupyörän pinnat. Kysyin yhdeltä osaajalta, pinnaatko mulle kiekon. Vastaus en. Kysyin, osaanko mä ite pinnata, vastaus et. Mutta ite mä sen tein ja hyvä tul. Mutta kvartti ja kvintti on mulle hebreaa, ymmärrän paremmin ullakon ja kattolaatat.

[Viljo]

Missä laskukaavassa tarvitset hertsejä? Oktaavialat kannattaa tsekata ihan mittarin avulla. Centit ovat suhteellisia, hertsit absoluuttisia. Harmonikkojen viritys itsessään on mahdollista vain teoreettisissa olosuhteissa. En osaa antaa mitään tarkkoja toleransseja, sillä korva kertoo tarkasti. Sen verran olen viritystä tehnyt ja viritysmittaria seurannut, että oma korvani erottaa virityksen tarkkuuden centin kymmenyksissä. Varsinkin korkeissa äänissä korva ei anna yhtään anteeksi. Kannattaa myös huomioida, että matemaattinen oktaavi on 1:2, kun ihminen tuntee oktaavin hyvänä suhteella 1,02. Tämä antaa mahdollisuuden virittää raa'asti suoran puhtaasti tai sitten vähän laveammin (tosin silloin tulee jonnekin virityksen kohtaan soraääniä, ei ehkä ihan susiääniä kuitenkaan ellei temperointia tehdä jotenkin muuten kuin tasavireisesti esim. diatonisissa soittimissa.) Yleensä ihan kannattaa laittaa mahdollisimman puhtaaksi, koska soittimen mennessä epävireeseen, eroa kuitenkin tulee ihan riittävästi.

[olli]

Mainitsin aiemmin, että kuuntelu herkällä korvalla on virittäjän tärkein työkalu.  Mittarilla tarkistetaan lähtökohta - eli se a.  Oli mainintaa jossain siitä ääniraudastakin.  Sillähän kuoronjohtaja tarkistaa sen a-sävelen! Pelkällä mittarilla viritys ei varmaankaan ole korvalle oikea.  Täällä on annettu hyvää tietoa virittämisestä.  Itse luotan ammattilaisiin - en lähde itse viilaamaan kieliä pilalle!

Olen kerran harmonikkaleirillä osallistunut ammattilaisen luentoon harmonikan virityksestä.  Hänellä oli mukana kaikki pelit ja vehkeet.  Hän aloitti luentonsa ilmasta, edeten sitten ilmanpaineen merkitykseen jne.  Koko luento kesti nelisen tuntia.  Hän esitteli koko prosessin.  Tästä luennosta jäi mieleen, ettei harmonikan viritys ole pelkkää mittarin avulla työskentelyä.

[mahu]

Täytyy kuitenki muistaa että henkilö jolla on toiminimi tai yritys ja joka virittää harmonikkoja ei välttämättä tee hänestä ammattilaista ja hyvää virittäjää. Sama toisinpäin, joku harrastelijakin voi olla perehtynyt oikeaan virittämiseen ja kerännyt jopa kokemusta virittelemällä hairareita. Ei vanhan koulukunnan virittäjilläkään mitään kursseja ole välttämättä ollut kun ovat itse olleet mestareita. Itseni luen ryhmään joka osaa virittää omaan tarpeeseen soittimen mutta en alkaisi toisten 5000e pelejä virittelemään enkä sitä taitoa nyt tarvitsekaan.

Hyvä virittäjä kerää itselleen hyvän maineen positiivisten palautteiden ja työn laadun kautta.

[poikkikulma]

Tulipa minullekin mieleeni tuosta virittämisestä  kysyä . Kuinka sen virItyksen taso päätetään mlkä viritysmillekin kielille sopii minun Poikkikulmassani se on 438 Viipurin uusimmassa malissa 441 ja Romopiano Kravattimallissani se on 442 eräs kaverini mittasi niiden äänet viritysmittarillaan ja kommentoi että Poikkikulmani ääni riitelee jonkinverran muiden harmonikkojeni äänen kanssa Viipurin kukkamallissa se on myös tuo 441  siis Ollilla olevassa  . En virittämisestä paljoakaan ymmärrä tuli nuo luvut vain mieleeni . Olenaina ollut siinä uskossa että ne kaikki viritetään samaan tasoon vai mitä se tuo lu ku tarkottaa en ole ihan varmakaa hee
Mauno 

[Viljo]

Virityksessä pyritään pitämään aina alkuperäinen virityskorkeus. Tämän voi mitata ei-huojuvista äänikerroista. Näistäkin pitää huomata, että alaääni on yleensä hieman alempana virityksellisesti kuin ylä-ääni, kuin myös, että korkeat äänet nousevat, matalat yleensä laskevat. Vahojen kuivuminen nostaa äänenkorkeutta. Myös venttiilien jäykkyys vaikuttaa yllättävän paljon äänten korkeuteen (ja väriin). Pienissä kielissä korostuu kielen aukeama äänenkorkeuteen.

Kouvolan tehtaan loppupääntuotannon harmonikoissa on sikäli omituista, että kaikista muista harmonikoista poiketen soittimet ovat viritetty poikkeuksellisen korkealle a=443 Hz. Nykyään tänne tulevat harmonikat ovat pääosin a=442 Hz, mutta monet muut soittimet ja kansainvälinen standardi on edelleen a=440 Hz. Tästä olen kuullut muiden instrumenttien soittajilta kommentteja, että miksi ihmeessä harmonikat viritetään niin korkealle.

[mahu]

Olen kuullut että perusvireen nousu tulee noista sinfonia yms orkestereista. Viulu kuulemma soi paremmin mitä kireämmälle se on viritetty.

[Tatu Kantomaa]

Korkeampia virityksiä on perusteltu tosiaan kirkkaammalla yleissoundilla, mutta kukapa kuulee eron 440-442 välillä. Jotkut sinfoniaorkesterit virittävät ilmeisesti vielä korkeammalle (444-445), mutta tuossa alkaa sitten tulla jo vastaan soittimien erot. Esim. puhallinsoittimet ovat hankalia kun vire nostetaan noin korkealle.

Haitarin kohdalla sinfoniaorkesterin virityksen jäljittely on minusta huono selitys, aika harvoin saa soittaa sinfoniabändin kanssa. 

Kevyemmässä musiikissa viritys on yleensä 440, paitsi jos on haitari mukana, niin muut virittävät sitten haitarin mukaan 442 tai 443, tai mikä nyt se haitari sattuu milloinkin olemaan.

442 tai Kouvolan 443 vireet saattavat myös olla jonkin henkilön mieltymys tai jokin muu päähänpisto, joka on vain yleistynyt. Minusta haitari ei soi paremmin oli se sitten viritetty 440 tai 442, enkä voi sanoa, että pystyisin kuulemaan tuon kahden hertsin eron.

[Viljo]

Viritystason korkeuden nousemiseen voi olla myös psykloginen syy. Nimittäin ihan yleisesti ottaen jos verrataan soittimien virityksiä, niin 100 vuotta sitten ne olivat viritetty huomattavasti matalammalle kuin nyt. Minulla on virityksestä kokemusta käytännössä 1910-luvun harmonikoista asti (huollossa olleista 1800-luvun soittimista yhtään ei ole voitu virittää). 1910- ja 1920-luvuilla perustason ollessa 434-436 Hz on ihan normaali. Tämän ajan diatonisissa soittimissa on usein puhdas viritys. 1930-luvulla 438 Hz on yleinen, 1950 luvulla 440 Hz ja joskus 1950-1970 luvulla sitten 442 tai korkeampi. Eli selvä suuntaus on havaittavissa. Ja jaottelu hyvin lavealla tasolla!

Sen verran on ääntä tutkittu, että jos kaksi soittajaa soittaa kilpailussa täysin identtisesti kappaleen, se jolla on korkeampi viritys, voittaa. Tällaisessa tilanteessa kaikki ulkopuoliset tekijät on poistettu, eli tuomarit kuulisivat vain äänen. Jokin meidän pään sisällä pitää siis korkeampaa äänenä "parempana". Ehkä nämä monet nykykappaleiden modulaatiot toimivat ihan tästä syystä.

Modulaatioista puheen ollen. Kuulin joskus radiosta juttua, että nykyään aika usein kappaleiden modulaatiot nousevat korkeammalle kuin aikaisemmiin.

[Artolainen]

Ei virittäminen itsessään mitään salatiedettä ole. Pikkutarkkaa puuhaa kylläkin, jossa on vaikuttavia tekijöitä vaikkei niitä välttämättä kaipaisi.
Opettelemaan sen on joutunut virittäjätkin. Jos on "joutohaitari" millä voi tehdä tieteellisiä tutkimuksia, saa osviittaa, mitä tehdä jos haluaa itse värkätä sen "ykkösen" kanssa.
Jos on penkki, missä voi soittaa kaikki äänikerrat 2-3 oktaavia kerrallaan, puuha onnistuu korvakuulolta paremmin kuin mittarilla. Alku tosin on hyvä laittaa mittarin avulla kohdalleen. Jos äänikerrat virittäisi suoraksi, ei touhussa mitään ihmeellistä olisikaan mutta sitä hajontaa kun on jokaisen mielelle sopivaa.
Jos virityspenkkiä mieluilee, kannattaa hankkia/ tehdä sellainen jossa on vähän kaikupohjaa ja kielipenkkien kiinnitys samanlaiseen materiaaliin kuin soittimessa. Tämä siksi ettei ääni ei muutu niin paljoa. Joskus puupenkistä löytynyt hyvä ääni on ollut pettymys alumiinia vasten.