Soiton oppiminen.

[Rokka]

Meillä on täällä pienehkö harmonikkakerho, jossa olen toiminut vetäjänä. Kerhossa melko iäkkäitä ja eritasoisia jäseniä.  En ole mikään soiton tai musiikin opettaja, mutta huomaan jäsenten joukossa soittajia, joiden soitossa olisi paljon kohentamista. Kerhossa kaksi kaveria, jotka eivät tunnu oppivan
juuri mitään, vaikka olen niitä yrittänyt ohjata jo vuosia. Noilla kavereilla hieman yhtäläisyyksiä. Molemmat ymmärtävät nuotit, toisella vielä oppimista aika-arvojen kanssa. He saavat helpohkojen kappaleiden melodian jotenkin kulkemaan, mutta bassopuoli sekoaa täysin vähänkin hankalampien diskanttipuolen koukeroiden kanssa.
Yksinkertaisetkaan bassosoolot eivät onnistu, vaikka niitä on kuinka treenattu. Samoin on tasaisen rytmin säilyttäminen kappaleen aikana.
Olen heitä yrittänyt neuvoa aivan tahti kerrallaan, mutta edistystä ei ole tapahtunut.

Onko niin, että jokin lainen raja tulee vastaan, ettei kaikista tule soittajia vaikka kuinka saisi oppia ja
olisi intoa harjoitella.
Nämä ovat varmasti melko yleisiä kompastuskiviä haitarin soittoa opiskelevilla.

[mahu]

Tunnen soittajia jotka nauttivat soittaa niillä taidoilla mitä osaavat, eivätkä välttämättä halua opetella uusia kuvioita tai bassosooloja. Täytyy myös muistaa se että kurssilaiset voivat haluta vain soitella kappaleita, oli ne sitten uusia tai vanhoja. Uuden opettelu vaatii aina ponnisteluja ja se ei aina kiinnosta.

Haitari ja mikä tahansa muu soitin on tehty kuitenki pääasiassa soittamista varten ja liiallinen oppikirjojen tarkka läpikäynti ja sormituksien ja asteikkojen toistaminen ei ole hyvästä. Itse aikoinaan tein opettajalleni selväksi että kappaleitakin pitää päästä alusta asti soittamaan että tuntee soittavansa itse soitinta.

Itselleni viikottaisissa treeneissä kohokohta on aina kavereiden kanssa kuulumisien vaihto kahvin kera. Toisille voi olla mukava yhdessäsoittelu ja kolmansille uusien asioiden oppiminen.

[htoyryla]

He saavat helpohkojen kappaleiden melodian jotenkin kulkemaan, mutta bassopuoli sekoaa täysin vähänkin hankalampien diskanttipuolen koukeroiden kanssa.
Yksinkertaisetkaan bassosoolot eivät onnistu, vaikka niitä on kuinka treenattu.
Nämä ovat varmasti melko yleisiä kompastuskiviä haitarin soittoa opiskelevilla.

Tulee aivan kuin muistutuksena itselle että mullakin bassopuoli on retuperällä. Ei vain ole tullut tosissaan treenattua sitä että diskantin soitto ei vaikuttaisi bassosäestykseen. Basso menee enemmän fiilispohjalla, sekoaa hetkellisesti muttei pysäytä menoa, siis tahti pysyy päässä kyllä. Itse uskoisin että toimisi kunhan harjoittelisin. Muutakin vastaavaa olen oppinut harjoittelemalla. Perusbassolla pystyn soittamaan pieniä kulkuja väliin, jos harjoittelen.  Sitä vain on jatkuvasti niin paljon kaikkea opittavaa ja harjoiteltavaa.

Yksi kaveri lainasi minulta karmoskaa, mutta jätti sikseen, antoi periksi. Tuntui kuulemma liian vaikealta soittaa basso ja diskantti yhtaikaa. Uskoisin että ei siinä mitään syvempää vaikeutta olisi ollut oppia, mutta ei halunnut lähteä siihen vaivaan.

Mutta kyllähän se kahden eri asian tekeminen eri käsillä on semmoinen juttu missä ihmisissä on erojakin. Jossain oli että lennonjohtajiksi haluavien testeissä pitää piirtää yhtaikaa ympyrää toisella ja neliötä toisella kädellä.

[olli]

Mielenkiintoinen aloitus   Olin itse toinen meidän kerhomme alkuunpanijoista.  Ikää meillä on, olemme kaikki eläkeläisiä.  Soitamme pääasiassa vanhoja haitarikappaleita.  Onneksemme saimme ammattivetäjän.  Hän käy vetämässä treenit joka toinen viikko.  Joka toinen viikko vetohommat ovat minun vastuullani.

Meidän tavoitteemme on etupäässä yhdessäolo haitarin soidessa.  Soittotuokiomme kestää kaksi tuntia, väliin juomme kahvit.  Meille on muodostunut tavaksi, että ammattivetäjämme tuo mukaan hiukan haasteellisempiakin kappaleita.  Näin halukkaat voivat oppia aina jotain uutta.  Minun vuorollani sitten lähinnä "soittelemme" kunkin toiveiden mukaan.

Pari periaatetta olemme päättäneet.  Porukan maksimikoko on 12 soittajaa (nyt vielä yksi mahtuisi mukaan).  Toinen on se, ettemme ota uusia kappaleita, ennen kuin aiemmat sujuvat jotenkuten.  Jokainenhan haluaisi mielikappaleitansa, mutta kun ne eivät olekaan kaikkien mieleen.  Joten kompromissitaitoakin tarvitaan.  Olemme aika hyvin pysyneet kuosissa.

Joitain aikoja sitten eräs porukkamme jäsen halusi soittoamme nauhalle.  No muutama nauhoitus tehtiinkin.  Soittajia oli silloin kvartetin verran ja vetäjämme soitto ohjasi porukkaa.  Laitan linkinkin tähän eräästä "livetaltioinnista"!
Kulkurin kaihon soittaa Aleksin Harmonikkakerhon "kvartetti"!
https://www.youtube.com/watch?v=v2ebvTLxf3g

[Jonska]

Soittamisen oppiminen on aika paljon itsestä kiinni. Olen itse lähtenyt harrastamaan soittelua ihan pystymetsästä reilu kolmisen vuotta sitten. Toisinaan on kausia, jolloin ei tunnu omassa soitossa juurikaan tapahtuvan edistystä. Toisinaan mennään suurin harppauksin eteenpäin.

Opiskelemassa käyn kansalaisopiston yksilösoiton kurssilla, mikä on sopinut omalle kohdalle oikein hyvin. Sinänsä eteneminen on hidasta, että lukukaudella opetellaan 1-2 uutta rallia, mutta tekniikkaan ja hiomiseen on käytetty senkin edestä aikaa. On kuitenkin hyvä huomioida, että tuo kansalaisopiston opetus on 20min viikossa, joka on todella vähän. AInoa tapa edistyä opetuksessa on soittaa kotona ja kirjoittaa viikon aikana tulevat kysymykset ylös ja ottaa puheeksi seuraavalla oppitunnilla. Jos jättää soiton ja opettelun pelkästään oppituntien varaan, on varma ettei kehitystä tapahdu.

Soiton opettelu on sinänsä tuskainen tie, että siinä joutuu kamppailemaan itsensä kanssa. Olen tuskin ainoa kurtunrevittelijä, jolle on tullut joskus sellainen tilanne eteen, että jonkin asian opettelu ja hiominen on kuin tervan juontia. Jotta kappaleen saisi sujuvaksi ja hyvänkuuloisesti se vaatii töitä hampaat irvessä ja silloin soitonopiskelusta katoaa mukavuusvyöhyke eikä kehitystä helposti tapahdu. Tässä suhteessa kannattaa vain toisinaan kamppailla sinnikkäästi eteenpäin, sillä se palkitseva tunne tulee sitten vasta epämukavuusvaiheen jälkeen kun on jaksanut opetella taistelemalla uusia juttuja

[olli]

Nuorella miehellä (jonska) on vielä aikaa oppia.  Näin seniorina tulee mieleen, että oli aikanaan vahinko kun ei tullut oppia aikanaan.  Isäni varjeli omaa peliään kaapin nurkassa, joten piti salaa näpelöidä.  Oppia ei saanut.  Oli varmaan 1950-luvulla haitari arvokas peli     Aloitin oman opetteluni vasta lähes 40-vuotiaana kansalaisopistossa.  Nyt tässä kerhossamme olen jopa "kakkosjohtajana"

Sanoisin vielä "jonskalle" ettei sitä haitaria pidä soittaa hampaat irvessä vaan suu hymyssä

[Johan]

Tunnen soittajia jotka nauttivat soittaa niillä taidoilla mitä osaavat, eivätkä välttämättä halua opetella uusia kuvioita tai bassosooloja. Täytyy myös muistaa se että kurssilaiset voivat haluta vain soitella kappaleita, oli ne sitten uusia tai vanhoja. Uuden opettelu vaatii aina ponnisteluja ja se ei aina kiinnosta.

Haitari ja mikä tahansa muu soitin on tehty kuitenki pääasiassa soittamista varten ja liiallinen oppikirjojen tarkka läpikäynti ja sormituksien ja asteikkojen toistaminen ei ole hyvästä. Itse aikoinaan tein opettajalleni selväksi että kappaleitakin pitää päästä alusta asti soittamaan että tuntee soittavansa itse soitinta.

Itselleni viikottaisissa treeneissä kohokohta on aina kavereiden kanssa kuulumisien vaihto kahvin kera. Toisille voi olla mukava yhdessäsoittelu ja kolmansille uusien asioiden oppiminen.

Asenne on paikallaan! Tällä periaateella soittoa lähestyttäessä homma on nautittavaa ja antaa soittajalle muutakin kuin stressiä siitä, että pitäisi olla heti valmista.
Innostus ja mielenkiinto soittamista kohtaan tuo mukanaan halun etsiä uutta ja selvittää epäselvät asiat itselleen ja rutiinit kehittyvät soitellessa. Hyvästä opettajasta on tietysti apua suunnan näyttäjänä ja kivat kaverit tuovat mukanaan myös tukea ja sosialisen ilmapiirin harrastukseen ja ryhmässä soittaminen on useinmiten positiivinen kokemus. 

Kaikkihan eivät opi ajamaan polkuyörääkään, tai eivät saa ajokorttia useista yrityksitä huolimatta, joten tuskin se harmonikan soittokaan sujuu kaikilta, jotkut sanovat sen olevan pelkkää matematiikkaa, mutta se matematiikkakin pitää olla halussa sujuakseen.

Mukana pitää olla kiinnostuksen lisäksi pitkäjänteistä "paloa" asialle, musikaalisuutta jotta tulkintaan syntyy syvyyttä ja oikeanlainen tukiverkosto ja ilmapiiri ympärillä, niin silloin mahdollisuudet kehittyä soittajana alkavat olla kohdallaan.

Pidän itseäni keskitason soittajana, ja pitkälti itseoppineena "mä soitan niikuin tahdon, enkä niinkuin neuvotaan", mutta melkeinpä elämänmittaisen musiikinharrastamisen myötä olen saanut siitä aina positiivista potkua elämääni ja ajoittain pystynyt antaman sitä muillekin, siksi peli pysyy jatkossakin näpeissä.

Johan

[kultakala]

No omista lähtökohdistani sanoisin, että aina vaikeuttaen aiemmista kappaleista oppii hyvin. Jos jää vain mukavuusalueelleen niin edistymistä ei tule tapahtumaan. Kaamean näköisiä kuudestoistaosanuottien bassokuvioita kun yrittää aikansa, niin kyllä ne lopulta onnistuu.
Nuottien oppimiseen ei ole mitään erityistä taikatemppua, mitä enemmän nuotteja tuijottaa ja niistä opettelee kappaleita, sitä paremmin ne jäävät muistiin.
Prima vista soittoa en ole oikeastaan opetellut, mutta helpot yksiääniset kappaleet menevät jotenkin. Moniäänisyyteen vaaditaan treeniä mutta eiköhän sinnekin päästä. "Soinnuista" rakentuneen diskanttimelodian opettelu on vielä vähän hidasta.
Kaikki on vaan siitä kiinni, että tunnistaa nuottikuvion ja löytää heti sormien paikan näppäimistöllä. Mitä enemmän treenaa, sen nopeemmin se tulee automaattiseksi.

[Minde]

No nyt tosiaan pari kuukautta treenannut,  niin jos ei ole erityisen lahjakas tai/ja "hyvä" soittotausta  niin se basso pitää sinne opetella nuotilta oikeaan kohtaan ja sitten tahkoamalla saada basso jotakuinkin automaattiseksi,  ETTÄ sen saa sujumaan. Ja tämä siis oma kokemus opettelusta  varmaan on muitakin vaihtoehtoja, mutta rytmi mulle tuottaa eniten työtä... soinnut kuulen kyllä jne. Vai onko vaan mullakin harjoituksen puutetta, kun ei tuohon rytmiin ole tarvinnut ennen samalla lailla keskittyä.. jää nähtäväksi,  kun ja kuin mun homma etenee.

[olli]

Tuli mieleen, että on mielestäni kaksi eri asiaa; soitella omaksi ilokseen tai sitten oppia soittamaan viimeisen päälle oikein

Omalla kohdallani, aloitellessani 1980-luvulla oli itselleni tärkeintä oppia soittamaan "joten kuten" mieluiset kappaleet - pääasiassa valsseja.  Tuolloin tuli oltua huolimaton, joten joidenkin kappaleiden joitain tahteja jäi opettelematta oikein.  Näiden korjaaminen onkin myöhemmin sitten tosi hankalaa.

Nyt viitisen vuotta omassa kerhossa soittaessani haluan oppia kappaleet alusta pitäen oikein (onneksi on hyvä opettaja).  Otan myös yksityistunteja (vaikka täytin juuri 69 v)   Opettajani laittaa sitten vaikeusastetta lisää!  Motivaatio säilyy ikämiehelläkin

Kuriositeettina mainittakoon, että Säkkijärven polkka ja Sirkkojen tanssi ovat taidoilleni vielä liian vaikeita, sanoi opettajani (sormitukset kuitenkin laitettiin nuotteihin).  Nämä odottavat vielä tulevaisuutta - ehkäpä vuoden kuluttua täyttäessäni 70 vuotta, osaan nämäkin jotenkuten!  Esa Pakarinen esimerkiksi vähätteli soittotaitoaan.  Omissa muistelmissaan (toim. Maarit  Niiniluoto) Esa totesi tavoitteekseen, että osaisi soittaa haitaria täytettyään 70 vuotta!

[Minde]

Ollin kuriositeettiin vastaus ;-) Mulla tarkoitus on opetella oikein, jokainen laulu, vaikka soittelenkin omaksi ilosksi ja isäni riesaksi! Jos joku tuntuu hullulta, mutta ei mahdottomalta, niin miksi ei voisi kokeilla? Ja vaikka soitin on periaatteessa mulle uusi, niin nuotinluku ei täysin (paitsi noi perusasteikon yläpuoliset... nyt nekin sujuu :-D) Ja muita soittimia hieman soittanut itsenäisesti ennenkin. Kuitenkin, soittelen sitten muuta (fiilistelen) mitä "osaan", vaikka Ukko-Noaa pelkällä diskantilla poikani iloksi, jos ei muuta :-) Ja sitten tahkoan siinä sivussa, sitä/niitä vaikeampia. Mulle se oppiminen ja edistyminen on se palkinto. En tiedä, mitä tästä tulee, mutta mulla on fiilis, että homma etenee ihan hyvin, niin en ihan metsässä silloin voi olla. Mun mielestä ei pidä päästää itseään liian helpollakaan, koska silloin ei kehity... jokainen itse tietysti päättää ja pyrkii siihen mitä itse haluaa. Monet vain mielestäni aliarvioivat (oppimis)kykyjään ja siksi eivät välttämättä ala edes harjoittelemaan jotain, koska ei ole "lahjoja". Minä uskon, että jokaisen HYVÄN soittajan takana on järjetön määrä tahkottuja tunteja :-) enkä usko, että sillä lahjakkuudella olisi hirveän suurta merkitystä lopputulokseen eli siihen mihin melkein jokainen voi päästä :-)

[Julia]

Heippa!
Itse aloitin haitarin soiton vähän alle 2 vuotta sitten, ilman mitään aiempaa soitto- tai musiikkiharrastusta. Alussa opettelin ihan yksinkertaisia kappaleita ja samalla opettelin lukemaan niitä nuotteja. Basso vaikutti alkuun hankalalta, mutta kun vaan kärsivällisesti harjoittelin niin alkoi jo sujumaan Soittotunneilla aloin myös käydä (ja käyn nykyäänkin), ja vasta sitten tuntui että on alkanut ihan kunnolla edistymään.
Kyllähän tuo soiton oppiminen on kaikilla tosi yksilöllistä, varmaan riippuu aika paljon omasta motivaatiosta ja kärsivällisyydestä. Itse olen huomannut olevani suht nopea oppija, mutta kyllä kovasti jaksankin aina harjoitella 

[Minde]

Juurikin näin  tsemppiä sinullekin. ..on tää vaan kiva harrastus. Jokainen tietysti tavallaan ja tyylillään opettelee, kunhan se tuntuu mukavalta.  Itse olen huomannut,  kun joku juttu tai biisin kohta  junnaa paikallaan, niin lisään vähän vaikeusastetta ja muuten jätän vaikean muhimaan,  niin johan alkaa tapahtua. Nyt ei ole ollut hirveästi aikaa harjoitella, mutta aina sitä jotain hommia on tuo alitajuntakin tehnyt 

[olli]

Tuli tuo alitajunnan merkitys mieleen.  Itse olen tehnyt vaikeissa kohdin siten, että ensin tutkin nuotin, soitan erittäin hitaasti tahdin ennen vaikeaa tahtia, sen ongelmatahdin sekä tahdin sen jälkeen.  Tätä sitten pyörittelen jonkin aikaa - korkeintaan varttitunnin.  Sitten teen jotain aivan muuta - lähden kävelemään kuistille (useimmiten tupakalle ).  Sitten jatkan harjoitusta.  Monesti kappale jää hautumaan alitajuntaan useiksi päiviksi.  Joitain oivalluksia tulee tällä välin, joten sitten taas yrittämään uudelle innolla

[Minde]

Alitajunnasta vielä... nyt kun ei ole "liikaa" ollut aikaa harjoitella,  niin kyllä siellä koko ajan tapahtuu kuitenkin. Kun vaan käy välillä vähän muistuttamaan,  että mikä oli työn alla :-). Tarkoitan sitä, että oikeastaan enemmän edistystä on tullut, kun ei ns."väkisin" tahkoa jotain tahtia, vaan vähän kerrallaan tavallaan kuitenki  haastaa itseään koko ajan oppimaan. Ja päässäni harjoittelen myös, kun on  vähän pakko :-). Tavallinen tyttö on jo ihan ok kunnossa.  Säkkijärvi... ihan jees, se eka sivu. Toista en ole edes harjoitellut vielä. Muut...Metsäkukkia, Pieni polku (tykkään kovasti) ja rantakoivun alla. Näillä mm.mennään.

[eikkajuhani]

   Tulipahan itsellenikin mieleen tuosta alitajunnasta jokunen ajatus. Olen myös huomannut saman, että kannattaa jättää ikään kuin hautumaan joku tuollanen vaikeahkon oloinen pätkä. Sitten kun sen kimppuun käy jonkin ajan päästä niin kas, huomaakin kuin uutena oivalluksena että peijakas, näinhän se meneekin ja mieli kevenee kummasti.  Kaiken kaikkiaan tämä soittaminen on mitä suuremmassa määrin siitä henkisestä puolesta riippuvaista.  Pahimmillaan sen huomasin - ikävä kertoakin - tyttäreni kuoleman jälkeen.  Ei ollut minkäänlaista motivaatiota, halua, tahtoa, kykyä alkaa virittelemään harrastusta uudelleen.  Peräti 8 vuotta otti, ennen kuin aloin hiljalleen varovasti kokeilemaan, josko uskaltaisi, kehtaisi, edes vielä osaisi.  Alkuun sekin tuntui jotenkin niin, `väärältä` mutta  toisaalta ajatus, elämä jatkuu sai voiton ja alkoihan se siitä.  Menin vuodeksi kansalaisopistoonkin, jossa sitten porukalla soittelu hieman laukaisi `estoja.`     

  Eikkajuhani

[maestro]

   Otan osaa eikkajuhanin tapaukseen......

   Yhdellä harmonikkaleirillä oli opettajana mestari soittaja Kanniainen. Hän sanoi,että lähes puoli valmistautumista soitossa on,että "soittaa" kappaleen mielessään.Ihan kokonaan.. Olen sitä käyttänyt itsekkin,ja olen samaa mieltä......

[olli]

Olen selaillut vanhoja Hanuri-lehtiä aikani kuluksi.  Silmään pistää milloin mitäkin.  Esa Pakarisesta kertovassa jutussa hän kertoi halunneensa hyväksi haitarinsoittajaksi, joksi hän ei omien sanojensa mukaan koskaan tullut.  Hän oli tavannut Vili Vesterisen jollain keikkamatkalla ja pyytänyt häneltä vähän ohjeita.  Olivat tavanneet hotellissa, syöneet hyvin ja nauttineet parit konjakit.  Huoneessa Vili oli sitten antanut "oppitunnin" - oktaaviharjoitus   Esa ei tätä heti ollut uskonut, mutta kertoi myöhemmin harjoitelleensa oktaaveja ylös- ja alaspäin kaikilla viidellä sormella

[oki]

Tuo oktaavi harjoitus on aivan tosi. Itse harjoittelen ensin oktaaveja, sillätavalla saa sormet notkeiksi.
Nuo trioli harjoitukset ovat kanssa mainioita, soitetaessa sävel-lajeittain siinä kehittyy myös rytmin ymmärtäminen
sormituksesta puhumattakaan.
t: Oki

[ftamt]

Olen selaillut vanhoja Hanuri-lehtiä aikani kuluksi.  Silmään pistää milloin mitäkin.  Esa Pakarisesta kertovassa jutussa hän kertoi halunneensa hyväksi haitarinsoittajaksi, joksi hän ei omien sanojensa mukaan koskaan tullut.  Hän oli tavannut Vili Vesterisen jollain keikkamatkalla ja pyytänyt häneltä vähän ohjeita.  Olivat tavanneet hotellissa, syöneet hyvin ja nauttineet parit konjakit.  Huoneessa Vili oli sitten antanut "oppitunnin" - oktaaviharjoitus   Esa ei tätä heti ollut uskonut, mutta kertoi myöhemmin harjoitelleensa oktaaveja ylös- ja alaspäin kaikilla viidellä sormella

Joissakin levyissä Vili soittaakin kahdessa oktaavissa  yhtä aikaa, sillä sekin häneltä onnistui.
Toivo