Suomen Harmonikkaliitto

Säestäminen

Aloittaja olli, 14-01-2015, 15:50:02

« edellinen - seuraava »

olli

Tulee tilanteita, joissa tarvitaan harmonikalla säestämistä.  Monissa senioreidenkin tapaamisissa porukka haluaa laulaa, jolloin olisi hyvä osata säestämisen alkeet.  ;)
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

EP

#1
Oma näkemykseni asiasta:

Säestyksessähän tärkeintä olisi, ettei soitettaisi sitä melodiaa vaan annettaisiin laulajan tai toisen soittimen hoitaa se puoli.
Myös usein kannattaa jättää se bassopuoli kokonaan pois (varsinkin yhtye soitossa, mutta paljon riippuu tilanteesta) ja hoitaa säestys (soinnut ym.) diskanttipuolella.
Vasenkäsi voisi tässätapauksessa hoitaa paljepuolta, dynamiikkaa, vibraattoa ym. esitysteknisiä juttuja.
Mielestäni juuri vibraatto ja dynamiikka aika usein unohtuu soittaessa ja kuitenkin se on mielestäni aika tärkeä osa soittamista.

Esim. kansanmusiikki puolelta kannattaa seurata, youtubesta löytyy paljon hyviä kokoonpanoja yhtyeitä, duoja ym. missä haitari on säestävässä osassa.

olli

Eräs huomio noista senioreiden yhteislauluista; monesti täytyy jonkun oikein "komentaa", että nyt on välisoiton vuoro.  Porukka haluaa laulaa koko laulun yhteen menoon ilman "turhia" välisoittoja :D

Muuten suosituin kappale näissä tilaisuuksissa on ollut "Pikku syntinen" :P
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Pukari

Säestäminen haitarilla on melko moniselkoinen juttu. Bändisoitto ja säestäminen haitarilla on kaksi ihan eri asiaa. Bändisoitossa ei sormet juuri bassolla käy, sotkee vaan bändin sointia. Säestyksessä bassopuoli on kyllä hyvin oleellinen osa kokonaisuutta. Myös se säestetäänkö eläkekerhon yhteislaulua vai solistia on jossain määrin eri asia.

Ei mene pahasti metsään, jos säestät eläkekerhon yhteislaulut melodiaa soittamalla, kunhan välillä pidät terssiä ja sointua melodian alla soimassa. Solistin kanssa sitten on unohdettava melodian soitto, lähestymistapa pitää olla stemmojen ja harmonian luominen laulumelodiaan sekä asiaan kuuluvat fillit. Fillejä tietenkin voi soittaa myös eläkekerhon yhteislauluihin, kun sointu on kuitenkin siellä bassokäden puolella hoidossa.

Bändissä soitettaessa soittotapaan vaikuttaa jonkun verran myös se, onko haitarin lisäksi muita sointuja soittavia soittimia(kitara, keybords, piano) mukana keikalla.

Tuossa linkissä vähän perusteita, miten voi asiaa lähestyä.

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9946/URN_NBN_fi_jyu-2007212.pdf?sequence=1

EP

Kyllä, lisättäköön vielä että  säestettävien ikää tärkeämpi seikka on laulutaito,
eli melodiaa voi tietenkin soittaa jos tarve vaatii esityksen paremman onnistumisen vuoksi.
Mutta hyvän (hyvien) laulajien ollessa kyseessä sitä kannattaa ehdottomasti välttää.
Bändisoitossa sellainen hyvä sääntö, että mitä enemmän on muita soittimia sen vähemmän tarvitsee yksittäisen soittajan soittaa pätee, jos varsinaista sovitusta biisissä ei ole.

Lainaus käyttäjältä: Pukari - 14-01-2015, 20:08:14
Säestäminen haitarilla on melko moniselkoinen juttu. Bändisoitto ja säestäminen haitarilla on kaksi ihan eri asiaa. Bändisoitossa ei sormet juuri bassolla käy, sotkee vaan bändin sointia. Säestyksessä bassopuoli on kyllä hyvin oleellinen osa kokonaisuutta. Myös se säestetäänkö eläkekerhon yhteislaulua vai solistia on jossain määrin eri asia.

Ei mene pahasti metsään, jos säestät eläkekerhon yhteislaulut melodiaa soittamalla, kunhan välillä pidät terssiä ja sointua melodian alla soimassa. Solistin kanssa sitten on unohdettava melodian soitto, lähestymistapa pitää olla stemmojen ja harmonian luominen laulumelodiaan sekä asiaan kuuluvat fillit. Fillejä tietenkin voi soittaa myös eläkekerhon yhteislauluihin, kun sointu on kuitenkin siellä bassokäden puolella hoidossa.

Bändissä soitettaessa soittotapaan vaikuttaa jonkun verran myös se, onko haitarin lisäksi muita sointuja soittavia soittimia(kitara, keybords, piano) mukana keikalla.

Tuossa linkissä vähän perusteita, miten voi asiaa lähestyä.

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9946/URN_NBN_fi_jyu-2007212.pdf?sequence=1

Johan

#5
Ei se säestäminen ole mitään tähtitiedettä, kanattaa katsoa esim TV:n yhteislaulutilaisuuksien säestyksiä, kyllä siellä bändi tekee säsestysen selkeästi soittaen kappaleen, kuin olisi tanssikeikallla.
En näe olevan mitään estettä etteikö säestysä voisi tehdä juuri näin myös harmonikalla yhteislauluja säestäessään.

Alkuun intro johdattamaan laulajat oikean sävellajin/äänenkorkeuden ja tempon pariin ja sitten menoksi huolehtien, että tahtilajille kulloinkin tulevat korolliset iskut ja säestsysoinnut kuuluvat ja melodiaa tarvitaan tukemaan niitä joille melodia on vieras tai jotka muuten tarvitsevat "johdatusta".

Solistisilla esiintyjillä homma toimii kuten yhteysoitossa esim duona, kun jouku toinen tekee soolo-osuuden ja säestys tehdään harmonikalla. Tämä pätee myös harjaantuneen lauluryhmän kanssa, kun yhteistomintaan on kokemusta.
Tärkein asia on seurata solistin/esiintyjän dynaamisia liikkeitä, hidastuksia ja kiihdytysksiä, jotta pysyy mukana ja sitten tarjota taas ne korolliset iskut ja soinnut kuuluviin sillä niitä laulaja kaipaa tehtävänsä tueksi.
Esitettävän kappaleen tyylilajin, tempon yms ominaisuuden mukaan voi siten valita miten säestysen tekee, onko se intron jälkeen pitkiä sointuja, fillejä ja välisoittot, vai mennäänkö jossakin vaiheessa kompille jne. 
Basson ja diskantin kanssa pystyy myös saamaan aikaiseksi kivan urkumaisen taustan sopivaan paikkaan halutessaan.

Johan

Johan

#6
Tuli vielä mieleeni, että haasteellinen säestystehtävä syntyy, kun joku tulee yllättäin kesken keikan, yleensä yksityistilaisuudessa, J. A. Tannerin kirjasta "Kuolemattomat kupletit" otetun kopion kanssa into piukassa kyselemään extempore säestystä treenattuaan Sakari Halosen äänitten mukaan jonkin kappaleista.

Kysymys kuuluu yleensä: "Osaaks sä tän!"

Melodia ei usein ole ihan sama kuin käteen työnnetyssä nuotissa, jossa ei ole sointumerkkejä ja äänilajikaan ei ole sama jossa kappale on äänitteeltä opittu. Lisäksi teksti istuu kohdittain melodiaan vain jakeiden alussa ja lopussa. Melko varmasti myös tempon vaihteluita on tiedossa.

Siinä sitä saa säestäjä soveltaa mikäli vastaa haasteeseen,  ja mikäli vastaa, niin ensin nurkan taakse solistin kanssa hakemaan se "yhteinen sävel" ja menoksi toivoen parasta ja peljäten pahinta;-)

Johan

htoyryla

Lainaus käyttäjältä: Johan - 28-01-2015, 10:10:00
Tuli vielä mieleeni, että haasteellinen säestystehtävä syntyy, kun joku tulee yllättäin kesken keikan, yleensä yksityistilaisuudessa, J. A. Tannerin kirjasta "Kuolemattomat kupletit" otetun kopion kanssa into piukassa kyselemään extempore säestystä treenattuaan Sakari Halosen äänitten mukaan jonkin kappaleista.
...
Melodia ei usein ole ihan sama kuin käteen työnnetyssä nuotissa, jossa ei ole sointumerkkejä ja äänilajikaan ei ole sama jossa kappale on äänitteeltä opittu. Lisäksi teksti istuu kohdittain melodiaan vain jakeiden alussa ja lopussa. Melko varmasti myös tempon vaihteluita on tiedossa.

Voin vähän aavistaa. Sakari Halosen levytyksistä en muista kuin pari enkä niitäkään vuosikymmenten jälkeen kovin hyvin. Mutta kun laulut ovat jo kuin pieniä näytelmiä ja näyttelijä niitä esittämässä.

Mulla on tuo Kuolemattomat kupletit, painettu -47. Kirja kuului äitini tädille, jonka luona olin lapsena kesäisin ja jolta opin Niin Amerikassa. Sitä laulua soittelen ja laulelen aika usein. Olen vain huono pysymään nuotissa, ja varsinkin kun soitin soittaa jotain muuta niin laulukin eksyy ties minne. Tuotakin pitäisi harjoitella, niinkuin kaikkea muutakin, koko ajan.

Johan

Lainaus käyttäjältä: Pukari - 14-01-2015, 20:08:14

Lainaus käyttäjältä: Pukari - 14-01-2015, 20:08:14
Säestäminen haitarilla on melko moniselkoinen juttu. Bändisoitto ja säestäminen haitarilla on kaksi ihan eri asiaa. Bändisoitossa ei sormet juuri bassolla käy, sotkee vaan bändin sointia. Säestyksessä bassopuoli on kyllä hyvin oleellinen osa kokonaisuutta. Myös se säestetäänkö eläkekerhon yhteislaulua vai solistia on jossain määrin eri asia.

Ei mene pahasti metsään, jos säestät eläkekerhon yhteislaulut melodiaa soittamalla, kunhan välillä pidät terssiä ja sointua melodian alla soimassa. Solistin kanssa sitten on unohdettava melodian soitto, lähestymistapa pitää olla stemmojen ja harmonian luominen laulumelodiaan sekä asiaan kuuluvat fillit. Fillejä tietenkin voi soittaa myös eläkekerhon yhteislauluihin, kun sointu on kuitenkin siellä bassokäden puolella hoidossa.

Bändissä soitettaessa soittotapaan vaikuttaa jonkun verran myös se, onko haitarin lisäksi muita sointuja soittavia soittimia(kitara, keybords, piano) mukana keikalla.

Tuossa linkissä vähän perusteita, miten voi asiaa lähestyä.

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9946/URN_NBN_fi_jyu-2007212.pdf?sequence=1
Fillejä tietenkin voi soittaa myös eläkekerhon yhteislauluihin, kun sointu on kuitenkin siellä bassokäden puolella hoidossa.

Bändissä soitettaessa soittotapaan vaikuttaa jonkun verran myös se, onko haitarin lisäksi muita sointuja soittavia soittimia(kitara, keybords, piano) mukana keikalla.

Tuossa linkissä vähän perusteita, miten voi asiaa lähestyä.

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9946/URN_NBN_fi_jyu-2007212.pdf?sequence=1

Tuli tutustuttua linkin antiin ja antoisaksi havaittua! Suosittelen, sekä yhtye, että säestystehtäviä harrastaville.

Johan

htoyryla

Joskus joutuu säestämään jälkikäteen. Sain tallenteen jossa ystäväni Bengt Pohjanen lauloi Ratsumiehen (On aivan sama) omana käännöksenään ruotsiksi. Soittelin sen päälle pari kitaraa, basson ja haitarin. http://liipetti.net/music/bengt_ratsumies_svenska_3.mp3

olli

Lainaus käyttäjältä: htoyryla - 16-06-2015, 17:41:20
Joskus joutuu säestämään jälkikäteen. Sain tallenteen jossa ystäväni Bengt Pohjanen lauloi Ratsumiehen (On aivan sama) omana käännöksenään ruotsiksi. Soittelin sen päälle pari kitaraa, basson ja haitarin. http://liipetti.net/music/bengt_ratsumies_svenska_3.mp3
Hieno :D