Suomen Harmonikkaliitto

Suomalaisen harmonikan historia -kirja

Aloittaja Viljo, 24-10-2014, 13:09:54

« edellinen - seuraava »

Viljo

Nyt se sitten on tulossa. Suomalaisen harmonikan historia -kirja julkaistaan ensi kuussa. Nelisen sataa sivua lähdeluetteloineen. Toivo ja minä olemme olleet kirjoittamassa tuota kirjaa. Kannattaa hankkia pukinkonttiin tai muuten vaan itselleen / kavereilleen. Harmonikkaliiton jäsenille on myös oma tarjous. Näin Harmonikkaliiton fb-sivuilla:

TARJOUS LIITON JÄSENILLE!
Suomalaisen harmonikan historia -kirja ilmestyy marraskuussa. Elävästi kirjoitettu teos imaisee lukijansa harmonikan kiehtovaan maailmaan. Teoksessa on mm. yli sata valokuvaa, joista suurin osa on aikaisemmin julkaisemattomia. Vielä ehdit tilata kirjan ennakkoon hintaan 39 €. Kirjan normaalihinta on 46 €. Toimi nopeasti! Tilaukset: Harmonikkaliitto p. 03 4400222.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Johan

Kovia kundeja olette kaikki jotka olette olleet puuhassa mukana! 

Minä kuljen kuukauden ilman hattua kunnioituksesta suoritustanne kohtaan,  ja toisen sitten, kun kirjaan olen huolella tutustunut, sillä se tulee kyllä kuulumaan tulevaisuudessa kirjastooni.

Johan

olli

Olen jo aikaa sitten "ennakkotilannut" teoksen liitosta.  Odotan todella mielenkiinnolla.  Meleko varmasti luen kirjan heti sen saatuani :D  Kiitokset kaikilla kirjoittajille jo ennakkoon - uskon, että on mielenkiintoinen teos ;D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

ftamt

Kuulin, että on jo sata ennakkotilaajaa.Tilatkaa hyvät ihmiset enemmän, että kustannukset saadaan katettua! Mistään muualta ette saa näin mahtavaa tietopakettia suomalaisen harmonikansoiton historiasta ja hiukan nykypäivästäkin. Painos on pieni, joten pitäkää kiirettä!
Toivo

ftamt

Kirja julkistetaan ensi viikon keskiviikkona, joten pian sitä saa.
Toivo

huru.ukko

Lainaus käyttäjältä: olli - 26-10-2014, 18:36:18
Olen jo aikaa sitten "ennakkotilannut" teoksen liitosta.  Odotan todella mielenkiinnolla.  Meleko varmasti luen kirjan heti sen saatuani :D  Kiitokset kaikilla kirjoittajille jo ennakkoon - uskon, että on mielenkiintoinen teos ;D

Lainaus käyttäjältä: Johan - 24-10-2014, 16:13:16
Kovia kundeja olette kaikki jotka olette olleet puuhassa mukana! 

Minä kuljen kuukauden ilman hattua kunnioituksesta suoritustanne kohtaan,  ja toisen sitten, kun kirjaan olen huolella tutustunut, sillä se tulee kyllä kuulumaan tulevaisuudessa kirjastooni.

Johan
Todella hieno työ että saatiin historiikki kirjan kansien väliin,, Mutta kovia kundeja ja daameja olivat myös Suomalaisten hanureiden valmistajat :D

Viljo

Ensimmäiset kirjat ovat kolahtaneet tänään postiluukkuihin. Hurraa \o/
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

huru.ukko

 ;D Kirja tuli,,, HIENOA !!!
Selailin sitä sen verran että huomasin mielikseni että suvustani on aika mittava juttu kirjassa, ja olen iloinen että he ovat päässeet näin historian kirjoihin,,
Tiedän että heidän elämä eläessään ole ollut aina ruusuilla tanssimista, vaan enempi niukkaa ja köyhää,
Mutta hanureita valmistui joka lähtöön  ;D
Katselin kuvaa jossa Erkki istuu äitinsä sylissä kai muutaman kuukauden ikäisenä, Nyt kävin muutama viikko sitten saattamassa hänet viineiselle matkalleen, Taisi Eka olla viimeisiä tämän vanhemman polven hanurin valmistajia,, Harmi vaan kun ei ehtinyt nähdä tätä kirjaa,,
Mutta suuret kiitokset kirjan tekijöille tästä mittavasta työstä jonka ovat tehneet Suomalaisen harmonikan historiasta,,

olli

Hain kirjani postilaatikosta, kylmänä selailin.  Kyllä kihelmöi ryhtyä myöhemmin tarkemmin lukemaan.  Kiintoisa teos vie varmaan mukanaan muutaman päivän, olen nimittäin himolukija, kun on kiinnostava teksti.  Tässä jos missä on kiinnostavaa lukemista :D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

ftamt

Niin hullusti on asia, että itse saan kirjan vasta viikon päästä tiedotustilaisuudessa. Saas nähdä, jäikö omilta jäljiltä kirjoitusvirheitä.
Toivo

Viljo

En ole itsekään tuota lukenut läpi vielä. Oman kappaleeni saan myös viikon päästä, mutta pääsen tuolla kotiin postitetulla kappaleella vähän fiilistelemään. Tämä kirja menee signeerattuna sedälleni. Itseäni kiinnostaa tuo kokonaisuus. Omalta osaltani olisin halunnut sanoa niin paljon enemmän, mutta sivumäärä rajoittaa, niin pakko se on uusi kirja tehdä :D
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Johan

Laatikossa oli iltapäivällä reissusta palatessa ja alkuun on päästy sen kanssa, joskin vielä kovasti pintapuolisesti selailleen.
Tässä on kynnet nyt melko tiiviisti koskettimilla vielä tämän viikon, mutta katsotaan sitten, josko kiinnostavaan kirjaan pääsisi syventymään hieman ponnekkaammin loppukuusta.

Johan

mahu

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 12-11-2014, 17:22:26
Omalta osaltani olisin halunnut sanoa niin paljon enemmän, mutta sivumäärä rajoittaa

Selasin äsken kirjan läpi nopeesti. Odotin laajempaa käsittelyä rakentajista ja vanhoista haitareista. Mutta kyllä nuo muut aiheen näytti myös kiinnostavilta.

Viljo

No jos asetetaan asiat näin: Soitinrakentamista käsiteltiin 90 sivua 400:sta, jolloin kirjasta 22,5 % kirjasta on käytetty. Se on merkittävä osuus, kun muistetaan, että kirjoittajia on kuitenkin ollut kymmenen. Toki itsekin, kuten jo sanoin, olisin halunnut paljon syvällisempää tekstiä kirjaan, mutta ei sivumäärät vaan anna periksi. Seuraavaan kirjaan sitten :-)
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

olli

Ensimmäiset 100 sivua luettu - todella mielenkiintoista asiaa :D Täytyy mennä välillä maata ja jatkaa huomenna ;D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

mahu

Harmikseni nopean selailun jälkeen parempi puolisko kääräisi kirjan joululahjapaperiin. Nyt sitte odotellaan vielä :)

huru.ukko

Lainaus käyttäjältä: Dukextra - 13-11-2014, 14:33:58
Harmikseni nopean selailun jälkeen parempi puolisko kääräisi kirjan joululahjapaperiin. Nyt sitte odotellaan vielä :)

Hah hah.. Onneksi minulla tänään synttärit, sain heti luettavaksi,,  :D

huru.ukko

Lainaus käyttäjältä: Lispe - 13-11-2014, 15:24:09
Lainaus käyttäjältä: huru.ukko - 13-11-2014, 15:12:09
Hah hah.. Onneksi minulla tänään synttärit, sain heti luettavaksi,,  :D


ONNEA !!!  :)

Kiitos kiitos,, Alkaa kyllä olla jo sen verran lasissa että ottaa vaan osaa, ;D

eikkajuhani


    Onnittelut ! Tässä vielä iltapuhteella  :) :)

   Eikkajuhani
Onnellinen on se joka omistaa toimivan hanurin...tai jopa pari...

huru.ukko