Suomen Harmonikkaliitto

Myynti-ilmoituskeskustelu

Aloittaja olli, 25-08-2014, 19:58:57

« edellinen - seuraava »

ftamt

#660
Svante Kujanen ei ollut Kukkolan miehiä, vaan oli Lahdessa kilpailevan Suomen Soittimen virittäjä ja tehtaan nimeä kantavan Suomen Soitin orkesterin hanuristi, jonka kanssa levyttikin vuonna 1938.
Kujanen perusti oman harmonikkatehtaan 1940-50 lukujen vaihteessa Lahteen, jossa valmistui harmonikkoja 200-300 kappaleen välillä. Ne olivat alusta lähtien hänen itse tekemiään, eikä minkään tehtaan jäämistöä. Kielet ja sellaiset tarvikkeet, mitä Suomesta ei saanut, tulivat Italiasta. Tehtaalla oli töissä 3-4 miestä ja Kujanen teki harmonikkoja 1960-luvun alkuun asti. Kävin joitakin vuosia sitten Rauno Niemisen kanssa haastattelemassa Svanten poikaa ja tytärtä Lahdessa. Tämä poika oli ollut yhtenä tekijänä Kujasen verstaalla, joten hänellä oli tietoa. Laitan tässä kuvan Svante Kujasesta
oman harmonikkansa kanssa 1980-luvulta. Aina sitä ilmestyy uusia väärennöksiä markkinoille ja nyt yritetään Kukkolan maineella saada parempaa hintaa laittamalla väärä nimi soittimeen. Näitä on ollut ja varmaan tulee myöhemminkin myyntiin. Pitäkää siis varanne!
Jäi vielä sanomatta, että Kujanen kehitti harmonikkoihinsa erityisen herkästi toimivan diskantin rekisterikoneiston, jota soittajat ovat myöhemmin kehuneet.
Toivo

Johan

Näyttää siltä, että nyt ovat fantasiat lähteneet lentoon....

Johan

poikkikulma

Joo niin näkyy olevan , liekö nuo sen kummempia soittopelejä kuin muutkaan hintaskaalakin näyttä olevan melkoisen leveä  ??? Ennemmin ottaisin vaikka kouvolan kukkamallin tai viipurin , monet ovat kertoilleet etteivät nuo
fantasiat ole mitään hyväsointisia soittopelejäkään .
Mitään erikoisia ne ei ole sen kummemmin minusta kuin ulkonäöltään voisi verrata kouvolan uusio kravattiin joka ei myöskään ole kovin onnistunut malli . No ei näytä kiinnostustakaan olevan  ::)
Mauno  ??

Viljo

Fantasia ei ole teknisesti mikään erikoisuus, mutta arvostan suuresti soittimen muotoilua. Se on uniikki. Mitä yleisesti tulee tarjontaan, niin ylitarjontaa on niin soittimista kuin myös tarvikkeista. Eri harrastelijoiden jäämistöjä on ollut ja on myynnissä. Kouvolan jäälistön myyntitempaus Seinäjoella täytti monien harrastelijoiden kaapit.  On siis ostajien markkinat, mutta ostajia vaan on vähän.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

ftamt

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 18-02-2018, 20:39:08

Ikaalisten "jäämistö" meni täysin ohitse, kun kuulin siitä vasta samana päivänä Jukalta. Sieltäkin olisi voinut olla jotakin pientä entisöintiin. Onneksi vuosien varrella on tullut hankittua yhtä ja toista.
Toivo

outi

Mitäpä sanotte, tapahtuiko Kouvolassa jossain vaiheessa laadun huonontamista, esim kustannussyistä? Onko esim hopeahäkit parempia kuin uudemmat? Vai onko harmonikat ylipäätään aina yksilöitä?

Viljo

Jos uusiin soittimiin ei olisi tehty ABS-muovista häkkejä, ne olisivat olleet parhaita kouvolan pelejä teknisesti. En ota kantaa nyt subjektiiviseen soundiasiaan. Airsaft oli ehdottomasti hyvä juttu, vaikka siinäkin oli kääntöpuolensa.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

outi

Viljo

Airsaft on tuotenimitys laakeripedin kiinnitykselle. Airsaftissa siis laakeripeti on alumiinia vasten, ei puuta, joten runkoeläminen on saatu pois ja sitä myöden vuotojen määrä saatiin vähentymään (erityisesti cassotoissa).
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Johan

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 18-02-2018, 20:39:08
Fantasia ei ole teknisesti mikään erikoisuus, mutta arvostan suuresti soittimen muotoilua. Se on uniikki. Mitä yleisesti tulee tarjontaan, niin ylitarjontaa on niin soittimista kuin myös tarvikkeista. Eri harrastelijoiden jäämistöjä on ollut ja on myynnissä. Kouvolan jäälistön myyntitempaus Seinäjoella täytti monien harrastelijoiden kaapit.  On siis ostajien markkinat, mutta ostajia vaan on vähän.

Tuosta muotoilusta olen aivan samaa mieltä, ja pieni valmistusmäärä tekee siitä erikoisuuden joka saattaa nostaa sen kiinnostavuutta.  Aika harvinaista on, että niitä on myynnissä 3kpl samasaikaisesti. Sen umpinainen diskantti antaa sille omanlaisensa vähemmän helän saundin, on sitten makuasia mitä kukin siitä pitää.
Alalla on selkeästi tapahtunut viimeaikoina muutosta useiden yrittäjien kohdalla ja tajolla on kalustoa runsaasti, joka selkeästi näkyy osin käytetyn kaluston hinnoittelunkin kohdalla.

Johan 

olli

Laitoin oman Fantasiani "koemielessä" myyntiin, siksi hintakin on kova.  Odottelen tarjouksia hinnasta huutonetin puolelta.  Huomasin myös, että pari muutakin Kouvolan Fantasiaa on myynnissä.  En ole luopumassa Fantasiastani "halpaan hintaan"!  Onhan pelini Viljon toimesta kunnostettu viimeisen päälle.  Itse tykkään silläkin soitella - myös diskantin mustat nappulat tuovat oman mielenkiintonsa!
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Johan

Mustat nappulat ovat pimeässä soiton harjoittelua varten;-)

Johan

Teme

Lainaus käyttäjältä: Johan - 21-02-2018, 10:57:43
Mustat nappulat ovat pimeässä soiton harjoittelua varten;-)

Johan
Buahhahhaa, tämä oli hyvä. Kiitos päivän piristyksestä Johan  ;D
Weltmeister Supita, Paolo Soprani Professional Cassotto, Kouvolan Hopeahäkki casotto -79, Lasse Pihlajamaa Notes cassotto, Accordiola Camerano mussette, Kukkolan peli 50-luvulta, Sv Kujanen 50-luvulta, Joles Pelle Star -49

Johan

Lainaus käyttäjältä: Teme - 21-02-2018, 20:03:00
Lainaus käyttäjältä: Johan - 21-02-2018, 10:57:43
Mustat nappulat ovat pimeässä soiton harjoittelua varten;-)

Johan
Buahhahhaa, tämä oli hyvä. Kiitos päivän piristyksestä Johan  ;D

Olen pitkään etsinyt kokonaan mustalla diskantilla olevaa sointita juuri tuohon tarkoitukseen, mutta ei vielä ole tärpännyt.
Em syystä olen harjoitellut pimeässä soittoa sekavärisellä klaviatuurilla ja olen kyllä silläkin päässyt ihmeesti alkuun. Kokemuksesta tiedän, että se on aavemaista, kun Carunan verkko pettää piemeällä saaristossa ja siitä huolimatta Kultahäkki senkun jatkaa liverrystään....

Johan

maestro

Edellä olevaan liittyvää....
Olimme tanssi-keikalla Runnin-kylpylässä joku vuosi sitten talvella ja sieltä katkesi sähköt yllättäen kesken kaiken.Emme tietenkään häkeltyneet,jatkoimme koko ajan niinkuin ei mitään.Ainoa muutos ääneen,laulu ja syntikkabasso ei kuulunu. Mielenkiintoinen tunnelma kyllä,yllättäen tulee täysin pimeää.. Kappaleen jälkeen saimme yleisöltä silti isot taputukset......
"kouvolanpeli" Cassotto 50,"kultahäkki"maestro-58,roland fr-3sw

Harrastelija

Tuo Kouvolan elektroniharmonikka on näköjään jo kolmannella myyjällä myynnissä muutaman päivän sisään... Ellei niitäkin ole jostain pölähtänyt markkinoille, suurinpiirtein samojen selitysten kera
"jos se ei ole rikki, täytyy tutkia miksi se toimii"

Teme

Mikähän noihin Guerrinin tehtaan soittimien (Guerrini, Sonola, Ramses) hintaan on iskeny kun on niin monta tarjolla normaalia edullisemmin.
Guerrini
https://www.tori.fi/pirkanmaa/Harmonikka_Guerrini_Norma_45959940.htm?ca=18&w=3

Sonola
https://www.tori.fi/kainuu/Hanuri_45944821.htm?ca=18&w=3

Ramses
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1353525

Käsittääkseni kuitenkin ihan käypäsiä soittimia jos mahdolliset venttiilien liimaviat on korjattu. Ainakin ne mitä itse olen kokeillut (Ramses Atlas2 ja Sonola Harmony) olivat ihan mukavan tuntuisia pelejä.
Weltmeister Supita, Paolo Soprani Professional Cassotto, Kouvolan Hopeahäkki casotto -79, Lasse Pihlajamaa Notes cassotto, Accordiola Camerano mussette, Kukkolan peli 50-luvulta, Sv Kujanen 50-luvulta, Joles Pelle Star -49

Giulietti

Eiköhän se liene vain tämä yleinen kehitys näissä harmonikkojen hinnoissa. Hinnat ovat viime vuosina tulleet alas ja nuo ns. kalliitkin merkit ovat olleet laskussa joten näiden Guerrinin soittimien hinnat ovat nyt samoissa suhteissa muiden kalliimpien merkkien kanssa. Nyt saa melko halvalla hyviä soittimia.

Giulietti

Lainaus käyttäjältä: outi - 14-04-2018, 12:32:34
Kauppahintaan saa lisätä 800 huoltoon ja viritykseen. Jos soitella aikoo.
Hieman turhan rajua yleistystä, soittimet ovat niin yksilöitä ettei asiaa voi sanoa kokeilematta soitinta. Riippuu myös käyttötarkoituksesta. Perusharrastajan vaatimus vireestä ei ole välttämättä niin kova kova.

Teme

Komia on hinta Elomaan pelillä  :D
https://muusikoiden.net/tori/ilmoitus/1356533

No pyytäähän saa...