Sointujen maailma.

[Kouvola 60]

Millaisia käytännönläheisiä neuvoja antaisitte harmonikan soitossa bassopuolen sointujen valintaan.
Tarkoitan lähinnä tilanteita, jolloin esitettävästä kappaleesta on käytettävissä nuotti ilman minkäänlaisia sointumerkintöjä. Korva tietenkin kertoo asiasta jotakin, mutta olisin kiinnostunut menetelmistä, joita kokemus on opettanut. Ja tietenkin tuntuisi hyvältä käyttää enemmän kuin "kolmea sointua". Sointukulkuihin liittyy toki määrättyjä lainalaisuuksia, mutta olisi mukava kuulla, miten helppoa soveltaminen muille on.

[KurttuPaavo]

Tietysti tuohon on mielestäni paras neuvo se että tosiaan soitetaan ensin muutama kymmenen tai -sata kappaletta missä ON soinnut ja bassot merkit. Siitä se korva tottuu. Mitään oikotietä en tiedä.

[olli]

Kiinnosti sama homma.  Viime kesän hanurileirillä otin projektiksi erään Dallape-valssin, jossa oli pelkkä melodia.  Sointumerkintöjä ei ollut. Sävellaji oli tiedossa.  Anne-Mari Kanniainen opasti: "soita melodiaa, kuuntele, katsele nuotteja pari kolme tahtia eteenpäin, kokeile, jne."   Idea oli se, että diskantin melodiaan "pitkille nuoteille" tehtiin sopivia sointuja, ne sitten otettiin bassolla ja tehtiin myös bassokuvioita.  Tällä foorumilla on Riston ansiokas selostus soinnuista sinänsä. Tässä on hiukan liian suppea foorumi antaa koko kolmen päivän oppitunteja, mutta itse sain asiantuntevan opettajan johdolla juonesta kiinni. Anne-Marin kanssa saimme kappaleesta hanurisovituksen kolmessa päivässä.

[risto]

Kaikkeen kompaamiseen soinnuilla - jos ei halua etsiä vaan kokeilemalla - pätee: selvitä onko duuri vai molli vai kenties jokin moodi. Tämän mukaan sointuasteiden soinnut ja ne soitettavassa sävellajissa.

EDIT: Tämä siis antaa sen joukon sointuja, joista soinnut melodiaan löytyvät. Näistä sitten haetaan sopivat soinnut eli kokeiluakin tarvitaan, mutta paljon suppeammasta joukosta.

[klezberg]

Sopivien sointujen valinta on aina ollut minua kiinnostava juttu. Se tosiaankin lähtee sävellajin ja mahdollisen moodin (joka voi vaihtuakin sävelmän aikana) tunnistamisesta, niistä seuraa tietty joukko todennäköisiä sointuja. Tietynlaiset sävelkulut sitten tuntuvat sopivan tiettyihin sointuihin ja sointukulkuihin, niitä oppii tunnistamaan aikaa myöten.

Esimerkiksi jos a-mollissa mennään, niin tyypillisesti

e |a h c |     => Am
e |gis h d |   => E7
e |gis a h |   => E7
   |h a gis| a => E7 | Am
   |d e f |     => Dm
g |c d e |     => C

Sävelkulun vahvat sävelet tuossa vaikuttavat soinnun valintaan. Sävelmä käy välillä soinnun ulkopuolisilla sävelillä, se vain luo jännitystä joka sitten taas purkautuu.

Soinnun valintaan vaikuttaa paitsi sävelkulku jonka aikana sointu soi, myös se mihin ollaan menossa. E:hen päättyvä, duurisävyinen sävelkulku saattaa päättyä sointuihin C E7 (Uralin Pihlaja!) kun siitä jatketaan taas mollissa. Soinnunvaihdos ennakoi mitä on tulossa.

Näitä voisi varmaan kehitellä lisää. Nämä oli tosiaan ihan alkeita ja varmaan selviä kaikille. Sitten voitaisiin jatkaa sointujen korvaamisella? Toki ihan perussoinnuillakin pelaamisesta voisi kerätä vinkkejä.

[Viljo]

Eräs säveltäjäystäväni kertoi, että haitaristeille tyypillisiä bassohyppyjä on nimen omaan kvintti-kvartti-hypyt. Bassojärjestelmä kaiketi on vaikuttanut aika paljon bassonkäytön köyhtymiseen tietyllä tapaa. Pitäisi paljon useammin, ainakin minun, lukea jotain pianonuotteja tai jotain ihan muita nuotteja, joissa tulee jotain outoja sointuja ja bassohyppyjä. Tällainen laajentaa musiikillista näkemystä.

Se mitä tulee tuohon oppimiseen, niin jos on tottunut soittamaan perinteisiä metsäkukkia, suomalaisia tangoja ja niin pois päin, niin niissä sointukulku on hyvin arvattavissa oleva asia. Tämän vuoksi kappaleet ovatkin hyvin monelle läpisoittokappaleita - ne kun eivät anna mitään ajattelemista. Monissa kappaleissa melodian kulkukin menee tylsän kaavamaisesti eteenpäin. Sitten kun vaihtaakin musiikkityyliä, niin sointu-/bassokulku voi muuttua totuttuun hyvin radikaalisti eikä sen vuoksi olekaan prima vista itsestäänselvyys, mitä pitäisi soittaa. Varsinkin näin, jos lopettaa basson soittamisen tasakanttisena 2/4 tai 4/4 soitantana, alkaa tulla mielenkiintoisia opetteluhetkiä.

[klezberg]

Monissa kappaleissa melodian kulkukin menee tylsän kaavamaisesti eteenpäin. Sitten kun vaihtaakin musiikkityyliä, niin sointu-/bassokulku voi muuttua totuttuun hyvin radikaalisti eikä sen vuoksi olekaan prima vista itsestäänselvyys, mitä pitäisi soittaa.

Tuli mieleen miten klezmerissä, jota olen kuunnellut parikymmentä vuotta ja viime vuosina yrittänyt soittaakin ja muuten syvemmin ymmärtää, skaalat tai moodit saattavat vaihtua useaan kertaan kappaleen aikana. Siitä tulee sellaista yllätyksen tuntua, ja kappale voi kuulostaa kromaattiselta, vaikka itse asiassa kyse on skaalan vaihdoksesta. Rytmeiltään ja soinnutukseltaan perinteinen klezmer on sitten hyvinkin yksinkertaista.

[Kouvola 60]

Kun helpoin ja yleisin tapa on käyttää esim. A-mollissa I, IV ja V asteen sointuja, (Am, Dm ja E7), haluaisin kuulla tulkintoja siitä, milloin muut sointuasteet ovat suositeltavia ja kuinka niitä bassolla voi soittaa?
Yritän liittää oheen esimerkin C-duurin ja A-mollin sointuasteista.

[olli]

Opistossa käytämme Kimmo Mattilan oppaita.  Hän on tehnyt mielenkiintoisia bassosovituksia.  Esimerkiksi "Karjalan poikia" F-duurissa.  Neljä ensi tahtia menee siten, että sointuna on F-duuri, mutta perusbassot liikkuvat: F,E,D,C.  Tulee mukavaa vaihtelua pelkkien vaihtobassojen sijaan.

Viime keskiviikkona otimme harjoitukseen Kimmon sovituksen valssista "Muistoja Karpaateilta" (d-molli).  Siinäkin perusbassoja vaihdellaan totutusta.  D-mollisointuun pannaankin F-perusbasso ja G-mollisointuun E-perusbasso.  Näitä on kappaleessa muutama.  Esimerkiksi valssi alkaa bassopuolella: D-molli (D), G-molli (E), D-molli (F), D-molli (D), A7 (E), A7 (A) jne.  (suluissa perusbasso).

[sirmakka]

Viime keskiviikkona otimme harjoitukseen Kimmon sovituksen valssista "Muistoja Karpaateilta" (d-molli).  Siinäkin perusbassoja vaihdellaan totutusta.  D-mollisointuun pannaankin F-perusbasso ja G-mollisointuun E-perusbasso.  Näitä on kappaleessa muutama.  Esimerkiksi valssi alkaa bassopuolella: D-molli (D), G-molli (E), D-molli (F), D-molli (D), A7 (E), A7 (A) jne.  (suluissa perusbasso).

Tuo kuvatun tyyppinen bassojen käsittely tuo hanurin muuten köyhään bassopuoleen paljon lisäväriä, mutta Karpaattien bassokulun Kimmo on kyllä kopioinut suoraan Viljasen Matin vanhasta sovituksesta.

[Kirsi]

näin tuntuu Kimmo sitten tehneen. Siinä Viljasen sovituksessa lukee ekassa osassa sointuanalyysinä Gm6 tuon E-perusbasson kohdalla. Yksi käsinkirjoitettu MV-signeerattu tuolla omassakin mapissa pyörii. Soinnut analysoitu myös tekstinä kauttaaltaan siinä originaalissa, ja bassokulut oikein mainiot!

[risto]

Millaisia käytännönläheisiä neuvoja antaisitte harmonikan soitossa bassopuolen sointujen valintaan.
Tarkoitan lähinnä tilanteita, jolloin esitettävästä kappaleesta on käytettävissä nuotti ilman minkäänlaisia sointumerkintöjä. Korva tietenkin kertoo asiasta jotakin, mutta olisin kiinnostunut menetelmistä, joita kokemus on opettanut. Ja tietenkin tuntuisi hyvältä käyttää enemmän kuin "kolmea sointua". Sointukulkuihin liittyy toki määrättyjä lainalaisuuksia, mutta olisi mukava kuulla, miten helppoa soveltaminen muille on.

Lähtökohtana ihan perusteoria: mahdollisten sointujen joukkoa voi rajata jos tietää sävellajin sekä sen, onko kyseessä duuri, molli tai vaikkapa jokin duurin moodi. Soinnut biisiin löytyvät sitten näiden sointuasteiden soinnuista sekä niitä korvaavista soinnuista.

Ensimmäiseksi kannattaa yleensä kokeilla sointuasteiden sointujen I-IV-V eri kombinaatioita. Erilaisia sointukulkuja on kuitenkin lukematon määrä ja näitä voi tsekkailla kirjoista. Kokeilu on kuitenkin avainsana. Kannattaa myös huomata, että yleensä biisiin löytyy useita komppivaihtoehtoja.