Säestys puhtaalta pöydältä

[Maniskamies]

Kiitokset Ollille! Periaatteena on ollut Kannusta - älä lannista!

Kyllä ne Kevätlinnut laulavat Ollin soittamana hänen omilla soinnuillaan jo parin kuukauden kuluttua juhannuskokolla. Etiäiset näin kertovat, ja niihin uskon niin paljon, että uskallan lyödä tästä vetoa tavallisen suomalaisen urheilujuomapullon verran.

1. vihje oli siis: pilkomme homman pieniin osiin (säepareihin ja säkeisiin) ja keskitymme niihin kuhunkin yksi kerrallaan. "Voi kuinka pieninä palasina onkaan mun lauluni maailmalla".

2. vihjeen kerroin myös jo aiemmin:
Ollin motto on: Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Ollin moton mukaan ollaan menossa alusta loppuun, joten katsotaan siis kunkin säeparin ja säkeen loppuosaa. Aloitetaan lauluosuudesta, koska on helpompi kuvitella mielessä, mihin tarvitaan vahva ja mihin taas riittää heikompitehoinen lopuke (kadenssi).

Lainataan tietoa netistä:

Kadenssi (lat. cadentia, putoaminen) tai lopuke on erityinen joukko intervalleja tai sointuja säkeen (fraasin), säeryhmän, sävellyksen osan tai koko sävellyksen lopussa.

Kadensseilla luodaan muotoa ja säädellään musiikin virtailua. Kadensseja sanotaan vahvoiksi tai heikoiksi sen mukaan, miten voimakkaasti lopettavia ne ovat. Kaikista vahvin kadenssi on täydellinen autenttinen lopuke.

Perinteisessä tonaalisen musiikin harmoniassa on erotettu muun muassa seuraavat lopuketyypit:

Autenttinen kadenssi päättyy I asteen sointuun eli toonikaan. Toonikaa edeltää jokin dominanttisointu. Esimerkiksi sointukulku V - I.
Täydellinen autenttinen kadenssi: V - I siten, että I asteen sointu on pohjamuotoinen, oktaaviasemassa ja vahvalla tahdinosalla.
Epätäydellinen autenttinen kadenssi: esimerkiksi V - I siten, että toonikasointu on terssikäännöksenä.
Dominantti- eli puolilopuke päättyy V asteen sointuun (I - V).
Plagaalinen kadenssi: toonikaa edeltää subdominantti (IV - I).
Harhalopuke: dominanttisointua seuraa jokin muu kuin I aste (esimerkiksi V - VI).

Täyslopuke eli täyssointulopuke sisältää tonaalisesti kaikki tärkeät teho; toonika - subdominatti - dominantti - toonika:  I-IV(II)-V-I.

Näin Ollille saimme mietittävää siitä, mitkä soinnut sopivat lauluosuuden eri säkeiden loppuun, kun säkeen viimeinen sävel e-mollissa on:
g, c ja h
g, e
a, h
g, e

Luonnollisen e-mollin kolmisointuja ovat: Em, F#dim, G, Am, Hm, C ja D, mutta lainataan harmonisesta mollista H (ja H7) dominanttitehoa antamaan.

[olli]

Kiitokset vaan teoriapaketista   Sain vihjeen eräästä opuksesta.  Sattumalta osuin huutonettiin juuri ennen kyseisen kaupan päättymistä eilen illalla.  Ostin opuksen kympillä.     Paketti ei ole vielä tullut, mutta perehdyn sen antiin heti kirjan saatuani.

On tullut sen verran palautetta Kevätlinnuista, että täytyy ryhtyä tosissaan töihin.  Meidän kerhollamme on vielä toukokuussa viikottaiset treenit, joihin täytyy harjoitella "ohjelmistoa".  Kesäkuu ja heinäkuun alku on sitten aikaa syventyä tosissaan.  Heinäkuun puolivälissä on Ylläksen leiri, jossa tulee teoriatietoa jostain haitaristille tärkeästä asiasta.

[olli]

Tänään tuli odotettu kirje: Musiikin teorian kuntokoulu; Timo von Creutlein ja Jukka Louhivuori (Musiikki Fazer 1982).  Sain huutonetistä kympillä.  Luin välittömästi läpi.  Alkuosa on tuttua, mutta sitten menee vaikeaksi.  Onneksi kirjassa on paljon tehtäviä (ja niiden ratkaisut).  Nyt täytyy vaan alkaa tosissaan opiskelemaan

[Maniskamies]

Ollilla on varmaan mielenkiintoista luettavaa!

Olli varmaan ihmetteli, miksi lähdettiin "takaperin, takaperin ..."-tyyliin sointukulkuja hakemaan. Kun aikoinaan kävin koulua, niin sitä voisi nimittää kiertokouluksi, koska opettaja usein komensi meitä pojanviikareita rangaistukseksi kiertämään koulun ympäri vastapäivään. Samoin tuolla tansseissa törmäilyjen välttämiseksi on syytä mennä etiketin mukaan, eli tanssisuunta on vastapäivään.
Otetaan tähän väliin sekatyömiehen 3. vihje:
Teatterissa näytelmien juoni saavuttaa huippukohdan näytelmän loppupuolella. Länsimaisen musiikin yleispätevä ilmiö on musiikillisen fraasin aikana tapahtuva vahvuuden lisääntyminen loppua kohti. Vahvin liike (kadensssi) on siis (yleensä) fraasin lopussa. Siksi siis valitsimme säkeiden melodialle ensin päätössointuja ja sitten kadenssivaihtoehtoja.

E-mollin kvinttikiertoa voi mennä soinnuin Em-Am-D-G-C-F#dim-H7-Em-Am...

Näistä soinnuista Em ja Am ovat erikoisasemassa, sillä niitä voi seurata mikä tahansa e-mollisävellajiin kuuluva sointu. Näin on ainakin Tynnilä-Jäppilän mollifoxien osalta.

Koko litaniaahan ei tarvitse ottaa säkeen tai säeparin soinnuiksi, vaan voi ottaa 2-4 soinnun palasia, esim. Em-Am-D-G ja fraasin lopun kunniaksi H7-Em, tai sitten D-G-C-H7-Em.

Tietenkin Ollilla on mahdollisuus soinnuttaa myös terssisukuisilla soinnuilla, esim. Em-C-Am-H7 tai Em-G-H7-Em. Vaikutelma lienee erilainen, pehmeämpi.

Säkeiden ja säeparien alkuosille Kevätlintujen lauluosuuden melodian sävelet ilmaisevat aivan mielekkäitä sointuja! Keksimisen iloa Ollille!

[Maniskamies]

Hyvää Veteraanipäivää kaikille!

Ollille kiitokset postista. Kaivoin juuri suurennuslasin esille, joten pian alkaa nuottisi ja sointusi tarkastelu.   Tahtissa 40, josta alkaa lauluosuus, pitäisi olla laulun kohotahtina h-c-h.

Eilisen vinkkini lisäykseksi tuhersin eräänlaisen kaaviokuvan Tynnilä-Jäppilän mollifoxtrottien sointukuluista. Nuolenpäät kertovat sen, mihin ollaan menossa. Im voi mennä kaikkiin sävellajin sointuihin, joten sitä en merkinnyt.

Sointukuluissa ei ole suurempia ihmeitä, mutta pari seikkaa ottivat silmiini.
Listasta puuttui sointukulku bVII-bVI, siis myös ns. andalusialainen kadenssi Im-bVII-bVI-V7.
Samoin sointukulku Im-bIII ei saanut pisteitä, eikä myöskään bVII-IVm ja bIII-Im.

Soinnut IVm6 ja IIm7b5 ovat tavallaan identtisiä kaksosia.

PS. Muutamiin pieniin poikkeuksista palataan hieman myöhemmin.

[mlut]

Mielenkiinnolla olen seurannut tätä sointuopin 'tykitystä'. Aloittelijana kysyisin lopukkeista l. kadensseista: eikö ne istuteta melodian lopun säveliin? Jos noin on, lopukkeen laatu valikoitunee (ja tarvittaessa muokkautuu) melodiasävelen  mukaan. Toinen kysymys: mitä tarkoittaa esimerkiksi lyhenne bIII ? Alennettu III-asteen sointu, vai jotain muuta?
Olen neuvosta kiitollinen.

[Maniskamies]

mlut: Toinen kysymys: mitä tarkoittaa esimerkiksi lyhenne bIII ?

Hyvä kysymys. Anteeksi, etten ole ko. merkintätapaa selittänyt.

Kun duuriskaala on I, IIm, IIIm, IV, V, VI, VIIdim, niin olen nähnyt luonnollisen mollin skaalan kirjoitettavan näin: Im, IIdim, bIII, IVm, Vm, bVI, bVII, jotta 3., 6. ja 7. asteet muistettaisiin oikein. Tällöin ei tarvitse joka paikassa kertoa esim. luonnollisen e-mollin VI aste.
Näitä molleja on nimittäin kolme +  lisäksi mustalaismollit jne.

Mitäpä olette mielipuolta ko. merkinnästä?

mlut: "Mielenkiinnolla olen seurannut tätä sointuopin 'tykitystä'. Aloittelijana kysyisin lopukkeista l. kadensseista: eikö ne istuteta melodian lopun säveliin? Jos noin on, lopukkeen laatu valikoitunee (ja tarvittaessa muokkautuu) melodiasävelen  mukaan."

Näin juuri. Lopukkeita voidaan käyttää siis koko sävellyksen loppuun, sävellyksen osien loppuun sekä säeparien ja säkeiden loppuun.
Lopukkeen laatu (vahva V7-Im vai heikko lopuke V7-bVI) on sointuja kirjoittavan valittavissa.
Tietysti jos esim. e-mollissa säkeen viimeinen sävel on e, niin jo kolmisoinnuilla soinnuttaessa  on käytössä Em, C ja Am. Vastaavasti g-sävelelle voidaan "arpoa" G, Em ja C.

[mlut]

Kiitos Maniskamiehelle.
Tuota merkintätapaa (esimerkiksi) bIII jäin miettimään. En tiedä, mistä tuo etuliite b tulee, mutta esimerkissä sointu on kuitenki duuri, joten olisi mielestäni ehkä paremmin linjassa duuriskaalan merkintöjen kanssa, jos siinä ei olisi mitään etuliitettä.
Eli sävellajin kantasointuihin viittaavat reaalisointumerkinnät voisivat kaiketi myös olla tyyliin: Im (molli), II0 (vähennetty), III+ (ylinouseva), IVm (molli), V7 (pieni septimi), VI (duuri), VII0
Siis ilman noita sulkuja ja niiden täytteitä.   

[Maniskamies]

Merkintätavan historiaa en tiedä, mutta minulla on siitä teoria.
Angelfire.com-sivustolla on löydettävissä mielenkiintoisia sointukulkuja. Lainaus sieltä:

"The [I-bVII-IV] "E-D-A" Classic Rock Progression follows the Circle of Fifths movement and the chords are usually played without embellishment.

Other popular Classic Rock Progression variations include the bVII-IV-I [D-A-E], I-IV-bVII-IV [E-A-D-A], I-bIII-IV-I [E-G-A-E], and I-bVII [E-D] changes. The main characteristic of a Classic Rock Progression is the use of "Borrowed Chords" from another key, in particular the bIII, bVI, or bVII chords to create an overall Blues feel.

Ylläolevat esimerkit ovat kitaristien suosikkisävellajissa E-duurissa, mutta sisältävät lainasointuja luonnollisesta e-mollista.
Kyseessä siis blues-peräisten sävellysten soinnuista, jotka eivät noudata tiukkaa duuri- tai molliskaalojen sointuasteita, vaan seilailevat ei-kenenkään-maalla lainasoinnuilla. Alkuun oudon tuntuinen merkintätapa, mutta jos sävellyksessä on muutaman tahdin mittainen sävellajin vaihdos, niin siinä olevien sointujen suhde perussävellajiin tulee kätevästi esille.

[Maniskamies]

mlut: "mutta esimerkissä sointu on kuitenki duuri, joten olisi mielestäni ehkä paremmin linjassa duuriskaalan merkintöjen kanssa, jos siinä ei olisi mitään etuliitettä."

Joudun näköjään tekemään toisen tarkennuksen. Sointukulku-tarjoukset Ollille ovat Valto Tynnilän sävellykseen Kevätlinnut, joka oli Ollin avaus tähän aiheeseen Säestys puhtaalta pöydältä. Kevätlinnut on e-mollissa!
Tuossa jenkkimerkintäsysteemissä E-duurin kolmannen asteen sointu on G#m, mutta mollin kolmannelle asteelle pläjäytetään G-sointu.

Soittajien sointulapuissa olisi mielestäni jopa hyvä käyttää tätä menetelmää, jolloin solisti voi ilmoittaa, että nyt mennäänkin Satumaa fis-mollissa. Transponointi lennossa e-mollinuotista saa jonkun soittajan nikottelemaan muutenkin kuin informaatiopaketin vuoksi.
Sointulapun avulla Satumaan introkin menisi helpommin
| IVm      | Im      | IVm6  V7  | Im V7 Im   |  kenties jopa es-mollissa (6 alennusmerkkiä).


Vakavassa musiikissa analyysissä esiintyy myös Do-Fa-So-sointumerkintää, mutta hilpeän musiikin ystäviä se ei innosta.

Kevyessä musiikissa vastaavasti sallitaan tritonuksia ja muita syntejä, joita raskaan musiikin ammattilaiset karttavat kuin piru ruttoa.

[Maniskamies]

Maniskamies aiemmin:  "Soinnut IVm6 ja IIm7b5 ovat tavallaan identtisiä kaksosia."

Kevyen musiikin patologiksi itseopiskelevalle (= kevyttä analyysiä harrastavalle) on yllättävä oppikirja ollut jo kymmenisen vuotta tarjolla. Juha Henriksonin ja Risto Kukkosen upea tutkimus Toivo Kärjen musiikillinen tyyli (julk. Suomen Jazz & Pop Arkisto) käsittelee tuttujen musiikillisten näytteiden kera Kärjen sävellysten tahti- ja tyylilajeja, rakenteita, harmoniaa ja melodioita sekä Kärjen työtapoja.

Kärjen soinnutustyylin yksi kaikkein tyypillisimpiä piirteitä on kirjan mukaan mollimuotoinen subdominantti, johon on lisätty seksti (e-mollissa Am6). Toisinaan seksti on lisätty melodiaan, mutta useimmiten se on bassossa.
Kärki käyttää lisäsekstisoinnusta sointumerkkiä IVm silloinkin, kun seksti on bassossa.

Ko. soinnun sekstikäännös voidaan tulkita myös toisen asteen soinnuksi IIm7b5 (e-mollissa F#m7b5), joka on yleinen jazzissa.

(Joten vaihtoehtoisia merkintätapoja riittää:  Am6, Am6/F#, Am6/6, F#m7b5, F#m7-5, ...)

Kärki siirtyy subdominantista yhtä usein toonikaan kuin dominanttiin, joten plagalisen kadenssin (IV-I ) käyttö bluesin tavoin varmaan miellytti häntä.

Ostakaa tai lainatkaa ko. kirja kirjastosta, jos haluatte mielenkiintoisen lukuelämyksen.

[mlut]

Minulla on vaikeuksia pysyä kärryillä. Lainaus Maniskamieheltä:Tuossa jenkkimerkintäsysteemissä E-duurin kolmannen asteen sointu on G#m, mutta mollin kolmannelle asteelle pläjäytetään G-sointu. Näinhän se nimenomaan mielestäni menee, kun soinnut rakennetaan sävelasteikon sävelistä.

Tämä minun esimerkkini Im (molli), II0 (vähennetty), III+ (ylinouseva), IVm (molli), V7 (pieni septimi), VI (duuri), VII0 on rakennettu harmoonisen mollin asteikon sävelistä.

Nuo b-etuliitteiset ovat sitten jotain muuta???

[olli]

Nyt menee yli hilseen  Ansiokasta mielipiteiden vaihtoa sinänsä.  Palaan vielä ongelmaani.  Haitarin diskantissahan voidaan käyttää mitä sointuja milloinkin tarvitaan.  Haitarin basso on rajoitetumpi.  On vain perusbassot eli kaksi sisintä riviä sekä sitten sointubassot: duuri, molli, septimi ja vähennetty.  Haitarin bassoa oppii käyttämään "pieninä palasina".  Esimerkiksi tutussa valssissa "Rantakoivun alla", on sointumerkintöjä. Em6, no tämä on kirjoitettu nuottiin siten, että otetaan perusbassoksi Cis, joka on A:n vieressä sisimmäisellä rivillä, soinnuksi sitten em.  Toinen esimerkki Em7 eli perusbassoksi D ja soinnuksi e7.  Vielä Am7 eli peusbassoksi G ja soinnuksi a7.  Tämä siis valmiista haitarille kirjoitetusta nuotista.

Näistä soinnuista kun saisi sen haitarin bassolle käyvän version, auttaisi paljon "kotisoittajaa"   Tarkoitan siis jotain luettelonomaista tavallisimmin käytetyistä säestyssointunen kuvioista nimenomaan haitarille!

PS  Olen saanut joitain ohjeita myös niiden diskantin ...sus-sointujen soveltamisesta haitarin bassolla!

[Maniskamies]

Takaperoisen sointuvalinnan seuraava vinkki, taitaa olla järjestyksessään 4.

Operoimme siis e-mollissa, ja säe alkaa (näin olemme ko. tapauksessa päättäneet) toonikalla ja loppuu lopukkeeseen:

Em ___  ___  H7  C, tai esim. 2:   Em ___  ___  G  C

Valitsemme nyt siis 1-2 sointua melodian sallimissa rajoissa, joilla pääsemme aloitussoinnusta lopukkeeseen.

Keksittyjä vaihtoehtoja voi sointulapulle kirjata useita, ja valita niistä sopivimman bassokulkua miettiessään.


Hyvää Wappua kaikille!

[Maniskamies]

mlut: "Nuo b-etuliitteiset ovat sitten jotain muuta???"

Ymmärrän kysymyksesi. Kuten aiemmin kirjoitin, niin molliasteikkoja on kolme + lukuisa joukko muita.

Kun sanomme, että sointu on mollin kuudennen asteen sointu, niin kuinka merkitset ne eri molleissa? 
Ja nuo säveltäjät käyttävät samaan sävellykseen useita mollien skaaloja.

Henriksson-Kukkonen käyttävät esittämääni merkintätapaa kirjassaan Toivo Kärjen musiikillinen tyyli. Kirjaa lukiessani ymmärsin esim. bVI ja VI sointujen eron. Samoin enempää selittelemättä tajusin mitä tarkoitetaan, kun kerrottiin dominanttiseptimin V7 tritonus-korvaussoinnusta merkinnällä bII7.

Jokainen erilainen merkintätapa on varmaan jollakin lailla "puutteellinen". Vanhan liiton miesten kolmisointujen yhteydessä käyttämä sanonta kvarttisekstisointu saa monen raapimaan päänsä kaljuksi. Kolmisointujenhan piti rakentua tersseistä!

[olli]

Kappaleeseen "Kevätlinnut".  Harmi, ettei löydy Dallpén levytystä youtuubista.  Lienevät levyttäneet sen eri nimellä - vaikka sekin tuntuu oudolta, kun nuotti lienee Dallapén vihkosta.  Humppa-Veikot ja Teijo Joutsela ovat levyttäneet kappaleen v. 1960.  Sitäkään ei tuubista löydy.  Laitoin toiveen "Puhelinlankoihin" perjantaina - ei soitettu.  Sunnuntaina olin toiveikas "Kadonneiden levyjen metsästykseen", ei tärpännyt.  Olis luullut kun on niin keväinen nimi kappaleella. - Kun kappaleen kuulis, voisi olla apua sen nuotinkin hahmottamiseen.  Jos jollakin on kappale äänitteellä, laittakaa tuubiin tai linkkinä tänne!

[mlut]

Lisää hilseilyä. Ollille kommentti: rakentaisin haitarin bassopuolella esimerkiksi Em7 soinnun (sävelet e,g,h,d) ottamalla perusbassoksi d ja sitten e-molli (sävelet e,g,h).

Maniskamiehelle kommentti: Minustakin molliasteikkojen perussointujen kanssa on haasteellista. Johtuen erilaisista molliasteikoista (luonnollinen, harmooninen, melodinen, mustalais) ja niiden vaihtelusta samassa kaappaleesssakin. Olen opiskellut kansalaisopistossa musiikin perusteet 1-3 kuluneen vuoden aikana. Kurssilla yksinkertaistettiin asiat sillä tavalla, että mollisävellajien perussoinnut kirjoitetaan aina harmoonisen mollin mukaan. Mutta on ihan selvä, että nuotittaessa jotain tiettyä mollikappaletta, tuolla periaatteella ei pitkälle pärjää.
Tuo kvarttisekstisointu-tyyppinen nimikkeistö oli edelleen ihan kuranttia tavaraa ja käytössä ainakin kolmisointujen käännöksissä. Kvinttikäännös (soinnun perusmuodon ylin sävel alimpana ja sitten priimi ja terssi) olisi tuota em. plaatua.

[pillimees]

Haluaisin kysyä maniskamieheltä et sinä varmaan olet ammattilainen ja pitkälle opiskellut tuota musiikkinteoriaa? Pietron paluu sujuu maniskalla vaikka päällään seisten? Mulla menee nuo kirjoituksesi vähän yli hilseen mut sehän on minun vikani ja puutteeni. Mie soittelen, vaihtelevalla menestyksellä, Viljas Matti vainaan antamia sovituksia mm la mer, deep purple, Kuulan aamulaulu jne. En tiedä onko soinnuissa toonikaa vai moonikaa mut 5 ääntä kääntäen ja teeman hukkumatta pitäis mennä! Vaikka on hiukka outojakin ratkaisuja sointurakenteessa niin kokonaisuuteen liitettynä soi pirun hienosti!

[Maniskamies]

mlut: "Tämä minun esimerkkini Im (molli), II0 (vähennetty), III+ (ylinouseva), IVm (molli), V7 (pieni septimi), VI (duuri), VII0 on rakennettu harmoonisen mollin asteikon sävelistä.

Nuo b-etuliitteiset ovat sitten jotain muuta???"

Yritin hakea informaatiopaketin valtion puodista sanomalla olevani kansan edustaja, mutta näköjään tuo sananväli kansan- ja edustaja-sanojen välillä ei sopinut. Täytyy siis tyytyä vaimon tekemään simaan.

Meillä kun on hyvä mielikuvitus, niin kuvitellaan C-duuriasteikko ja sen soinnuille merkinnät sävellajittomina:  I, IIm, IIIm, IV, V, VIm, VIIo.
Tämän viivaston loppuun piirretään kolme säveltä ja sointua, luonnollisen c-mollin 3., 6. ja 7. asteet bIII, bVI ja bVII.

(Takataskuun jäi vielä hätävaraksi bII ja  #IV tai bV, kuten haluatte.)

Sitten vaan analysoimaan Palaja Sorrentoon (c-molli-avaus, sitten C-duuria ja loppuosa jälleen mollissa) tai vaikkapa Tynnilä-Jäppilän Äiti ja poika (d-molli ja D-duuri). Analysointi kahdella asteikolla (duuri- ja harmoonisen mollin asteikolla) aiheuttaisi 3., 6. ja 7. asteelle omat probleeminsa.

Mielestäni aika käyttökelponen merkintätapa.


   

[olli]

Palaan vielä kappaleeseen "Kevätlinnut".  Jos jollain on se levyllä voisi siirtää koneelle ja laittaa mulla sähköpostin liitteeksi.  Saisin kuunnella ja tarkastella kappaletta!