Suomen Harmonikkaliitto

Pienen 4-rivisen rakennusprojekti

Aloittaja risto, 03-03-2009, 01:26:07

« edellinen - seuraava »

risto

#100
Vähän toisaan harmittaa noiden kuvieni laatu kun katsoin niitä uudestaan. Siis osat ovat oikeasti vimosen päälle siistejä ja tarkkaan mitoillaan. Kuvissa aukkojen reunoilla näkyvät epäselvät pöperöt ovat kaksipuolisen teipin jäänteitä. Nuo pikkuriikkiset osat jätin kiinni aihiolevyyn ohuella 0.3mm kannaksella, jotta ne eivät liikkuisi koneistuksen aikana, muulla tavalla niitä on melkein mahdotonta koneistaa. Osat irroitin sitten aihiosta ja toisistaan katkaisemalla kannakset vain saksilla.

Viljo

Mulla oli ixus 40. Se oli sillon just Mikrobitin testivoittaja. Se kestikin jotain vähän alle 15 000 kuvaa. Nyt tämä uus Nex 5 paukuttelee pien 1200 kuvan rajaviivan. Ja tuossa on just se käsitarkennus, mikä oli mulla kriteerinä. Se on ehdoton makrokuvauksessa.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Armando Bugari

Lainaus käyttäjältä: risto - 09-06-2011, 21:45:52
PS. Parantelusta - joo just sain hankittua Photoshop Extended softan. Sillä saa kai aikaiseksi kaikelaista parantelua, se on myös yksi syy miksi rupesi taas himottamaan kameran hankinta.

Hanki Risto mikä tahansa zoomaava pokkari hintaluokassa n. 100-200 eukkua; kaikissa on makrokuvausoptio. PH:lla voit sitten hieman fiilata  kuvan ilmiasua, jos innostusta riittää ja tarvetta on.
- Jalusta vois olla paikallaan lähikuvaukseen - mutta niitähän saa kympillä?

risto

Joo, kyllä se on kai jo ihan pakko ...

Armando Bugari

Lainaus käyttäjältä: risto - 09-06-2011, 22:01:37
Joo, kyllä se on kai jo ihan pakko ...

Puhelin puhumiseen ja kamera kuvaamiseen:-)

risto

Lainaus Squeezen postista sohvan puolelta:

Lainaus käyttäjältä: squeeze - 14-06-2011, 20:17:08
Lapin reissu tehtynä ja lopullakin sain tyssähitsauskoneen käyttööni sekä muuta materiaalia.
Samalla tuli vanhoja kouvolan ja kukkolan ym kielisarjoja.
Muutama tuhat kilometria tuli vanhalla rouvalla ajettua.

Jos tekisi akselit raudasta tyssähitsaus olisi kyllä yksi vaihtoehto. Sitä varten pitäisi kuitenkin rakentaa paikoitusjikisysteemi jokaiselle 24 akselille, että tapit osuvat luokkaa plus-miinus-kymppi tarkkuudella paikoilleen. Hitsisaumat pitää myös hioa ylimääräisistä purseista ja lopuksi akselit käyttää pintakäsittelyssä. Pienissä määrissä siis kallis ratkaisu, mutta sarjatuotannossa varmasti edullinen. Umpiraudasta tosin tulee painoa, nämä Hohnerin akselit painavat vain n. 12-15 grammaa per akseli eli kaikki yhteensä 280-360g. Kun raudan tiheys on n. 3x alumiinin tiheys tulisi raudasta tehtynä lähes kilon painoinen akselistopaketti.

Askartelukaupasta löysin oikean halkaisijaista messinkiputkea. Hinta vaan on liian kova pitemällä tähtäimellä eli 1,70 e/300mm pätkä. Ainakin tähän ensimmäiseen kokeilen pysyvätkö tapit lujasti paikoillaan jos poraan putkeen reijät tapeille ja täytän messikiputken super epoksilla.

Tiedustelin Saksasta eräältä haitaritehtaalta Hohnerin kovan alumiinitankomateriaalin saatavuutta ja tulos oli negatiivinen. Tiesivät kuitenkin sanoa, että materiaali on jokin alumiinin ja sinkin seos. Jos olisi toimiva haitaritehdas, niin voisi jopa miettiä akselitankojen valamista tuollaisesta alhaisen sulamislämpötilan seoksesta.

risto

#107
Kuvassa akseli ja sen akselipukit paikallaan.

Taidan kuitenkin heti muuttaa konstruktiota ja mallintaa pohjalevyn uusiksi tuolta osin liiallisen näpräämisen vuoksi. Parempi tehdä muutos heti samantien tässä vaiheessa. Huomenna kuitenkin koneistan venttiilien läpät pohjalevyn materiaalia odotellessa.

PS. Kuva on otettu uudella Panasonic DMC-TZ9 kamerallani. Vähän parempi kuva, varmaan paranee kun opin (ulkoa) kameran säädöt.

PPS. Ihmellisen voimakas perspektiivi tuossa kuvassa kuitenkin alustna oleva paperikin on ihan kaareva...

Armando Bugari

Lainaus käyttäjältä: risto - 16-06-2011, 20:53:39

Kuvahan erinomaisen hyvä. Noita perspektiivijuttuja kai voi vaan parannella sohtan kanssa - ei siis kameran omien säätöjen?

risto

#109
Joo, Photoshopista opettelin viimeyönä crop työkalun käyttöä, sillä voisi. Luulen kuitenkin että kamerallakin voisi parannella. Tässä on macrozoomi, ehkä se auttaa asiaa, siltä osin en vielä ole lukenut manuskaa...

Armando Bugari

Lainaus käyttäjältä: risto - 16-06-2011, 21:12:31
Joo, Photoshopista opettelin viimeyönä crop työkalun käyttöä, sillä voisi. Luulen kuitenkin että kamerallakin voisi parannella. Tässä on macrozoomi, ehkä se auttaa asiaa, siltä osin en vielä ole lukenut manuskaa...

En minäkään noita nykyaikaisten digikameroiden ominaisuuksia tunne. Aikaisemminhan oli filmikameroille olemassa objektiiveja, jotka oikaisivat perspektiiviä. Tarkoitettuja nimenomaan arkkitehtikuvaukseen ja vaativaan tuotekuvaukseen. Hinnatkin sitten enemmän, kuin itse kameroilla.

risto

#111
Kuva ensimmäisistä venttiililäpistä. Läpissä vähän tuollaista lujuusopillista muotoilua. Vaaka, jonka tarkkuus on +/- 1g näyttää kolmelle isolle läpälle yhteispainoksi 5g ja pienille yhteispainoksi 4g.

Ajan läpistä vielä toisen version pienemmillä syötöillä paremman pinnanlaadun vuoksi.

squeeze

Lainaus käyttäjältä: risto - 16-06-2011, 12:27:21
Lainaus Squeezen postista sohvan puolelta:

Lainaus käyttäjältä: squeeze - 14-06-2011, 20:17:08
Lapin reissu tehtynä ja lopullakin sain tyssähitsauskoneen käyttööni sekä muuta materiaalia.
Samalla tuli vanhoja kouvolan ja kukkolan ym kielisarjoja.
Muutama tuhat kilometria tuli vanhalla rouvalla ajettua.

Jos tekisi akselit raudasta tyssähitsaus olisi kyllä yksi vaihtoehto. Sitä varten pitäisi kuitenkin rakentaa paikoitusjikisysteemi jokaiselle 24 akselille, että tapit osuvat luokkaa plus-miinus-kymppi tarkkuudella paikoilleen. Hitsisaumat pitää myös hioa ylimääräisistä purseista ja lopuksi akselit käyttää pintakäsittelyssä. Pienissä määrissä siis kallis ratkaisu, mutta sarjatuotannossa varmasti edullinen. Umpiraudasta tosin tulee painoa, nämä Hohnerin akselit painavat vain n. 12-15 grammaa per akseli eli kaikki yhteensä 280-360g. Kun raudan tiheys on n. 3x alumiinin tiheys tulisi raudasta tehtynä lähes kilon painoinen akselistopaketti.

Askartelukaupasta löysin oikean halkaisijaista messinkiputkea. Hinta vaan on liian kova pitemällä tähtäimellä eli 1,70 e/300mm pätkä. Ainakin tähän ensimmäiseen kokeilen pysyvätkö tapit lujasti paikoillaan jos poraan putkeen reijät tapeille ja täytän messikiputken super epoksilla.

Tiedustelin Saksasta eräältä haitaritehtaalta Hohnerin kovan alumiinitankomateriaalin saatavuutta ja tulos oli negatiivinen. Tiesivät kuitenkin sanoa, että materiaali on jokin alumiinin ja sinkin seos. Jos olisi toimiva haitaritehdas, niin voisi jopa miettiä akselitankojen valamista tuollaisesta alhaisen sulamislämpötilan seoksesta.

Vähärivisissä onneksi ei tule kovin paljoa bassoon mekaniikkaa. Joten olen käyttäny rautaa. On tietenkin hitsatussa värkissä jälkitöitä.
Oletko kokeillu merialumiinia? Minulla on kyllä varastossa alumiiniinisia valmiita näppäinvarsia, siis semmosia jotka on tarkoitettu 5-rivisen bassoon.
Luukinen Accordions offers a full line of fine handcrafted custom made accordions.

risto

#113
Lainaus käyttäjältä: squeeze - 18-06-2011, 10:16:13

Vähärivisissä onneksi ei tule kovin paljoa bassoon mekaniikkaa. Joten olen käyttäny rautaa. On tietenkin hitsatussa värkissä jälkitöitä.
Oletko kokeillu merialumiinia?

Vähärivisissä tosiaan painoa ei niinkään kerry, painoa saisi tietysti alas tässä rautaa käyttäessä pienentämällä akselin halkaisijaa.

Duralumiini on merialumiinia lujempaa ja sillä on selvästi paremmat koneistettavuusominaisuudet. Merialumiini on sitkoista tavaraa, joten siitä ei irtoa kunnon lastua ja lastu pyrkii sulamaan kiinni terään, mikä tekee koneistamisen vaikeaksi varsinkin pienillä, helposti katkeavilla terillä. Virtaava ja jäähdyttävä leikkuunesteen kierto ehkä auttaisi, mutta en meinaa sellaista järjestelmää hankkia.

Lainaa
Minulla on kyllä varastossa alumiiniinisia valmiita näppäinvarsia, siis semmosia jotka on tarkoitettu 5-rivisen bassoon.

Tähän koneistoon ei käy mikään olemassa oleva näppäinvarsi, kun kaikki osat ovat omilla mitoillaan.  

risto

#114
Vaikka tarkan mallinnoksen vuoksi osat ylensä istuvat niinkuin ne on piirretty, näyttää siltä, että joudun tekemään jotkin asiat uusiksi kertaan tai pariin, jotta olisin itse tyytyväinen lopputulokseen joka suhteessa. Postailenkin siis tästä lähtien vasta kun jokin juttu on riittävän valmis, tuskin kukaan onkaan niin erityisemmin kiinnostunut rakentamiseen liittyvistä raadollisista välivaiheista. :)

ftamt

Hei Risto!
Minua jäi kiinnostamaan tuo ohut messinkiputki, jota Amerikan matkallani löysin pienen
määrän. Sille olisi käyttöä vanhojen pelien entisöinnissä, joten mistä askartelukaupasta
sitä voi tilata?
Toivo

risto

Toivo

Ostin Hesasta Hämeentieltä www.mallikauppa.fi. Putken valmistaja on englantilainen K&S, saman valmistajan putkea saa muistakin askarteluliikkeistä.

/Risto

ftamt

Kiitos Risto! Siellä näyttää olevan muutakin mielenkiintoista.
Toivo

risto

Korjaus tuohon messinkiputken valmistajaan, se onkin amerikkalainen eikä englantilainen K&S Engineering.

ftamt

#119
Varmaankin ihan samoja kuin Amerikasta ostamani. Ainakin mitoista ja pituudesta päätellen.
Jos tarvitset bassonäppäimiä, niin minulla on muutama ylimääräinen sarja loimunkirjavia
valkoisia Italiasta ostettuja, paksuus 7,5 mm ja korkeus 15 mm. Ostin niitä yli kymmenen vuotta sitten 12 sarjaa 120-näpäimistä bassoa varten. Kaksi sarjaa on vasta käytetty, joten kyllä näistä  joutaa. En nyt enää muista hintaa, mutta eiköhän näille sopiva omakustannus-
hinta löydy.
Toivo