Suomen Harmonikkaliitto

Pienen 4-rivisen rakennusprojekti

Aloittaja risto, 03-03-2009, 01:26:07

« edellinen - seuraava »

squeeze

Vanerin on hyvä vaihtoehto, kun tehdään selluloidi pintaisia soittimia. Kuten edellä jo mainittiin, että se ei vetele niin paljoa kuin massiivi puu. Sellulloidilla on valtava voima, kun se kuivuu. Se kitistyy. Toki voi tehdä ns. puupintaisia haitareita vanerista ihan hyvin. Kovempi työ, viiluttaa pintaviilut yms.

Pienen soittimen kohdalla massiivi puu toimii ihan moitteettomasti. Puuvalintoihin vaikuttaa kokemus eri puulajeista ainakin omalla kohdalla. Varsiki kielipenkin puu valintoihin. Jolla on yllättävän paljon merkitystä kokonaisuudessa. Kuin myös välipohja materiaalilla.

Kuten Topi mainitsi mahonki, se on hyvä vaihtoehto kuin myös tervaleppä.
Myöskin pähkinäpuu, kirsikka, päärynäpuu, vaahtera, haapa (haapa jossain kohdin) on hyviä vaihtoehtoja. Unohtamatta yhtä jalopuuta vaikka sitä ei sanota jalopuuksi. Tieheästi kasvanut honka.
Luukinen Accordions offers a full line of fine handcrafted custom made accordions.

ftamt

#81
Niitä kouruksi vääntyneitä yhdestä puusta tehtyjä haitareita ovat juuri olleet vanhat puupin-
taiset haitarit, mutta niitähän on vuosien aikana säilytetty missä tahansa. Monet niistä on
päällystetty jakaranda-viilulla, joten tätäkin puulajia on käytetty.Sen verran olen tutkinut
vanhojen pelien akustiikkaa, että puisilla välikansilla soi vielä paremmin. Mitä enemmän
lisätään alumiinia, niin sen sammuneempi ääni. Olenkin pohtinut, että tekisikö diskantiin
välikannen teräksestä tai puusta ja laittaisi koplariliuskat vanhaan tapaan kielipenkkeihin.
Pitäisi olla pieni sarja, että kokeilisi kaikkia vaihtoehtoja ja sitten tekisi lisää parhaimmaksi
osoittautuneella välikannella.Pienet 1-2 riviset pysyvät kuosissaan,vaikka on yhdestä puusta
tehdyt sivut. Isompi yli 40 cm korkea arveluttaisi ainakin itseäni. No, jokainen tekee haita-
rinsa itse ja "vihollisen" ääntä ei pidä kuunnella. Usein yhteiset pohdinnot ovat kuitenkin
hedelmällisiä.
Toivo

risto

Komppaisin tässä kyllä Squeezea, eihän ne jalopuusta tehdyt huonekalutkaan yleensä mihinkään itsekseen vääntyile vaikka seisoisivat terassilla. Ja ovathan italialaiset isommat vähärivisetkin ole usein jalopuusta tehtyjä.

Tästä haitarista ei nyt tule ihan niin matalaa (polvelta leukaan) kuin olisi halunnut, mutta tämä johtuu kokonaan saatavilla olevien bassokielten leveydestä + palkeen viikkauksen korkeudesta. Näin ollen korkeus on luokkaa 330-340 mm riippuen mitä päätän viikkauksen korkeudeksi. Siis jonkin verran ehkä isoimpia vähärivisiä korkeampia. Uskoisin silti, että noissa mitoissa vääntelyä ei juurikaan pitäisi tapahtua kunhan tekee puusepänkuivasta ja osaa suunnittella levypintojen jäkistykset sopivasti.

(Houkuttaisi tehdä palje 20mm sisäkorkeuden viikkauksella, kun siihen minulla on kartongin viikkausvärkki tehtynä pikkuhohneria varten).

Viljo

Muutama tärkeä seikka kokopuun käytössä on:

  • kuivatus. Puusepän kostea ei ole riittävä.
  • puiden valinta -> riittävä kuivatus, kun puut ovat sahattu melkein muotoonsa (vrt. viulun kannen puiden kuivaus ja tekeminen). Tätä en ole riittävästi kokeillut, mutta luotettaneen viulurakentajien usean sadan vuoden perinteisiin. Eivät ne turhaan ole perinteitä
  • Ilmasto. Jos soittimet tehdään Suomessa talvella ja ne lähtevät vaikka brasiliaan, niin on selvä, että 2-3 kuluessa soittimeen tulee varmasti vikaa, jos on väärin tehty. Tämä näkyy myös Italiasta suomeen tuoduissa soittimissa diskantin kahvan ja diskanttirungon liitoksen elämisenä: valoa vasten katsottaessa ja sormella tunnustellessa huomaa liimausliitoksen elämisen selluloidin alta.
  • Mahdollisimman ohutta puuta: Mitä enemmän puussa on tangettia, sitä enemmän puu elää kosteusvaihteluista (haastattelutieto kouvolan tehtaan työntekijältä). Tämän takia viilutettu puu on hyvä: ei ole käytännössä taipuvaa tangenttia. 5-rivistä puupintaiseksi haluttua soitinta ei kuitenkaana voi tehdä vanerista mikäli haluaa puun syiden näkyvän. Tummaksi maalattuna kulmista häviää rumat viilujen kerrosnäkymät.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

risto

OK. Mahdollistahan olisi myös käyttää puut termokäsittelyssä ennen koneistusta.

Viljo

Lämpökuivauksessa on älyttömän tarka se ohjelma, millä se viedään läpi. Pahimmassa tapauksessa puu tykkyyntyy työstössä, jos kuivaus on tehty väärin.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

risto

Luultavasti koneistan kaikki puuosien muodot ensin MDF:stä kokeilun vuoksi ja samalla ehtii perehtyä puuasioihin rauhassa ja selvitellä sitä puolta. Toisekseen diskanttikoneistokin pitää saada ensin suunniteltua, että tietää vaikuttaako se pelin ulkomittoin. Pitää tehdä muutakin, eli aikaahan palaa ennen kuin sinne asti pääsee...

risto

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 03-06-2011, 19:17:51
Lämpökuivauksessa on älyttömän tarka se ohjelma, millä se viedään läpi. Pahimmassa tapauksessa puu tykkyyntyy työstössä, jos kuivaus on tehty väärin.

Niitähän on Suomessa laitoksia jotka tekevät kitaran kansiin ja muihin puuosiin lämpökäsittelyä, siellä luulisi olevan tietotaitoa. Mitään uunia ei kannata itse ruveta rakentamaan ja kokeilemaan.

risto

#88
Pohjalevy koneistettu, pari kuvaa. Tässä levy juuri koneesta tulleena. Rivistö pieniä osia on keinuvarsien akselin pukkeja. Tuo ratkaisu pitää miettiä uusiksi jos vielä tekee toisen, asentaminen vaatii vähän liikaa näpräämistä. Pari muuta näkyvää laippaa kuvassa eivät liity haitariin:

risto

#89
Tässä pohjalevy alta päin katsottuna putsattuna. Pienet kolot ovat näppäinvarsien rungon kiinnityksen muttereille, mitta mutterin avainväli. Mutskut jäävät levyn alle. Muita koloja muita tarkoituksia varten. Siistimpää levyä ei saa edes kaupasta :)

risto

Onko tässä mun Nokia N95:ssä jotenkin huono tuo kamera, kun näyttää siltä että muilla kameroilla otetut kuvat ovat aina parempia? Vai pitäisiköhän tosiaan ostaa oikea digikamera? Noita kuvia parempia en vain saa aikaiseksi tällä pelillä, pitäisi kuitenkin olla 5 megan kamera...

Armando Bugari

Lainaus käyttäjältä: risto - 09-06-2011, 18:40:53

Jos aiot kuvata ko. aihetta esim. vakavampaan demotarkoitukseen, niin kannattaa varmaan hankkia "oikinen" kamera, jossa kunnollinen optiikka myös makrokuviin.

Viljo

Ittekin halusin kunnollisen makrokuvausvehkeen, mutta kun objektiivi maksoi 900 euroa, niin sitten pidättäydyin perusjärkkärissä. Tai sonyn nex 5 tuo on. Ei siis nyt ihan perinteinen järkkäri, mut järkkärin kenno siinä on ja käsitarkennus.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Armando Bugari

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 09-06-2011, 20:25:18

Käsittäässeni ihan "perusjärkkärillä" saa "tähän" aivan riittäviä kuvia. Noilla kallilla objektiiveillä kai mennään jo mikroskooppikuvauksen puolelle????

Viljo

Lainaus käyttäjältä: Armando Bugari - 09-06-2011, 20:51:58
Lainaus käyttäjältä: Viljo - 09-06-2011, 20:25:18
Ittekin halusin kunnollisen makrokuvausvehkeen, mutta kun objektiivi maksoi 900 euroa, niin sitten pidättäydyin perusjärkkärissä. Tai sonyn nex 5 tuo on. Ei siis nyt ihan perinteinen järkkäri, mut järkkärin kenno siinä on ja käsitarkennus.

Käsittäässeni ihan "perusjärkkärillä" saa "tähän" aivan riittäviä kuvia. Noilla kallilla objektiiveillä kai mennään jo mikroskooppikuvauksen puolelle????

Joo. Niillä saa laskettua vaikka kärpäsen aivosolut...
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

risto

Lainaus käyttäjältä: Armando Bugari - 09-06-2011, 19:37:44
Lainaus käyttäjältä: risto - 09-06-2011, 18:40:53
Onko tässä mun Nokia N95:ssä jotenkin huono tuo kamera, kun näyttää siltä että muilla kameroilla otetut kuvat ovat aina parempia? Vai pitäisiköhän tosiaan ostaa oikea digikamera? Noita kuvia parempia en vain saa aikaiseksi tällä pelillä, pitäisi kuitenkin olla 5 megan kamera...

Jos aiot kuvata ko. aihetta esim. vakavampaan demotarkoitukseen, niin kannattaa varmaan hankkia "oikinen" kamera, jossa kunnollinen optiikka myös makrokuviin.

Mä en usko että se kauheasti auttaisi kun en ole ikinä kuvausta harrastanut. :) Pitäisi löytää jokin halpa mutta hyvä digikamera, jolla saa läheltäkin hyviä kuvia. Kaikki rahat taas loppu. :)Tää vanha Nokia ottaa kyllä melko hyviä ulkona, mutta tuolla tavalla salamalla otettuna ovat ihan onnettomia.

Näköjään Viljo sai aikaiseksi Nexuksen tai mikä Nex ostamisen, siitähän oli juttua aikanaan. :)

Armando Bugari

Lainaus käyttäjältä: risto - 09-06-2011, 21:25:21

Aikaisemmin paljonkin valokuvausta harrastaneena; mutta: Ainoa digikamera, millä nykyään kuvaan on vuosia vanha Canon IXUS, siinä aivan mainio makrokuvausoptio - hyvä optiikka.
- Ei noita miljoonia pikseleitä kukaan tarvitse - omassani kai just 5. Kuka meistä printattavia A2 - julisteita tarvitsee?????. Tärkeintä on käsitarkennusmahdollisuus. Kuviahan voi sitten parannella ja skarpata softilla - jos tarpeen.

risto

Seuraavaksi koneistelen läpinäkyvästä polykarbonaatista (Lexan) venttililäpät ja liimaan niihin nahat ja huovat. Täytyy ensin tehdä nuo, jotta näen mikä niiden todelliseksi paksuudeksi muodostuu ja saan mitattua josko läppien varsien kuvia pitää muuttaa todellisen korkeuden perusteella. Sen jälkeen voin vasta koneistaa läppien varret.

Aiemmin mainitut akselit ovat vielä hakusessa ja pitää laatia ja lähetellä kyselyitä. Esabilta tuli AL hitsauspuikot, mutta ne ovat aavistuksen liian ohuita eivätkä yhtä jämäkkää tavaraa kuin Hohnerin materiaali. Eräänä uutena vaihtoehtona tulee mieleen instrumentointiputket rosterista. Selvittelyä siis riittää.

risto

#98
Lainaus käyttäjältä: Armando Bugari - 09-06-2011, 21:37:12

Aikaisemmin paljonkin valokuvausta harrastaneena; mutta: Ainoa digikamera, millä nykyään kuvaan on vuosia vanha Canon IXUS, siinä aivan mainio makrokuvausoptio - hyvä optiikka.
- Ei noita miljoonia pikseleitä kukaan tarvitse - omassani kai just 5. Kuka meistä printattavia A2 - julisteita tarvitsee?????. Tärkeintä on käsitarkennusmahdollisuus. Kuviahan voi sitten parannella ja skarpata softilla - jos tarpeen.

Noita vois ehkä löytyä käytettynäkin...

risto

PS. Parantelusta - joo just sain hankittua Photoshop Extended softan. Sillä saa kai aikaiseksi kaikelaista parantelua, se on myös yksi syy miksi rupesi taas himottamaan kameran hankinta.