Suomen Harmonikkaliitto

Harmonikkakilpailuvisailu

Aloittaja Hannu S, 16-10-2012, 13:35:40

« edellinen - seuraava »

olli

Löysin lehtileikkeestä kuvan.  Ketkä kuuluisuudet ovat kuvassa?
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

ftamt

Kuva on himmeä, joten tunnistin vain osan. Vasemmalta neljäs Viljo Vesterinen, Eugen Malmsten, tuntematon ja Erkki Junkkarinen. Eugenin ja Erkin välissä saattaisi olla Jorma Ikävalko.
Toivo

pietrodeiro

Niin, vähän rakeinenhan tuo kuva on ja muutenkin taitaa olla hiukan hankala tunnistustehtävä, mutta näyttäisihän tuossa ainakin Tapio Rautavaara, Viljo Vesterinen ja Eugen Malmsten olevan. Valokuvan paikkaa tai tilaisuutta en osaa sanoa, mutta minulla on erään muusikkosetäni jälkeenjääneissä albumeissa kuvia edellä mainituista henkilöistä joissa he ovat pukeutuneina samantyylisiin talviasuihin, ja ne kuvat ajoittuvat 40-luvun lopun ja 50-luvun alun kiertueaikoihin.

olli

Lehti oli julkisissa tiloissa, lukusalissa.  Siis kuva on sanomalehdestä, joten kuva on epäselvä.  Ajankohta näyttää olevan v. 1955 Kuopio.  Liitteenä kuva nimineen sekä ohjelmailmoitus, jossa ei ole päivämäärää.  Tampereella ovat karkelot olleet.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Hannu S

Tunnistin kuvasta varmaksi vain Tapio Rautavaaran. Lisäksi olisin veikannut Malmstenia ja Junkkarista. Minun olisi pitänyt kyetä tunnistamaan Vili ja Jorma Ikävalko. Loput olisivat olleet vaikeita ratkaista lunttaamatta. Erkki Junkkarinenhan oli varsin lyhyt kaveri. Tuo kuvakulma näyttää olevan Erkille eduksi vai seisoneeko portaalla.

pietrodeiro

Hauskaahan se on aina välillä löytää ja tutkia myös näitä menneiden sukupolvien "keikkakuvia". Laitetaanpas aiheeseen liittyen pohdittavaksi tällainen tunnistusjuttu, elikkä siis kuka, milloin, missä ja minkä merkkinen haitari?

Kuvaan liittyvän tarinan mukaan siinä soitettavasta sävelmästä tuli muutamia vuosia myöhemmin myös erittäin hyvin tunnettu "huippuiskelmä". 

pianohessu

Veikkaan: Masa Jäppilä ja Itatuulen viesti. Hanuri voisi olla Kukkola & K:ni

ftamt

#107
Olen nähnyt tämän lehtijutun, kun Martti Jäppilä oli kuollut ja Iltatuulen viesti oli noussut radion suosittuimmaksi iskelmäksi. Lehtikirjoitus ajoittunee vuodelle 1967 tai 1968. Tämä tarina on jäänyt syvälle nuoren miehen mieleen, vaikka näin tuon lehtikirjoituksen viimeksi noin 50 vuotta sitten.
Muisti voi silti heittää. Erehdyinkö monella vuodella?
Iltatuulen viestin suosio on oikeastaan merkillinen asia. Matti Kanto ja Masan (Jäppilän) harmonikkaorkesteri levyttivät sen jo vuonna 1952, mutta silloin siihen ei kiinnitetty mitään huomiota.
A.Aimo ja Taksihanurit levyttivät sen vuonna 1961 uudelleen ja silloinkin se oli laulu laulujen joukossa. Aikamiehet ja Dallapé-orkesteri levyttivät sen taas vuonna 1964 Odeon-levylle, eikä siitä silloinkaan vielä tullut suosittua. Esko Könönen yhtyeineen levytti sen vuonna 1967, eikä tästäkään levystä ole kuultu sen enempää. Kun Aikamiesten ja Dallapén vuoden 1964 levytys julkaistiin uudelleen vuonna 1967 Finlandia singlellä, niin levyn myynti kasvoi rajusti ja Iltatuulen viesti nousi radion listaykköseksi. Tähän varmasti vaikutti samana vuonna tapahtunut Martti Jäppilän traaginen kuolema yhdistettynä siihen, että hänet muistettiin Suomen suosituimman ja kuuluisimman Dallapé-orkesterin luojana.
Toivo

pietrodeiro

No sieltähän sitä tuli tietoa kuin apteekin hyllyltä. Kyseinen kuva on siis otettu Lopen Läyliäisissä juhannuksena 1956. Tässäpä tuo Jäppilästä ja Iltatuulen viestistä vuonna 1982 ilmestynyt artikkeli kokonaisuudessaan.

ftamt

Lainaus käyttäjältä: pietrodeiro - 31-03-2017, 17:50:57
No sieltähän sitä tuli tietoa kuin apteekin hyllyltä. Kyseinen kuva on siis otettu Lopen Läyliäisissä juhannuksena 1956. Tässäpä tuo Jäppilästä ja Iltatuulen viestistä vuonna 1982 ilmestynyt artikkeli kokonaisuudessaan.
Lainaus käyttäjältä: pietrodeiro - 31-03-2017, 17:50:57
No sieltähän sitä tuli tietoa kuin apteekin hyllyltä. Kyseinen kuva on siis otettu Lopen Läyliäisissä juhannuksena 1956. Tässäpä tuo Jäppilästä ja Iltatuulen viestistä vuonna 1982 ilmestynyt artikkeli kokonaisuudessaan.
Lehtiartikkelin lukuvuosi meni pahasti 15 vuodella pieleen. Ilmankos se oli vielä muistissa. Täytyypä imuroida nämä lehtileikkeet tietokoneelle talteen. Kiitos näistä!
Toivo

pietrodeiro

Tänään tuli postissa tällainen mainos. Tosin taitaa olla tämän palstan aktiivilukijoille liian helppo aihe, mutta kysytään nyt kuitenkin että keitä ovat soittajat, minä vuonna ja selviäisiköhän vielä noiden haitarien merkit?

ftamt

#111
Tiedän soittajat ja vuoden, joten antaa toisten vastata niihin. Kuva ei ole kuitenkaan mistään hotellista, vaan Toverien kerholta Lönnrothin katu 13, jossa Dallapé soitteli monet vuodet ennen Heimolaa. Minulla on alkuperäinen tarkka kuva, josta näkee haitarimerkit. Kaikki muut on tunnistettavissa, paitsi Matti Jurvan pianohaitari. Annan muiden arvata ensin. Vihjeenä kuitenkin, että lavalla on kolmen valmistajan harmonikkoja.
Toivo

pietrodeiro

Niin, sellaistahan se on mainostoimistojen touhu, mielikuvilla myydään kaikenlaista. Tosin onhan siinä Lönkka 13 joku (Omena) hotelli vielä nykyäänkin, mutta ei kuitenkaan Kämp. Tässäpä tuo mainos kokonaisuudessaan.

olli

Yritin "luntata" Dallapé-kirjasta, mutta siellä ei ollut juuri tätä kuvaa.  Joitain ihmisiä tunnistaa, mutta haitarimerkit eivät erotu tästä kuvasta.  Jos veikkaisi nuo haitarimerkit: Dallapé, Soitin Oy Viipuri, C´ooperativa Armonica ja se Jurvan peli on joku amerikkalainen.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

ftamt

Lainaus käyttäjältä: olli - 02-04-2017, 10:58:48
Yritin "luntata" Dallapé-kirjasta, mutta siellä ei ollut juuri tätä kuvaa.  Joitain ihmisiä tunnistaa, mutta haitarimerkit eivät erotu tästä kuvasta.  Jos veikkaisi nuo haitarimerkit: Dallapé, Soitin Oy Viipuri, C´ooperativa Armonica ja se Jurvan peli on joku amerikkalainen.
Lähelle meni. Jurva on luultavasti tuonut pelinsä Amerikan matkoiltaan. Erkki Majanderilla on orkesterin ainoa Dallapé. Impivaaran ja Raivosen välissä on italialainen Royal Special, joita Aarne Koski toi maahan.
Kaikki muut ovat Nestori Kukkolan maahantuomia Cooperativa L'Armonica harmonikkoja.
Toivo

olli

Youtuubin Dallapé30-sivustolla tuli vastaan vuoden 1931 Irja, jossa oli tuo kuva.  Sieltähän ne nimetkin löytyivät; vasemmalta: Matti Jurva, Erik Majander, Helge Pahlman, Eero Lindroos, Pauli Impivaara, Martti Jäppilä, Paavo Raivonen ja Eino Katajavuori.
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

pietrodeiro

Hyvin selvitetty, elikkä kokoonpanon ajoitus olisi siis hiukan ennen Vesterisen tuloa Dallapehen. Onkohan oheinen kuva suunnilleen samalta ajalta - porukka ja haitarit ainakin näyttäisi samoilta?

ftamt

Joo,kyllä. Valokuvaaja Aarne Pietinen otti useampia kuvia saman päivän aikana. Vuosi on 1931.
Toivo

pietrodeiro

Noita nuottilaatikoita penkoessa tuli eteen muutama tuollainen vanhempi nuottijuttu joista saisi hiukan musiikkiaiheista pohdittavaa. Elikkä kysytäänpäs ketkä ovat oheisten kappaleiden säveltäjät sekä näiden suomenkielisten tekstiversioiden tekijät ja sitten vielä kappaleiden julkaisuvuodet?


Hannu S

No kokeillaan:
Alaska: Säveltäjä Vincent Scotto vuonna 1927. Suom. sanat Martti Jäppilä?( on mainittu jossain, mutta epäilen), Suomeksi levytetty Akseli Vuorisolan laulamana Willy Larssenin säestyksellä varmaan 20-luvun loppua lienee?
Uraliin: Säveltäjä Ralph Erwin (Vogl), v 1926, suom. sanat Usko Kemppi. Suomeksi tehty kait sota-aikaan.
Ilta pikku kaupungissa: Säveltäjä Ralph Benatzky, suom sanat Eino Kettunen. Suom. levytys vuonna 1929 Valter Eloranta.