Suomen Harmonikkaliitto

Prima Vista soitto

Aloittaja kultakala, 06-05-2015, 10:40:59

« edellinen - seuraava »

kultakala

Mitenkä sujuu?
Itselläni menee useimmat helpot toivelaulukirjojen melodiat suoraan nuoteista. Toisaalta kirjojen soinnutukset on varmaan tehty pääasiassa kitaraa ajatellen, joten välillä tulee pitkiä bassohyppyjä.
Ei oikeastaan kauhean vaikeaa, jos muistaa nuottien paikat viivastolla ja on soittanut jonkun verran asteikoita. Pitää myös muistaa katsoa nuotteja eteenpäin samalla, että osaa ennakoida mihin sormensa seuraavaksi laittaa  ;D
Noita helppoja lauluja olen soittanut keskiriveiltä. Vaikeammissa ulkoa opeteltavissa kappaleissa taas kaikkia rivejä jos tulee jotain sointuja tms diskantissa.
Muistan ajan kun en tiennyt nuoteista yhtään mitään saati niiden suoraan lukemisesta, no aina oppii  :P
Soitatteko te Sibeliusta? -En, haitaria vaan!

olli

Kyllä minäkin aina tapailen kappaletta suoraan prima vista.  En kuitenkaan osaa välttämättä soittaa.  Tuossa nuottien hahmottamisessa on ollut valtava apu nuottien kirjoittamisessa Capella-ohjelmalla.  Alkaa jo olla rutiinia myös ala- ja yläapuviivojen nuotit.  Sointujen soittamisessa on sitten oma haasteensa.  Melodia sointumerkein on helpohkoa tapailua, mutta kun haluaa ottaa mukaan haitarin basson mahdollisuudet, tykkään kirjoittaa myös bassonuotit.  On sitten helpompaa opetella kappale "sormimuistiin"! :D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

maestro

Kyllä tulee tehtyä,keikoilla ym.. Ennen aloitusta selailen nuottia ,et saan mieleen kuvan miten se suunnilleen menee.. Ja koska keikoilla soitan samalla bassot,"silmäilen" soittaessa nuottia diskantin puolta,sointuja ja bassoa "etukäteen".. 
Joskus tullut transpontoitua eri sävel-lajiin samalla prima vistana.... Se on vähän haasteellisempaa,mut ei mahdotonta.. Onnistuu,kun ei kertaakaan katso sormiin....    ;)
"kouvolanpeli" Cassotto 50,"kultahäkki"maestro-58,roland fr-3sw

olli

#3
Täsmennys tähän otsikkoon:
"Prima vista (suom. ensi näkemältä) on italiankielinen musiikkitermi. Prima vista -soitossa lauletaan tai soitetaan suoraan nuotista kappale, jota soittaja ei ole nähnyt tai kuullut aiemmin."
Mestarisoittajat hallitsevat homman.  Esimerkki:  Ylläksen leirillä eräänä kesänä "sävelsimme" ryhmätyönä kappaleen.  Neljä ryhmää oli asialla, jokainen tuotti neljä tahtia.  Opettajamme - Tatu Kantomaa laitteli sitten saamansa ryhmätyön tulokset - nuottipaperit eteensä, hiukan mietiskeli esitysjärjestystä.  Sitten hän soitti "tuosta vaan" kappaleen. :D

Tuli vielä mieleen toinenkin esimerkki:  Mika Väyrynen (nyk. tohtori) soitti eräänä vuotena Sata-Häme festivaalin sävellyskilpailun voittajasävelmän julkisesti "prima vista" suorassa televisiolähetyksessä ;)
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

Rokka

Olen kuullut, että Aaro Kurkela olisi jopa soittanut kappaleita suoraan papereista levylle, ilman aikaisempaa kontaktia kappaleeseen.

maestro

Kirja tiedoista muistelen,että myös Toivo Manninen on osanut tämän taidon.. Dallape kirjassa oli tarinaa muistaakseni.
Toiset muusikot ei ollut uskonut,että soittaa suoraan nuotista.Olivat tehnyt kiusaa ja laittaneet seuraavaan soitettavaan nuottiin ylimääräisiä nuotteja sinne,tänne.. Toivo soitti kappaleen ja ne ylimääräiset kans! Kappaletta en muista oliko mainittu... Ja että oliko levyllä,pitäis luken kirja uudelleen..
"kouvolanpeli" Cassotto 50,"kultahäkki"maestro-58,roland fr-3sw

pianohessu

Lainaus käyttäjältä: Rokka - 21-05-2015, 17:36:36
Olen kuullut, että Aaro Kurkela olisi jopa soittanut kappaleita suoraan papereista levylle, ilman aikaisempaa kontaktia kappaleeseen.

Kerrottu on myös että Arska studioon tultuaan katsoi sovituksen ja sitten soittaessaan lisäsi nämä he-le-ve-tin maukkaat nyanssit nauhoitukseen. Voisitteko kuvitella sovittajan kirjoittavan harmonikan sovitukseen kaikki ne liverrykset ja rivautukset jotka levyllä sitten kuuluvat. Epäilen.

Mielestäni Arska on ollut yksi niitä suuria hanuristeja valtakunnassamme. Monipuolinen, älykäs, soittimensa tunteva ja asiansa osaava. Tästä kertoo myös ne kolmisen tuhatta nauhoitusta jotka ovat jääneet meidän iloksemme.

Aaro Kurkela olisi täyttänyt maaliskuussa 82 vuotta, mutta valitettavasti hän on ollut menehtyneenä jo runsaan neljännesvuosisadan. Kirjoitin pari vuotta sitten radion toimittajalle että ei sopisi unohtaa niinkin paljon levyttänyttä ammattitaitoista studiohanuristia, mutta koskaan en ole mitään kuullut - en ainakaan radio-ohjelmaa ja materiaaliahan kyllä olisi.

ftamt

Suomessa on ollut loistavia hanuristeja, kuten Paavo Raivonen ja Aaro Kurkela, jotka eivät koskaan
osallistuneet minkäänlaisiin harmonikkakilpailuihin. Se ei kiinnostanut heitä, sillä he tiesivät muuten-
kin olevansa hyviä orkesteri- ja studiomuusikoita. Heitä arvostettiin ja pidettiin jo elämänsä aikana
mestarien tasoisina soittajina.
Toivo

ftamt

#8
Lainaus käyttäjältä: maestro - 21-05-2015, 20:36:53
Kirja tiedoista muistelen,että myös Toivo Manninen on osanut tämän taidon.. Dallape kirjassa oli tarinaa muistaakseni.
Toiset muusikot ei ollut uskonut,että soittaa suoraan nuotista.Olivat tehnyt kiusaa ja laittaneet seuraavaan soitettavaan nuottiin ylimääräisiä nuotteja sinne,tänne.. Toivo soitti kappaleen ja ne ylimääräiset kans! Kappaletta en muista oliko mainittu... Ja että oliko levyllä,pitäis luken kirja uudelleen..

Toivo Manninen osasi kanssa, mutta testi tehtiin Onni Laihaselle, joka soitti kaiken virheettömästi mitä eteen tuotiin. Hän teki sota-aikana satoja levytyksiä useiden orkestereiden kanssa etukäteen kappaleita näkemättä ja soitti päälle vielä maukkaita improvisoituja sooloja, joita säilyneissä alkuperäisissä käsinkirjoitetuissa levytyssovituksissa ei näy. Onni oli entinen sotilasmuusikko ja opiskellut Helsingin Konservatoriossa (nyk. Sibelius - akatemia). Hän oli ollut siellä opiskeluaikanaan paras oppilas. Hänellä oli näin ollen täydelliset edellytykset prima vista soittoon. Harmonikansoittoa siellä ei silloin opetettu. Onni opiskeli siellä pianonsoittoa, klarinetinsoittoa ja orkesterin johtamista. Monia siellä saatuja oppeja oli sovellettavissa myös harmonikkaan.
Toivo, toinen Dallapé - kirjan tekijöistä

maestro

Lainaus käyttäjältä: ftamt - 22-05-2015, 08:15:04

Pahoittelen,sekoitin nimet......
"kouvolanpeli" Cassotto 50,"kultahäkki"maestro-58,roland fr-3sw

kultakala

#10
LainaaMonia siellä saatuja oppeja oli sovellettavissa myös harmonikkaan.

Näin on. Itse selailen englanninkielisiä pianofoorumeita ja löydän paljon vinkkejä jotka sopivat myös harmonikalle. Paljon on esimerkiksi löytynyt mietteitä treenaamiseen liittyen, kuinka montaa kappaletta kannattaa opetella samaan aikaan, mitä tehdä jos kiinnostus yhtäkkiä lopahtaa, minkälaisia ilmaisutapoja on, miten nuotinlukua opetellaan yms... Samoin bassosivustoilta voi löytyä ideoita bassosooloihin ja sen semmoisiin! Pitää käyttää mielikuvitusta tiedon etsinnässä, haitarille kun on aika vähän kattavia sivustoja. :D

Myös nuotinluvusta löytyy runsaasti tietoa ja ohjeita, kun googlettaa sanoilla "sight reading", mikäli englantia osaa.
Soitatteko te Sibeliusta? -En, haitaria vaan!