Viljo Vesterinen: Joka miehen harmonikkakoulu ( OLI Katoavat nuottiaarteet)

[ftamt]

Itse olen opetellut Vesterisen ja Ahvenaisen kirjoista. Molemmissa on paljon hyvää. Oman
käteni pikkurilli on niin lyhyt ja heikko, että olen soveltanut sormitukset itselleni sopivaksi.
Oppikirjat eivät ole jumalan sanaa, joten järjen käyttö lienee sallittua. Soittakaa sellaisil-
la sormituksilla, jotka sopivat omalle kädelle. Oikeastaan opin itsekseni kolmirivisellä ruot-
salaisella Ragnar Sundqvistin Kravattimallilla ruotsalaisen sormituksen, joka on tuntunut
itselleni helpoimmalta.Kun olen oppinut soittamaan kolmella rivillä, niin sävellajien vaihdot
menevät helposti samoilla sovituksilla.Ei ole myöskään väliä,että soitatko ruotsalaisella
tai suomalaisella (5-rivisen) järjestelmällä.Myös Yrjö Luukkonen soitti kolmella rivillä ja
suositteli sitä aikoinaan minulle.Tämä riittää aivan hyvin tällaiselle kotisoittajalle.
Tietysti jossakin hyvin vaikeassa paikassa on edullisinta käydä ottamassa ääni toisilta-
kin riveiltä.Joka tapauksessa harmonikkakoulut eivät ole raamattu. Mikä sopii toiselle -
ei luonnistu toisen kädelle millään.Siksi näitä kouluja on tehty vuosien varrella niin
monia erilaisia. Mielestäni Vesterisen ja Godzinskyn koulussa on parasta kirjan lopussa
oleva selkeä sointutaulukko, ilmeisesti Goden laatima.
Nuoteista puheen ollen itselläni taitaa olla yksi parhaimpia iskelmänuottikokoelmia
Suomessa ,1900-luvun alusta 1950-luvulle. Vanhoista suomalaisista nuottivihkoista
on enää hakusessa Amarillo 1 ja ehjä Dallapé 4,joka itselläni kannettomana. Kokoel-
massani on myös amerikkalaisia ja amerikansuomalaisia nuotteja. Minulla on esimer-
kiksi amerikanitalialaisten Pietro Deiron, Guido Deiron ja Leo Piersantin harmonikka-
koulut 1900-luvun alusta.Suomalaiset koulut muistuttavat hyvin paljon näitä.
Ehkä saatte tästä lisää ideoita kirjoituksiinne.
Toivo

[TAA]

Toivolle ulkopuolelta aiheen pieni kysymys: Käytätkö kirjoittaessasi Enter-näppäintä aina rivin lopussa kun tuo tekstisi vaihtaa riviä oudosti lauseen/virkeen keskellä (ainakin minun ruudulla)? – Näkyykö muilla samoin?

[TAA]

Itse olen opetellut Vesterisen ja Ahvenaisen kirjoista. Molemmissa on paljon hyvää. Oman käteni pikkurilli on niin lyhyt ja heikko, että olen soveltanut sormitukset itselleni sopivaksi.

Niinhän tuo pikkurilli tahtoo meillä jokaisella alussa olla.

Oppikirjat eivät ole jumalan sanaa, joten järjen käyttö lienee sallittua. Soittakaa sellaisilla sormituksilla, jotka sopivat omalle kädelle. Oikeastaan opin itsekseni kolmirivisellä ruotsalaisella Ragnar Sundqvistin Kravattimallilla ruotsalaisen sormituksen, joka on tuntunut itselleni helpoimmalta. Kun olen oppinut soittamaan kolmella rivillä, niin sävellajien vaihdot menevät helposti samoilla sovituksilla. Ei ole myöskään väliä, että soitatko ruotsalaisella tai suomalaisella (5-rivisen) järjestelmällä. Myös Yrjö Luukkonen soitti kolmella rivillä ja suositteli sitä aikoinaan minulle. Tämä riittää aivan hyvin tällaiselle kotisoittajalle.

Olisi kiva kuulla, minkälainen tuo ruotsalainen sormitus on periaatteeltaan (siis sormitus merkitsee minulle sormitekniikkaan liittyvää ja sormio = klaviatuuri).

Tietysti jossakin hyvin vaikeassa paikassa on edullisinta käydä ottamassa ääni toisiltakin riveiltä.Joka tapauksessa harmonikkakoulut eivät ole raamattu. Mikä sopii toiselle - ei luonnistu toisen kädelle millään. Siksi näitä kouluja on tehty vuosien varrella niin monia erilaisia. Mielestäni Vesterisen ja Godzinskyn koulussa on parasta kirjan lopussa oleva selkeä sointutaulukko, ilmeisesti Goden laatima.

Itse kyllä suosittelisin alussa käyttämään jotakin harmonikkakoulua tai paremminkin hankkimaan oppi joltakin kokeneelta opettajalta mestari–kisälli -periaatteella.
    Joka miehen harmonikkakoulun ansiot ovat ehdottomasti tuolla teoriapuolella. Myös sormitustekniikka on OK.

Nuoteista puheen ollen itselläni taitaa olla yksi parhaimpia iskelmänuottikokoelmia Suomessa, 1900-luvun alusta 1950-luvulle. Vanhoista suomalaisista nuottivihkoista on enää hakusessa Amarillo 1 ja ehjä Dallapé 4, joka itselläni kannettomana. Kokoelmassani on myös amerikkalaisia ja amerikansuomalaisia nuotteja. Minulla on esimerkiksi amerikanitalialaisten Pietro Deiron, Guido Deiron ja Leo Piersantin harmonikkakoulut 1900-luvun alusta. Suomalaiset koulut muistuttavat hyvin paljon näitä.

Ehkä saatte tästä lisää ideoita kirjoituksiinne.
Toivo

Nuo oppikirjat olisivat peräti mielenkiintoista nähdä.

[ftamt]

Olen tietenkin ottanut tunteja usealtakin soittajalta ja heistä kukaan ei pakottanut orjallisesti
noudattamaan oppikirjojen sormituksia, vaan antoivat kokeilla vaihtoehtojakin,että kappaleet
menisivät. Kirjojen tekijät ovat olleet ihmisiä, jotka ovat itse löytäneet sopivat sormitukset
kovan harjoittelun tuloksena. Loppujen lopuksi sormitukseni on lähinnä Veikko Ahvenaisen
antamia sormitusohjeita.
Noita vanhoja oppikirjoja on paha näyttää, ellei käy paikan päällä katsomassa. Minulla
on sellainenkin erikoisuus, kuin Fazerin harmonikkakoulu numerojärjestelmällä ilman nuotteja.
Se on 1900-luvun alusta.Kannessa kolmirivinen Dallapé-harmonikka. Muistaakseni numero-
systeemi oli vielä tehty vaihtuvaääniselle kolmiriviselle, joita tehtiin ennen normaalisti soivia
kolmerivisiä. Kirjan täytyy olla siis aika vanha. Tekijästä ei ole tietoa. Fazerin harmonikkakou-
lua julkaistiin useita painoksia 1940-luvulle saakka samalla julkaisunumerolla. Siinä oli vain vähän teoriaa ja se uudistui vuosien varrella aika vähän. Myöhemmissä painoksissa kannessa oli ainakin Cooperativan ja H-mallin kuvat. Helge Pahlman laati myöhemmin tämän kirjan tueksi tuhdin yli 60 oppijakson teoriapaketin, jota sai ostaa myös omana kirjana.Ehkä toiseksi vanhin harmonikkakoulu oli Eemil Hännisen laatima. Hän teki sen Amerikasta Suomeen palattuaan joskus 1930-luvulla. Tämäkin kirja oli hyvin suppea ja pekästään pianoharmonikalle. Eemil Hännisen orkesteri säesti muutamilla Hiski Salomaan levyillä. Tunnetuin Hännisen säestämistä kappaleista lienee Vapauden kaiho.
Toivo