Willy Larsen

[olli]

Oli mestareita ennen Vili Vesteristäkin:  Tässä linkki Willy Larsenin tuotantoon:
https://www.youtube.com/playlist?list=PLJXHMzL8H14w4aTjAYJZ1NEApHXTaFvIH
Kuunnelkaa - toivoo Olli

[mahu]

Ikävä sanoa mutta kyllä se Vilikin yhtä tuntemattomaksi vielä muuttuu kun mennään 20 vuotta aikaa eteenpäin. Ihmiset kun tahtoo olla kiinnostuneita vain niistä oman vanhan ajan mestareista. Ei minun ikäluokassani puhuta mistään ennen sotia eläneistä mestareista ollenkaan. Jokaisella ikäluokalla on aina omat mestarinsa.


Tästä sitten aiheeseen: En ole tuosta Willystä aikaisemmin kuullut, mutta hyvää soittoahan se on ja bassoakin osaa käyttää monipuolisesti! Ja ensimmäisenä maailmassa levyttänyt Säkkijärven polkan 1928.

[kultakala]

Keitä on ne nykyajan todelliset mestarit?
Jos teknisyys on tärkein asia, niin lavallehan vois lykätä tietokoneen soittamaan kaikki maailman vaikeimmat kappaleet. Pitääkö esityksen olla enemmänkin urheilusuoritus vai taide-elämys

Kyllä vanhoissa oli/on/oli/on vara parempi. Enemmän tulkitaan kuin suoritetaan. Mutta se on vain minun mielipiteeni  Tottakai uutta musiikkiakin pitää tehdä, mutta esitystavallakin on väliä..

[huru.ukko]

Keitä on ne nykyajan todelliset mestarit?
Jos vain jeesustellaan kuka soittaa täydellisimmin teknisesti, niin lavallehan vois lykätä tietokoneen soittamaan kaikki maailman vaikeimmat kappaleet. Paljon on niitäkin, joilla on vaikka mitä paperia taskussa, vaan kun nuottipaperi puuttuu nenän edestä niin ei osatakaan improvisoida tms.

En tiedä miksi mutta kyllä vanhoissa oli/on/oli/on vara parempi. Enemmän tulkitaan kuin suoritetaan. Mutta se on vain minun mielipiteeni  Tottakai uutta musiikkiakin pitää tehdä, mutta esitystavallakin on väliä..

Kyllähän se näin vaan tuppaa olemaan, Aikoinaan kuuntelin radiosta Valto Laitisen haastattelua, Hän ihmetteli miksi nykyään laitetaan niin paljon tavaraa kappaleisiin, ja sanoi,  ettei tarvitse soittaa kun yhtä säveltä, mutta juju on siinä miten sen soittaa, Kyllähän se tulkinta kolahtaa enempi kuin tekniikka,,  Kyllähän se tietysti maailma muuttuu, eikä meikäläinen vanha pieru oikein dikkaa tätä nyky meininkiä, Onneksi kuitenkin jokaiselle jotakin :O))

[mahu]

En tarkoittanutkaan vertailua vanhojen ja nykyisten välillä tai nykyisen pop musiikin välillä. Jokaisessa on se oma viehätyksensä, mutta nykyajan nuoriso joka on kasvanut puhelimien ja internettien maailmassa ei osaa kuvitella rahisevien ja mustavalkoisten sooloäänitteiden tulkintoja mestariteoksiksi. Minulle henkilökohtaisesti Ahvenainen, Norrback, Qvarnström ja Välimäki ovat henkilöitä joiden soitosta pidän todella paljon, heistä lähes kaikki elävät. Minulle ei merkkaa se paljoko kukaki on voittanut kilpailuja tai ollut esillä tai äänittänyt. Amerikoissa nykyään esim kantri yms. musiikki on tullut entistä suositummaksi siitä kun sielä näkee niitä metsäperukoilla asuvia ihmisiä ja soittavat nimenomaan tulkinnalla kuin sillä kaikella hypetyksellä mitä rahalla saa. Täytyy muistaa että vanhan ajan mestarit ovat tehneet soittoaan työkseen ja harjoitellut päivittäin, samoin kuin nykyisetkin ammattimuusikot. Itse kuitenkin arvostan enemmän sitä luonnollista tulkintaa mikä tulee ekstemporee, eikä pitkäjänteisellä harjoittelulla. Tapasimpa tässä monivuotisen harmonikansoittajan joka tunti ahvenaisen useammanki kappaleen, mutta ei tiennyt Vesterisestä kuin nimen. Kyllä se Ahvenainen vain tulee monille se esikuva olemaan vielä pitkään.

Miten mestarius mitataan?

Olen samaa mieltä että soitto ei saa olla urheilusuoritus, siksi en nykyajan nuorista harmonikansoittajien musiikista tykkääkään. Se menee liian hienoksi eikä nuorenkaa ajatus pysy mukana. Minulle todellisia mestareita ovat ne jotka voi kuukausien soittamattomuuden jälkeen kaivaa harmonikan kaapista ja soittaa korvakuulolta lähes kaikki tuntemani kappaleet juuri niin kuin kappaleen tyyliin pitääkin. Virheistä en välitä vaan siitä että joku oikeasti voi omata sellaisen taidon ilman että pitää heilua julkisuudessa.

[Johan]

Hyvä Marko!

Melko napakka määritelmä mestariudesta.

Johan

[mahu]

Itse en pidä lavakarismalla ja soittotaitoilla tai tulkinnalla mitään yhteyttä. Totta on että lavakarisma on hieno taito ja esiintyjää on miellyttävä seurata ja kuunnella kun karismaa on. Esiintyjän pääsy isoimmille yleisöille on helpompaa kun juttu luistaa ja yleisö tykkää. Mestareita voi olla monella alalla.


Minusta tuntuu että nykyään pop-musiikissakin haetaan vain laulajalta karismaa ja kasvoja. Kaiken muun kuten lavalla liikkumisen, puhumisen ja melkein laulamisenki voi hoitaa isolla rahalla, kouluttamisella, harjoittelulla ja autotunella. Tästä jää ne aidot tulkitsijat ja esiintyjät sinne kotikonnuille tekemään leipänsä jollain muulla tavalla. Noh, puhun ehkä vähä liian yleistävällä tavalla, mutta varmaan ymmärsitte pointtini.


Youtube on siinä anteeksiantamaton kun ei noista vanhoista äänitteistä ole elävää kuvaa, kuuntelija joutuu pelkän äänen perusteella tulkitsemaan kuulemaansa.


Willystä vielä se että en tiedä kyseisen henkilkön tarinaa, en ole koskaan nähnyt tai tuntenut. Tiedän hänestä vain nimen ja sen mitä Wikipedia kertoo. Soitto kuulostaa hyvältä ja taidokkaalta ottaen sen ajan soittimet ja opettajat huomioon. Näiden perusteella pidän häntä ainakin hyvänä soittajana enkä oikein muuhun osaa ottaa kantaa. Vähän sama pätee Vesteriseenki, häntä tuntematta en osaa sanoa kuin että hienoahan soitto on.

[ftamt]

Willy Larsen oli Amerikan parhaita soittajia ja oli itse yksi Pietro Deiron harmonikkaopiston opettajista.
Levytykset antavat kalpean kuvan hänen taidoistaan. Kotkassa syntynyt Vili Larsen kuoli varsin nuorena jo vuonna 1935 New Yorkissa, joten ei ihmekään, jos hänestä ei paljon tiedetä.
Toivo

[kultakala]

Soittokilpailu on ajatuksena jotenkin ristiriitainen. Samalla pitäisi tehdä suurta taidetta mutta myöskin suorittaa.
Musiikkikin on pitkälti makuasia, joku tykkää valsseista ja joku modernista freestyle jazzista. Ehkä tasapuolisinta olisi laittaa kaikki soittamaan valmiiksi valittuja etydejä tms. ja sitten vertaillaan kuka oli "paras". Eipä tarvitsisi miettiä vaikuttaako oma kappalevalinta tuomariston mielipiteeseen..

Ja mitä Marko mainitsi nuorista nykyajan soittajista, samaa mieltä. Voisi sanoa että vähemmän kikkailua, enemmän sellaista spontaania. Toisaalta jos ihan jo tutulla ja turvallisella "perussoitolla" saa kehuja ja kiitoksia, niin miksipä uskaltaisi tai edes haluaisi poistua mukavuusalueeltaan etsimään jotain ihan uutta.

Mielestäni esiintyjää ei välttämättä tarvitse edes nähdä, vaan persoonan voi erottaa musiikin kauttakin. Itse en osaa valita ketään tiettyä "parasta" soittajaa, kaikki ovat erilaisia ja hyviä omalla tavallaan.

[olli]

Tuli mieleen, että joissain haitarikilpailuissa soittajat soittivat verhon takana.  Tuomarit eikä yleisö päässyt näkemään soittajaa.  Soitto siis arvosteltiin pelkän kuuloaistin perusteella.

Kultaisen harmonikan kilpailu oli alkujaan muistaakseni "viihteellisen harmonikansoiton" kilpailu.  Arvostelussa otettiin mukaan "lavaesiintyminen".

Olen "kultakalan" kanssa samaa mieltä, ettei musiikilla kilpailemisessa ole oikein mitään mieltä - viihdettä sitä haluaville.

Myös klassisella puolella on näitä kilpailuja; Maj Lind, Sibelius jne.  Arvovaltainen raati valitsee sitten voittajan.

Siis viihdettä niille jotka sitä haluavat - ei musiikillisia taitoja voi mitellä kilpailemalla.  Eri asia on keihään heitto, metrit ratkaisevat

[Viljo]

Maj Lindin kilpailusta puheen ollen: syksyllähän on sitten Coupe Mondiale, mikä on harmonikkamaailman suurin kilpailu. Useita eri sarjoja, pääpaino on kuitenkin klasarissa. Kannattaa oikeasti tulla Turkuun.

Itse olen saanut suurimmat nautinnot musiikista, kun bändin on ajatellut jokaisen soundin aivan viimeiseen asti. Yksi mieleenpainuvimmista keikoista oli, kun Uusi Fantasia veti Ruisrockissa muutama vuosi sitten täyslaidallisen. Koko setti oli iso taideteos. Mitään ei jätetty sattuman varaan ja kappaleisiin oli saatu tietynlainen tunnelma - jota viimeistelty soudimaailma vielä korosti. Apulanta on myös yksi tällaisista bändeistä viimeistelijäbändeistä, kun puhutaan levytysbändistä. On niitä muitakin, mutta nämä nyt etunenässä mielessä. Haitaripuolelta tämä Uusi Dallapé teki ihan ok vaikutuksen Ikaalisten keikalla.