Suomen Harmonikkaliitto

Soittimen ergonomisuus

Aloittaja risto, 30-01-2009, 08:41:51

« edellinen - seuraava »

risto

Mulla oli parin kk tauko B/C vireisen Hohnerini soitossa, mutta nyt olen taas ryhtynyt opettelemaan uutta soitettavaa (tällä kertaa Ed Kelly's Jig).

Ei voi kuin ihmetellä kuinka suuri vaikutus oli sillä, että Viljo vaihtoi tilalle italialaiset kielet ja kevensi diskantin jousia. Jousivoiman tarve on nyt säädetty aivan nappiin. On todella miellyttävä tunne, kun napin painamiseen ei tarvitse käyttää lainkaan raakaa voimaa, vaan nappi painuu sillä voimalla mikä sormistani irtoaa luonnostaan. Kun lisäksi nostin näppäimistön kantta turhan liikematkan minimoimiseksi, en voi kuvitella että ergonomia voisi enää tässä suhteessa olla parempi.

Kun kieletkin syttyvät nyt hyvin herkästi niin kuin pitää, on palkeidenkin käyttö toisenlaista kun kevyt painallus tai veto riittää sytyttämään äänen. Aiemmin oli muutama nuottikulku, jotka tuntuivat lähes mahdottomilta ikinä voida soittaa hidasta nopeammin, jotka nyt ovat ihan soitettavia. Kertakaikkiaan hyödyllinen remppa oli tämä. Mielenkiintoista oli myös huomata, että tällainen remppa ja soittimen tatsin muuttuminen tekee sen, että soitin on kuin toinen ja asioita joutuu opettelemaan taas vähän uudestaan. Tästä huomaa jälleen kerran mikä vaikutus soittamiseen on soittimen asetuksilla ja ergonomialla eli summa summarum soittimen laadulla.

Jossakin postissasi kehoitit Viljo tulemaan käymään. Varmasti tulenkin jossakin vaiheessa, ehkä loppukeväästä tai joskus vähän myöhemmin, remppaa pitää vielä jatkaa. Ajatukseni siirtää viimeinen sisärivin kieli ulkoriville ei mennyt ihan nappiin koska Bb jäi pois. Homma olisi pitänyt tehdä niin että ulkorivin viimeisen kielen Dis olisi pitänyt virittää alas D:hen. Näin olisi ollut käytössä myös melkein kaksi kokonaista oktaavia D duuria, viimeinen oktaavi tosin ilman johtosäveltä. Onko sinulla vielä tallella ne kaksi ylimääräisiksi jäänyttä kieltä? En löytänyt niitä vanhojen kielten joukosta. Lisäksi pitää vielä hakea sopivaa tremoloa. Sen määrittely on näköjään mahdoton homma muuten, kuin että on itse kuulemassa vieressä. Voisi ajatella, että sitten kun tulen, "vuokraisin" sinut käyttööni tuntipalkallasi muutamaksi tunniksi, jos tämmöinen käy, niin se ehkä onnistuisi helpoimmin?

Lisäksi on vielä tuo bassopuoli, jonka pitäisi olla ihan toisenlainen, mutta kun halvasta tehdassoittimesta alkaa pian tulemaan aika kallis paketti, ehkä siihen voisi vain katsoa miten terssit saisi poistettua soinnuista ja jättää muut ajatukset seuraavaan haitariin.

PS. Tremolon haun tiesin jo hommaan ryhdyttäessä hankalaksi ja pari virityskierrosta vaativaksi ... ei siis mitään vikaa sinänsä vaan etsimistä vaan.

Viljo

Laitoin kyllä kaikki vanhat sekä muut ylimääräiset kielet sinne sinun pakettiisi. Siellä sen pitäisi olla – itselleni ei jäänyt kieliä ko. projektista.

"Sen määrittely on näköjään mahdoton homma muuten, kuin että on itse kuulemassa vieressä. Voisi ajatella, että sitten kun tulen, "vuokraisin" sinut käyttööni tuntipalkallasi muutamaksi tunniksi, jos tämmöinen käy, niin se ehkä onnistuisi helpoimmin?"

Tule toki. Ei ongelmia. Huhtikuun alussa olen Frankfurtissa neljä päivää, mutten ei pitäisi olla mitään erityisiä menoja.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

risto

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 30-01-2009, 09:42:36
Laitoin kyllä kaikki vanhat sekä muut ylimääräiset kielet sinne sinun pakettiisi. Siellä sen pitäisi olla – itselleni ei jäänyt kieliä ko. projektista.


OK, täytyy sitten etsiä uudelleen. Et satu yhtään muistamaan olivatko erikseen pakattuna vai vanhojen kielten paketeissa tai missä?

Toukokuuta voisi harkita, mutta katsellaan.

Viljo

Lainaus käyttäjältä: risto - 30-01-2009, 09:51:23
OK, täytyy sitten etsiä uudelleen. Et satu yhtään muistamaan olivatko erikseen pakattuna vai vanhojen kielten paketeissa tai missä?

Toukokuuta voisi harkita, mutta katsellaan.

En muista yhtään. Tapanani ei kuitenkaan ole sotkea kielisarjoja, joten en usko, että on vanhan setin seassa.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

risto

Löytyivät. Oli ne siellä vanhan setin paketista, ei kuitekaan seassa. Tän jutun ois tietysti voinut privata, mutta menihän tää näinkin.