Suomen Harmonikkaliitto

Ramses Atlas

Aloittaja mallimortti, 21-11-2021, 11:38:04

« edellinen - seuraava »

mallimortti

Tulipa hankituksi heräteostoksena Ramses Atlas.
Muuten aivan mukava laite tällaiselle, ken joutuu heikon soittelutaidon kompensoimaan soittimien määrällä, mutta eteen tielle on ilmaantunut ongelma, mitä en laitetta ostaessani havainnut enkä oikein olisi osannut etsiäkkään.
Harmonikan kaikki äänet soivat aikansa aivan hyvin, mutta sitten huomasin varsinkin ylärekistereissä joko lievää tai voimakasta "räkäisyyttä"
Syytä etsiessä löysinkin sellaisen.
Koplarit eivät täysin sulje kaikkia suljettuja äänikertoja vaan suljinluiskojen liikerata on lyhyt, joten "äänikerta-aukot" jäävät hieman raolleen.
No asia korjautuu siten, että tökkäistään koplaria voimakkaasti.
Silloin kyllä sulkeutuvat mutta jonkinlaista välystähän siellä jossakin on.
Olisiko viisaammilla soittelijoilla antaa ohjetta vian korjaamiseksi?
Hienomekaanikkona en ole aivan aloittelija mutta jotenkin vielä vierastan sen liuskoja siirtelevän vivuston avaamista.