Suomen Harmonikkaliitto

Tekijänoikeuslaki

Aloittaja Viljo, 04-09-2009, 18:24:27

« edellinen - seuraava »

Minde

EikkaJuhani... juuri näin. Vaikka varmasti jokainen, joka sinne itse lataa videon, ajattelee laittavansa sen yleiseen jakeluun JA tämä on varmasti se yksi asia mihin ollaan hakemassa tekijänoikeuslaissa muutosta tulevaisuudessa! Enemmän taitaa ongelmia aiheuttaa nämä vanhemmat "videot" joko itse kuvatut tms. Monesti ihmisiltä unohtuu jo sellainen perusasia, että ketään ei saa lupaa kysymättä laittaa yleiseen jakeluun tai muun kansan katsottavaksi. Mm. keikat ja yleisö yms.
Minde

htoyryla

Sen verran tuosta Youtubesta, että nykyään siellä tunnistavat jos kyseessä on tietty oikeuksien alainen kappale ja mahdollisesti myös jos on tietty levytys. Aika pitkälle sallivat pitää näkyvillä tekijänoikeuksien alaista materiaalia kunhan a) videon postaaja myöntää että videossa on oikeuksien alaista matskua ja b) videon päällä näytetään mainoksia joista (mahdollisesti) saatava tulo menee sitten tekijänoikeuskorvauksiin. Eli Youtube näyttää lähteneen linjalle että ihmiset haluavat musaa videoille ja jotenkin sopineet asian tekijänoikeusjärjestöjen kanssa.

Asiassa on sitten kääntöpuoli... esim. meille tuttu 70 vuoden sääntö ei välttämättä pädekään. Tein pari vuotta sitten joulutervehdyksen jossa soitin ja lauloin "Kun joulu on". Siitä tuli tekijänoikeushuomautus, kiistautin sen perusteella että tekijöiden kuolemasta on yli 70 vuotta. Meni läpi, mutta kohta tuli uusi, tarkempi huomautus, jonka mukaan kappaleen oikeudet ovat kahdella USA:ssa toimivalla kustantajalla. Pieni tsekkaus osoitti, että USA:ssa suoja-aika on 95 vuotta, joten se siitä. Mainokset eivät sopineet joulutervehdyksen päälle, joten otin videon pois Youtubesta ja siirsin omalle serverille.

Reppumies

Saanko lyhyen ja ytimekkään vastauksen kysymykseen: tarvitseeko katusoittaja lupia ja jos tarvitsee, niin mitä? Kiitos.

olli

Riippuu varmaan paikkakunnasta ;)
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!