Suomen Harmonikkaliitto

Hanurit, upeimmat koskaan valmistetut, koti ja ulkomaiset..

Aloittaja eikkajuhani, 02-04-2013, 10:45:05

« edellinen - seuraava »

Johan

#20
Eksyin tähän aiheeseen sattumalta ja tuli mieleeni yksi erikoisesti minua kiinnostanut iäkkämpi malli. Se ei kyllä ole kotimainen malli, joten anteeksi, kun lipsun hieman sivuun otsikon asetannasta.
Löysin sellaisen muutama vuosi sitten Lontoolaisen harmonikkaliikkeen listoilta kunnostettuna sellaiseen hintaan, että pistin liikkeesseen kohteliaan tiedustelun siitä mitä ko peli tulisi maksamaan vapaasti suomessa.
Sain yhtä kohteliaan vastauksen, joka lyhyesti kerrottuna oli, että emme myy ulkomaille.

Vahingosta viisastuneena minulla on tänäpäivänä ko saarella "alkuasukas" tuttava, joka tarvittessa sitten suorittaa hankinnan jos ko. tyyppinen aarre vielä osuu kohdalle.

Kyseinen malli herätti minussa poikkeuksellisia intohimoja vaikka pääsin sitä tarkastelemaan vain korkealaatuisten valokuvien vällityksellä.
Samaa merkkiä olevan aikaisemman mallin olen myös pongannut jostakin jenkkisivuilta hieman edellistä aikaisemmin, mutta se oli juuri silloin vaihtanut omistajaa.

Molemmat minusta poikkeuksellisen tyylikkäitä aikansa edustajia.
Mikäli sellaisen onnistuisin saamaan kiinni jostain voisin luopua vähemmän kiinnostavasta soittimesta, jotta saisin uudelle tilaa hyllyssä.

Liitteenä kuva kaupan olleesta soittimesta.

Johan

 

Johan

Tässä vielä toinen Butterfly, mutta hieman aikaisempi malli.

Johan

Viljo

Tuo on hieno! Kannatan sitä, että hankit haitarin, jos vain tulee vastaan. Saanen kuvan siinä samalla galleriaan detaljiden kera :-)
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

eikkajuhani


    Hieno oli Skandalli jopa toinenkin !!  Kukapa vielä syttyisi tuohon arviointiin...olisi kiva tietää
  mistä se upein Hanuri löytyisi.

    Tuolle Scandallille, sille uudemmalle - edellyttäen että sitä ei ole valmistuksen jälkeen muunnettu - siis on sarjatuote, niin empimättä pelkästä ulkonäöstä 9 pojoa... ;) :) :)

   eikkajuhani
Onnellinen on se joka omistaa toimivan hanurin...tai jopa pari...

Johan

#24
Lainaus käyttäjältä: Viljo - 21-12-2013, 20:39:55
Tuo on hieno! Kannatan sitä, että hankit haitarin, jos vain tulee vastaan. Saanen kuvan siinä samalla galleriaan detaljiden kera :-)

Tavoitteemme ovat yhdensuuntaiset, mikäli onni potkii tulen kyllä muistamaan Sinua gallerian merkeissä kuvilla ja informatiolla ja voinpa vaikka ajaa Naatalissa.
Jatkuva markkinoiden seuranta tavoitteen saavuttamiseksi on käynnissä ja peukkuja pidetään, niin että soittaminen häriintyy ajoittain;-)

Tässä vielä valkoinen versio ko mallista, musta on minusta kyllä tyylikkäämpi, koristelu tulee paremmin esille, mutta kyllä minä tuon valkoisenkin huolin jos kohdalle osuu.

Johan

Johan

#25
Tässä vielä yksi värivaihtoehto, tuskin on syytä epäillä, että tämä ei olisi ollut sarajatuotanto malli.
Mustapohjainen on edelleen suosikkini, siinä perhonen lähtee parhaiten lentoon, mutta mikään varivaihtoehto ei ole hankkimisen esteenä jos paikkaan passaa.

Johan

Johan

Tämä ei sitten enää oikein kiinnosta, vaikka mallinimi onkin sama. Aika on selkeästi vienyt kaiken kauniin tästä harmonikasta.

Johan

ftamt

#27
Hienoja ovat mallit. En tiennytkään tällaisen perhossarjan olemassaolosta, mutta niitähän
ei ole lentänyt tänne Suomenlahden yli pakkasiin paleltumaan. Minä sain nyt sen unelmieni
isokirjaimisen helmikoristeisen rappukahva Cooperativan, jota tuotiin tiettävästi vain kymmenen kappaletta Suomeen. Huonoon kuntoon se oli päästetty ja väärin korjattttu, mutta aihio ja kielet ovat muuten hyvät. Soitin on nyt osina korjauksen alla, joten siitä ei ole nyt kuvaa. Yritän saada sen nyt talven aikana edustavaan soittokuntoon. Se on päällystetty valkoloimuisella selluloosa-asetaatilla, joten se on haasteellisempi korjata pintatöiden osalta.
Sehän ei noteeraa millään lailla asetoniin. Myös alkuperäinen peltinen erikoishäkki, jossa lukee etureunassa Stradella Italia puuttuu. Se täytyy varmaankin itse sahata ja viilata tai
teettää laserleikkaamossa. Jos joku lukijoista tietää tällaisen kukkaornamenttihäkin, jossa
on päällä kaksi naisharpunsoittajaa ja etureunassa lukee edellä mainittu teksti niin olisin
kovasti kiinnostunut. Siinä säästäisi monen päivän työt. Tällainen häkki on vain tässä vii-
meisessä Soitin Oy:n tuomassa Cooperativan rappukahvamallissa 1932-33. Kyselen häkkiä siksi, että se saattaa olla vielä olemassa jossakin. Laitan kuvan tästä pelistä sen jälkeen, kun konservointi on täydellisesti suoritettu.
Toivo

Johan

Onnittelut Toivo! Heino löytö, käsitykseni mukaan kyse on mallista, josta on kaksikin kuvaa galleriassa Cooperativa 49/55 ja 50/55.
Kuvasin tuon 50/55 kuvassa olevan pelin usealta kantilta muistaakseni parisen vuotta aikaa Ikaalisten museolla, jossa silloin oli esillä pelejä jonkun Sastamalalaisen keräilijän kokoelmasta.
Pistin siitä kuvan myös Viljolle, mutta tuo 50/55 ei ole minun kuvaamani kuva.
Toivottavasti pystyt museon kautta jäljittämään tuon siellä olleen kokoelman omistajan ja sitä kautta ehkä saat apuja tuohon häkki ongelmaan.

Johan

Viljo

Voi olla, että olen saanut kaksi kuvaa samasta harmonikasta, niin olen sitten napannut paremman kuvan tuonne galleriaan. Jos sitä tänään laittaisi lisää kuvia tuonne taas jossain vaiheessa...
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

Johan

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 22-12-2013, 13:09:42
Voi olla, että olen saanut kaksi kuvaa samasta harmonikasta, niin olen sitten napannut paremman kuvan tuonne galleriaan. Jos sitä tänään laittaisi lisää kuvia tuonne taas jossain vaiheessa...

Kuvia vertailessani tein juuri tuon saman johtopäätöksen kuvavalinnastasi, gallerian kuvassa värit
ovat selkeästi paremmat.

Johan

ftamt

Lainaus käyttäjältä: Johan - 22-12-2013, 12:37:18
Onnittelut Toivo! Heino löytö, käsitykseni mukaan kyse on mallista, josta on kaksikin kuvaa galleriassa Cooperativa 49/55 ja 50/55.
Kuvasin tuon 50/55 kuvassa olevan pelin usealta kantilta muistaakseni parisen vuotta aikaa Ikaalisten museolla, jossa silloin oli esillä pelejä jonkun Sastamalalaisen keräilijän kokoelmasta.
Pistin siitä kuvan myös Viljolle, mutta tuo 50/55 ei ole minun kuvaamani kuva.
Toivottavasti pystyt museon kautta jäljittämään tuon siellä olleen kokoelman omistajan ja sitä kautta ehkä saat apuja tuohon häkki ongelmaan.

Johan

Itse asiassa kopioin tuon häkin aikaisemmin tänä vuonna Tauno Ylösen omistamasta Vesterisen Cooperativasta lyijykynätekniikalla paperille. Ajattelin jo silloin tämän pelin
hankkimista. Toivottavasti alkuperäinenkin löytyisi vielä jostakin varastosta.Uuden teko
pellistä olisi aika kova homma. Pari kravatin häkkiä olen aikoinani tehnyt pehmeämmistä
aineista, joten tiedän mistä on kysymys.Itselle voi juuri ja juuri uuden tehdä, mutta vie-
raalle ei kyllä enää viitsisi.

olli

Kävin Gallerian kouvolalaiset läpi.  On siinä suomalaisen harmonikanvalmistuksen historiaa kerrassaan.  Olin ajatellut jättää jo harmonikkojen hankkimiset sikseen.  Mielessä jäytää kuitenkin ajatus, että jos Fantasian vielä saisi omaksi ;D
Ellei tiedä minne on menossa, joutuu todennäköisesti jonnekin muualle!

LP-Timangi

Alkuperäiseen kysymykseen vastaus täältä.
Itse olen aina pitänyt Kouvolan malleista hyvän muotoilun ja tyylin vuoksi. Lisäksi Kouvolan äänessä on jotain niin mukavan perinteistä, mihin suomalaisen korva on tottunut.
Itselläni ei ole koskaan vielä Kouvolan peliä ollut, mutta sellaisen kyllä hankin seuraavaksi. Kaverin Casotto 60 on hieno. Sillä olen innokkaasti aina soitellut kun olen hänen luonaan kyläillyt.
Omia suosikkimalleja oikeastaan ovat: Kouvolan Kravatti, Nostalgia, Kultahäkki, Casotto 50&60.
Sitten Pihlajamaan peleistä Moderno, Timangi ja Super King.

Voi kunpa tuo Kouvolan tehdas olisi vieläkin olemassa. Olisi todella hieno asia.

Oskari

Olen hanurien ulkonäöstä puhuttaessa samaa mieltä Toivon kanssa että nykyiset hanurit ei ulkonäöllään säväytä.Toista on vanhat  30-40 luvulla tehdyt pelit.Niissä on todellista silmänruokaa.

Viljo

Aiheeseen liittyen - näin elämäni hienoimman Hagströmmin. Tulee jossain kohtaa galleriaankin. Malli on tullut markkinoille joskus vuosina 1951-1952.
Otsa kurttuun ja kädet hanuriin!

kalle90

Ehkä katselen sinivalkoisten silmälasien läpi,mutta vanhat suomalaiset 30-40 luvulta olevat säväyttävät ulkonäöltään ja ääniltäänkin minua enimmän.Omistan Sam Elomaan valmistaman hanurin tuolta ajalta.Se
on melko yksinkerainen ulkonäöltään, mutta miellyttää minua suuresti.

Kuitenkaan unohtamatta sitä näkyä, kun Saikkosen Urho soitti Arpelan ns talolla upo uudella Kouvolan Fantasialla.Maskissa komeasti US kullatuilla isoilla kirjaimilla.Silloin kirjoitettiin vuosilukuja 1957 - 58.
Hanuri oli komea ja soitto "räväkkää",kyllä kelpasi.

Johan

Lainaus käyttäjältä: Viljo - 11-06-2014, 21:07:25
Aiheeseen liittyen - näin elämäni hienoimman Hagströmmin. Tulee jossain kohtaa galleriaankin. Malli on tullut markkinoille joskus vuosina 1951-1952.

Todella hienosti säilynyt soitin!

Johan

Johan

Tässä yksi hieman erikoisempi helmiäiskoristeltu saksalainen soitin -20 luvulta. 

Mikäli joku tuntee merkkiä ja siihen liittyvää historiaa olisin tiedoista kovasti kiitollinen.

Johan