Harmonikan soiton oppaat

[olli]

Aletaanpa arvostelemaan näitä haitarinsoiton oppaita - jos sopii   Oma ensimmäinen kokemus on Ahvenaisen opuksista 1980-luvulta.  Ostin kuitenkin Pihlajamaan kirjan sekä Vesterinen&Godzinskyn oppaan.  Myöhemmin tuli kuvaan Kimmo Mattilan opus.

Kaikissa on mielestäni perusasiat kerrottu aivan oikein muutamalla alkusivulla.  Ahvenainen (ja Vesterinen) aloittavat opetuksen c-duuriasteikosta, Mattila f-duurista.  En nyt heti muista Mattilan perusteita (hän julkaisi Hanuri-lehdessä aikoinaan perustelut).  Vesterisen kirjassa asiaa sotkevat nuo bassoon kirjoitetut kokonaiset soinnut (vaikka haitarin bassossa ne tulevat automaattisesti oikealla nappulalla).

Ihmetyttää myös nuo palkeitten kääntömerkinnät - eli milloin ulos ja sitten milloin sisään   Aloittelijalle voi olla merkitystäkin - en tiedä.  Omakohtainen soittoni ei näitä merkintöjä noudata.  Palkeita käännetään "sopivassa kohdassa" ei katkaista "pitkää ääntä" palkeiden suunnan vaihdolla.

Toinen ihmetyksen aihe on tuo tempo (no sitähän ei kylläkään merkitä noissa oppaissa).   Mielestäni tempo on aina soittajalle sopiva.  No luonnollisesti tansseissa soitettaessa pitää huomioida tanssijat   Ohjearvot lienevät kuitenkin paikallaan - mutta ei niitä tarvitse "orjallisesti" noudattaa

[Giulietti]

Paljemerkinnät ovat kyllä harmonikkakouluissa vähintäänkin tarpeelliset, koska palkeiden käyttö lienee aliarvostetuin osa soittoa, vaikka juuri palkeiden oikeaoppisella käytöllä kappale kuulostaa hyvältä. Palkeen käyttö ei ole vain sen edestakaisin liikuttamista vaan palkeella korostetaan tiettyjä nuotteja säädellään dynamiikkaa jne jne. Aloittelevalle soittajalle paljemerkinnät myös osoittavat järkevän kohdan palkeen käännölle, joka ei ole niin itsestäänselvä asia juuri aloittaneelle soittajalle, kuin jo vuosia soittaneelle.

Myös tempomerkinnät ymmärtää, koska erityyliset kappaleet vaativat erilaista tempoa, ei ole kovinkaan hyvän kuuloista soittaa esim. valsseja samassa tempossa kuin polkkia. Myös kouluissa olevien pikkuklassisten kappaleiden tulkintaa helpottaa kun tietää edes ohjeellisen tempon noiden esittämiseen. Tempo ei todellakaan aina ole soittajalle sopiva, liian nopeasti soitetut kappaleet menevät monesti pilalle samoin lian hitaasti soitetut jolloin kappale tuntuu kulkevan kuin täi tervassa, tosin tällöin tempo onkin jo tolkuttoman hidas. Esim. valssit kuulostavat hyvältä hitaasti soitettuna kunhan tempo ei ole liiankin hidas jolloin vaikutelma alkaa olemaan laahaava.

[olli]

Kopsasin tuolta "peukalo"-osastolta Waltsun kommentin:

"Ohjeistukset veto ja työntöpalkeen käytöstä (nuottikirjoituksessa) ovat täysin turhat. Jokainen hanuri on yksilöllinen ja lounastaa ilmaa erilailla. Samakin merkki ja samalla äänikerralla, riippuen esim siitäkin, onko sillä moikotettu keikoilla, vai onko ns. hyvin pidetty, kotisoittohanuri.
Palkeen käyttöä ja nyanssointia yleisemmin kannattaa kyllä miettiä. Se elävä esitys on monesti niin pienestä kiinni."

Minusta riittäisi opetuksessakin perusohjeena: "Soivaa ääntä ei katkaista palkeiden suunnan muutoksella!"  Opetuksessa ja oppaissa kannattaisi myös puhua näistä "fraaseista" vaikka laulua ei kappaleessa olisikaan.  Olen ymmärtänyt, että fraasi soitetaan yhdellä palkeen suunnalla, sitten vaihdetaan suuntaa.  On myös verrattu viulun soittoon - milloin jousta vedetään mihinkin suuntaan.

[olli]

Myös tempomerkinnät ymmärtää, koska erityyliset kappaleet vaativat erilaista tempoa, ei ole kovinkaan hyvän kuuloista soittaa esim. valsseja samassa tempossa kuin polkkia. Myös kouluissa olevien pikkuklassisten kappaleiden tulkintaa helpottaa kun tietää edes ohjeellisen tempon noiden esittämiseen. Tempo ei todellakaan aina ole soittajalle sopiva, liian nopeasti soitetut kappaleet menevät monesti pilalle samoin lian hitaasti soitetut jolloin kappale tuntuu kulkevan kuin täi tervassa, tosin tällöin tempo onkin jo tolkuttoman hidas. Esim. valssit kuulostavat hyvältä hitaasti soitettuna kunhan tempo ei ole liiankin hidas jolloin vaikutelma alkaa olemaan laahaava.

Ohjeelliset merkinnät ovat luonnollisesti ok.  Kysyin kerran leirillä opettajalta mapissani olevien kappaleiden tempoja.  No sain mieleiseni "haarukat" esim. 150-170.  Jokainen varmaan ymmärtää, ettei polkkaa tai valssia soiteta samalla tempolla   Myös soittajan oma "fiilis" on usein merkittävässä osassa - joskus haluaa haaveilla ja soitella tunnelmallisesti (valssit), joskus taas vetää niin maan perusteellisesti (polkat, humpat, jenkat)   Siitä olen samaa mieltä Giulietin kanssa, että homma pitää hallita, ettei kappale laahaa tai puuroudu

[ftamt]

Yhtä tärkeää, kuin tuijottaa oppikirjoja, on kuunnella paljon musiikkia hyviltä eri tyylisiltä soittajilta ja eri vuosikymmeniltä. Silloin alkaa ymmärtää, miltä hyvä soitto kuulostaa ja millä tyylillä itse haluaa soittaa. Sitten kannattaa äänittää omaa soittoaan ja kuunnella sitä tarkasti. Siinä tajuaa paljon paremmin oman soittonsa puutteet, kuin juuri soittohetkellä, jolloin on keskityttävä moneen asiaan.
Tuohon palkeen käsittelyyn täytyy keskittyä hyvin paljon, että ei synny katkoja soittoon. Oppaiden ohjeet eivät aina auta, jos soitat huonolaatuisella harmonikalla, jossa on ilmaa ottavat kielet. Soittimet ovat yksilöllisiä  ja paljon riippuu myös siitä, kuinka monta äänikertaa on käytössä bassossa ja diskantissa. Soitto saattaa katketa kuin kanan lento ennen palkeenkääntöohjetta.
Toivo

[eikkajuhani]

   Tässäpä tulikin Toivon kertomana eräs ihan huomionarvoinen pointti tuosta palkeenkäytöstä.
  Tuolla kansalaisopiston tunneilla käydessäni panin selvästi merkille, miten jatkuvasti oppilaitten soitto katkeili, vaikkapa kesken kokonuotin. (Tätä samaa olen itsekin alkutaipaleella tehnyt, osin huomaamatta osin tieten) Minua ihmetytti, kummastutti se että opettaja ei lainkaan puuttunut noihin katkoihin, en toisaalta tiedä kuinka herkkähipiäisiä - varsinkin naiset - voinevat olla. Mielestäni opettajan olisi hyvä edes kertoa/näyttää minkä verran hanurin palkeita on hyvä venyttää oikean soinnin aikaansaamiseksi. Parikin `hyvää` esimerkkiä noilta oppitunneilta jäi mieleen, eräs nainen, pianohanurilla ei näyttänyt uskaltavan levittää paljetta juuri nimeksikään ja toinen näppäinhanuria soittanut mies nytkytteli paljetta ihan liian tiuhaan siinä 10 - 20 cm välimailla, soitto kuulosti myös sen mukaiselta.  Kyllä soitosta väkisinkin tulee katkonaista ja nykivää jos paljetta ei venytetä riittävästi, ilma loppuu kesken !  Itsellänikin olen huomannut ikään kuin pienen `trauman` tuossa puristus/uloshengitysvaiheessa, - riittääkö katkeaako sävel ennen aikojaan. Tällaisia ajatuksia ja omakohtaisia kokemuksiakin...


  Eikkajuhani 

[htoyryla]

Kimmo Mattilan kirjoissa, joista olen lähinnä katsellut nuotteja sormituksineen, hämää tapa kirjoittaa sointumerkintä puoleen väliin tahtia. Minä kun olen vuosikymmeniä soittanut juuri sointumerkintöjen mukaan ja tottunut vaihtamaan sointua siinä kohdassa missä se merkintä on.

Tästä on ollut ennenkin puhetta, ja kuulemma siihenkin oppii. Mutta kyllä taas kävi niin että kun yhtäkkiä tuli tällä tavalla kirjoitetut nuotit eteen, niin kyllä siinä aikansa meinasi osa soinnunvaihdoista tulla puolessa välissä tahtia, siis ne jotka ei tulleet suoraan ulkomuistista.

[htoyryla]

Minusta riittäisi opetuksessakin perusohjeena: "Soivaa ääntä ei katkaista palkeiden suunnan muutoksella!"  Opetuksessa ja oppaissa kannattaisi myös puhua näistä "fraaseista" vaikka laulua ei kappaleessa olisikaan.  Olen ymmärtänyt, että fraasi soitetaan yhdellä palkeen suunnalla, sitten vaihdetaan suuntaa.  On myös verrattu viulun soittoon - milloin jousta vedetään mihinkin suuntaan.

Onhan siinä viulun jousen käytössä samaa. Mutta kun nyt olen viuluakin kokeillut, niin erojakin on. Palkeella soittaa paljon pitempään kuin jousella. Ja erillisiä nuotteja soitetaan usein jousen edestakaisella lyhyellä liikkeellä. Ääni kun pitää sammuttaakin jousella, vain jousi vaikuttaa siihen milloin ääni soi, ei ole nappeja kuten haitarissa.